8.2.2018
Juho Makkonen Ele Finland Oy:stä oli esittelemässä Oivaltava oppiminen kurssin sisältöä kevään osalta (kolme koulutuskertaa) ja Claned oppimisalustan käyttöä (https://app.claned.com/#/login). Keskustelimme myös kurssilaisten kesken yhteisistä tavoitteista ja asioista, joita haluaisimme kevään aikana käsiteltävän. Erityisesti arviointi uudessa opetussuunnitelmassa on herättänyt paljon ajatuksia.
27.2.2018
Tällä tapaamiskerralla harjoittelimme alkuun Claned-oppimisalustan käyttöä ja kirjautumista sinne. Pohdimme uuden OPS:n haasteita ja parhaita puolia ryhmissä ja kirjasimme mietintöjämme Clanediin. Kävimme myös läpi Kirsti Longan Oivaltavan oppimisen rakennemallia ja miten sitä voi käytännössä soveltaa. Yhdessä käytiin läpi erilaisia arviointitapoja ja mitä olisi sellaisia asioita, joita haluaisi kokeilla. Maija Heikkilä Helsingin yliopiston normaalikoulusta oli kertomassa hyviä vinkkejä oivaltavan oppimisen käytännön vinkeistä ja esimerkkien perusteella heräsi valtavasti ajatuksia uusista ideoista ja jaoimme paljon vinkkejä jo toimivista käytänteistä/sovelluksista ja niitä kirjattiin myös Claned-alustalle.
Lopuksi Claned-alustalle kirjattiin seuraavaa kertaa varten tehtäviä:
1. Kirjaa ylös mistä ja miten annat oppilaillesi arviointipalautetta:
a) työskentelyn yhteydessä
b) opettaessasi uutta asiaa
c) kun tarkastatte kotitehtäviä tai käytte läpi oppilaiden tuotoksia
2. Onko mielessäsi jokin asia/aihe, joka askarruttaa arvioinnissa?
”Kokeile uutta!”
Ideana olisi nyt kokeilla luokassa nyt jotain uutta sovellusta, tekniikkaa tai tapaa ja kertoa siitä reflektoiden muille. Tällä tavoin saadaan keskustelua aikaan erilaisista tavoista toteuttaa arviointia. Myös siihen on oma tehtävänantonsa moduulin sisällä.
27.4.2018
Koulutus alkoi Najat Ouakrim-Soivion interaktiivisella luennolla arvioinnin suunnittelusta toteutukseen ja arvioinnin keskeisillä periaatteilla. Pohdimme myös esimerkkien avulla, millä tavoin arvioimme oppijan lähtötasoa, oppimisprosessia, työskentelytaitoja ja osaamista. Luennon jälkeen työpajoissa käsittelimme itse-ja vertaisarviointia OPSiin pohjautuen. Tehtävänä oli miettiä, miten oppija ymmärtää itsearvioinnin merkityksen, mihin itsearviointi pohjautuu ja mitkä ovat ne tavoitteet, mihin itse/vertaisarviointi kohdistuu. Tarkoituksena oli myös miettiä arvioinnin selkeyttä ja mihin saatua palautetta käytetään. Toisessa työpajassa tavoitteena oli pohtia, miten arviointia tulisi suunniteltua ja toteutettua monipuolisesti. Työskentelyä helpottamassa oli Najatilta saadut kysymykset, joihin yhdessä mietittiin vastauksia. Lopuksi jokaisen ryhmän fläppitaululle tehdyt tuotokset käytiin läpi siten, että jokainen ryhmä oli valinnut kolme keskeisintä asiaa, joita he pitivät tärkeinä arvioinnin suhteen
Taina Arkimon johdolla oli iltapäivällä keskustelua OPS:n mukaisesta oppimiskäsityksestä ja siitä miten oppilaat nähdään aktiivisina toimijoina. Taina näytti paljon käytännön vinkkejä ja osallisti myös kurssilaiset toimimaan vinkkiensä mukaisesti.
20.9.2018
Minna Berg oli kertomassa erityisopettajan näkökulmasta siitä, miten tunne-ja vuorovaikutustaidot vaikuttavat opettajan työssä jaksamiseen. Keskustelimme myös siitä, miten näitä taitoja voi hyödyntää vertais-ja itsearvioinnin perustana.
Opettajat pohtivat ryhmissä, mitkä tilanteet ovat olleet haastavia oppilaiden, vanhempien tai kollegoiden kanssa ja millaisia tapoja on ollut käsitellä näitä.
Yhtenä näkökulmana keskusteluihin käytimme Caselin ylläolevaa sosiaalisen-ja emotionaalisen oppimisen kiekkoa, jossa kerrotaan, mitkä kaikki osa-alueet vaikuttavat näiden taitojen muodostumiseen.
Teksti: Hanna-Maaria Linja-aho