Navigare

Köydet kiinni Agössä aamulla klo 7. 18 tuntia merellä takana. Vahdit lepäävät. Päivitys tulossa. Tässä se nyt tulee:

Alkuillasta tuuli näytti purjehduksen kannalta huonolta, mutta lähdimme etsimään tuulta avomereltä.  Suunnitelma toimi ja löysimme kaakkoistuulta 8m/s ja Aleksanteri, Joonatan ja Aaro nostivat  ylös jibin, forestaystailin, mainstaysailin ja isopurjeen Vennin ohjatessa Lokin piihin eli suoraan vastatuulen. Maininki kasvoi kasvamistaan ja Lokki alkoi muistuttaa Linnanmäen viikinkilaivaa. Tämän johdosta toimiminen aluksen sisätiloissa muuttui mahdottomaksi: Yövahtien voileivät jäivät tekemättä ja kahvit keittämättä.

Lokin kallistuskulma oli parhaimmillaan 35 astetta, mistä johtuen pimeydenkin jo laskeutuessa kiinnitimme kaikki itsemme lifelineihin kannella ollessamme. Puolen yön aikoihin Aleksanteri ja Aaro laskivat forestaysailin kallistuskulman vähentämiseksi, koska haluamme ajaa Lokkia optimaalisesti. Tämä ei juurikaan laskenut 6-7 solmun etenemisvauhtiamme.

00- 03 vahdissa olivat Samuel ja Oskar. Tuuli oli kääntymässä, ja sen johdosta jouduimme ottamaan moottorin avuksi, jotta pääsimme haluttuun suuntaan. Kuutamo, tähtitaivat ja aallokko valaisivat yövahtia. Joonatan ja Aleksanteri hoitivat koiravahdin 03-06, koska Venniä tarvittiin tuuraamaan merisairasta miehistön jäsentä seuraavassa vahdissa. Koiravahti ei tuntunutkaan niin pahalta, koska aamuaurinko alkoi jo sarastaa ja aallokko alkoi hellittää. Juuri ennen vahdinvaihtoa pojat laskivat loputkin purjeet. Kello 06 navigointivahtiin tulivat vuorostaan Aaro ja Venni. Meri oli rauhoittunut ja maa alkoi häämöttää. Venni ajoi Lokin laituriin sulavasti ilman keulapotkuria. Rantauduimme Agön luonnonsuojelualueelle klo 7 oltuamme merellä 18 tuntia ja seilattuamme 90 mailia.

s/y Lokin miehistö

 

 

 

 

Yövyimme viime yön Häggvikenin vierassatamassa. Sisääntuloväylä oli kerrassaan upea; molemmilla puolilla kohosi jylhät Höga Kustenille tyypilliset kalliot ja väylä oli kapeimmillaan 10 metriä (kölin alla 20 cm vettä!). Häggvikenin kylä avautui kapean vuonon perällä tyynenä ja rauhallisena. Korkeat metsät vaihtuivat niittyihin ja maisema oli vehreä. Joonatan oli ruorissa ja teki käsittämättömän taskuparkin peruuttaessaan Lokin poijujen välistä laiturin ja rannan kapeaan väliin. Illan dronelentojen jälkeen miehistö pääsi nauttimaan vielä vierassataman saunasta.

Aamu valkeni jälleen peilityynenä Joonatanin ja Lennun lähdettyä kalaan. Kalakeitosta ei vieläkään päästä nauttimaan, oli kuulemma huonot paikat. Otimme vesinäytteet limnos -vedennoutimella laiturin vierestä. Veden suolapitoisuus oli 2,4 ppt. Miehistö harjoitteli pareittain vesinäytteen ottoa, jotta se sujuu jatkossa haastavammissakin olosuhteissa.

Vierasvenesatama tarjosi asiakkaille ilmaiset pyörät, joilla lähdimme polkemaan kohti Mannaminnen museoaluetta. Ensimmäinen kohde oli Suomi-teemainen hotelli, sillä museon edesmenneellä perustajalla oli juuria Suomessa. Rakennus jäljitteli perinteistä suomalaista maataloa, joka näkyi sisustuksessa asti. Huoneet olivat nimetty suomalaisten alusten esim. Boren mukaan. Mannaminnen museoalue oli täynnä kulttuuria ja historiaa ympäri maailmaa, joten oppimisen kannalta tyhjin käsin oli mahdotonta lähteä.

Museoalueelta löytyi tutkittavaa kaikille. Sieltä löytyi tietoa ihmiskunnan kehityksestä, oli valtava maapallo sekä huone täynnä vanhoja näppäimistöjä. Keskustelimme sekaisin maantieteestä, historiasta ja biologiasta samalla, kun kiertelimme eri teemaisissa mökeissä. Syönnin ja opetuksen jälkeen poljimme veneelle, jonka moottori pärähti käyntiin viimeisen astuessa sisälle. Oskar ja Aaro ohjasivat Lokin ulos kapeasta ja matalasta suntista ulos avomerelle. Vielä 235 mailia ennen Maarianhaminaa, eli edessä on pitkät työntäyteiset ja opettavat yöt. Vamos!

Joonatan ja Venni

Merenkurkun saaristo (Kvarken) ja Högakusten muodostavat yhdessä Unescon maailmanperintokohteen.   YK:n Unesco valitsee arvokkaita alueita ja nimittää niitä luonnon- ja kulttuuriperintökohteiksi. Jos aluetta ei suojella tarpeeksi, se voidaan myös poistaa maailmanperintölistalta. Esimerkiksi Oman menetti perintökohteensa, koska se ei suojellut riittävästi Arabiankeihäsantilooppeja. Suomessa maailmanperintökohteita on seitsemän, muun muassa Suomenlinna, Merenkurkun saaristo ja Vanha Rauma.

Suomen ja Ruotsin rannikot eroavat toisistaan monilla eri tavoilla, vaikka Veiksel-jäätikkö painoi molempien alueiden maankuorta yhtä paljon alaspäin. Erot johtuvat osittain siitä, että vain Ruotsin korkeiden rannikoiden alueella oli muinoin vulkaanista aktiviteettia ja isoja siirroksia. Maankuorten väleistä pursuava magma kasautui, ja muodosti korkeita vuoria.

Skulebergenistä (jonne kiipesimme) näkyi heti jään sulamisen jälkeen vain kahdeksan metriä ja nyt sen huippu sijaitsee 286 metriä merenpinnan yläpuolella. Maa kohoaa Ruotsin ja Suomen alueella yhtä nopeasti, eli noin 8 mm vuodessa, kohoaminen on kuitenkin paremmin huomattavissa Suomen puolella. Samalla, kun Ruotsin 300 m vuoret saavat vajaan sentin lisää pituutta, Suomessa maankohoaminen kasvattaa Suomen pinta-alaa noin neliökilometrillä vuodessa.

Aluetta tutkineet arkeologit päättelivät, että Ruotsin korkeilla rannikoilla ei ollut asutusta ennen jääkauden päättymisen jälkeen. Myöhemmin alkuperäinen oletus on kuitenkin todistettu vääräksi, kun etsinnät kohdistettiin vuorten alarinteiden sijaan ylärinteisiin, jotka aikanaan olivat muinaisrantoja. Esihistoriallisen ajan asutus on ollut rantasidonnaista.

Samuel ja Oskar

 

 

 

 

Maanantaiaamu alkoi viikonpäivälle tyypillisissä tunnelmissa, kun heräsimme sumuiseen maisemaan. Lisäksi aamun kaksi tärkeintä operaatiota oli septin tyhjennys, sekä polttoaineen tankkaaminen. Lopputuloksena kuitenkin molemmat tehtävät jäivät suorittamatta, kun paikallinen teknologia ei kohdannut aivan täysin aluksen tai miehistön tarpeita (myös aivokapasiteettia). Olihan sitä käsipumppua hauskaa rykiä edestakaisin aamutuimaan, vaikka lähinnä ilma (ja sen paha haju) liikkui pumpussa. Tulipahan testattua.

Saatuamme köydet kiinni laituriin, ei ollut vaikeaa arvata, että olimme perillä. Metsien takaa nousi satojen metrien edestä kallioita ja suomalaisten silmissä ”vuoria”. Viimeisetkin rippeet miehistöstä raahautuivat kannelle, sillä lehtoreilla oli suuri hoppu päästä valloittamaan edessä seisova vuori. He varmistivat, että jokainen otti mukaansa banaanin ja omenan sillä nyt ei menty leikkimään… Purjeveneen ja laiturin välinen pudotus oli ensimmäinen haaste, jonka kaikki selätti ketterällä aerobisella liikkeellä, toki osa pienellä avunannolla. Kävelimme reippaalla tahdilla kohti kohdettamme, eli Skulebergetiä. Tutustuimme tiedekeskus Naturumiin, jonka sisällä oli näyttely Ruotsin Höga Kustenista, joka on yksi maailmanperintökohteista. Näyttely esitteli jääkauden jättämiä jälkiä, sekä edelleen maastoissamme tapahtuvia muutoksia. Meitä oli siunattu ilmaisella ohjatulla kierroksella, jossa energinen ruotsalainen esitteli meille näyttelyn englanniksi. Aihe ei ollut meille uutta, mutta uusi näkökulma, ja kieli, opettivat paljon uusia asioita. Esimerkiksi sen, miksi Veiksel-jääkausi näkyy Suomen maastossa Ruotsiin verrattuna paljon ”näkyvämpinä” muutoksina. Maankohoaminen näkyy Ruotsissa esim. korkeuden kasvuna, kun Suomessa kohoamista voi verrata merestä nousevaan pannukakkuun. Samalla kun ruotsalaisten ”vuorten” huiput kasvavat, niin Suomen pinta-ala lisääntyy länsirannikolla jopa 8 mm nopeudella vuodessa.

Näyttelyn jälkeen oli aika nostaa katse kohti taivasta, eli huippua. Merilinjalaisille ominaista oli tietenkin vaikeimman reitin valitseminen, ja sinne lähdettiin tarmokkailla askelilla. Ensimmäisten kivenlohkareiden välillä taiteilu toi esiin epätoivoisia ajatuksia, kunnes huomasimme aluksemme förstin Jukan kiitävän ohitsemme. Ja johan lähti ketju vetämään. Vauhti kiihtyi ja pohkeet kramppasivat. Läähätystä kuului oikealta ja vasemmalta, kun rappuset jyrkkenivät ja turvana roikuttiin puun oksista. Aurinko paistoi niskaan 25 astetta, kun Aleksanterin kangaskassista jaettiin vuorella Jeesuksen leivän lailla koko köörille kirkasta juotavaa, eli vettä. Maasto oli erittäin haastavaa, joten katse pysyi tiukasti maassa. Levähdystasanteella tajusimme kääntyä, ja taaksemme oli auennut näkymäksi merta ja maata, korkeaa ja syvää panoraaman lailla. Se motivoi jatkamaan vieläkin ylöspäin, kunnes saavutimme korkeimman kohdan, jossa Ruotsin lippu liehui. Ideana oli vaihtaa siihen Lokin Suomen lippu, mutta se unohtui. Hikiset ja tukka pystyssä olevat opiskelijat söivät huipulla olevan ravintolan lohilautaset ja vohvelit ja jatkoivat maaston tutkimista. Kuvaustiimi Lennu ja Joonatan raahasivat dronen ja salkun vuorelle, joten nyt sillä päästiin kuvailemaan. Pojilta lähti kuumuudesta paidat (instagram @melugram). Meillä oli tiukka aikataulu, joten matka jatkui takaisin alaspäin. Eräs henkilö johdatti meidät alas, sitten ylös, sitten vielä vähän alas, jolloin pääsimme vihdoin oikealle reitille… Paniikissa puoliksi juoksimme kallion reunaa pitkin alas, koska opettajien aikataulusta oli pidettävä kiinni. 15 min myöhässä hengästyneenä hyppäsimme veneeseen, kunnes huomasimme Ala-Nissilän ja Branderin olevan poissa. Ensin etsimme pelastushelikopteria taivaalta, kunnes hetken ajan kuluttua ”Hannu ja Kerttu” saapuivat iloisesti takaisin veneelle. Eikun käydet irti ja matka jatkuu. Nyt kohti Häggvikeniä.

Paras A-ryhmä Venni, Joonatan ja Aleksanteri

 

Saavuimme Höga Kustenin maisemiin seitsemältä Ruotsin aikaa. Käynnistimme koneet, laskimme purjeet ja seikkailimme saarten keskellä, kunnes huomasimme Skrubbanin saaren massiiviset, lähes pystysuorat kallioseinämät. Nämä kallioseinämät eroavat suuresti lähtöpaikkamme Raippaluodon maisemista. Pohjanmaan lakeudet ja Höga Kustenin maisemat olivat aikoinaan samansuuruisen jäämassan alla, vaikka eroavatkin valtavasti toisistaan. Maisemien ero taas johtaa juurensa puolen miljoonan vuoden taakse, jolloin erilaiset siirrokset muokkasivat täällä kallioperää.

Ajoimme hitaasti ja ihailimme jyrkkiä kallioseinämiä. Opimme, että graniitti lohkeaa aina kuutiota muistuttavissa paloissa. Tämä näkyi hyvin kalliomaiseman jylhistä halkeamista, johon olisi mahtunut hyvin kiipeämään, mutta idea ei saanut yhtään kannatusta. Täällä korkeuserot ovat huikeat verrattuna Merenkurkun saaristoomme: Raippaluodossa suurimman syvyyden ja korkeuden summa oli n. 40 metriä. Täällä sama luku on noin 600 metriä. Noin vartin ajan kestäneen maisemien ihailun, valokuvien ottamisen sekä opetustuokion yhdistelmän jälkeen jatkoimme matkaa, kunnes huomasimme kalliossa jotakin erikoista. Lehtori Brander oli ilmeisesti ehtinyt käväistä kalliolla ennen meitä, päätellen siihen maalatuista isoista NB-kirjaimista sekä suuresta vaaleanpunaisesta sydämestä, jota ei voinut olla huomaamatta.

Juuri nyt Aleksanteri ja Joonatan ajoivat Lokin Ulvön vierassatamaan ja ruokavahti on laittanut maistuvan mehukasta tonnikalapastaa, jota olemme juuri menossa nautiskelemaan.

Hälsningar från alla i Ulvö till föräldrar!

Aaro & Lennu

Siinä missä suomalainen turisti matkaa kylmästä lämpimään, merilinja matkaa matalasta korkeaan. Tämä matala sijaitsee Merenkurkun saaristossa, matalalla rannikolla, joka jatkuu mantereella Pohjanmaan lakeuksina. Korkea rannikko sen sijaan nousee Merenkurkun toisella puolella Ruotsin Höga Kustenin jylhinä kalliorantoina. Sinne olemme nyt purjehtimassa.

Tärkein syy näiden ääripäiden ja niitä erottavan Merenkurkun, eli Pohjanlahden kapeimman kohdan syntyyn on maankohoaminen. Maankohoaminen taas on seurausta noin satatuhatta vuotta sitten alkaneesta viimeisimmästä jäätiköitymisvaiheesta, Veikselistä. Parhaimmillaan jopa kolmen kilometrin paksuinen jäämassa painoi maanpintaa jopa kilometrin verran alaspäin tällä alueella. 10 000 vuotta sitten jäätikkö alkoi sulaa ja alas painunut maanpinta alkoi ikään kuin palautua entiselleen. Koko alueella maankohoaminen on tänäkin päivänä mittavan suurta, jopa yhdeksän millimetriä vuodessa ja uutta maapinta-alaa syntyy vuodessa peräti yhden neliökilometrin verran (noin 150-jalkapallokentällistä). Matalan- ja korkean rannikon alue onkin paras paikka maailmassa ymmärtää ja havainnoida viimeisimmän jääkauden vaikutuksia maisemaan. Ainutlaatuisuutensa vuoksi alueelle on myönnetty Unescon maailmanperintökohteen status. Luokittelu on erittäin merkittävä, sillä maailman ainutlaatuisimmista kohteista esimerkiksi Iso Valliriutta Australiassa on saanut saman statuksen.

-Paras A-ryhmä a.k.a. Aleksanteri, Venni ja Joonatan

Loputtomalta tuntunut koneella ajaminen jatkui aamun kääntyessä päivään ja auringon porottaessa. Miehistö alkoi kerääntyä kauniin sään johdosta Lokin aurinkokannelle. Christiane ja Nina pitivät mielenkiintoiset luennot Itämerestä sekä Ruotsin historiasta. Itämeren keskisyvyys on noin 55 metriä, Saaristomeren vain 23m. Sen vuoksi Itämeri on myös niin haavoittuvainen esimerkiksi maatalouden päästöille. Suomen aluevesillä Saaristomeren maatalous on suurin yksittäinen meren kuormittaja. Kertasimme myös Itämeren eri osien nimet, tällä hetkellä seilaamme Merenkurkussa.

Suomi oli osa Ruotsia lähes 800 vuotta. Mietimme, miten se on vaikuttanut Suomen kehitykseen. Ruotsin kielen lisäksi suomalaiseen yhteiskuntaan on vaikuttanut myös lännestä tullut kristinusko, säätyjako ja hallintomalli, kuten verotus ja lainsäädäntö. Myös arkkitehtuuri ja kulttuuri ottivat lännestä mallia. Nykyään Ruotsia ja Suomea yhdistää moni asia, joihin pitkä yhteinen historia on vaikuttanut.

Kun saavuimme Ruotsin aluevesille nostimme ystävyyslipun styyran eli oikean puoleiseen saalinkiin. Sitä käytetään aina vieraillessa veneellä toisen valtion alueella. Ystävyyslipulla on aikoinaan näytetty vieraassa maassa, että ollaan hyvällä tarkoituksella, eikä esimerkiksi ryöstöretkellä. Nykyään lipun merkitys on lähinnä kohteliaisuuden ja kunnioituksen osoitus. Opetustuokioiden loppuessa tuuli olikin alkanut jo puhaltamaan sen verran, että päätimme nostaa purjeet.

Ensin nostimme isopurjeen, sitten stayseilit ja lopuksi matkaa vauhditti vielä genaakkeri.

Olemme nyt päässeet tuulen voimalla hyvän matkaa, keskinopeuden ollessa 5 solmun paikkeilla. Höga Kustenin jylhät maisemat siintävät jo  horisontissa.

-Paras A-ryhmä

 

 

 

Aikainen sunnuntaiaamu alkoi Paras A ryhmä -vahdin navigointivuorolla. Lähtö klo 6.04 meni oikein mallikkaasti; Venni suojasi aluksen runkoa keulassa fendarien kanssa, Aleksanteri irrotti köydet ja Joonatan ohjasi Lokin satama-altaasta ulos kippari-Sakken ohjeiden mukaan. Koska muu miehistö nukkui, otimme tavoitteeksi olla käyttämättä keulapotkuria. Onnistuimme hyvin, sillä loput saivat jatkaa nukkumista.

Sää oli aluksi pilvinen, mutta pian merellä aamuaurinko otti taivaasta hallinnan. Nyt jo pilvetön taivas tietää hienoa päivää. Ei tuulista, mutta mukavan lempeää näin lämmittelyksi. Matkan alussa tuulta puhalsi mojovat 0 m/s, joka myöhemmin ”yltyi” kahteen metriin sekunnissa. Joonatan ohjasi varmoin ottein ja Venni havainnoi ympäristöä. Aleksanteri hoiteli navigoinnin ja huolehti, että linjat pysyivät suorassa. Paras A-ryhmä suoriutui siis A-tasoisesti ensimmäisestä navigointivuorosta ja siirtyi tyytyväisenä katettuun aamupalapöytään, kiitos siitä Oskar ja Samuel. Nyt keula kohti Högakustenia, eli odotettavissa on vaikuttavia korkeuksia ja lisää tietämystä. Siitä lisää myöhemmin.

”Pelti-genoan voimin eteenpäin, sanoi ruorimies rasvatyynellä merellä!”

Paras A-ryhmä a.k.a. Aleksanteri, Venni ja Joonatan

 

Yövymme nyt Klobbskatin vierassatamassa Raippaluodossa ja päätimme juuri lähteä huomenna aamulla jo klo 6.00 liikkeelle. Tänään aamulla lähdimme TSYK:in pihasta auringon paisteessa kohti Vaasaa. Matkan aikana kuulimme Nina Branderin maantieteen opetuksia Suomen maisema-alueista ja talousmetsistä, keskustelimme ydinvoiman ympäristöystävällisyydestä, ylitimme Suomen pisimmän sillan ja vierailimme Maailmanperintöportissa.

Päivän kohokohta oli, kun Raippaluodon Svedjeholmin näköalatornin huipulla Brander kertoi oppilaille horisontissa näkyvistä De Geer –moreeneista. Nämä moreenit ovat syntyneet alueille, jossa kalliosta hioutunutta moreenia kasaantui jään reunalle, Weiksel-jäätikön sulamisen aikana. Ilmiön huomasi geologi Gerard De Geer, joka nimesi ilmiön itsensä mukaan. Näkötornista näkyi pitkälle ulottuva jäätikön jälkeinen matala rannikko, jota koristavat ”pyykkilauta”-moreenit ja jossa maankohoaminen näkyy selkeimmin koko maailmassa. Siksi se on ansainnut yhdessä Ruotsin korkearannikon kanssa Unescon maailmanperintökohteen tittelin.

• Samuel ja Oskar