Klo 23 Viking Glory ohitti meidät pimeällä väylällä 2 legin merilinjan miehistö kyydissään. Hetkeä ennen ohitusta laitoimme s/y Lokin saalinkivalot päälle, jotta he huomaavat meidät. He taas antoivat kännyköillään valomerkkejä m/s Gloryn kannelta, jotta erottaisimme heidät valomerestä. Vilkutimme ja huikkasimme heipat puolin ja toisin, ja jatkoimme molemmat öiselle merelle.
3 legin miehistö
Aamu raikas iloinen valkeni meille Viking Gracen hytissä aivan liian aikaisin aamulla. Laivasta pois päästyämme meitä kohtasi suuri haaste, päästä Lokin luokse satamasta. Lopulta pitkän matkan (noin puolentoista kilometrin kävelyn ja lauttamatkan) jälkeen saavutimme määränpäämme ja tapasimme 2 legin miehistön.
2 Legin tekemän maittavan aamiaisen jälkeen suuntasimme ensin M/S Estonian muistomerkille, jonka jälkeen menimme Vasa- museoon. Lehtori Ala-Nissilä piti meille informatiivisen kierroksen museossa ja uutta tietoa tuli, vaikka muille jakaa. Niinpä siis jaamme tietoa myös teille.
Kuningas Kustaa II Adolf rakennutti Vaasa laivan 1600-luvun alussa. Hän päätti uudistaa Ruotsin armeijan, mukaan lukien laivaston. Ruotsi kävi tuolloin 30-vuotista sotaa ja tavoitteli Itämeren herruutta. Vuosisadan loppuun mennessä Itämerestä oli tullut lähes kokonaan Ruotsin sisämeri.
Gustav Adolf halusi laivasta suuren ja mahtavan. Hän myös osallistui itse laivan suunnitteluun. Laivaa rakennettiin useita vuosia 1621-1625 ja siihen tarvittiin paljon materiaaleja. Laivan runko on tehty tammesta, joka oli aikanaan yleinen laivanrakennus materiaali. Vasan rakentamista varten piti kaataa noin 1000 tammea. Laivassa oli monia koristeellisia kaiverruksia erilaisista voimaa ja valtaa symboloivista henkilöistä mm. antiikin Rooman keisareita ja erilaisia jumalia.
Laivan lopulta valmistutta, ei se pystynyt seilaamaan kuin alle mailin. Tuulenpuuska tarttui laivan purjeisiin, laiva alkoi kallistua ja lopulta upposi 10. elokuuta 1628 tuhansien ihmisten katsellessa rannalta.. Laivan uppoamisen vaikutti laivan huonosti suunniteltu runko. Runko oli aivan liian kapea ja korkea. Jo pienikin tuuli kallisti laivaa todella paljon. Uppoamiseen myös vaikutti painolastin puute. Alukseen oli pakkattu liian vähän painolastia tasapainottamaan sitä. Myös vesiraja kulki todella lähellä tykkiluukkuja.
Laiva oli upottuaan oli peräti 300 vuotta veden alla. Se löydettiin vasta 1960- luvulla. Laivan löytymisen jälkeen alettiin puhua hylyn nostamisesta. Lopulta hylky päätettiin nostaa ylös. Hylyn nostamisesta tuli paljon oletettua kalliimpaa. Lopulta kun laiva oli nostettu, sen ympärille rakennettiin museo. Vaasa museossa tänä päivänä vierailee turisteja eripuolilta maailmaa, ja mekin saimme tutustua siihen tänään.
Katri ja Anna
Uusi miehistö aloitti iltapäivän perehtymällä s/y Lokkiin. Perehdytyksessä kävimme läpi veneen turvallisuutta sekä veneessä liikkumista. Veneen kippari Markku Mikkola ja perämies Teemu Grönroos opettivat meille mm. paloturvallisuutta merellä. Sitten siirryimme lähtövalmisteluihin. Aluksi irrotimme maasähköjohdon laiturista ja vyyhdimme sen. Tämän jälkeen alkoi köysien irrotus. Ensin irroitettiin peräköysi sekä keulaköysi. Viimeiseksi irroitettiin peräspringi ja nostettiin fendarit, jotka suojaavat veneen kylkiä. Tämän jälkeen Taito peruutti veneen ulommas laiturista ja Pääsimme lähtemään kello 16.40. Määränpäänä on Vaxholmin linnakesaari, jossa suunnittelemme tarkemmin tulevan reitin. Ajamme nyt kohti Vaxholmia moottorin säestyksellä, sillä väylä on kapea eikä tuuli vielä riitä purjehtimiseen.
Konkarit eli Jossi, Taito ja Daniel
Matkalla Saltsjöbadeniin otimme Lokin perästä planktonhaavilla näytteen pintavedestä, jossa oli sinilevää, eli syanobakteereita, pieninä esiintyminä. Planktonhaavi on viritetty pitkän narun päähän, jota voimme vetää Lokin perässä. Sillä saa nopeasti hyvän näytteen. Planktonhaavista näyte puristetaan näytepulloon, josta sitä pipetoidaan mikroskoopin alle. Sinilevä näyttää meressä pieninä määrinä hipulta, kun taas runsaissa esiintymisissä meren pinta voi näyttää sakealta hernekeitolta. Mikroskoopin linssin alla tilanne on kuitenkin ihan toinen. Esimerkiksi spiraalin muotoiset sinibakteerit ovat kauniita ja näyttävän näköisiä.
Havaitsimme mikroskoopilla näytteestä oletettavasti tunnetuimmat Itämeren sinilevälajit, jotka ovat spiraalin muotoinen Nodularia spumigena ja tikkumainen Aphanizomenon flos-aquae. Näistä kahdesta Nodularia spumigena on myrkyllinen sen tuottaman maksamyrkyn, nodulariinin takia. Yhteensä Itämeressä on noin 80 sinilevälajia.
Vaikka nykyään sinilevät tunnetaan pääosin niiden haittapuolista, kuten myrkyllisyydestä, niillä on elintärkeä historia maapallon historiassa. Sinilevät ovat vanhimpia tiedettyjä lajeja, jotka ovat aloittaneet yhteyttämisen fotosynteesin avulla miljoonia vuosia sitten. Sinilevät sitovat typpeä ilmakehästä ja tuottavat sekä vapauttavat happea. Tämän ansiosta maapallon happiköyhä ilmakehä on aikanaan muuntunut runsashappisemmaksi ja mahdollistanut vedenpäällisen elämän maapallolla.
Mestarikerho
Matkalla Tukholman Wasahamniin pysähdyimme opiskelemaan historiaa Vaxholms Kastelletin linnakesaarella. Linnakierros keskeytyi äkillisesti, kun Lokille jäänyt kipparimme soitti ilmoittaakseen lähellä palavasta veneestä. Linnan muurilta näki tilanteen hyvin.
Amerikkalaistyylinen day cruiser –moottorivene oli syttynyt palamaan aivan sataman lähellä ja oli jo täysin ilmiliekeissä. Veneen kyydissä oli yksi mies ja hän oli onneksi pystynyt itse pelastautumaan veneestä. Palava vene ajelehti yli 25 minuuttia Vaxholmin linnan edustalla ennen kuin viranomaiset pääsivät paikalle. Onneksi tuulet olivat heikkoja ja suunta hyvä, ettei roihuava moottorivene päätynyt rantaan sytyttämään muita veneitä tai rakennuksia. Ruotsin rannikkovartioston alus sai lopulta yhteistyössä muiden paikalle saapuneiden viranomaisten kanssa sammutettua lähes puolituntia roihunneen veneen ja tilanne linnakesaaren edustalla oli päättynyt aineellista vahinkoa lukuun ottamatta parhain päin.
Paloturvallisuus on yksi kriittisimmistä tekijöistä merenkulun turvallisuudessa, ja tulipalonriski on yksi vaarallisimmista turvallisuusuhista merellä. Tämä johtuu siitä, että apu on tarpeen tullen usein vaikeasti saatavilla ja tilanteeseen on reagoitava nopeasti. Vaxholmin linnakesaari sijaitsee aivan Tukholman laitamilla vilkkaan syväväylän vieressä. Tästä huolimatta viranomaisten saapuessa paikalle mitään ei ollut enää tehtävissä palaneen veneen pelastamiseksi. Juuri siksi tärkeä opetus tapauksessa olikin se, kuinka tärkeää on hallita alkusammutustaidot ja huolehtia veneen turvallisuusvarustelusta. Äkillisen tulipalon sattuessa aluksella tärkeintä on yrittää omien kykyjen mukaan sammuttaa palo välittömästi ennen sen leviämistä. Mikäli alkusammutus ei ole mahdollista tai turvallista, tulee alus jättää turvallisesti.
Merilinjan opintoihin kuuluu veneilijän alkusammutuskoulutus, jonka kävimme kaikki keväällä Petri Lehdon johdolla. Meille kaikille valkeni kurssilla opittujen asioiden tärkeys viimeistään nähdessämme veneen ilmiliekeissä keskellä merta. Jatkoimme matkaa Vaxholmista turvallisin, mutta entistäkin valppaammin mielin, sillä jo legin alussa olimme käyneet paloturvallisuusasiat huolella läpi päällystön kanssa.
Mestarikerho, Aleksanteri ja Joonatan
Sunnuntaina tutkimme rannan eliöstöä ja otimme rakkolevä- ja näytteitä Sandhamnissa. Kenelläkään ei ollut isoja odotuksia levien suhteen mutta jokainen sai kyytiä väärille odotuksilleen. Rakkolevistä ja vedestä löytyi kymmenittäin eri levä- ja eliölajeja. Suurimmat löydöt olivat varmastikin kala ja kaksi leväkatkarapua, jotka tulivat rakkolevän mukana laiturille tutkittavaksi. Ihmettelimme, kuinka puhdasta vesi oli Sandhamnin todella vilkkaan vierasvenesataman rannalla. Koko saaren rannat olivat erittäin puhtaat ja vesi oli kaikkialla kirkasta. Branderin päivän kohokohta oli Sandhamnin sataman puhdas vesi ja hienosti kasvava hyvinvoiva rakkolevä.
Nappasimme rakkolevää rannasta ja sen mukana tuli myös kaksi leväkatkarapua. Ne ovat 6-8cm pitkiä ja elävät rantavesissä levien seassa. Leväkatkaravut voi tunnistaa niiden terävistä otsapiikeistä, jossa on väkäsiä. Väritys vaihtelee vihertävästä melkein hiekanväriseen ja niillä on usein ruskeita pilkkuja.
Näytteiden mukana tuli myös suuri määrä kaunista punahelmilevää. Punahelmilevä on Suomen yleisin punalevä, ja se muodostaa hentoja tupsuja kallio- ja kivikkopohjille. Runsaimmillaan se kasvaa n. 2-4 metrin syvyydessä. Paljain silmin punahelmilevän varsi näyttää punaraitaiselta ja helmimäiseltä. Kun tutkimme levänäytettä mikroskoopilla, huomasimme sekovarsien olevan haaroittuneita ja haarojen päättyvän pieniin pihdiltä näyttäviin koukkuihin.
Oona, Iiris ja Meri
Kävelimme Sandhamnissa mäntymetsän läpi Trouvillen hiekkarannalle. Se on saanut nimensä Atlantin rannalla olevan hienon hiekkarannan mukaan. Vesi oli kirkasta ja pohja pehmeää hiekkaa. Tutkimme rannalla dyyni muodostumia, ja opimme eri Itämeren alueiden rantamuodostumista. Löysimme leväkotiloita tutkiessamme rannassa rakkolevää ja muita meren eläviä. Luulimme niitä aluksi pieniksi mustiksi kiviksi. Mikroskoopin alla leväkotilo paljastuikin kauniiksi ja koristeelliseksi. Se on yleinen kotilolaji, joita havaitaan usein rantavyöhykkeillä. Tämä laji elää rihmalevissä, rakkohaurussa ja sinisimpukkavyöhykkeissä. Leväkotilon kuori on tukevahko ja puolipallon muotoinen, ja se vaihtelee tummasta vaaleaan. Kotilon kuoren alta pilkistää tuntosarvet ja leveä jalka, jolla se saattaa kiinnittyä tiukasti alustaansa. Laji elää koko Suomen rannikolla.
Merimurut (Pepe, Nepe ja Epe)
Yövyimme kylpyläkaupungin Saltsjöbadenin vierasvenesatamassa ja aamulla lähdimme Saltsjöbanin kauniiseen merikylpylään. Kylpylä on perustettu 1800-luvulla yläluokan ajanvietoksi. Naisten kylpylärakennus on valmistunut 1895, ja miesten hieman myöhemmin. Nykyään kylpylä on avoin kaikille. Miesten ja naisten osiot olivat erillään ja niinpä mekin nautimme merikylvyistä eli uimisesta ja saunomisesta erillään pojista lämpimänä ja aurinkoisena aamuna. Arkkitehtuuri oli todella kaunista ja hienostunutta.
Saunomisen ja uinnin jälkeen palasimme takaisin Lokille ja lähdimme navigoimaan kapeita Tukholman saariston väyliä kohti Vaxholmia. Tukholman saaristo on erityisen kaunista, mutta myös täynnä ahtaita väyliä ja haastavia kohtia. Kippari Maken selkeän ohjeistuksen ja Oonan tarkan ohjaamisen avulla pääsimme turvallisesti ahtaiden väylien ohi jatkamaan matkaamme kohti Vaxholmia.
Iiris, Meri ja Oona
Tutkimme lauantai-iltapäivällä Sandhamin idyllistä kylää, sen historiaa ja kaunista luontoa. Kylä oli pieni ja kompakti, mutta tutkittavaa riitti kyllin, tutkimme rakkolevää ja kuuntelimme mielenkiintoista historian opetusta. Vesi oli uskomattoman puhdasta ja luonto oli siisti ja monipuolinen.
Sandhamn on ensimmäinen satama tultaessa avomereltä Tukholmaan päin. Sandhamnin kautta kulkeva väylä oli 1600-luvulle asti vain kuninkaallisten käytössä, jonka jälkeen se avattiin kauppalaivaston käyttöön. Sandhamn tunnetaan siellä toimineesta ja edelleen toimivasta luotsilaitoksesta. Sandhamniin perustettiin jo 1600-
luvulla tulli. Vanhan tullirakennuksen jäädessä pieneksi, sinne rakennettiin 1752 uusi iso tullirakennus, jonka on suunnitellut kuuluisa palatsiarkkitehti Carl Hårleman.
Sandhamissa sijaitsee ruotsalaisten suosima pursiseura Kungliga Svenska Segelsällskapet (KSSS), joka on maailman neljänneksi vanhin pursiseura.
Kävelimme saarella kylän läpi ja rantaviivaa pitkin. Löysimme myös kauniin uimarannan, jonka nimi oli Fläskberg. Se oli ehkä saanut nimensä monia vuosia sitten rantaan ajautuneesta siasta, joka oli tippunut laivasta. Talot olivat hyvin kauniita ja luonto sekä vesistö puhdasta. Kävimme myös saaren kappelilla, johon emme valitettavasti päässeet sisään.
Meistä tykättiin niin kovasti, että meidät lähetettiin toiseen saareen saunaan yhteysveneellä, joka kulkee kerran tunnissa. Saunareissussamme riitti haasteita, sillä jäimme yhteisaluksen kyydistä liian aikaisin. Opettajat lähettivät meidät saunaan, mutta unohtivat kertoa millä saarella jäädä pois. Mahtoivatko he tietää sitä itsekään? Odotettuamme tunnin seuraavaa yhteisalusta, pääsimme lopulta oikeaan saareen ja lämpimän saunan luo. Loppujen lopuksi saunareissu olikin sitten hyvin onnistunut ja muistorikas. Tämän yön yövyimme Sandhamin rannassa, joten miehistö nukahti heti sänkyyn päästyään.
Oona, Meri ja Iiris
Sandhamnissa Lokki oli kiinni laiturissa mooring line kiinnityksellä. Alus ajettiin perä edellä laituriin ja keula kiinnitettiin paksuihin köysiin, jotka olivat valmiina satamassa kiinnitettyinä laituriin ja pohjaan. Tätä kiinnitystapaa käytetään enimmäkseen maailmalla, koska se pitää tehokkaammin veneen paikoillaan ja silloin on helpompi rantautua sekä lähteä, koska ei tarvitse väistellä poijuja. Suomessa ei ole mooring line kiinnitystä. Poijukiinnitystä sen sijaan käytetään Suomessa paljon ja Ruotsissa osittain. Lähtiessämme irrotimme ensin laiturilla olleet takaköydet, ja sen jälkeen etuköydet tuulenpuoleinen köysi ensimmäisenä. Sitten Peppi ajoi meidät satamasta ulos väylälle. Lähdimme luoteeseen, seurasimme merimerkkejä ja loistoja, harjoittelimme kartan lukua, teimme köysivyyhtejä ja väistelimme vesibusseja.
Merimurut (Peppi,Nette ja Erika)