Koulurauha 2020

Puolalan koulu oli mukana järjestämässä vuoden 2020 koulurauhan julistusta. Projektin suunnittelemiseen osallistui myös Cygnaeuksen koulu sekä Turun klassillinen lukio. Koulurauha on alun perin järjestetty Turussa, joten 30. juhlavuoden kunniaksi se järjestettiin Turun Veritas-stadionilla.

Vuoden 2020 Koulurauha-projektin suunnittelu alkoi jo vuoden 2019 keväällä. Silloin koulultamme valittiin oppilaita työryhmään. Oppilaiden lisäksi työryhmässä oli muita tapahtumajärjestäjiä, opettajia sekä Mannerheimin lastensuojeluliiton työntekijöitä. Syksyllä työryhmä lähti katsomaan vuoden 2019 koulurauhan julistusta Kajaaniin. Kajaanissa oppilaamme ottivat vastaan Koulurauhatähden.

Tammikuussa 2020 koulurauhaleiri järjestettiin Sinapin leirikeskuksessa. Leirillä päätettiin koulurauhan 2020 teema sekä iskulause. Leirillä jakauduimme myös pienempiin työryhmiin, joissa suunnittelu alkoi. Teimme myös Suomen tasavallan presidentille videon, jossa kutsuimme hänet tapahtumaan.

Koulumme työryhmä alkoi keväällä suunnitella lukuvuoden 2020-2021 teemakuukausia, joiden aineisto julkaistiin Mannerheimin lastensuojeluliiton nettisivuilla.

Kun kouluvuosi taas alkoi syksyllä 2020, Koulurauha-tapahtumaa alettiin koota Veritas-stadionille. Vierailimme stadionilla etukäteen tutustumassa tapahtumapaikkaan. Koronan takia päätimme striimata julistuksen maan kouluille sen sijaan, että paikalla olisi paljon ihmisiä katsomassa.

Kenraaliesityksessä 18. elokuuta kertasimme työryhmän tehtävät tapahtumassa sekä ohjelman kulun. Työryhmä sai koulurauhapaidat ja -passit, joista työryhmän tunnisti tapahtumassa.

19. elokuuta kello 10 Koulurauha-tapahtuma alkoi. Paikalle oli saapunut kutsuvieraita sekä oppilaita ja opiskelijoita. Käytimme kaikki kasvomaskeja ja katsomossa katsojien väliin jäi turvavälit.

Ohjelmassa oli pääesiintyjä Roni Backin lavashow, Puolalanmäen lukiobändin säveltämä ja esittämä kappale, Sateenkaari Kodon päiväkotilaisten lauluesitys, Sauli Niinistön tervehdys sekä koulurauhan julistustekstin lukeminen. Tapahtuma sujui suunnitellusti ja aikataulussa. Koulut katsoivat julistusta livestriiminä.

Tapahtuman jälkeen työryhmä sekä esiintyjät kutsuttiin kiitostilaisuuteen, jossa luovutimme virtuaalisesti koulurauhatähden seuraavan koulurauhan julistuksen järjestäjille Sodankylään. Myöhemmin tapahtuman jälkeen vietimme karonkkaa ravintolassa.

Koulurauhan tekeminen ja suunnittelu oli monipuolista ja hauskaa. Korona toi omia haasteita koulurauhan julistamiseen, mutta selvisimme haasteista mallikkaasti ja koulurauha 2020 tuli julistettua!

 

Tukioppilaiden vuosi

Viimeinen peruskoulun lukuvuosi on takanamme, ja muistoksi jäävät ikimuistoiset yhteiset hetket. Vaikka vallitseva pandemia on valitettavasti puuttunut arkeemme huomattavasti, se ei ole lannistanut meitä tukareita. Me pyrimme järjestämään tapahtumia ympäri vuoden ja tietenkin pitämään yllä hyvää yhteishenkeä.

Ehkä ikimuistoisimmat tapahtumat sijoittuvat syksylle. Saimme tutustua koulurauhan tapahtumiin ja saimme jopa mahdollisuuden osallistua koulurauhan tapahtuman järjestelyyn. Toimintamme myös koostuu paljon seiskojen tutustuttamisesta kouluumme. Olemme mm. pitänyt heille luokkatunteja, pikkujouluja sekä tutustumista kouluumme. Jouluna järjestimme myös tonttujahdin koulumme kaikille oppilaille. Kävimme myös päihdekoulutuksen, joka oli hyvin mielenkiintoinen ja varsinkin tärkeä tässä iässä.

Tänä vuonna järjestimme myös ysigaalan yseille. Juhlimme ysejä, jotka lopettavat peruskoulun ja lähtevät uusille taipaleille. Tässä juhlassa mm. jaettiin titteleitä koulumme yseille sekä nautittiin muusta ohjelmasta. Takuuvarmasti nämä kaikki kokemukset jäävät mieleemme ja ovat olleet rikastuttamassa arkeamme tänä poikkeuksellisena vuonna.

Ilmoitustaululla on taustana afrikkalainen kangas. Kankaan päälle on koottu kuvia ja tietoja kenialaisesta kummioppilaasta.
Toukokuussa tukioppilaat keräsivät neljäsataa euroa kenialaisen kummioppilaan koulunkäynin tukemiseksi.

Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet

Yläkoulu juhlisti poikkeusvuoden 2020 itsenäisyyspäivää 4.12.
Koulupäivän päätti oman luokan parissa nautittu Youtube-potpuri.

Kuvakollaasissa oppilaiden kasvokuvia.
Juhlavideolla kuultiin niin oppilaitten kuin henkilökunnankin aatoksia.

Videokavalkadin mittaan itsenäisyyden merkitystä luotasivat niin haastatellut oppilaat, erityisopettaja, kuin rehtorikin.  Yhteisiä havaintoja itsenäisyyden luonteesta löytyi. Itsenäisyyden havaittiin olevan monin tavoin henkilökohtaisesti koettu asia, joka ilmenee suomalaisessa arjessa eri elämänvaiheissa erilaisin tavoin. Haastatellut kokivat, että itsenäisyys antaa oikeuden tai pääsyn moniin asioihin, joita pidämme usein itsestäänselvyyksinä.

Kuvakollaasissa kynttilöitä, oppilaiden piirroksia, rehtori ja erityisopettaja.
Puheet, kynttilät ja kulttuuri kuuluvat itsenäisyysjuhlintaan.

Rehtori Tuomas Nousiainen kävi poikkeusajan tunnelmissa läpi itsenäisyysjuhlinnan historiaa ja pohti, montako juhlakynttilää – ja millaisissa oloissa – Puolalan saleissa on aikojen saatossa Suomelle sytytetty.  Erityisopettaja Perttu Helin taasen aprikoi, voisiko avoimuus olla isänmaallinen teko.

Ilmakuva Puolalan puistosta.

Ruth Steudle säesti sellolla Tarmo Riutan kuvaaman Puolala-panoroinnin; kappaleena Sibeliuksen Finlandia-hymni. Kuulimme myös Jean Sibeliuksen Finlandian ihaillessamme Puolalan maisemia ilmasta käsin. Oppilaitten taiteellinen näkemys kaunisti etäjuhlaa. Kiitos menneille sukupolville itsenäisyydestä – ja kiitos jo etukäteen nykyisille ynnä tuleville polville sen vaalimisesta!

Poikkeustila tai ei – Suomen itsenäisyys ei siitä hetkahda.

Taide- ja retkipäivät yläkoulussa

Viimeisen kouluviikon torstaina yhdeksännen luokan oppilaat viettivät ysigaalaa. Tukioppilaiden ponnistelujen tuloksena oli syntynyt ohjelma ja estradi erilaisia kunniamainintoja saaville luokkatovereille. Seitsemännet ja kahdeksannet luokat viettivät päiviä pelaillen sisällä ja ulkona. Kaikki oppilaat pääsivät katsomaan yhdeksänsien musiikkiluokkalaisten musikaalin. Taidepäivän antiin kuului vaikuttavia esityksiä lukudiblomeista ja tietenkin kuvataiteen lopputyönäyttely. Perjantai vietettiin retkeillen luokanohjaajan kanssa.

Liikkuva koulu yläkoulussa

Liikkuvassa koulussa on tänä vuonna ollut tavoitteena oppilaiden osallistaminen toimintaan. Yhteiskäytössä olevat välituntivälineet ovat tämän vuoden olleet varastossa ja sisävälitunnit salissa odottavat vielä parempaa aikaa.

Ensimmäistä kertaa valittiin oppilaskunnan hallitukseen kaksi Liikkuvan koulun edustajaa. Nämä oppilaat tuovat kokouksissa ja päätöksissä esille Liikkuvan koulun tavoitteita ja niiden mukaista toimintaa.

Edustajat myös osallistuvat SPIN-oppilasryhmään. SPIN-oppilaaksi saa oman kiinnostuksen mukaan osallistua oppilas, joka haluaa omalla esimerkillään ja ideoillaan tuoda liikettä mukaan koulupäiviin. SPIN-oppilaat osallistuivat syyslukukaudella koulutukseen, jossa suunniteltiin liikettä lisäävää toimintaa välitunneille juuri meidän koulumme tarpeista ja mahdollisuuksista lähtien. SPIN-oppilaat ovat tänä vuonna suunnitelleet kaksi liikuntapäivää ja liikunnallista joulukalenteria, mutta koronarajoitusten takia nämä jäivät toteuttamatta. Hyviä ideoita on varastossa tulevaa lukuvuotta varten!

Poikkeavien olojen paineessa syntyi uutta

Opetukseen ja oppimiseen syntyi uusia toimintamalleja, koska kaikessa koulunkäynnissä pyrittin varjeltumaan koronavirukselta ja lähikontakteilta. Tietoteknisten laitteiden, digitaalisten oppimisalustojen ja sovellusten käyttötaito vahvistui ja kuin vaivihkaa muodostui varsin monialaiseksi oppimiskokonaisuudeksi sekä opettajille että oppilaille. Digitaalinen toimiminen kehittyi huimasti. Osa opitusta jäi suoraan käyttöön ja osa jatkokehittelyn alle.

Opettajamme Janne Maunu teki vuoden aikana aikamoisen urakan: hän kuvasi noin 150 fysiikan, kemian, matematiikan ja tietotekniikan videota, joita oppilaat voivat katsoa hänen Youtube-tililtään. Lisäksi hän rakensi oman opetuksensa OneNote alustalle tueksi oppilaiden portfoliotyöskentelylle ja jakoi kaiken kollegojensa käyttöön.

Youtube -vidoiden kuvanauha, jossa on soittolistat eri luokkien fysiikan, kemian ja matematiikan opetusvideoista.

 

Uudet kotitalousluokat saatiin käyttöön

Alakoulun remontin valmistuessa, saatiin rakennukseen käyttöön myös uudet kotitalousluokat. Yhdestä kotitalousluokasta ja yhdestä pienopetustilasta (ns. porrasluokka) tehtiin kaksi kotitalousluokkaa ja niiden väliin yhteinen ruokailu-ja opiskelutila, joka soveltuu mainiosti muuhunkin opetukseen. Tänä vuonna tilassa on opetettu terveystietoa. Kotitalousopettajat Minna ja Marika saivat olla mukana tilojen suunnittelussa alusta alkaen. Tiedossa oli, että luokista tulisi pienet, mutta se ei opettajia huolettanut. Ensimmäistä kertaa oli mahdollisuus saada molemmat tarvittavat kotitalousluokat vierekkäin, omaan kouluun.

Perinteiset ja totutut, sekä opettajille että oppilaille tutut kotitalousluokkien työskentelytavat tuuletettiin remontin yhteydessä. Luokkiin rakennettiin modernit saarekkeet, joiden äärellä oppilaat työskentelevät kuuden, kolmen tai kahden oppilaan ryhmissä opiskelutehtävien mukaan. Pienen ahtauden ja uudenlaiset ryhmäytymiset voi myös nähdä etuna: oppilaat oppivat suunnittelemaan työnjakoaan ja yhteistyötään vaihtelevammin ja pitämään työympäristönsä siistinä ja järjestyksessä. Kaikilla on mahdollisuus nähdä toinen toistensa työskentelyä ja pyykkihuolto on luonteva osa kotitaloustuntien toimintaa. Nykyisissä luokissa opetusryhmän yhteisöllisyys on uudella tavalla jatkuvasti läsnä. Opettajan ei myöskään tarvitse enää etsiä varastoon, vaatehuoltotilaan ja muihin erillisiin tiloihin kadonneita oppilaita, kun kaikki opiskeluun tarvittava on samassa tilassa.

Yhteinen, valoisa ja avara tila ruokailuun, johon molemmat kotitalousryhmät saapuvat valmiine ruokineen on suorastaan ylellinen. Erilaisiin teeman mukaisiin toteutuksiin ja juhlavampiinkin kattauksiin on hienot puitteet. Ruokailutila on helpotus myös silloin, kun luokan puolella on jotain palanut kattilan pohjaan. Tämän vuoden aikana olemme iloksemme todenneet, että uudet tilat ovat esteettiset ja käytännölliset!

Yhdeksäsluokkalaisten johtoryhmät kilpailivat Yrityskylässä

Puolalan koulun yhdeksäsluokkalaiset osallistuivat lukuvuoden aikana Yrityskylään. Yrityskylä on peruskoulun kuudensille ja yhdeksänsille luokille suunnattu yhteiskunnan, talouden ja työelämän oppimiskokonaisuus, jota hallinnoi ja koordinoi Talous ja nuoret TAT.

Oppilaista muodostettiin tiimejä, joiden tehtävänä oli johtaa yritystä mahdollisimman hyvin, myydä tuotteita hyvällä hinnalla ja toimittaa tuotteet ajoissa asiakkaille. Hyvistä matemaattisista taidoista oli johtoryhmän jäsenille hyötyä. Osa myyntineuvotteluista käytiin englannin kielellä. Myytävänä tuotteena yläkoulun Yrityskylässä oli esim. Elovenan tumma suklaa välipalakeksi. Voittajatiimi oli lopulta se, joka oli saanut kasvatettua liiketuloksen lisäksi eniten mainettaan.

Oppilaiden mielestä parin tunnin pelikokonaisuus oli mukavaa vaihtelua tavalliseen kouluarkeen. Järjestävä taho kehui vuolaasti koulumme oppilaita, koska he suoriutuivat erinomaisesti pelin tarjoamista haasteista. Oppilaat olivat hyvin innokkaita, kekseliäitä ja lisäksi hyvät argumentointitaidot saivat järjestäjiltä kiitosta.

5 oppilasta istuu pöydän ympärillä.
9E –luokan oppilaita (vasemmalta) Roni Hämäläinen, Kalle Niittynen, Lotta Suominen, Dorin Junno ja Nuutti Mialon.

Knit’n’Tag Aurajokirannassa

Puolalan yläkoulun oppilaat osallistuivat yhdessä Puropellon ja Topeliuksen koulujen käsityöryhmien kanssa jokirannan puiden pukemiseen 8. – 23. 5. Tapahtuma oli Åbolands hantverk rf / Taito Åboland joka toinen vuosi järjestämä Knit’n’Tag Turku -tapahtuma, jossa Aurajokirannan puut koristeltiin jo viidettä kertaa neulegraffiteilla.

Neulegraffitien tekemisessä ei ole oikeaa tai väärää tapaa, vaan tyyli oli vapaa kaupunkitaideteoksen toteuttamiseen! Vapaamuotoinen teema vuodelle 2021 oli ”Yhdessä”. Oppilaidemme työn nimi oli ”Oppimassa”. Punaisen viruksen varjostaessa vuottamme, harjoittelimme etä- ja lähiopetuksessa neulomaan ja virkkaamaan. Pienen tilkun ääressä syntyi ymmärrys perinteisimmistä lankatekniikoista ja syttyipä kipinä joillekkin isompiinkin neule- tai virkkausprojekteihin.