Alakoulun musiikkiluokat

Syksyn alkajaisiksi toivotettiin sekä uudet että vanhat musiikkiluokkalaiset tervetulleiksi uuteen lukuvuoteen Musiikkituki ry:n järjestämässä pihatapahtumassa Kupittaan Seikkailupuistossa. Kuorot leireilivät syyskuussa onnistuneesti Turun kristillisellä opistolla.

Lokakuussa Soiton ja laulun iltaa vietettiin laulupainotteisesti Sibelius-museossa. Kuorolaulu upeassa museotilassa loi hienon tunnelman pimenevään syysiltaan. Lokakuussa myös 6E esitti H.C. Andersenin satuun pohjautuvan musiikkinäytelmän Villijoutsenet Sepänkadulla omassa luokassaan. Tiivis harjoittelujakso syksyllä sekä 4 ilta- ja 8 päivänäytöstä sujuivat loistavasti ja tarjosivat ikimuistoisia yhdessä tekemisen hetkiä koko luokalle.

Yökohtaus 6E:n musiikkinäytelmästä Villijoutsenet. Näyttämöllä eläimiä kuunvalossa.
6E satumaisissa tunnelmissa musiikkinäytelmässään Villijoutsenet.

Perinteinen alakoulun musiikkiluokkien joulukonsertti Kynttilän valossa järjestettiin marraskuussa Turun tuomiokirkossa. Ohjelma sisälsi sekä vanhoja että uusia joululauluja laulaen ja soittaen. Kuorot esiintyivät myös koulun adventtikirkossa sekä oppilaiden joulujuhlissa Turun työväenopistolla.

Koulun kuorot Tuomiokirkossa kuorokorokkeilla laulamassa. Kuoronjohtajat edessä johtamassa.
Piccolot ja Cantitare joulutunnelmissa Kynttilän valossa -konsertissa Tuomiokirkossa.

Kevätlukukauden aluksi tammikuussa osa Piccoloista esiintyi musiikkiluokkien infotilaisuudessa Sepänkadulla. Kevään kuoroleirit pidettiin helmikuussa syksyn tapaan Turun kristillisellä opistolla. Tällä kertaa saimme leirille vieraaksemme Tero Pajusen, joka piti meille laulutyöpajan. Laulamisen lisäksi nautittiin opiston maukkaista tarjoiluista sekä ulkoilusta.

Maaliskuussa Piccolojen oli tarkoitus esiintyä Turun filharmonisen orkesterin kanssa Muumiperheen lauluseikkailu -konserteissa. Huhtikuun lopussa koko kuoron oli tarkoitus esiintyä elokuvateemaisissa kevätkonserteissa Sigyn-salissa.
Mutta kuinkas sitten kävikään…

Yläkoulun musiikkiluokat

Elokuu alkoi koulun orkesterin osalta vauhdikkaasti; Turkuun saapui vierailulle Golden Sail Junior Orchestra Pekingistä, Kiinasta. He pyysivät meidän orkesteriamme yhteiseen konserttiin Sigyn-saliin 20.8. Vain kahden viikon harjoituksilla orkesteri sai Timo Lehtovaaran johdolla kasaan hienon konsertin!

Seitsemännet luokat viettivät syyskuisen musiikkileirikoulun Kunstenniemessä Anni Suden ja Juho Vanamon, Essi Putkosen sijaisen kanssa. Canticum – yhdeksänsien musiikkiluokkien kuoro esiintyi johtajansa Anni Suden kanssa syksyllä kaksi kertaa koulun ulkopuolella: syyskuussa valtakunnallisissa kuraattoripäivillä ja lokakuussa Turun kirjamessuilla.

Canticum matkalla Turun kirjamessuille
Canticum matkalla Turun kirjamessuille

Lokakuussa äänitimme Betel-kirkossa koko yläkoulun voimin vielä yhden kappaleen koulun joululevylle. ”Juhlayö” -levy ilmestyi sopivasti joulukonsertteihimme. Levyllä on musiikkiluokkien ja musiikkilukion kokoonpanojen äänityksiä viimeisen neljän lukuvuoden ajalta. Mukana on siten suuri joukko turkulaisia nuoria soittamassa ja laulamassa. Jollet vielä saanut levyä niin ehkä pukki tuo sen ensi jouluna?

Juhlayö
Juhlayö levynkansi

Marraskuussa koulun kaikki kahdeksannet luokat vierailivat Taidetestaaja –hankkeen rahoittamana Suomen kansallisoopperassa/baletissa katsomassa CircOpera-esitystä ja koulun kaikki seitsemäsluokkalaiset Turun filharmonisen orkesterin Open Orchestra -esityksessä.  Seitsemänsien ja kahdeksansien luokkien itsenäisyyspäiväjuhlan esiintymisistä vastasi seitsemännet musiikkiluokat Juho Vanamon ohjaamina. Yhdeksänsien luokkien tanssiaisia säesti lukiolaisryhmä Antero Lehtovaaran johdolla.

”Seimen äärellä” –joulukonsertti täytti Mikaelin kirkon kahdesti tiistaina 29.11. Joulun aikaan seitsemänsien ja kahdeksansien luokkien tiernapoika-, lucia- sekä tonttutyttöryhmät valloittivat kaupungin runsaslukuisilla esiintymisillään. Joululaulajaiset laulettiin alasalissa Annin tahdittamina ja syksy päättyi joulukirkkoon tuomiokirkossa. Tällä kertaa yläkoulu ja lukio pitivät kummatkin omat joulukirkkonsa.

Tiskirätti Sanni Larri ja linnan väkeä
Tiskirätti Sanni Larri ja linnan väkeä

Yhdeksänsien luokkien musikaali ”Bella & Bete” nähtiin alasalissa helmikuun alussa. Oppilaat olivat itse kirjoittaneet Anna Hellsténin avustamana oman versionsa kaunotar ja hirviö -tarinasta. Anna Hellstén ohjasi näytelmän, musiikista vastasi Kari Jantunen ja visuaalisuudesta Milla-Mari Naukkarinen-Nurmi. Päärooleissa näimme Aino Utriaisen Bellana ja Aleksandr Käharin Betenä. Ysit ihastuttivat jälleen!

Kaikki esiintyjät musikaalin loppukiitoksissa kädet ylhäällä.
Bella, Pete ja koko esiintyjäkaarti

Helmikuussa yläkoululaisia oli mukana Timo Lehtovaaran luotsaamassa vanhojentanssi orkesterissa. Tuon jälkeen siirryttiinkin yllättäin etäopetukseen ja moni keväälle kaavailtu tapahtuma jäi järjestämättä tai siirtyy tulevaisuuteen: kahdeksansien musiikkiluokkien Helsinki-retki, orkesterin ja lukion kuorojen Credo-konsertti, kahdeksansien luokkien esiintyminen Betel-kirkon konserttitoiminnan 35-vuotis juhlakonsertissa, Kevättä korvassa -gaalakonsertti, Canticumin matka Tanskaan, kevään bändikatselmus ja kevään päätösjuhla.

Musiikinopettajat

Rehtorien terveiset

Hyvät Puolalan koulun oppilaat ja oppilaiden huoltajat,

lukuvuoden 2018-2019 koulutyö on päättynyt ja on ansaitun kesäloman aika.

Vuosiluokilla 1-6 kulunut lukuvuosi oli poikkeuksellinen. Peruskorjaus käynnistyi Kauppiaskadun koulutalossa kesäkuussa 2018 ja on edennyt hienosti aikataulussaan. Julkisivutyöt ovat viimeistelyä vaille valmiit, ja luokkakerroksissa ovat seinien maalaustyöt sekä lattiapintojen asennukset loppusuoralla. Toukokuussa aloitettiin kiinteiden kalusteiden asennukset. Liikuntasali ja käsityötilat rakennuksen siipiosassa ovat myös muotoutumassa paikoilleen. Kesän aikana alkavat lisäksi piha-alueen maanrakennustyöt.

Alakoululaiset ovat peruskorjauksen vuoksi työskennelleet väistötiloissa: vuosiluokkien 1-2 oppilaat Topeliuksen koulun yksikössä ja vuosiluokkien 3-6 oppilaat Sepänkadun koulurakennuksessa. Alkujännityksen jälkeen koulutyö muotoutui melko nopeasti arkisiin uomiinsa ja väistötiloihin kotiuduttiin yllättävänkin nopeasti. Toki joustavuutta ja luovuutta on vaadittu mm. liikunnan opetuksessa, koska sisäliikuntatiloja ei ole ollut käytettävissä. Myös kouluvuoden juhlat toteutettiin tavanomaisesta poikkeavasti yhteisten juhlatilojen puuttuessa. Vuoden aikana on saatu paljon hyötyliikuntaa, kun pienet oppilaat ovat käyneet vierailulla kummiensa luona Sepänkadulla ja isot oppilaat puolestaan Topeliuksessa. Välillä on kokoonnuttu yhteisiin tapahtumiin Vartiovuorelle tai urheilupuistoon. Käsityön tunneille on kuljettu opettajan tai koulunkäynninohjaajan johdolla Puropeltoon ja Torninkadun rakennukseen. Kun sekä kodit että koulun väki ovat olleet joustavia ja toimineet yhteistyössä, on ensimmäinen väistötilavuosi saatu mallikkaasti päätökseen.

Yläkoululaisten lukuvuosi on ollut työntäyteinen. Arkiseen koulutyöhön toivat piristystä monet juhlat, tapahtumat ja vierailut, joista kerromme blogissamme alempana. Me rehtorit olemme iloisia siitä, että hyvät tiedot ja taidot omaavista oppilaistamme on varttumassa myös aktiivisia kansalaisia. Kansainvälisenä ilmastopäivänä oppilaamme ideoivat oman ilmastotapahtuman ja kannustivat kouluyhteisöä ilmastotekoihin. Ensi syksynä yläkoulussa on edessä ilmastonmuutosta käsittelevä monialainen oppimiskokonaisuus, jota ryhdymme suunnittelemaan elokuussa.

Lukuvuoden aikana oppilaat ja opettajat vastasivat lukuisiin koulutyötä koskeviin kyselyihin. Turun kaupungin perusopetuksen laatukysely kartoitti myös huoltajien mielipiteitä koulusta. Eri kyselyiden tulokset ovat yhdensuuntaisia ja kouluyhteisömme voi hyvin. Keskimäärin oppilaamme pitävät koulunkäynnistä ja he kokevat saavansa opettajilta tukea. Kodin ja koulun välinen yhteistyö sujuu pääosin hyvin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Kerromme viimeisimpien kyselyiden tuloksista lisää ensi lukuvuoden vanhempainilloissa.

Lukuvuoden päättyessä englannin lehtori Barbara Pulkkinen jää eläkkeelle. Kiitämme häntä yhteisistä työvuosista ja toivotamme hyviä, ansaittuja eläkepäiviä.

Lopuksi haluamme onnitella peruskoulunsa päättäviä yhdeksäsluokkalaisia ja toivotamme kaikille aurinkoista ja rentouttavaa kesää!

Tuomas Nousiainen, rehtori      Kaisu Metsä-Tokila, apulaisrehtori

 

Alakoulun musiikkiluokat

– Laulaa niin saat, lentää taivaat. –

Syksyn kuorotoiminta aloitettiin reippaasti heti elokuussa kuoroleireillä Turun kristillisellä opistolla. Leireillä valmistauduttiin musiikkiluokkien lokakuiseen 50-vuotisjuhlakonserttiin Turun konserttitalolla, jossa lauloimme musiikin yhdistävästä voimasta ja esitimme yhdessä yläkoulun ja lukion kanssa koulun entisen oppilaan, säveltäjä Tytti Arolan ilmapalloille säveltämän Aither-teoksen.

Lokakuussa vietettiin myös perinteistä Soiton ja laulun iltaa, joka väistötilojen takia sai uuden muodon. Illan aikana järjestettiin kuoroesitysten lisäksi soitinpajat, joissa valmistui hienoja ja käyttökelpoisia sanomalehticlaveseja, joilla säestettiin vielä loppuillan yhteislaulua.

Alakoulun joulukonsertti Kynttilän valossa järjestettiin Tuomiokirkossa marraskuun lopussa. Konsertissa kuultiin tuttuja ja myös uudempia joululauluja sekä laulaen että soittaen. Lisäksi Cantitare esiintyi joulukuussa Turun sotaveteraaniyhdistyksen joulujuhlassa.

 Kuvassa kuorolaisia juhlallisissa sinivalkoisissa esiintymisasuissaan.
Cantitare esiintyy Turun sotaveteraaniyhdistyksen joulujuhlassa.

Kevätlukukauden aluksi tammikuussa Cantitare esiintyi musiikkiluokkien infotilaisuudessa Sepänkadulla. Yleisössä oli monta innostunutta musiikkiluokkahakijaa. Kevään kuoroleirit pidettiin helmikuussa syksyn tapaan Turun kristillisellä opistolla. Laulamisen lisäksi nautittiin opiston maukkaista tarjoiluista sekä kivasta piha-alueesta.

Maaliskuussa 5E oli esiintymässä Talvisodan päättymisen muistotilaisuudessa Tuomiokirkossa. Omien kappaleiden lisäksi lapset pääsivät esittämään Finlandian yhdessä Laivaston soittokunnan ja sotaveteraanikuoron kanssa, mikä oli kaikille upea ja vaikuttava kokemus.

Maaliskuussa Piccolot pääsivät esiintymään Turun filharmonisen orkesterin kanssa Hilla ja Liisi –musiikkisatuun. Ystävyydestä ja maailman ihmettelystä kertovia konsertteja oli yhteensä viisi. Konserttiviikko oli upea kokemus ja Hillaan ja Liisiin tutustuminen ihastutti!

Lapsia istumassa lattialla tiiviisti.
Piccolot innokkaina odottamassa lavalle pääsyä Konserttitalolla.

Huhtikuussa 6E esitti taidokkaasti Maria Viitasaaren säveltämän ja Pirkko Arolan käsikirjoittaman musiikkinäytelmän Tuhkimo löytää nimensä. Esityksiä oli huhtikuussa useita, sekä päivisin koulun oppilaille että iltaisin kotiväelle.

Toukokuussa olivat alakoulun musiikkiluokkien Penkki, puu ja puistotie –kevätkonsertit Sigyn-salissa. Ohjelmassa oli euroviisuklassikoita puistomaisemissa. Kuoron lisäksi lavalla nähtiin upea isäbändi sekä monta taidokasta solistia ja tanssijaa. Toukokuun viimeisellä kouluviikolla Cantitare lähti vielä kuoromatkalle Ouluun. Oulussa tutustuimme kaupunkiin, esiinnyimme paikallisten musiikkiluokkien euroviisuteemaisessa kevätkonsertissa ja pidimme hauskaa yhdessä kivan lukuvuoden päätteeksi.

Kaikki alakoulun musiikkiluokkalaiset Sigyn -salin lavalla esiintymässä.
Kuorot kevätkonsertin tunnelmissa.

Aila ja Oona

Yläkoulun musiikkiluokat

Seitsemännet luokat viettivät syyskuisen musiikkileirikoulun Heinänokassa. Lokakuussa isännöimme 56 freiburgilaisen oppilaan ryhmää. Seitsemänsien luokkien kuoro lauloi saksalaisten konsertissa Betel-kirkossa. Lokakuussa juhlistimme 50-vuotisia musiikkiluokkia sekä 30-vuotista Puolalanmäen musiikkilukiota. Kahdessa konserttitalolla järjestetyssä konsertissa oli yleisössä kaikki koulumme oppilaat alakoulusta lukiolaisiin, opettajat sekä kutsuvieraita. Koulumme entinen oppilas Tytti Arola oli säveltänyt tilaisuuteen kappaleen ilmapalloille ja ihmisäänelle. ”Aither”-kappale oli saanut innoituksensa ilmasta, jota kreikkalaiset jumalat hengittävät yläilmoissa. Juhlimme musiikin vuosipäiviä myös koulumme orkesterin järjestämillä konserttitanssiaisilla marraskuun alussa.

Juuri ennen syyslomaa kahdeksasluokkalaiset tekivät oopperamatkan Helsinkiiin katsomaan Puccinin Toscaa. Seitsemänsien ja kahdeksansien luokkien itsenäisyyspäiväjuhlan esiintymisistä vastasi seitsemännet musiikkiluokat. Yhdeksänsien luokkien tanssiaisia säesti lukiolaisryhmä Joel Kolehmaisen johdolla. ”Seimen äärellä” –joulukonsertti täytti Mikaelin kirkon kahdesti tiistaina 11.12.. Joulun aikaan seitsemänsien ja kahdeksansien luokkien tiernapoika- ja lucia-ryhmät valloittivat kaupungin runsaslukuisilla esiintymisillään. Tänä vuonna joulukiertueella oli mukana ensimmäistä kertaa myös ”tonttutytöt” tonttulauluineen.

Yhdeksänsien luokkien musikaali ”Satumetelisoppa” nähtiin alasalissa helmikuun alussa. Musikaalin ohjasi Marianna Metsälampi, musiikista vastasi Timo Lehtovaara ja visuaalisuudesta Elisa Huhtinen. Ysit ihastuttivat jälleen! Huhtikuussa koulun kaikki kahdeksannet luokat vierailivat Taidetestaaja –hankkeen rahoittamana Suomen kansallisbaletissa katsomassa Rodion Štšedrin Anna Kareninaa. Huhtikuun lopulla yhdeksänsien luokkien kuoro Canticum teki kuoromatkan Carcareen, Italiaan Timo Lehtovaaran johdolla.

Canticum Carcaressa
Canticum Carcaressa

Toukokuussa orkesteri ja Camis konsertoivat Martin kirkossa. Matias Takkinen 8e taituroi ”nuorten solistien konsertissa” Bruchin viulukonserton ensimmäisen osan. Kaikki yläkoulun ja lukion kokoonpanot esiintyivät Gaalakonsertissa Logomossa kuun puolessa välissä. Tunnelma oli katossa! Kuun lopulla kuuntelimme taitavia bändejä bändikatselmuksessa.

Musiikinopettajat

Itsenäisyyspäivän juhlintaa yläkoulussa

Kasper Kouvonen ja Alex Smidslund juonsivat koulumme itsenäisyysjuhlan Suomi 100 + 1, jonka ohjelmasta vastasivat tänä vuonna 7. musiikkiluokat. Ohjelman aluksi kuultiin Heitor Villa-Lobosin Preludi numero 4, jonka soitti kitaralla Albert Badura. Tämän jälkeen taituroivat vanteilla Emilia Vigren ja Olivia Hjerppe. Tytöt olivat suunnitelleet voimisteluesityksen yhdessä Aamu Aholan kanssa.

Voimisteluesityksen jälkeen oli jälleen musiikin vuoro. Tia-Maria Tervahartiala soitti  kanteleella Sarah Deere-Jonesin kappaleen The Young Horse Reel ja sen jälkeen lauloi seitsemänsien musiikkiluokkien kuoro. Juhlapuheen pitivät Alina Talonpoika ja Maisu Suomi.

Juhlan loppupuolella saimme nähdä Eemeli Heiniön ja Roni Hämäläisen jongleerausta, jota ”säesti” luokkakaverien hauska tanssi. Juhla päättyi Puolalan koulun Tanssii tähtien kanssa –esitykseen. Tuomareina toimivat rehtorimme Tuomas Nousiainen sekä opettajat Janne Maunu ja Satu Vihervuori. Heille ja täydelle saliyleisölle tanssivat Ilmari Nurminen, Lotta Suominen sekä Lassi Numminen tanssiparinsa kanssa. Lopuksi kajautimme Maamme-laulun, jonka säesti Anni Susi.​

Taidetestaajat

Taidetestaajat-hankkeessa kaikilla Suomen kahdeksasluokkalaisilla on mahdollisuus päästä vuoden sisällä kahden taide-elämyksen äärelle. Puolalan koulussa oppilaat osallistuivat syksyllä Tanssiteatteri Erin kaksiosaiseen kokonaisuuteen ja kevätlukukaudella suuntana oli Helsinki ja kansallisbaletin Anna Karenina.

Tanssiteatteri Eri:in tutustuminen alkoi tanssijoiden vierailulla koulussamme. Silloin oppilaat saivat nauttia eksoottisten värien katsomisesta, afrikkalaisen rummun kuuntelemisesta ja ennen kaikkea tanssin rytmin taiasta. Toista Eri:n esitystä oppilaat pääsivät katsoman Logomoon, jossa osallistuttiin ”Benin bileisiin”. Logomossa tarina afrikkalaisesta musiikista ja tanssista jatkui ja lopussa kaikki oppilaat ja opettajatkin saivat mahdollisuuden osallistua ja tanssia joko katsomossa tai lavalla uskomattomien Eri:n tanssijoiden kanssa.

Leo Tolstoin riipaisevaan klassikkoromaaniin Anna Karenina perustuva baletti esitettiin kansallisoopperassa 11.4. 2019. Matkaan lähdettiin isolla kahdeksasluokkalaisten joukolla, ilmassa oli juhlan tuntua ja useilla pukeutuminen sen mukaista. Balettiesitys otettiin selvästi arvokkaana mahdollisuutena tutustua yhteen maamme johtavista taideinstituutioista ja kokemus taisikin olla monille ensimmäinen laatuaan. Tunteikas tarina ja upea miljöö olivat omiaan nostamaan tunnelmaa ja uskon matkan olleen mieliinpainuva elämys niin oppilaille kuin opettajillekin.

Musiikkiluokkalaiset, osana opintojaan, tutustuivat lisäksi oopperan kulisseihin, puvustamoon ja lavastuspuoleen. Mielenkiintoinen kierros avasi silmiä ooppera- ja balettiproduktioiden valtaville mittasuhteille, siihen kuinka jokainen esitys on satojen työntekijöiden yhteisen ponnistuksen tulos.

Taidepäivä toukokuun lopussa

Yläkoulun taidepäivä ke 29.5. käynnistyi Finnkinossa, jossa katsoimme  ranskalaisen nuortenelokuvan ”Microbe & Gasoline”.  Elokuvassa yläkoulua käyvä Daniel on hiljainen taiteilijasielu, joka on ihastunut luokkatoveriinsa Lauraan, huonolla menestyksellä. Danielin elämä saa uutta potkua hänen tutustuttuaan luokan uuteen oppilaaseen Théoon. Théo on sanavalmis hauskuuttaja, ja pojat ystävystyvät välittömästi. Yhdessä heistä tulee parivaljakko Mikrobi ja Gasoliini, joka ei varsinaisesti ole muiden suosiossa. Kaksikossa on kuitenkin voimaa, ja pojat päättävät kesäloman kynnyksellä rakentaa asuntoauton, jolla lähteä yhteiselle matkalle Ranskan halki.

Iltapäivän musiikkiohjelmassa oli kaksi oman koulun bändikatselmusta Wimmassa. Lavalla nähtiin yläkoulun vauhdikkaita bändejä.

Alasalissa näyttelijävieraat Minna Hämäläinen ja Stefan Karlsson Turun kaupunginteatterista kertoivat miten ja miksi päätyivät näyttelijän uralle. Saimme myös paljon tietoa näyttelijän koulutuksesta ja ammatista.  Jos Minna ei olisi näyttelijä, hän olisi verhoilija ja tekisi jotakin käsillään. Stefan puolestaan olisi luultavasti päätynyt lääkäriksi. 9c:n haastattelijat Maria Koivukoski ja Lahja Kärkkäinen kyselivät myös Minnan ja Stefanin suosikkirooleista, pahimmista mokista lavalla ja siitä miten valtavat määrät vuorosanoja on mahdollista oppia.  Näyttelijävieraiden esitys oli kiinnostava ja muutamat hakivat haastattelun lopuksi myös nimikirjoituksia.