Aamulla lähdimme tutkimaan Söderarmin majakkasaarta. Tapasimme myös saaren ainoan asukkaan, jolle toivotimme ystävällisesti ”god morgon”! Saarella on majakka, pieni museo ja kauppa. Kävelimme saaren ympäri biologian ja maantieteen lehtori Kalle Viherän opastuksella Itämerta opiskellen. Löysimme säähavaintoaseman ja kanoja.
Rannassa opimme levävyöhykkeistä, jotka ovat rannasta syvemmälle mentäessä; tällilevävyöhyke, viherlevävyöhyke, ruskolevävyöhyke ja punalevävyöhyke. Muistakaa uimaan mennessänne varoa vaarallisen liukasta tällilevää! Tämän jälkeen tutkimme leviä sukeltamalla näytteitä ja tarkastelemalla niitä rannalla. Venelaiturin vieressä ui myös paljon korvameduusoita, joista yhden saimme tutkittavaksemme, jolloin totesimme sen olevan koiras, sillä sen sukurauhaset olivat liilat. Korvameduusoita voi nähdä loppukesästä, sillä ne saapuvat silloin pintavesiin lisääntymään.
Matkalla kohti Kökaria, tutkimme ja tunnistimme leviä ja niistä löytyneitä eliöitä. Tunnistimme muun muassa vaskijouhilevää, viherahdinpartaa, rakkolevää, isoluppolevää sekä lettiruskohahtua. Olimme ihmeissämme, kun rakkolevää tutkiessa sieltä löytyi paljon erilaisia olentoja, kuten sinisimpukoita, leväkatkoja ja leväkotiloita. Levien tutkiminen oli kiinnostavaa ja Kalle jo povasi meille meribiologin uraa.
Vaxholmista lähdon jälkeen navigointivuoromme alkoi nopeatempoisen tiskaamisen jälkeen. Vuoromme olivat samanlaisia, nyt vain lautasten sijaan pyöriteltiin ruoria. Navigointivuoromme olivat kello 21–23 ja 3–5 eli yövuoroa pukkasi. Vanha viisaus turvaa tuo, yöllä on pimeää.
Rannikkonavigointi oli suuren valosaasteen takia haastavaa, koska oli vaikeaa olla sekoittamatta Tukholman saariston asuinvaloja meille tärkeiden poijuvalojen kanssa. Kuitenkin ryhmähenki pysyi yllä, ja naureskelimme toistemme jutuille, niiden tyhmyydestä huolimatta.
Seuraava aamuvuoromme alkoi leppoisten neljän tunnin yöunien jälkeen. Tähdet loistivat kirkkaasti, ja niitä oli yllin kyllin, koska olimme päässeet ulos sisäsaaristosta ja valosaaste oli vähentynyt. Tähystäjät pääsivät siis aina vuorollaan etsimään mystistä tähtikuviota, kirahvia
Aurinko alkoi nousemaan, kun lähestyimme satamaa. Pinkki auringonnousu oli huumaavan kaunis, ja sen tuoma lempeä lämpö tuntui hyvältä, viilentyneen ja väsyneen yövuorolaisen kasvoilla. Lopulta vuoromme alkoi lähenemään loppuaan, koska olimme lähellä välisatamaa. Kapteeni-Make vaikutti tyytyväiseltä, kun näimme Söderarmin majakan ja valmistauduimme rantautumiseen. Rantautuminen onnistui erittäin hyvin ja rauhallisesti kello 05.15.
Irroitimme köydet Vasahamnissa klo 17:20. Vesitankit on täytetty ja septitankki tyhjennetty. 3. legin matka alkoi Ainon ollessa ruorissa Tukholman vilkkaassa vesiliikenteessä. Kummalliset kumiankat sekä mysteeriset viitat hämmensivät, kun saimme käsiimme ruotsalaisen merikortin. Pikaisella päättelyllä ja luovilla ongelmanratkaisukyvyillämme saimme kartan tuntemattomat merkit selvitettyä. Mystiset kumiankat paljastuivat lintujensuojelualueen merkiksi. Ruotsin eläinkunta ei meiltä piilotellut, sillä heti kaupungin laitamilla vastaan osui kolmen elementin otuksia – Ilmassa joutsenet, vedessä hylje ja maankamaralla peura. Illalla saimme vielä pikaisen historian oppitunnin, kun poikkesimme Vaxholmin linnoituksen kautta. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa yön selkään ukkospilvien varjostaessa Lokkia ja 2 legin miehistön vilkuttaessa meille Viking Gloryn kannelta.
Rantauduimme Ruotsin ulkosaariston Utön saarelle. Vaelsimme metsän ja kallion yli silmiä kutkuttavalle kalliorannalle. Mukanamme oli vati ja muovipussi, joilla oli tarkoitus saalistaa meren eliöitä. Osa pulahti veteen metsästämään mereneläviä. Nina kertoi meille tällilevästä, joka on kastuessaan liukasta. Se on tumma levävyöhyke (sinilevä Calothrix scopulorum) veden rajassa ja saattaa aiheuttaa nimensä mukaisesti tällin, jos siihen astuu varomattomasti. Tällilevä aiheuttaa yleisesti enemmän vahinkoa ihmisille, kuin muut sinilevälajit. Hetken päästä Joonatan liukastui tietysti tällilevään, mutta selvisi pintanaarmuilla. Selvitystemme mukaan ”Aallokon pärskeiden kostuttamat tällileväpinnat muuttuvat hetkessä hengenvaarallisen liukkaiksi.” (Luontoportti.com). Keräsimme eri lajeja merestä ja rakkolevävyöhykkeestä, ja kokosimme niistä yhteen vatiin kokoelman. Paluumatka Lokille oli haastavampi kuin menomatka Joonatanin jalan ja näytevatimme kanssa. Lokin irrottauduttua Utön laiturista tutustuimme mikroskoopilla löydöksiimme.
Kuulimme myös hieman Utön saaren historiasta, ja meille selvisi, että saarella on ollut kaivostoimintaa. Brasilialainen tutkija löysi saaren kaivoksista 1700-luvun loppupuolella litiumin mineraaleja. Ruotsalaiset tutkijat keksivät hieman myöhemmin litiumin. Tällaisten luonnonvarojen löytäminen on merkittävää, koska litiumilla on esimerkiksi nykyään kova kysyntä teollisuudessa ja se on harvinainen maametalli. Litiumia voidaan hyödyntää nykyään esim. sähköautojen akuissa ja elektroniikassa.
Kari ja Karita söpöstelemässä Lokin sitloodassa. Kuva Joonatan Davie
Lähdimme Västervikistä klo 6.16, jolloin me tosin vielä nukuimme makoisasti. Heräsimme vasta Joonatanin huomeneen klo 7.30. Reissun toistaiseksi pisimpien yöunien jälkeen teimme aamupalaa. Eilisen mainingit piinasivat osaa lievällä pahoinvoinnilla. Sää on pilvinen ja sumuinen, ja jatkunee samanlaisena koko päivän. Menemme tänään koneella, koska ei tuule.
Klo 10.00 alkoi navigointivuoromme ja saimme seuraksemme pienen pienen linnun. Lajintunnistuksen jälkeen totesimme sen olevan hernekerttu, mutta maista tuli myöhemmin tarkempi tieto – räystäspääskysen poikanen. Vielä tarkempien kuvien avulla lintu määritettiin uudelleen hernekertuksi. Selma nimesi hänet Kariksi. Selvitimme myös, että Kari oli todennäköisesti muuttomatkalla trooppiseen Itä-Afrikkaan. Harmillisesti hänen tämänhetkinen kyytinsä Lokilla menee kuitenkin takaisin päin pohjoista. ): Pitkillä muuttomatkoilla pikkulinnut saattavat eksyä avomerelle ja pysähtyä lepäämään erilaisiin aluksiin. Karin loppu oli hyvin lähellä, kun hän lenteli uteliaana sinne tänne ja förstimme Simo istahti melkein Karin päälle. Mahtava ja viisas Simo opetti meille solmuja ja purjeveneen osia. Felix ja Roope vaihtoivat paapuurin puoleisen skuutin köyden, koska se oli heikossa jamassa. Kiitos Felix ja Roope!
Breaking news! Saimme juuri tiedon, että lintuja onkin KAKSI!! Kari ja Karita.
Aura, Selma ja Felix
KaritaLintukuistaaja SebastianUrheat laivaritarit Felix ja Roope kansihommissa.
Saavuttuamme Kalmariin torstaina suuntasimme Kalmarin linnalle. Linnan sijainti mahdollisti meriliikenteen tarkkailun laajalla alueella Kalmarinsalmen suulla. Tanskan raja kulki vain noin 10 kilometrin päässä Kalmarista etelään vuoteen 1658 asti, joten meriliikenteen tarkkailu oli Ruotsille tärkeää. Linnaa ympäröi vallihauta ja linnaan oli vain yksi sisäänkäynti pääporteista. Piirityksen sattuessa veden ja ruoan riittävyys oli tärkeää. Vesi saatiin linnan keskiaukiolla sijaitsevasta kaivosta. Kaivo oli siihen aikaan välttämätön juuri tästä syystä. Ruokaa varastoitiin paljon pitkien piiritysten varalle.
Kalmar oli 1600-luvulle asti Ruotsin merkittävimpiä kaupunkeja. Se tunnetaan erityisesti Kalmarin unionin perustamispaikkana. Keskiajalla käsitettä valtio ei tunnettu, sen tilalla oli kuningaskunta tai valtakunta. Kun sanotaan, että Suomi kuului Ruotsiin, se tarkoitti, että alueet olivat saman kuninkaan alla.
Kalmarin unioni koostui Ruotsin-, Tanskan- ja Norjan- valtakunnista. Suomen alue kuului tuohon aikaan Ruotsiin. Se kesti kokonaisuudessaan, muutamia taukoja lukuun ottamatta vuodesta 1397 vuoteen 1523, jonka jälkeen Vaasat nousivat valtaan.
Kuningas Valdemar Atterdagin tytär, Margareeta, naitettiin kymmenen vuoden iässä Norjan kuninkaalle Håkonille. Margareetan ollessa 17-vuotias parille syntyi lapsi, prinssi Olof. Olof peri vallan ja nousi Tanskan kuninkaaksi, kun hänen isoisänsä Valdemar Atterdag kuoli. Vaikka Olof oli virallisesti hallitsija, todellisuudessa valtaa piti kuningatar Margareeta. Viisi vuotta Atterdagin kuolemasta, kuoli Olofin isä kuningas Håkon. Sen seurauksena Margareeta alkoi hallita sekä Tanskaa että Norjaa, siihen asti, kunnes Olofista tulisi riittävän vanha tehtävään. Olof kuitenkin kuoli 17-vuoden iässä, ennen kuin ehti nousta Margareetan tilalle.
voimanaiset
Kehitys saavutti huippunsa vuonna 1397, kun Margareeta oli saavuttanut määräävän aseman pohjoismaisessa politiikassa. Margareeta sai tahtonsa läpi, kun Kalmariin kokoontuneet valtaneuvokset hyväksyivät Margareetan valitseman Erik Pommerilaisen kruunauksen Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuninkaaksi. Pohjoismainen geopoliittinen asema vahvistui Itämerellä. Voidaanko tätä verrata tämänhetkiseen tilanteeseen, kun kaikki pohjoismaat kuuluvat kohta Natoon?
Linna oli kaikin puolin upea. Erityisesti mieleemme jäi linnan todella paksut seinät ja renessanssin erikoinen juhla-ateriointi. Esimerkiksi piirakoita leipoessa sisälle saatettiin laittaa eläin, kuten pupu tai lintu. Kun piirasta leikkasi, eläin tuli piirakasta ulos. Kun näimme meren linnan muurilta, ymmärsimme konkreettisesti sijainnin merkityksen meriliikenteen valvontaan. Näkyvyys merelle oli selkeä, joka teki maisemasta vielä hienomman!
Öölannissa lähdimme Borgholmista vuokrapyörillä kohti Borgholmin linnaa. Kävimme tutustumassa linnaan ja ihastelimme sieltä näkyviä merimaisemia. Rauniot sijaitsevat alvarin reunalla. Alvari tarkoittaa kalkkikiviylänköä ja se on luontotyyppi, joka muodostuu kalkkikivikalliosta ja sen päällä olevasta matalasta ja niukasta kasvillisuudesta. Se on täynnä kukkia ja heiniä, kuten esimerkiksi monia erilaisia kämmeköitä ja niittykukkia. Alvari vaatii leudon ja kuivan ilmaston sekä kalkkia liuottavan ja rapauttavan kylmän talven, ja roudan. Alvareiden kalkkikivi on muodostunut miljoonien vuosien aikana kerrostuneista sedimenteistä ja se on meille suomalaisille tuttuun graniitin verrattuna paljon pehmeämpää ja rapautumiselle alttiimpaa.
Alvarilla on laidunnettu karjaa keskiajalta aina nykypäivään asti. Laidunnuksen vuoksi ylänköjen kasvillisuus pysyy alvareille tyypillisenä, karuna ja matalana, mutta lajistoltaan monipuolisena (perinnebiotooppina). Alvareita sijaitsee Euroopassa vain vähän: Öölannissa, Gotlannissa, Virossa ja Irlannissa. Carl Linnén johtama retkikunta oli vuonna 1741 ensimmäinen, joka tutki Öölannin ja sen alvareiden luontoa perusteellisesti. Nykyisin Öölannin suurin alvari Stora Alvaret on UNESCO:n maailmanperintökohde.
Matkamme jatkui alvareilta alas vehreään rannikkometsään, jossa kasvusto oli täysin erilaista. Se oli kauttaaltaan jaloja lehtipuita täynnä, sillä ylängöiltä valuvat sadevedet ja niiden mukana tulevat ravinteet luovat vaativille puille suotuisat olosuhteet. Reittimme jatkui metsän läpi Borgholmin keskustaan, jossa palautimme pyörät. Söimme maittavan aterian ja valmistelimme Lokin lähtöön kohti aaltoilevaa Itämerta. Seilasimme läpi yön ja aallot olivat oikeastaan kohtalaisen hillittyjä, koska etenimme tasaisella tuulella Öölannin saaren suojissa.
Tutustuimme Borgholmin linnaan ja vuokrasimme pyörät helpompaa liikkumista varten. Tästä lisää myöhemmin. Lähtiessämme Borgholmin venesatamasta kansivahteina olivat Joonatan navigoimassa, Eetu ruorissa ja Sebastian tähystämässä eli JES-vahti. Lähdimme vierasvenesatamasta 18.25. Nostimme isopurjeen ja fokan ja moottori sammutettiin 19.16. Joonatan ja Sebastian vaihtoivat paikkaa, mutta Eetu jatkoi ruorissa toivomustensa mukaisesti. Tuuli tuli suoraan pohjoisesta, joten jouduimme kryssimään. Vauhtimme oli noin 4 solmua. 19.16 nostimme stay sailit 1 ja 2. Nostettuamme stay sailit vauhtimme nousi hurjaan 5 solmuun ja 20.00 vahti vaihtui. Kello 21.20 linna näkyy edelleen horisontissa.
Torstaina ykkös- ja kakkoslegi kohtasivat Kalmarissa miehistönvaihdon merkeissä. Vaikka kohtaaminen oli lyhyt, sai ykköslegi annettua arvokkaat viimehetken vinkit uudelle innokkaalle miehistölle
Merilukion 2 legi lähti Kalmarin venesatamasta noin 21.30 vesitankin täytön ja septitankin tyhjennyksen jälkeen. Pimeyden laskeuduttua navigoiminen oli alussa vähän haasteellista, mutta toisia auttaen saimme nopeasti kurssin selvitettyä.
Klo 00.45 rantauduimme Borgholmin vierasvenesatamaan Öölantiin.
Rannassa opimme levävyöhykkeistä, jotka ovat rannasta syvemmälle mentäessä; tällilevävyöhyke, viherlevävyöhyke, ruskolevävyöhyke ja punalevävyöhyke. Muistakaa uimaan mennessänne varoa vaarallisen liukasta tällilevää! Tämän jälkeen tutkimme leviä sukeltamalla näytteitä ja tarkastelemalla niitä rannalla. Venelaiturin vieressä ui myös paljon korvameduusoita, joista yhden saimme tutkittavaksemme, jolloin totesimme sen olevan koiras, sillä sen sukurauhaset olivat liilat. Korvameduusoita voi nähdä loppukesästä, sillä ne saapuvat silloin pintavesiin lisääntymään.
