Tekijä: Nina Brander

Kävimme maanantaina Fårön Gamla Hamnin raukeilla. Gotlanti on tunnettu ruusuista ja ainutlaatuisista raukeista, jotka ovat harvinaisia Itämerellä.

Raukit ovat muodostuneet noin 500 miljoonaa vuotta sitten. Raukki on kalkkikivimuodostuma, joka on syntynyt muinaisesta veden pohjasta. Myöhemmin se on noussut veden pinnan yläpuolelle. Aaltojen ja jääkauden kulutuksen myötä, ne ovat veistyneet kivipatsaiden näköisiksi. Aallot ovat kuluttaneet pehmeämmän kalkkikiven pois. Raukit ovat ikään kuin osa vanhoja koralliriuttoja, ja ne ovat ajautuneet tänne mannerlaattojen liikehdinnän takia. Gotlanti on ennen sijainnut päiväntasaajalla n. 500 miljoonaa vuotta sitten ja koko Fennoskandia on liikkunut sittemmin pohjoiseen. Tämän takia Gotlannissa on epätavallisesti kalkkikivi kallioperä.

Vierailu paikan päällä oli mullistava kokemus. Suuret raukit olivat todella upeita ja hienoin nähtävyys oli ehdottomasti ”Rauk the dog”, se on nimensä vertainen, koska se näytti aivan koiralta. Tarkkasilmäinen Väinö bongasi useita koralliriutan fossiileja ja tutki niitä aivan innoissaan.

Petrus, Joel, Aaro

 

Olimme eilen Gotlannin Fårön Gamla Hamnin raukeilla ja jatkoimme bussilla Visbyyn. Pian on tulossa päivityksiä raukeista ja Gotlannin historiasta. Nyt lähdemme jo kohti länsi-lounasta eli Öölantiin. Tuulet ovat sopivasti kaakon puolella 7m/s.

 

 

Päivällä pääsimme tutustumaan Gotska Sandön upeaan luontoon. Saari on suurimmaksi osaksi hiekkaa ja sinne on muodostunut paljon dyynejä. Saarelta löytyy eri vaiheessa olevia dyynejä: alkiodyyni, esidyyni, rantadyyni ja metsädyyni. Alkiodyyni muodostuu, kun rantavehnän juuret keräävät ympärilleen pienen määrän hiekkaa. Esidyyni taas on isompi rantavehnä ”röykkiö”, joka alkaa muistuttaa muodoltaan dyyniä, mutta on korkeudeltaan maksimissan vain 0,7 m Rantadyyni on puolestaan iso santavyöhyke, jonka rantavehnä ryppäät muodostavat. Rantadyynin jälkeen tulee metsädyyni, joka muistuttaa muodoltaan kumpareista metsänpohjaa. Männyt sitovat metsädyynit paikalleen. Saaren hiekka on todella hienoa ja takertuu siten helposti kaikkialle. Vesirajassa kulkee erittäin sileiden ja meressä hioutuneiden kivien valli. Jäätikköjen sulamisvirrat ovat pyöristäneet kiviä vuosituhansia sitten.

Kävellessämme metsädyynien halki päädyimme hylkeiden katselupaikalle. Hylkeitä katseltiin naamioidun puuseinämän takaa, johon oli sahattu katseluaukkoja. Katselimme veikeitä veijareita hiljaisuuden vallitessa, joka vain kameran ääni ja satunnaiset ilon hihkaukset rikkoivat. Näimme harmaahylkeitä (halichoerus grypus), joita näimme neljä. Kaksi niistä paistatteli päivää kivillä ja kaksi uiskenteli kivien ympärillä. Itämerellä esiintyy myös kirjohylkeitä ja itämerennorppia. Suomessa myös esiintyy saimaannorppia, jotka ovat sukua norpille.

Näimme myös kuolleita lintuja, jotka saivat pohtimaan, oliko niiden mahdollinen kuolinsyy lintuinfluessa. Saavumme juuri nyt Fårön saarelle, Fårösundin laituriin  ja kello on 23.21. Hyvää yötä!

Bea, Ella Y ja Väinö

Matkasimme s/y Lokilta Gotska Sandön saareen kumiveneellä pienissä ryhmissä. Saaren hiekkarannoille ei voi rantautua purjeveneellä. Aaro toimi kumiveneen kapteenina ja sai kaikki turvallisesti sekä melkein kuivina perille saareen.

Saarella kävelimme Long Beachia pitkin hylkeiden suojelualueelle. Alue oli tarkasti rajattu ja hylkeitä sai katsella rantaan rakennetun katseluseinan takaa pienistä aukoista. Näimme useita hylkeitä makoilemassa kivillä sekä uivan vedessä. Saari on luonnonsuojelualuetta, joka ansiosta hylkeet pystyvät elämään rauhassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suurin osa meistä kävi myös uimassa. Vesi oli viileää ja se virkisti mukavasti lämmössä. Vedessä oli useita meduusoja, mutta onneksi ne eivät ole harmillisia ihmisille.

Christiane opetti meille saaren historiallisesta puolesta ja Nina maantieteellisistä. Saari on kokonaan hiekan peitossa ja tuuli on kasannut saareen useita erilaisia dyynejä. Saarella on hiekan lisäksi paljon mäntymetsää. Keräsimme rannalta paria erilaista levälajia ja myös ihasteltiin hiekkarannan erinäköisiä sileitä kiviä.

Ella, Anni, Frans

 

 

Matkamme kohti Gotska Sändon saarta on siis alkanut. Vahtivuorot on jaettu ja omat tehtävät tiedossa. Kello 18.00 alkoi meidän ensimmäinen navigointivuoromme. Merivahdin tehtävät ovat ruorimies, navigoija ja tähystäjä. Ruorimiehen tehtävä on ohjata alusta ruorilla. Navigoija kertoo ruorimiehelle mihin mennään ja tähystäjä kertoo mitä ympärillä tapahtuu ja näkyy.

Kun meidän vuoromme alkoi, isopurje ja keulapurje olivat jo ylhäällä, mutta me pääsimme nostamaan staysailit. Tuuli oli pääasiassa 4 m/s, mutta kävi 5 ja 6 m/s. Pyrimme suuntaan 120 astetta, mutta alussa päästiin vain 70 asteeseen, loppua kohden suuntana oli jo 100⁰. Keittiövahdit olivat valmistaneet päivälliseksi hyvän kanakastikkeen riisillä.

Saapumisaikamme Gotska Sändoon on joskus, eli matkamme on vielä pitkä, mutta kyllä tämä tästä. Tuuli on vaihtelevaa, mutta noususuuntainen ja taivas on pilvinen. Nyt vain yön silmää kohti.

Bea, Ella Y ja Väinö

Ensimmäinen legi lähti lauantaiaamuna minibussilla kohti Ystadia, tai no, niin ainakin luulimme… Alle tunnin ajon jälkeen pysähdyimme Nynäshamnin satamaan, jossa meille selvisi, että Lokki ei olekaan Ystadissa vaan täällä Nynäshamnissa ja matkasuunnitelmamme menevät uusiksi.

Lokki oli lähtenyt maanantaina matkaan kohti Ystadia. Matka jäi vajaaksi koska isopurje meni myrskyssä rikki ja kipparin meriselityksen mukaan Lokki oli joutunut vaihtamaan kurssiaan kohti Sandhamnia. Purje vietiin Tukholmaan korjattavaksi. Onneksi myrsky ei aiheuttanut vakavampia vahinkoja ja ensimmäinen legi pääsee starttaamaan matkansa vaikkakin reitti sekä suunnitelmat muuttuivat.

Kuultuamme uutiset emme jääneet pakoilleen ihmettelemään, vaan aloimme heti valmistelemaan lähtöä Nynäshamin satamasta kohti Gotska Sändon saarta. Osa miehistöstä lähti kauppaan ja muut jäivät laittamaan Lokkia lähtökuntoon. Myrskyn jäljiltä korjauksessa ollut isopurje piti laittaa kuntoon, eli latat paikoilleen ja purje puomille.

Kello 16.30 Lokki lähti liikkeelle alkuperehdytyksen jälkeen, josta päällimmäisenä jäi muistiin, että pysy veneessä, turvallisuus on tärkeintä.

6 m/s S, etenemme vielä koneella, mutta purjeiden nostoa valmistellaan. Vamos!

Anni, Ella J, Frans

Matkalla Saltsjöbadeniin otimme Lokin perästä planktonhaavilla näytteen pintavedestä, jossa oli sinilevää, eli syanobakteereita, pieninä esiintyminä. Planktonhaavi on viritetty pitkän narun päähän, jota voimme vetää Lokin perässä. Sillä saa nopeasti hyvän näytteen. Planktonhaavista näyte puristetaan näytepulloon, josta sitä pipetoidaan mikroskoopin alle. Sinilevä näyttää meressä pieninä määrinä hipulta, kun taas runsaissa esiintymisissä meren pinta voi näyttää sakealta hernekeitolta. Mikroskoopin linssin alla tilanne on kuitenkin ihan toinen. Esimerkiksi spiraalin muotoiset sinibakteerit ovat kauniita ja näyttävän näköisiä.

Havaitsimme mikroskoopilla näytteestä oletettavasti tunnetuimmat Itämeren sinilevälajit, jotka ovat spiraalin muotoinen Nodularia spumigena ja tikkumainen Aphanizomenon flos-aquae. Näistä kahdesta Nodularia spumigena on myrkyllinen sen tuottaman maksamyrkyn, nodulariinin takia. Yhteensä Itämeressä on noin 80 sinilevälajia.

Vaikka nykyään sinilevät tunnetaan pääosin niiden haittapuolista, kuten myrkyllisyydestä, niillä on elintärkeä historia maapallon historiassa. Sinilevät ovat vanhimpia tiedettyjä lajeja, jotka ovat aloittaneet yhteyttämisen fotosynteesin avulla miljoonia vuosia sitten. Sinilevät sitovat typpeä ilmakehästä ja tuottavat sekä vapauttavat happea. Tämän ansiosta maapallon happiköyhä ilmakehä on aikanaan muuntunut runsashappisemmaksi ja mahdollistanut vedenpäällisen elämän maapallolla.

Mestarikerho

Sunnuntaina tutkimme rannan eliöstöä ja otimme rakkolevä- ja näytteitä Sandhamnissa. Kenelläkään ei ollut isoja odotuksia levien suhteen mutta jokainen sai kyytiä väärille odotuksilleen. Rakkolevistä ja vedestä löytyi kymmenittäin eri levä- ja eliölajeja. Suurimmat löydöt olivat varmastikin kala ja kaksi leväkatkarapua, jotka tulivat rakkolevän mukana laiturille tutkittavaksi. Ihmettelimme, kuinka puhdasta vesi oli Sandhamnin todella vilkkaan vierasvenesataman rannalla. Koko saaren rannat olivat erittäin puhtaat ja vesi oli kaikkialla kirkasta. Branderin päivän kohokohta oli Sandhamnin sataman puhdas vesi ja hienosti kasvava hyvinvoiva rakkolevä.

Nappasimme rakkolevää rannasta ja sen mukana tuli myös kaksi leväkatkarapua. Ne ovat 6-8cm pitkiä ja elävät rantavesissä levien seassa. Leväkatkaravut voi tunnistaa niiden terävistä otsapiikeistä, jossa on väkäsiä. Väritys vaihtelee vihertävästä melkein hiekanväriseen ja niillä on usein ruskeita pilkkuja.

Näytteiden mukana tuli myös suuri määrä kaunista punahelmilevää. Punahelmilevä on Suomen yleisin punalevä, ja se muodostaa hentoja tupsuja kallio- ja kivikkopohjille. Runsaimmillaan se kasvaa n. 2-4 metrin syvyydessä. Paljain silmin punahelmilevän varsi näyttää punaraitaiselta ja helmimäiseltä. Kun tutkimme levänäytettä mikroskoopilla, huomasimme sekovarsien olevan haaroittuneita ja haarojen päättyvän pieniin pihdiltä näyttäviin koukkuihin.

Oona, Iiris ja Meri

Kävelimme Sandhamnissa mäntymetsän läpi Trouvillen hiekkarannalle. Se on saanut nimensä Atlantin rannalla olevan hienon hiekkarannan mukaan. Vesi oli kirkasta ja pohja pehmeää hiekkaa. Tutkimme rannalla dyyni muodostumia, ja opimme eri Itämeren alueiden rantamuodostumista. Löysimme leväkotiloita tutkiessamme rannassa rakkolevää ja muita meren eläviä. Luulimme niitä aluksi pieniksi mustiksi kiviksi. Mikroskoopin alla leväkotilo paljastuikin kauniiksi ja koristeelliseksi. Se on yleinen kotilolaji, joita havaitaan usein rantavyöhykkeillä. Tämä laji elää rihmalevissä, rakkohaurussa ja sinisimpukkavyöhykkeissä. Leväkotilon kuori on tukevahko ja puolipallon muotoinen, ja se vaihtelee tummasta vaaleaan. Kotilon kuoren alta pilkistää tuntosarvet ja leveä jalka, jolla se saattaa kiinnittyä tiukasti alustaansa. Laji elää koko Suomen rannikolla.

Merimurut (Pepe, Nepe ja Epe)

Sandhamnissa Lokki oli kiinni laiturissa mooring line kiinnityksellä. Alus ajettiin perä edellä laituriin ja keula kiinnitettiin paksuihin köysiin, jotka olivat valmiina satamassa kiinnitettyinä laituriin ja pohjaan. Tätä kiinnitystapaa käytetään enimmäkseen maailmalla, koska se pitää tehokkaammin veneen paikoillaan ja silloin on helpompi rantautua sekä lähteä, koska ei tarvitse väistellä poijuja. Suomessa ei ole mooring line kiinnitystä. Poijukiinnitystä sen sijaan käytetään Suomessa paljon ja Ruotsissa osittain. Lähtiessämme irrotimme ensin laiturilla olleet takaköydet, ja sen jälkeen etuköydet tuulenpuoleinen köysi ensimmäisenä. Sitten Peppi ajoi meidät satamasta ulos väylälle. Lähdimme luoteeseen, seurasimme merimerkkejä ja loistoja, harjoittelimme kartan lukua, teimme köysivyyhtejä ja väistelimme vesibusseja.

Merimurut (Peppi,Nette ja Erika)