Suloinen Sandhamn

Tutkimme lauantai-iltapäivällä Sandhamin idyllistä kylää, sen historiaa ja kaunista luontoa. Kylä oli pieni ja kompakti, mutta tutkittavaa riitti kyllin, tutkimme rakkolevää ja kuuntelimme mielenkiintoista historian opetusta. Vesi oli uskomattoman puhdasta ja luonto oli siisti ja monipuolinen.

Sandhamn on ensimmäinen satama tultaessa avomereltä Tukholmaan päin. Sandhamnin kautta kulkeva väylä oli 1600-luvulle asti vain kuninkaallisten käytössä, jonka jälkeen se avattiin kauppalaivaston käyttöön. Sandhamn tunnetaan siellä toimineesta ja edelleen toimivasta luotsilaitoksesta. Sandhamniin perustettiin jo 1600-luvulla tulli. Vanhan tullirakennuksen jäädessä pieneksi, sinne rakennettiin 1752 uusi iso tullirakennus, jonka on suunnitellut kuuluisa palatsiarkkitehti Carl Hårleman.

 

Sandhamissa sijaitsee ruotsalaisten  suosima pursiseura Kungliga Svenska Segelsällskapet (KSSS), joka on maailman neljänneksi vanhin pursiseura.

Kävelimme saarella kylän läpi ja rantaviivaa pitkin. Löysimme myös kauniin uimarannan, jonka nimi oli Fläskberg. Se oli ehkä saanut nimensä monia vuosia sitten rantaan ajautuneesta siasta, joka oli tippunut laivasta. Talot olivat hyvin kauniita ja luonto sekä vesistö puhdasta. Kävimme myös saaren kappelilla, johon emme valitettavasti päässeet sisään.

matkalla saunasaarelle

Meistä tykättiin niin kovasti, että meidät lähetettiin toiseen saareen saunaan yhteysveneellä, joka kulkee kerran tunnissa. Saunareissussamme riitti haasteita, sillä jäimme yhteisaluksen kyydistä liian aikaisin. Opettajat lähettivät meidät saunaan, mutta unohtivat kertoa millä saarella jäädä pois. Mahtoivatko he tietää sitä itsekään? Odotettuamme tunnin seuraavaa yhteisalusta, pääsimme lopulta oikeaan saareen ja lämpimän saunan luo. Loppujen lopuksi saunareissu olikin sitten hyvin onnistunut ja muistorikas. Tämän yön yövyimme Sandhamin rannassa, joten miehistö nukahti heti sänkyyn päästyään.

Oona, Meri ja Iiris

 

 

Yksi ajatus artikkelista “Suloinen Sandhamn”

  1. Hienolta ja tapahtumarikkaalta kuulostaa toisenkin legin meininki! Upea kuva Joonatanilta Kalevantulista, miksi näillä oma nimi käytössä?

    Eiköhän Christiane löydä teille vielä auki olevan kappelin ja toivottavasti Nina johdattaa teidät ainakin oikeaan valtioon menevään laivaan Tukholmassa

Kommentit on suljettu.