VARHENNETTUA ESPANJAA OPISKELEMASSA HANNUNNIITUSSA

Kevään 2019 ajan Hannunniitun koulun 2C pääsi opiskelemaan varhennettua espanjaa. Osa luokasta oli osallistunut syksyllä järjestettyyn kerhoon, joten mahdollisuus jatkaa espanjan opiskelua virallisilla oppitunneilla otettiin vastaan iloiten.

Käytännössä espanjaa opiskeltiin joka torstai erillisellä espanjan tunnilla, koska lukujärjestys ja muut oppitunnit oli jo syksyllä synkronoitu viereisen yhteistyöluokan kanssa. Toisaalta aamupiiri toteutettiin kevään ajan pääasiallisesti espanjaksi, hyvää huomenta toivotettiin aamuisin espanjaksi ja pieniä fraaseja ”kiitos” ja ”ole hyvä” käytettiin luokassa jatkuvasti. Kieli kulki siis arjessa mukana jatkuvasti.

Käytössämme ei ollut oppilaille oppikirjoja, vaan kieltä opiskeltiin kommunikatiivisesti; puhumalla, toistamalla, laulamalla ja leikkimällä. On ollut ilo nähdä, kuinka nopeasti lapset omaksuvat uuden kielen tällä tavoin! Ideoita opettajana hain espanjan opetukseen pääosin Pinterestistä, joka on varsinainen aarreaitta varhennetun kielen opettajalle. Erityisesti espanjan opiskeluun materiaalia löytyy pilvin pimein ja ajoittain voi puhua jopa valinnan vaikeudesta materiaalin suhteen. Lisäksi monia kuvallisia lautapelejä voi muokata Wordilla vastaamaan opetettavaa kieltä, kun vain tekstiosien päälle lisää ”muodot”-kohdasta laatikon, johon voi itse lisätä haluamaansa tekstiä, haluamallaan kielellä. Lähes kaikesta läpi käydystä aihealueesta löytyi tällainen peli, jota pelattiin kertauksena.

Lapsista espanjan tunnit olivat viikon ehdottomia kohokohtia. Luokkani lapset olivat erittäin innostuneita kielenoppijoita ja osallistuivat kaikkeen toimintaan mielellään.  Tunnit aloitimme aina laulamalla Rockalingua-sivustolta laulun ”Buenos dias”. Lapset innostuivat sivustosta ja laulusta niin, että kuulin monen lauleskelleen lauluja omatoimisesti myös kotona. Sivustolta löytyy lauluja useaan aihealueeseen liittyen. Itse lauloimme lauluja ”Buenos dias”, ”Colorin  Colorado”, ” Como te llamas” sekä ”La granja”. Väreistä kertova laulu ”Colorin Colorado” nousi niin suureen suosioon, että lapset toivoivat saavansa esittää sen vanhemmille todistustenjaon yhteydessä. Niinpä laulua harjoiteltiin toukokuussa ahkerasti myös muilla, kuin vain espanjan tunnilla.

Suosituimmaksi leikiksi espanjan tunneilla taisi muotoutua ”matamoscas” = kärpäslätkä, jota pelattiin niin numeroilla, väreillä kuin eläinten nimilläkin. Ennen peliä olimme tutustuneet sanoihin yhdessä ja usein leikkineet kuvilla muistipeliä, KABOOMia, myrkkysientä tai KIM-leikkiä. Kärpäslätkäleikkiin olin tulostanut ja laminoinut kuvia, joihin nurjalle puolelle olin laittanut pienet magneettiteipin palat. Kuvat pysyivät näin valkotaululla näppärästi ja kestivät kovemmankin läiskimisen. Teimme aina kaksi joukkuetta ja jonon ensimmäiset siis läiskivät open ohjeiden mukaan oikeaa väriä, numeroa tai eläimen kuvaa. Viimeisellä kerralla taululla olivat sekaisin niin numerot, värit kuin eläimetkin, jolloin saatiin kuulemani mukaan helppoon peliin vähän haastetta.

*VINKKI: Jos sinulla ei ole kuvia valmiina tai et jaksa niitä metsästää Pinterestistä, voi Papunetissä helposti ja ilmaiseksi tulostaa haluamansa kuvat.

Myös ipadit olivat osana oppimista ja teimme pieniä animaatioita itsensä esittelyyn liittyen draw&tell sovelluksella. Koska sovellus ei ollut lapsille entuudestaan tuttu meni animaatioiden tekoon hieman enemmän aikaa, mutta se mikä ajassa hävittiin, lopputuloksissa voitettiin. 🙂 Paras hetki näissä animaatioissa taisi olla se, kun animaatiot esiteltiin muille. Oli hienoa nähdä, että jokainen heittäytyi animaation tekemiseen ja uskaltautui puhumaan. Varsin matalan kynnyksen puuhaa ja varmasti nopeaa ja helppoa, kun vain sovellus tulee tutuksi.

Espanjan opiskelusta jäi myös jokaiselle pieni muisto vuoden aikana kerätyn viikkopäiväkirja-kirjan väliin, johon liitettiin esittely itsestä espanjaksi. Lisäksi aika monella taisi päiväkirjan sivuilla lukea viikon kohokohtana espanjan tunti. 🙂 Koulussamme on mahdollista jatkaa espanjan opiskelua A2 kielenä, jonka moni jo ilmoittikin valitsevansa, kun valinnan aika tulee. Siispä varokaa! Suomen Turusta ponnistaa ensi vuosikymmenellä useita, reippaita espanjanpuhujia, jotka eivät varmastikaan pelkää käyttää oppimaansa kieltä!

Henna Alanne

luokanopettaja

Kielimaistiaiset – Makuja kieliin! (I, II ja III)

Kielitietoisesti kouluissa -hankkeen puitteissa toteutettiin 2018-2019 aikana kielimaistiaisia. Ensimmäinen kielimaistiaisohjaus ohjattiin 05.03.2018, viimeinen 09.05.2019. Kevään aikana kielimaistiaisia toteutettiin ensisijaisesti varhaiskasvatuksen yksiköissä, kun taas syksyn maistiaiset olivat suunniteltu toisen luokka-asteen oppilaille. Keväällä 2019 hanke toteutti kielimaistiaisia myös ensimmäisen luokan oppilaille Eurooppa-päivänä 9.5.2019 Kupittaan puistossa.

Mitä?

– Lyhyitä, 30-45 min pituisia toiminallisia, kielellisiä ohjauksia.

Var?

– I dagvårds- och förskolenheterna samt elementarundervisningens klasser i Åbo (och Reso).

Pourquoi?

– Pour augmenter les connaissances des langues.

How?

– A “package” of six lessons, with the choice of just one or all six. 1-2 instructors teach.

Wann?

– Letzter Frühling von März bis Mai während den Schultagen.

Kielimaistiaisten aikatauluttamisesta ja hallinnoinnista, suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi Henrik Hurme yhdessä Turun yliopiston 20:sta kielenopiskelijasta koostuva ryhmä. Kielimaistiaisia ohjattiin neljällä kielellä – englanniksi, ranskaksi, ruotsiksi ja saksaksi.

Englannin kielimaistiaisohjaajina toimivat Liisi Auranen ja Hilla Huhtinen (kevät) sekä Anniina Teittinen ja Mirjami Salminen (syksy). Ranskan kielimaistiaisohjaajina toimivat Mirjami Salminen ja Alina Kiehelä (kevät) sekä Emmi Lassila ja Jenna Saarni (syksy). Ruotsin kielimaistiaisohjaajina toimimat Wera Kunnas ja Emma Lämsä (kevät) sekä Jasmin Nilsdorff ja Susanna Salminen (syksy). Saksan kielimaistiaisohjaajina toimivat Aino Ristikankare ja Veijo Vaakanainen (kevät) sekä Aino-Liina Salo ja Riikka Lyytikäinen (syksy).

Eurooppa-päivän (9.5.2019) kielimaistiaisohjaajina toimivat Wera Kunnas, Henna Grönqvist ja Meri Pulkkinen (ruotsi), Emilia Pajunen ja Marko Dekker (venäjä) sekä Alina Kiehelä ja Riia Paavola (ranska).

Linkki Eurooppa-päivän kielimaistiaista kirjoitettuun postaukseen tässä.

Kevään kielimaistiaisia toteutettiin kaiken kaikkiaan 30 lapsiryhmälle 20:ssä varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen yksikössä. Ryhmiä oli niin julkisista kuin yksityisistäkin päivähoitoyksiköistä sekä Turun ja Raision alueen kouluista ja iltapäivätoiminnasta. Syksyn kielimaistiaiset tavoittivat 21 luokkaa kymmenestä koulusta. Syksyllä kielimaistiaisia toteutettiin myös yhdessä varhaiskasvatuksen yksikössä. Eurooppa-päivänä kielimaistiaisia toteutettiin 12 luokalle neljästä koulusta.

Yhteistyöyksiköt löytyvät tästä linkistä.

Kielitietoisesti kouluissa -hankkeen puitteissa toteutuneet kielimaistiaiset yhdistivät kielitietoisuuden, opiskelijayhteistyön sekä toiminnallisen kielenoppimisen. Kielimaistiaisia ohjasivat Turun yliopiston englannin, ranskan, ruotsin, saksan ja venäjän kieltenopiskelijat. Kielimaistiaisia toteutettiin ja ohjattiin niin varhaiskasvatuksen yksiköissä kuin alkuopetuksen luokissakin, tietysti pienellä soveltamisella.

Kielimaistiaiset ovat toiminallista ”hauskanpitoa”; niissä yhdistyvät oppiminen, laulut, leikit, tarinat ja tehtävät! Ja niitä voi ohjata ihan kuka vain; materiaali on avoimesti jaettuna ja vapaasti muokattavissa ja sovellettavissa!

Alla linkit kielimaistiaisten omille sivuille, joista löytyy myös ohjaus- ja oheismateriaalia.

Kielimaistiaiset – Makuja kieliin! I

Kielimaistiaiset – Makuja kieliin! II

SUURkiitos kaikille kielimaistiaistoimintaan osallistuneille ryhmille ja luokille sekä heidän ohjaajille ja opettajille! Kiitos myös palautteestanne.

Erityiskiitos upealle ohjaajaporukalle – olitte SUPEReita! Kiitos myös hankekoordinaattori Sanna Sovalle kaikesta tuesta ja luottamuksesta!

Kielitietoisin terveisin,

Henrik Hurme

Eurooppa-päivän kielimaistiaiset ilahduttivat 1. -luokkalaisia!

Hyvää Eurooppa-päivää!🇪🇺

Kielitietoisesti kouluissa -hanke järjesti Eurooppa-päivän (09.05.2019) kunniaksi kielimaistiaisia Kupittaan puistossa!

Ruotsin rastilla opeteltiin Peppi Pitkätossu -sanastoa ja pelattiin mm. Peppi-aliasta. Ohjaajana Wera Kunnas.

Reilut 200 ekaluokkalaista neljästä Turun koulusta pääsivät nauttimaan huikeiden ohjaajien huikeista kielimaistiaisrasteista!

Venäjän rastilla opeteltiin värejä ja leikittiin nurkka-leikkiä. Ohjaajana Emilia Pajunen.

Kiitos kaikille Eurooppa-päivän kielimaistiaisiin osallistuneille oppilaille ja opettajille sekä opiskelijaohjaajille!

Loppuaplodit saivat niin oppilaat kuin opiskelijaohjaajatkin!:-)

Kuvat ja teksti: Henrik Hurme

Italian kielituokiot Nummenpuistokadun päiväkodissa

Olemme alueellinen integroitu ryhmä. Ryhmässämme lapset ovat 2- 6 -vuotiaita. Italian kielituokiot olivat osa arkeamme esim. ruokailu -, pukemistilanteet sekä päiväpiirituokiot.

Harjoittelimme vuoden mittaan värejä, tervehdyksiä, ”kohteliaisuussanontoja”, ruokatermejä. ”Maa, meri, laiva”- leikkiä italian kielellä leikimme pihalla juosten sekä talvella jäällä luistellen. Ryhmässämme käytössä tukiviittomat ja ”käänsimme” tukiviittomista italiaksi.

Lapset olivat innostuneita ja oma-aloitteisesti kyselevät italian kielen sanoja erilaisissa tilanteissa. Heräsi innostus ja uteliaisuus myös muihin kieliin, myös suomen kieleen ja se johti riimiparien keksimiseen ja käyttöön.

Nummenpuistokadun pk/Sari

Syvälahdessa kokeiltiin innokkaina oppimissovellusta

Tässä Syvälahden eskareiden kokemuksia Moomin language school -oppimissovelluksesta.

Ohjelmaa on ollut todella helppo käyttää. Lapset ovat sisäistäneet ipad-sovelluksen käyttämisen helposti ja nopeasti. Kuvakortit ja muut tehtävät ovat olleet tosi kiva lisä! Meille on muodostunut viikkorytmistä selkeät kohdat sille, milloin MoomingLanguage-peliä pelaillaan ja milloin englantia harjoitellaan yhdessä toimien ja leikkien. Näin ollen ohjelman sovittaminen arkeemme on ollut helppoa ja luonnikasta.

Lapset ovat olleet ohjelmasta hyvin innostuneita. Monet ovat innokkaita oppimaan englantia, ja ohjelma on motivoinut lapsia entisestään! Erityisen kivaa on se, että jokaisella on ohjelmassa oma ”profiili”. Tähtien ansaitseminen kustakin tasosta on myös ollut motivoivaa!

On ollut kiva harjoitella ohjelmassa opeteltavia sanoja myös kuvakorttien avulla leikkien ja pelaillen, niin ohjatuilla toimintahetkillä kuin arjen tilanteissakin. Opeteltava sanasto on ollut helposti liitettävissä arkeen.

Lasten englannin kielen taidot ovat kehittyneet hurjasti ja innostus vain kasvanut matkan varrella. Tämä yllätti minut positiivisesti 🙂 Uskon, että oppimista on tapahtunut näinkin paljon juuri siksi, että ohjelmassa englantia harjoitellaan niin monipuolisesti: sekä sovelluksella pelaillen, että vertaisryhmässä (mm. kuvakorteilla) leikkien.

Teksti: Noora Toivonen

Espanjan Olé -kielituokiot Kerttulin päivähoitoyksikössä

Monica Dominguez Leppänen on on pitänyt espanjan Olé -kielituokioita Kerttulin päivähoitoyksikössä. Alla ryhmän kuulumisia tekstin ja kuvan muodossa.

Heidän (ryhmässä mukana olleiden lasten) kanssaan olen käyttänyt eniten leikkejä, videoita (piirustuksia ja musiikkivideoita), askartelua ja muuta toistuvaa.

Meillä oli matkailuaihe, matkustimme niihin maihin joissa puhutaan espanjaa. Aloitimme Espanjasta ja jatkoimme: Meksikoon, Argentiinaan ja Kuubaan edellisellä lukukaudella ja nyt kävimme: Perussa, Chilessa, Päiväntasaajan Guineassa, Kolumbiassa ja palasimme takaisin Espanjaan.

Lapset ovat oppineet: värejä, numeroita, muutamia käytännöllisiä lauseita kuten: mikä sinun nimesi on?, kuinka vanha sinä olet?, miten menee?, mikä tämä on? sekä muutamia ruokia ja juomia, kehonosia, muutamia vaatteita, viikonpäivät, vuodenajat ja eläimiä.

Kulkuväline- ja värimateriaalia.
Kehonosien opetteluun käytettyä materiaalia.

 

Olemme pelanneet mm. kalastuspeliä, bingoa, matka maailman ympäri -leikkiä, kauppaleikkiä…

Ja teemoihin liittyviä videoita:

Lets go Pocoyo: el viaje de pato // jugando a los disfraces// pintando caras…

Rockalingua: colores y números// buenos días // los días de la semana…

Cantajuego: había una vez un avión // taza, tetera, cuchara…

Kuvia:

Olimme mukana onnittelemassa Suomea sen täyttäessä 100 vuotta.
Meksikon ”matkalla” askartelimme pinjatan.

Matkustaessamme Peruun teimme sadesoittimia.

Viime lukukauden päätteeksi pidimme juhlat, jossa tanssittiin ja jokainen sai oman diplomin.

Syksyllä pidimme yhteyttä yhden espanjan kielen ryhmän lasten ja opettajan kanssa ja lapset saivat lähettää kirjeitä. Heidän piti piirtää oma- ja perhekuva, lempiruoka ja -lelu ja oma haaveammatti. Ryhmä sijaitsi Sveitsissä ja koostui 3-6 -vuotiaista lapsista.

Ryhmän viimeisellä tunnilla olen suunnitellut pitää päättäjäisjuhlat, jossa tulee olemaan iso kunnon pinjata!

Teksti ja kuvat: Monica Dominguez Leppänen

Opi Leikkien-kouluvierailut

Maaliskuussa kielilähettiläillä oli ilo vierailla turkulaisissa alakouluissa. Lapset ja opettajat tutustuivat siihen, miten vierasta kieltä voi oppia leikkien. Oli mahtavaa kokea lasten riemu ja innokkuus sekä sanojen nopea omaksuminen. Ehkä tätä innostusta edesauttoi myös se, että leikkien teema oli herkkusanat, joista osa olikin jo oppilaille tuttuja. Opi leikkien- koulutus rakentui herkkusanojen ympärille. Sanoja olivat pizza, spaghetti, hamburger, popcorn, coke, cake, candy, cookies, chocolate and ice cream. Ykkösleikeiksi valikoituivat selkeästi Incrediboxilla tehty herkkuräppi, Nurkat-leikki ja Paketin pyöritys. Kaikilla oli mukavaa, niin oppilailla, opettajilla ja kouluttajilla.

Opettajien kommentteja 

  • Oppilaiden innokkuus ja rohkeus oli ihanaa!! Oli hauska huomata, miten erilaisia leikkejä voi hyödyntää ja muuttaa kielenopetukseen sopivaksi. Lisäksi tuntui, että kokonainen oppitunti hujahti nopeasti kieltä opetellen. Suuri kiitos viuhkasta, josta saa paljon konkreettista hyötyä opetukseen.
  • Toiminnallisuus todellakin innosti isosti!
  • Sanat tarttuivat yhteisessä tekemisessä näpsäkästi kiinni puseroon.
  • Kulmaleikkiä toivotaan leikittäväksi, oli siis erittäin mieluinen leikki.
  • samoin värien mukaan tehty ”biisi” on ollut toiveissa toteuttaa uudelleen!
  • Opettajina saimme leikki-ideoita, joita toteuttaa ensi vuonna varhennetun englannin tunneilla. Samoin huomasimme, että kyllä jo pienet oppilaat osaavat monia englanninkielisiä sanoja, joita voi aluksi opetuksessa hyödyntää!
  • Kokonaisuudessaan tunti oli todella mieluinen niin meille opettajille kuin oppilaillekin!
  • Lapset tykkäsivät kovasti leikeistä ja siitä, että päästiin oppimaan englantia.
  • Kiitämme siis mukavasta vierailustanne! Näitä leikkejä tulemme varmasti leikkimään kevään ja ensi vuoden aikana.

Oppilaiden palaute

 

Koonnin laativat kielilähettiläät: Anita Zenger ja Hanna-Maaria Linja-aho

Iloinen Ilpoinen – Glädje & Spaß

Ilpoisten koulun kaikki kolmasluokkalaiset (46 oppilasta) osallistuivat varhennuskokeiluun. Varhennuskielinä olivat ruotsi ja saksa. 3a ja 3b -luokkien oppilaat saivat harjoitella toiminnallisesti ruotsin ja saksan alkeita vuorojaksoin sekä syys- että kevätlukukaudella. Pienluokka 3c:n oppilaat harjoittelivat ruotsia koko lukuvuoden.

Ruotsia varhensi luokanopettaja Noora ja saksaa aineenopettaja Tuija. Tuntien organisointia, sisältöjä ja materiaaleja suunnittelimme yhdessä. Ideoita tuntien pitämiseen saimme yhteissuunnittelun lisäksi Kiekon koulutuksista, palavereista ja ideanyyttäreistä. Vuoden aikana käsiteltyjä aihealueita olivat numerot, värit, minä itse, perhe, kehonosat, eläimet.

Vuoden aikana pidimme muutamia kielitietoisuuteen herättäviä oppitunteja. Tällöin meillä oli kaikki 3a ja 3b -luokkien oppilaat yhdessä tutustumassa halloweenin, joulun, ystävänpäivän ja pääsiäisen sanastoon sekä ruotsin, saksan että englannin kielillä. Tunnit tarjosivat riemastuttavia oivalluksia kielten yhtäläisyyksistä.

Pääsiäisrastit

Aurinkoiset kevätsäät houkuttelivat meidät pihamaalle. Laadimme 12 rastia, joissa oli eri kieliin liittyviä tehtäviä. Seitsemässä pisteessä oppilaiden tuli päätellä mikä annetuista pääsiäissanoista oli ruotsia, saksaa ja englantia ja kirjoittaa ne tehtävämonisteessa kyseisen kuvan kohdalle oikean lipun alle. Kerrattua tuli niin ruotsalainen å kuin saksan hymynaama ü ja substantiivien iso alkukirjain. Viisi pisteistä sisälsi toiminnallisia tehtäviä, joiden suoritus oppilaiden tuli tallentaa padilla videolle. Oppilaat pääsivät muistelemaan numeroita, tervehdyksiä, itsensä esittelyä sekä värejä ruotsiksi ja saksaksi. Lisäksi oppilaiden riemuksi he pääsivät valitsemaan itselleen uuden nimen. Tunnin lopuksi meillä oli hilpeä joukko Heideja, Toveja, Thomaseja ja Johaneita. Kielten Aarrearkun julisteet toimivat mainiosti oppilaiden tukena ja materiaalipankkina rasteilla.

Teksti ja kuvat: Noora Björkman & Tuija Savolainen

Nummenpuistokadun päiväkodin ranskan kielituokiot

Viime syksynä aloitin päiväkodissamme pienet ranskan kielituokiot yhdelle 3-5 -vuotiaiden ryhmälle. Ryhmän lapsilla on useita eri kotikieliä, mutta ranska oli kaikille uutta. Kaikki ovat aloittaneet samalta viivalta ja siten uusi kieli on ollut lapsia yhdistävä. Lapset ovat olleet suorastaan yllättävän innostuneita ja osallistuneet aktiivisesti läpi kauden.

Olemme opetelleet yhdessä yksinkertaista sanastoa ja sanontoja: tervehdyksiä, värejä, numeroita, eläimiä, kulkuneuvoja, ”minä olen..”, hedelmiä ja toivotuksia. Lisäksi olemme hieman tutustuneet ranskalaiseen kulttuuriin, mm. Pariisiin, perinteisiin herkkuihin ja lastenlauluun.

Konkreettisuus on vahvasti läsnä tuokioissa ja vähintään kuvat tukevat puhetta. Myös pienet esineet, kuten kuvassa olevat kulkuneuvot, ovat olleet lapsista hauskoja. Niistä on helppo kehittää pieniä leikkejä, joihin lapset usein osallistuvat innokkaasti jo ennen ohjeiden antamista…

Teksti ja kuvat: Pilvi Petain Nummenpuistokadun päiväkodista

Pirkanmaan Kikatus -verkoston kielenopetuksen koulutuspäivä

Tampere -Turku yhteistyö nousi seuraavalle levelille, kun Pirkanmaan Kikatus -verkosto esitti Turun KieKolle avoimen kutsun tulla vakoilemaan Tampereelle  kielenopetuksen koulutuspäivään.

Päivän aikana maisteltiin ja kokeiltiin erilaisia kielenopetukseen soveltuvia toiminnallisia menetelmiä.

Koulutuksessa oli neljä erilaista työpajaa: liikunta ja musiikki, askartelu, draama ja leikki sekä peli ja iPad. Päivä alkoi yhteisellä infolla, jonka jälkeen jakauduimme neljään eri ryhmään seuraamaan pajoja. Yhden pajan kesto oli oppitunti eli 45 minuuttia.

Alla koottuna turkulaisten vakoilijoiden saalis.

Liikunta ja musiikki

  • Super Simple songs
  • Yhdistä liike ja musiikki. Keksi itse liikkeitä.
  • Muista monikäyttöinen kärpäslätkä (esim. ilmapallot, kuvat taululla)

Askartelu

  • Eric Carle: Pikku toukka paksulainen eri kielillä
  • Varjokuva monumenteista (esim. Eiffelin torni, Bremenin soittoniekat, Big Ben)

Draama ja leikki

  • Paja rakentui puputeeman ympärille (pajan vetäjillä oli pupukorvat)
  • Kerro tarina: Storyline-metodi
  • Heittäydy, eläydy
  • Tilaa mielikuvitukselle – vähälläkin rekvisiitalla pärjää
  • Laulu: The way the bunny hops, Easter bunny song (The Kikboomers)
  • Leikkejä kehonosasanoista, esim. Nurkat, Myrkky, Oletko sinä? (hatchi patchi). Leikit löytyvät KieKon Blogista kohdasta materiaalia, Kieliviuhka.

Peli ja iPad

  • Pajan pitäjän Jaana Virran kivoja peli- ja leikki-ideoita löytyy hänen omasta blogistaan Enkunope Ikaalisista
  • Esiteltiin kaksi appia, jotka soveltuvat hyvin erityisesti varhennettuun kielenopetukseen Chatter Pix Kids ja SockPuppets

Oli mukavaa ja antoisaa osallistua koulutuspäivään, nähdä kollegoja ja vaihtaa ajatuksia. Turkulaiset kiittävät tamperelaisia lämpimästä vastaanotosta ja odottavat heitä vastavierailulle maaliskuun Opi leikkien -koulutukseen.

Vakoilijat Tuija Savolainen ja Anita Zenger