Kuukausi: elokuu 2021

Tämänvuotinen NNE-kurssi toteutettiin poikkeuksellisen haastavissa olosuhteissa koronan deltamuunnoksen levitessä erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Vaihtoehtoina oli kurssin peruminen tai 3 purjehduslegin toteuttaminen omaehtoisen karanteenin ja koronatestauksen kautta. Helpompi vaihtoehto olisi ollut purjehduksen peruminen, mutta opettajat, merilinjalaiset ja heidän vanhempansa sitoutuivat jälkimmäiseen vaihtoehtoon kuten myös päällystö.

Aloitimme purjehduksemme ykkösmiehistön kanssa Kristiinankaupungista, vaihdoimme  Merilukion miehistön Uudessakaupungissa ja kolmas miehistö astui laivaan Kasnäsissä. Pyrimme vaihtotilanteessa pitämään miehistöt erillään toisistaan ja huomioimaan kaikin tavoin infektioturvallisuuden kuljetusjärjestelyjä ja ruokailutilanteita myöden, jotta saisimme kaikki kolme legia toteutettua ja kaikki nuoret merelle. Onnistuimme luomaan kahden viikon ajaksi kuplan, jossa saatoimme 14 henkeä kerrallaan toimia vapaasti yhdessä ilman maskeja ja turvavälejä. Kuten eräs merilinjalainen totesi oman purjehduksensa päätteeksi: ”ensimmäinen normaali viikko yli vuoteen”

Olemme seilanneet kahden viikon aikana yli 500 mailia, opiskelleet meribiologiaa, maantiedettä, historiaa, purjehdusta ja navigointia, mutta ennen kaikkea viettäneet aikaa yhdessä merellä ja luoneet unohtumattomia muistoja, joita ei synny etäopetuksessa tietokoneen välityksellä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat mahdollistaneet tämän toteutumisen: Biologian ja maantieteen lehtori Nina Branderille, jonka kanssa olemme tämän kurssin kehittäneet, ja joka opetti kahdelle ensimmäiselle miehistölle meribiologiaa ja maantiedettä, biologian ja maantieteen lehtori Kalle Viherälle, joka oli mukana 3. legillä,  bussikuskillemme Janille, joka ei koskaan tiedä etukäteen mistä hänen pitää meitä hakea, kolmelle erinomaiselle, luotettavalle ja  ammattitaitoiselle kipparille Jukka Elolle, Juha Tammelle ja Sakari Kalskeelle, kolmelle taitavalle perämiehelle Henri Lehtoluodolle, Antti Nuortimolle ja Kimmo Hotaselle sekä tietenkin koululaivamme Lokin omistajille.

Suuret kiitokset myös mahtaville merilinjalaisille, joiden iloa yhdessä olemisesta ja yhdessä oppimisesta on ollut ilo seurata.

Navigare necesse est!

Christiane Ala-Nissilä

Historian ja yhteiskuntaopin lehtori

Merilukion koordinaattori

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Matkamme odotettu yöpurjehdus koitti viimein ja se oli kaikkien odotuksien arvoinen kokemus. Itämeren pimeässä yössä urhea vahtimme jatkoi jo ennestään vahvaa suorittamista, kun livuimme kohti viimeistä määränpäätämme, Turkua. Suuremmilta ongelmilta vältyttiin ja vahtimme pääsi viimein ansaitulle levolle omiin punkkiinsa02.30. Työskentely ruorissa ja dj:nä on myös mainittavan arvoinen asia. Saavumme Turkuun aamuun mennessä.

Lokki kiinni laiturissa 5.08.

BB

Matka kohti Turkua sujui kryssien. Ahtaimmassa kohdassa vahtimme heitti jopa 22 vendaa kahden tunnin vuoron aikana saman huipputaidokkaan ruorinaisen Maijan voimin. Välillä oli hieman hankaluuksia kisaisen kulman hakemisessa, mutta matka sujui silti tehokkaasti. Ruorinaistamme kuitenkin vaivasi riittämättömyyden tunne ja itsepiiskaukselta ei vältytty. Tunnelma koheni kuitenkin raketinlailla maailman parhaimmaksi tituleeratun dj:n Sammon biisivalintojen avulla.

Maija, Elsa, Sampo ja Taisto+ Heino

Lähdimme Kökarista 12.15. Tuulee suoraan koillisesta. Kryssimme hyvässä kelissä kahdeksan solmun vauhdilla kohti Turkua. Ensimmäisen vendan jälkeen fokka eli keulapurje repesi. Tilanteen jälkeen totesimme purjeen kulman revenneen niin pahasti, että emme saa sitä ommeltua liikkeessä. Nyt kryssimme moottorin ja purjeiden voimin eteenpäin. Purjeen hajoaminen johtui vain kulumasta, keulapurje oli tullut tiensä päähän ja viime viikkoina rasitus on ollut kovaa.

Purje lähtee taksikyydillä Galtbystä paikattavaksi, jotta TSYKin merifysiikan kurssi pääsee maanantaina tekemään mittauksiaan täysin purjein.

Heino, Joona ja Daavid

Aamulla lähdimme reippaalle pyörälenkille, jonka kohteena oli Hamnön kalliot ja kappeli. Matkalla näimme tavanomaista saaristomaisemaa. Siihen kuului kauniita poukamia, korkeita kallioita ja vehreitä lehtoja. Näkymät merelle ovat olleet upeita. Ajoimme punaisia teitä pitkin. Värin selitykseksi paljastui punainen rapakivigraniitti, jota on paljon Ahvenanmaalla.

Kun pääsimme korkeille kallioille, hiljennyimme hetkeksi katselemaan merimaisemaa. On yksilöllistä millaisesta maisemasta tykkää tai mihin asioihin kiinnittää huomiota, mutta monille luontomaisemat ovat rakkaimmat. Lähes välittömästi pyöräretken jälkeen alkoi maantsan tunti Kalle Viherän johdolla Kökarin Sandvikenin kallioilla ihan veden rajassa. Seisoimme peruskallion päällä, joka on noin 1,7 miljardia vuotta vanha.
Kallio jolla seisoimme oli silokalliota ja siinä näkyi jään liikkeen suuntaiset uurteet. Kallio koostui gneissistä, joka on metamorfinen kivilaji. Se tarkoittaa sitä, että gneissi on alunperin ollut graniittia, mutta on muuntunut syvällä maankuoren kuumuudessa ja paineessa uudeksi kivilajiksi, gneissiksi. Opimme myös, että marmori on metamorfinen kivilaji ja se on syntynyt kalkkikivistä.
Magmakiviä on kahdenlaisia; pintakiviä ja syväkiviä (sekä juonikiviä). Esim. hohkakivet kuuluvat pintakiviin, mutta niitä ei ole Suomessa sillä ne ovat kuluneet aikojen saatossa. Graniitti taas kuuluu syväkiviin. Se onkin yleisin kivilaji Suomessa ja Suomen kansalliskivi. Aiemmin mainitsemamme rapakivi on granaattikivien alaluokka. Rapakivi on nuorempaa kuin yleisesti kivilajit Suomessa.
Sedimenttikiviä ovat hiekkakivi ja kalkkikivi. Esim. hiekkakivi syntyy kun merenpohjiin sedimentoituu hiekkaa ja paineen vaikutuksesta siitä muodostuu hiekkakiveä. Kökarin Sandvikin rannasta emme tällä kertaa löytänyt sedimenttikiviä.
Kökarista jäi käteen hienoja maisemia ja tietoa Saaristomeren maisemien synnystä. Oli myös mielenkiintoista kuulla eri kivilajien ominaisuuksista ja synnystä.

Pallokalat, Imma, Vappu ja Aleksandra

Heräsimme Itämeripäivään Utössä, mistä lähdimme raikkaassa tuulessa ja vesisateessa purjehtimaan kohti Kökaria. TSYKin lukio on tehnyt hyvää työtä Itämeren puolesta jo pitkään. Koko lukiomme on mukana Itämerihaasteessa ja olemme olleet mukana aloittamassa hanketta, jossa syödään lähikalaa erilaisissa kouluruokaloissa Itämeripäivänä, ja toivottavasti useamminkin. Hanke on levinnyt laajalle, josta olemme iloisia. Tämän hankkeen avulla, pystymme poistamaan Itämerestä fosforia ja lisäksi tästä hyötyvät mm. paikalliset kalastajat.

Meitä pyydettiin myös Ylen haastatteluun. Haastattelun alussa Christiane kertoi Itämeripäivästä ja lopuksi haastateltiin merilukiomme opiskelijoita Taistoa ja Immaa. He kertoivat,  miten he viettivät Itämeripäivää ja miten merilukio osallistuu Itämeren suojeluun.

Olemme koulupurjehduksemme aikana opiskelleet Itämereen liittyviä asioita. Olemme ottaneet pohjanäytteitä Ekman-laitteella ja tämän jälkeen olemme etsineet näistä eliöitä. Löysimme pohjanäytteistä leväkatkoja, merirokkoa, sini- ja liejusimpukoita. Sinisimpukat ovat Itämeren avainlaji, eli monet muut lajit ovat riippuvaisia sinisimpukoista. Sinisimpukat toimivat myös eräänlaisina vedenpuhdistamoina suodattaen Itämeren  vettä. Lisäksi olemme ottaneet vesinäytteitä Limnos-laitteella. Näytteistä selvitimme mm. meriveden suolapitoisuutta eri alueilla Labquest-antureiden avulla.

Päivän päätteeksi teemme vielä pulahduksen Itämeri-päivän kunniaksi.  Valitettavasti emme voineet suorittaa Itämeripäivän pulahdusta klo 18 kovan merenkäynnin vuoksi, mutta tämä myöhästyminen sallittaneen?

Heino, Joona ja Daavid

Lähdimme klo 12 Utöstä kohti Kökaria. Tuuli on ollut voimakasta ja aallokko korkeaa, korkeimmillaan jopa 3,5 metrisiä. Keskimäärin tuuli on ollut 14-16 m/s, puuskat 18 m/s.
BB-vahti irtautui rannasta ja Elsa  ohjasi  Lokkia taidokkaasti lähes kahden tunnin ajan.

Miehistömme on pysynyt suht hyvässä kunnossa pahoinvointilääkkeiden turvin. Veneellä on vallinut hyvä ilmapiiri ja musiikki on nostanut tunnelmaa. Meno on ollut mahtavaa ja voimme varmasti kaikkien puolesta sanoa, että tämä purjehdus on yksi reissumme kohokohdista. Vauhti on ollut huimaa ja Imman ohjauksella tehtiin myös Tsykin merilinjan nopeusennätys, joka on 11,1 solmua. Saavumme tunnin kuluessa Kökarin Sandvikiin.

Vappu ja Imma

Tutustuimme aamulla Utön majakkaan ja majakkakirkkoon Hanna Kovasen kanssa. Suuret kiitokset Hannalle. Sen jälkeen kävelimme Bönehusetin kappeliin. Kappelissa historianopettajamme  Christiane kertoi meille alueen haaksirikoista ja hylyistä.  Mieleen painuvin tarina oli Park Victoryn uppoamisesta jouluaattona 1947. Silloin utöläisten apu oli merkittävässä roolissa laivan kapteenin ja osan miehistön henkiinjäämisessä. Kymmenen miehistön jäsentä menehtyi haaksirikossa. Tästä muistona kappelissa on kymmenjalkainen kynttelikkö, joka sytytetään aina jouluyönä. Lopuksi hiljennyimme kuuntelemaan kirkossa Myrskyluodon Maijan.

Tämän jälkeen Ala-Nissilä tylysti telkesi meidät kappeliin laittamalla lähtiessään oven säppiin. Hän ilmoitti lähtevänsä ostamaan meille lämpimiä sämpylöita ja croissantteja matkaevääksi, koska luvassa on kovaa keliä  avomerellä ja emme tänään laita ruokaa aluksessa.

Maantiedon opettajamme Kalle yritti soittaa Ala-Nissilälle, mutta vastausta ei tietenkään kuulunut. Loppujen lopuksi pääsimme pinteestä Daavidin löytämän virsikirjan avulla.

Jälkikäteen Ala-Nissilä väitti kyseessä olleen tahallinen teko, jolla hän pyrki testaamaan neuvokkuuttamme kiperissä tilanteissa.

Suuntaamme vesisateessa kohti Kökaria, itätuulta 13 m/s, puuskissa 16 m/s.

 

Heino, Imma, Vappu ja Daavid

Köydet kiinni Utössä! Saavuimme merimerkkejä hipoen Utön laituriin. Hieman huonovointinen miehistö ja ihan hyvävointinen miehistö pääsivät saunaan purjehduspäivän jälkeen. Emme jaksaneet enää lähteä Utön yöhön, joten menimme kaikki nukkumaan kiltisti 22:00.

 

 

 

Taisto, Heino ja Sampo

Aloitimme aamun historiantunnit kävelyretkellä kaatosateessa. Örön linnakesaari kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon ja siellä elää valtavasti uhanalaisia lajeja.

Örö oli pitkään asuttamattomana, eikä sinne edes haluttu muuttaa, koska saaristossa uskottiin, että saarelle haudatut Venäjän ja Ruotsin sotilaat kummittelevat saarella.

1900-luvun alussa Venäjä pakkolunasti Örön Rosalan kyläläisiltä ja aloitti Pietari Suuren merilinnoitusketjuun kuuluvan linnoituksen rakentamisen. Venäjän Itämeren laivasto oli tuhoutunut Venäjän ja Japanin välisessä  sodassa Tyynellämerellä vuosisadan alussa. Venäjän olemattoman laivaston takia oli tärkeää linnoittaa Suomenlahti suojaksi Pietarille. Merilinjan kakkosmiehistö vieraili viime viikolla Katanpään linnakkeella, joka oli linnoitusketjun pohjoisin osa.

Örön linnoituksien rakentamisen aloittivat itäisistä maista kootut pakkotyöläiset ja Helsingin kuritushuoneelta siirretyt suomalaiset vangit vuonna 1915. Saaren läpi rakennetun rautatien kuului kuljettaa järeitä ammuksia. Rautatie on nykyään purettu. Kun suomalaisia varusmiehiä tuli saaren itsenäistymisen jälkeen, sai kaksi saaren mukulatietä nimet; Pitkä ikävä ja Lyhyt ikävä. Yhteensä mukulakivettyä tietä oli noin kuusi kilometriä. Teiden nimet syntyivät, kun varusmiehet joutuivat marssimaan teitä päästä päähän moneen kertaan.

Saari muistetaan sotilastukikohtana ja pääsimmekin käymään 12 tuuman Obuhov-tykin bunkkerissa. Aikoinaan yhtä tykkiä kohden työskenteli 66 miestä ja yhteen laukaukseen oli aikaa vain kaksi minuuttia. Siinä ajassa tykki piti ladata, tähdätä ja tiedonkulun toimia. Venäläiset rakensivat tykit osaksi Pietari Suuren merilinnoitusta. Örö oli isossa osassa Bengtskärin taistelua. Siinä taktiikkana oli ampua tykillä Hangon ja Bengtskärin väliselle merialueelle, jotta Venäjän hyökkäys Hangosta vaikeutuisi.

Tunnelma on muutenkin ollut kuin taistelutantereella. Olemme kuulleet tykin laukauksia, nähneet hävittäjiä ja joka paikassa on ollut merikadetteja sekä sota-aluksia.

Isot kiitokset Ihanalle Jennille, jonka ansiosta pääsimme tutustumaan Obuhov-tykin bunkkereihin ja Örön tarinoihin. Parakord-ranneke tulee postissa.

Pallokalat Vappu, Aleksandra ja Imma