Ruotsin valtakunnan pahin virhearvio

Tukholmassa vierailimme Ala-Nissilän opastuksella Vasa-laivan museossa. Vuonna 1523 eli tasan 500 vuotta sitten Kustaa Vasa nousi Ruotsin kuninkaaksi aloittaen perintökuninkuuden. Hänen pojanpoikansa Kustaa II Adolf halusi puolustaa Ruotsin Itämeren ympäri laajentunutta valtakuntaa, joten hän rakennutti uusia, isoja sotalaivoja, joista kuuluisin on Vasa.

Laivan rakentaminen oli yli kaksi vuotta kestävä urakka ja kuningas halusi mukaan ennennäkemättömät kaksi tykkikantta. 10. elokuuta 1628 paljon väkeä oli innoissaan seuraamassa Vasa-laivan lähtöä Tukholman satamasta. Ruotsin mahtavimman laivan neitsytmatka kuitenkin loppui lyhyeen, kun noin puolentoista kilometrin päässä satamasta Vaasaan tarttui tuulenpuuska, joka kallisti laivan kyljelleen, jolloin tykkiluukkuihin pääsi vettä ja Vasa vaipui meren syleilyyn muutamassa minuutissa vieden mukanaan 50 uhria. Miten näin pääsi käymään? Mikä meni pieleen? No, Vasa oli huonosti suunniteltu. Laiva oli liian kapea ja korkea, eikä sen pohjalla ollut tarpeeksi kiviä vastapainoksi kahdelle tykkikannelle. Sen tasapaino oli siis hutera, jolloin tuuli sai sen kaatumaan.

Replika Vaasojen vaakunasta värillisenä.

Vasan hylky nostettiin meren syvyyksistä vuonna 1961. Laiva on restauroitu ja asetettu esille sen ympärille rakennettuun museoon. Katselimme Vasaa joka puolelta ja näimme siinä paljon koristeita ja yksityiskohtia. Laivan peräpeilissä on Vasa-suvun vaakuna, jota ympäröivät kuninkaat, enkelit ja antiikin sankarit. Ympäri laivaa löytyy myös erilaisia ukkeleita, leijonia, käärmeitä ja meripetoja, sekä ainakin yksi vihainen koira.

 

 

 

Vasan keulakuva on suuri ja pelottava Ruotsia symboloiva leijona, jonka alapuolelle keulan koristeluihin on piilotettu pelokas ja alistunut hahmo. Tämä kuvaa Puolan kuningasta, sillä Ruotsi ja Puola olivat tuohon aikaan vihollisia. Alun perin laiva ja kaikki sen koristeet oli maalattu kirkkain ja korein värein, mutta nyt meri oli haalistanut ne tummanruskeiksi.

Anna, Siiri ja Sanni