Tekijä: Christiane Ala-Nissilä

Matka kohti Turkua sujui kryssien. Ahtaimmassa kohdassa vahtimme heitti jopa 22 vendaa kahden tunnin vuoron aikana saman huipputaidokkaan ruorinaisen Maijan voimin. Välillä oli hieman hankaluuksia kisaisen kulman hakemisessa, mutta matka sujui silti tehokkaasti. Ruorinaistamme kuitenkin vaivasi riittämättömyyden tunne ja itsepiiskaukselta ei vältytty. Tunnelma koheni kuitenkin raketinlailla maailman parhaimmaksi tituleeratun dj:n Sammon biisivalintojen avulla.

Maija, Elsa, Sampo ja Taisto+ Heino

Lähdimme Kökarista 12.15. Tuulee suoraan koillisesta. Kryssimme hyvässä kelissä kahdeksan solmun vauhdilla kohti Turkua. Ensimmäisen vendan jälkeen fokka eli keulapurje repesi. Tilanteen jälkeen totesimme purjeen kulman revenneen niin pahasti, että emme saa sitä ommeltua liikkeessä. Nyt kryssimme moottorin ja purjeiden voimin eteenpäin. Purjeen hajoaminen johtui vain kulumasta, keulapurje oli tullut tiensä päähän ja viime viikkoina rasitus on ollut kovaa.

Purje lähtee taksikyydillä Galtbystä paikattavaksi, jotta TSYKin merifysiikan kurssi pääsee maanantaina tekemään mittauksiaan täysin purjein.

Heino, Joona ja Daavid

Aamulla lähdimme reippaalle pyörälenkille, jonka kohteena oli Hamnön kalliot ja kappeli. Matkalla näimme tavanomaista saaristomaisemaa. Siihen kuului kauniita poukamia, korkeita kallioita ja vehreitä lehtoja. Näkymät merelle ovat olleet upeita. Ajoimme punaisia teitä pitkin. Värin selitykseksi paljastui punainen rapakivigraniitti, jota on paljon Ahvenanmaalla.

Kun pääsimme korkeille kallioille, hiljennyimme hetkeksi katselemaan merimaisemaa. On yksilöllistä millaisesta maisemasta tykkää tai mihin asioihin kiinnittää huomiota, mutta monille luontomaisemat ovat rakkaimmat. Lähes välittömästi pyöräretken jälkeen alkoi maantsan tunti Kalle Viherän johdolla Kökarin Sandvikenin kallioilla ihan veden rajassa. Seisoimme peruskallion päällä, joka on noin 1,7 miljardia vuotta vanha.
Kallio jolla seisoimme oli silokalliota ja siinä näkyi jään liikkeen suuntaiset uurteet. Kallio koostui gneissistä, joka on metamorfinen kivilaji. Se tarkoittaa sitä, että gneissi on alunperin ollut graniittia, mutta on muuntunut syvällä maankuoren kuumuudessa ja paineessa uudeksi kivilajiksi, gneissiksi. Opimme myös, että marmori on metamorfinen kivilaji ja se on syntynyt kalkkikivistä.
Magmakiviä on kahdenlaisia; pintakiviä ja syväkiviä (sekä juonikiviä). Esim. hohkakivet kuuluvat pintakiviin, mutta niitä ei ole Suomessa sillä ne ovat kuluneet aikojen saatossa. Graniitti taas kuuluu syväkiviin. Se onkin yleisin kivilaji Suomessa ja Suomen kansalliskivi. Aiemmin mainitsemamme rapakivi on granaattikivien alaluokka. Rapakivi on nuorempaa kuin yleisesti kivilajit Suomessa.
Sedimenttikiviä ovat hiekkakivi ja kalkkikivi. Esim. hiekkakivi syntyy kun merenpohjiin sedimentoituu hiekkaa ja paineen vaikutuksesta siitä muodostuu hiekkakiveä. Kökarin Sandvikin rannasta emme tällä kertaa löytänyt sedimenttikiviä.
Kökarista jäi käteen hienoja maisemia ja tietoa Saaristomeren maisemien synnystä. Oli myös mielenkiintoista kuulla eri kivilajien ominaisuuksista ja synnystä.

Pallokalat, Imma, Vappu ja Aleksandra

Heräsimme Itämeripäivään Utössä, mistä lähdimme raikkaassa tuulessa ja vesisateessa purjehtimaan kohti Kökaria. TSYKin lukio on tehnyt hyvää työtä Itämeren puolesta jo pitkään. Koko lukiomme on mukana Itämerihaasteessa ja olemme olleet mukana aloittamassa hanketta, jossa syödään lähikalaa erilaisissa kouluruokaloissa Itämeripäivänä, ja toivottavasti useamminkin. Hanke on levinnyt laajalle, josta olemme iloisia. Tämän hankkeen avulla, pystymme poistamaan Itämerestä fosforia ja lisäksi tästä hyötyvät mm. paikalliset kalastajat.

Meitä pyydettiin myös Ylen haastatteluun. Haastattelun alussa Christiane kertoi Itämeripäivästä ja lopuksi haastateltiin merilukiomme opiskelijoita Taistoa ja Immaa. He kertoivat,  miten he viettivät Itämeripäivää ja miten merilukio osallistuu Itämeren suojeluun.

Olemme koulupurjehduksemme aikana opiskelleet Itämereen liittyviä asioita. Olemme ottaneet pohjanäytteitä Ekman-laitteella ja tämän jälkeen olemme etsineet näistä eliöitä. Löysimme pohjanäytteistä leväkatkoja, merirokkoa, sini- ja liejusimpukoita. Sinisimpukat ovat Itämeren avainlaji, eli monet muut lajit ovat riippuvaisia sinisimpukoista. Sinisimpukat toimivat myös eräänlaisina vedenpuhdistamoina suodattaen Itämeren  vettä. Lisäksi olemme ottaneet vesinäytteitä Limnos-laitteella. Näytteistä selvitimme mm. meriveden suolapitoisuutta eri alueilla Labquest-antureiden avulla.

Päivän päätteeksi teemme vielä pulahduksen Itämeri-päivän kunniaksi.  Valitettavasti emme voineet suorittaa Itämeripäivän pulahdusta klo 18 kovan merenkäynnin vuoksi, mutta tämä myöhästyminen sallittaneen?

Heino, Joona ja Daavid

Lähdimme klo 12 Utöstä kohti Kökaria. Tuuli on ollut voimakasta ja aallokko korkeaa, korkeimmillaan jopa 3,5 metrisiä. Keskimäärin tuuli on ollut 14-16 m/s, puuskat 18 m/s.
BB-vahti irtautui rannasta ja Elsa  ohjasi  Lokkia taidokkaasti lähes kahden tunnin ajan.

Miehistömme on pysynyt suht hyvässä kunnossa pahoinvointilääkkeiden turvin. Veneellä on vallinut hyvä ilmapiiri ja musiikki on nostanut tunnelmaa. Meno on ollut mahtavaa ja voimme varmasti kaikkien puolesta sanoa, että tämä purjehdus on yksi reissumme kohokohdista. Vauhti on ollut huimaa ja Imman ohjauksella tehtiin myös Tsykin merilinjan nopeusennätys, joka on 11,1 solmua. Saavumme tunnin kuluessa Kökarin Sandvikiin.

Vappu ja Imma

Tutustuimme aamulla Utön majakkaan ja majakkakirkkoon Hanna Kovasen kanssa. Suuret kiitokset Hannalle. Sen jälkeen kävelimme Bönehusetin kappeliin. Kappelissa historianopettajamme  Christiane kertoi meille alueen haaksirikoista ja hylyistä.  Mieleen painuvin tarina oli Park Victoryn uppoamisesta jouluaattona 1947. Silloin utöläisten apu oli merkittävässä roolissa laivan kapteenin ja osan miehistön henkiinjäämisessä. Kymmenen miehistön jäsentä menehtyi haaksirikossa. Tästä muistona kappelissa on kymmenjalkainen kynttelikkö, joka sytytetään aina jouluyönä. Lopuksi hiljennyimme kuuntelemaan kirkossa Myrskyluodon Maijan.

Tämän jälkeen Ala-Nissilä tylysti telkesi meidät kappeliin laittamalla lähtiessään oven säppiin. Hän ilmoitti lähtevänsä ostamaan meille lämpimiä sämpylöita ja croissantteja matkaevääksi, koska luvassa on kovaa keliä  avomerellä ja emme tänään laita ruokaa aluksessa.

Maantiedon opettajamme Kalle yritti soittaa Ala-Nissilälle, mutta vastausta ei tietenkään kuulunut. Loppujen lopuksi pääsimme pinteestä Daavidin löytämän virsikirjan avulla.

Jälkikäteen Ala-Nissilä väitti kyseessä olleen tahallinen teko, jolla hän pyrki testaamaan neuvokkuuttamme kiperissä tilanteissa.

Suuntaamme vesisateessa kohti Kökaria, itätuulta 13 m/s, puuskissa 16 m/s.

 

Heino, Imma, Vappu ja Daavid

Köydet kiinni Utössä! Saavuimme merimerkkejä hipoen Utön laituriin. Hieman huonovointinen miehistö ja ihan hyvävointinen miehistö pääsivät saunaan purjehduspäivän jälkeen. Emme jaksaneet enää lähteä Utön yöhön, joten menimme kaikki nukkumaan kiltisti 22:00.

 

 

 

Taisto, Heino ja Sampo

Aloitimme aamun historiantunnit kävelyretkellä kaatosateessa. Örön linnakesaari kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon ja siellä elää valtavasti uhanalaisia lajeja.

Örö oli pitkään asuttamattomana, eikä sinne edes haluttu muuttaa, koska saaristossa uskottiin, että saarelle haudatut Venäjän ja Ruotsin sotilaat kummittelevat saarella.

1900-luvun alussa Venäjä pakkolunasti Örön Rosalan kyläläisiltä ja aloitti Pietari Suuren merilinnoitusketjuun kuuluvan linnoituksen rakentamisen. Venäjän Itämeren laivasto oli tuhoutunut Venäjän ja Japanin välisessä  sodassa Tyynellämerellä vuosisadan alussa. Venäjän olemattoman laivaston takia oli tärkeää linnoittaa Suomenlahti suojaksi Pietarille. Merilinjan kakkosmiehistö vieraili viime viikolla Katanpään linnakkeella, joka oli linnoitusketjun pohjoisin osa.

Örön linnoituksien rakentamisen aloittivat itäisistä maista kootut pakkotyöläiset ja Helsingin kuritushuoneelta siirretyt suomalaiset vangit vuonna 1915. Saaren läpi rakennetun rautatien kuului kuljettaa järeitä ammuksia. Rautatie on nykyään purettu. Kun suomalaisia varusmiehiä tuli saaren itsenäistymisen jälkeen, sai kaksi saaren mukulatietä nimet; Pitkä ikävä ja Lyhyt ikävä. Yhteensä mukulakivettyä tietä oli noin kuusi kilometriä. Teiden nimet syntyivät, kun varusmiehet joutuivat marssimaan teitä päästä päähän moneen kertaan.

Saari muistetaan sotilastukikohtana ja pääsimmekin käymään 12 tuuman Obuhov-tykin bunkkerissa. Aikoinaan yhtä tykkiä kohden työskenteli 66 miestä ja yhteen laukaukseen oli aikaa vain kaksi minuuttia. Siinä ajassa tykki piti ladata, tähdätä ja tiedonkulun toimia. Venäläiset rakensivat tykit osaksi Pietari Suuren merilinnoitusta. Örö oli isossa osassa Bengtskärin taistelua. Siinä taktiikkana oli ampua tykillä Hangon ja Bengtskärin väliselle merialueelle, jotta Venäjän hyökkäys Hangosta vaikeutuisi.

Tunnelma on muutenkin ollut kuin taistelutantereella. Olemme kuulleet tykin laukauksia, nähneet hävittäjiä ja joka paikassa on ollut merikadetteja sekä sota-aluksia.

Isot kiitokset Ihanalle Jennille, jonka ansiosta pääsimme tutustumaan Obuhov-tykin bunkkereihin ja Örön tarinoihin. Parakord-ranneke tulee postissa.

Pallokalat Vappu, Aleksandra ja Imma

Lokki starttasi Örön laiturista klo. 10.24 BB-tiimin luottokipparin Sampon voimin. Yhdentoista aikoihin Lokin purjeet nousivat pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Virheet käytiin läpi vielä loppubriiffissä kipparimme Sakarin kanssa. Vahtivuoromme ajan purjehdimme tiukkaa kryssiä kohti seuraavaa määränpäätä. Tiimillämme oli vesivarmaa suorittamista.

BB

Tutustuimme maanantai-iltana Bengtskärin majakkaan ja sen hienoon historiaan. Suomen korkeimmasta majakasta on muodostunut Suomen itsenäisyyden symboli. Majakka on rakennettu vuonna 1906 turvaamaan Suomenlahden merenkulkua.  Talvisodan päättäneessä Moskovan rauhansopimuksessa Suomi joutui vuokraamaan Hankoniemen Neuvostoliitolle. Erityisen merkityksellinen saaresta tuli jatkosodan aikana, kun Neuvostoliitto oli miehittänyt Hankoniemen ja Viron Paldiskin, joista se pystyi tykkitulella suojelemaan Leningradia eli nykyistä Pietaria. Majakka oli erinomaisella paikalla, Hankoniemen neuvostojoukkojen tarkkailuun. Neuvostojoukot halusivat raivata majakan pois tieltä.

Neuvostoliittolaiset rantautuivat saaren eteläpuolelle 26. heinäkuuta 1941. Saarelle tehty hyökkäys tuli suomalaisille yllätyksenä, ja viholliset huomattiin vasta, kun ne olivat jo luodolla. Bengtskärin taistelussa suomalaiset olivat pahasti altavastaajina.  Suomalaiset vetääntyivät majakkaan, mutta neuvostosotilaat saivat majakan ensimmäisen kerroksen haltuunsa, joten suomalaiset vetäytyivät sieltä taas majakan torniin. Majakan ensimmäisessä kerroksessa säilytettiin varusteita, joten suomalaiset olivat menettäneet suuren osan aseistaan.

”Mitä minä nyt teen, meillä on vain yksi käsikranaatti jäljellä”,kysyi alikersantti Bjelke haavoittuneelta Lutherilta. ”Pudota se”, Luther vastasi. Yksi hyvin pudotettu kranaatti sai neuvostoliittolaiset uskomaan, suomalaisten vahvuuteen ja ne eivät uskaltaneet nousta torniin. Suomalaisten apuvoimat lähtivät liikkeelle Örön linnakkeelta, josta myös ulkona olleita vihollisia pommitettiin karanaateilla. Suomalaisilla kesti kolme tuntia päästä rantautumisesta majakalle, johon matkaa on vain vaivaiset 50 metriä. Taistelu päättyi vasta kun yhtään taistelukuntoista vihollista ei ollut enää jäljellä.

Seuraavana päivänä majakkaa vielä pommitettiin, jolloin se kärsi materia vahinkoja, mutta myös lähes kaikki haavoittuneet kuolivat, kun pommi osui huoneeseen, johon haavoittuneet kasattiin. Taistelussa kuoli 32 suomalaista ja arviolta 36-100 neuvostoliittolaista.

Lähdimme Bengtskäriltä kohti Örön linnakesaarta klo 19.45.

Miehenpuolikkaat, David, Heino ja Joona