Kuukausi: elokuu 2019

 

Rantauduimme illalla Lypertön saarelle Katanpäähän.  Suomen kuuluessa Venäjään Katanpää oli osa venäläisten puolustuslinjaa ja siellä sijaitsi jo 1880-luvulla optinen lennätinjärjestelmä. Viestit saatiin kulkemaan Pieterista Varsovaan 40 minuutissa.

Katanpää linnaketta ryhdyttiin rakentamaan 1914. Saari toimi hyvänä paikkana kolmen meriväylän valvomiseen: Kihdin, Ströömin ja Löykin.

I maailmansodan alla Venäjä ryhtyi linnoittamaan Itämeren rantoja, koska haluttiin turvata Pietarin kaupunki ja estää saksalaisten maihinnousu. Katanpään linnakkeen rakentaminen alkoi. Venäläisten vangit astuivat maihin 1915 tekemään Tykkitien. Miesvankien voimalla saatiin rakennettua myös rautatietä saaren sisäisiä ammuskuljetuksia varten.  Kyseiset vangit tulivat rakentamaan linnaketta Venäjän kaukoidästä. Hunguuseja luultiin Kustavissa naisiksi pitkien kankilettiensä vuoksi.

Suomen itsenäistymisen jälkeen, saari saatiin 1921 Turun Rannikkotykistön haltuun. Alueella järjestettiin koulutuksia, mutta myös Turun Lääninvankilan työkesku toimintaa. Vangit veistivät katukiviä saarelta louhituista raaka-aineista. Katanpään maapohja on korkea kallioniemi. Jokainen vanki teki viikossa 80 kiveä, josta sai 0,5l maitoa tai jopa litran maitoa 100 louhitusta kivestä. Saaren vankitoiminta erosi merkittävästi muista vankiloista. Luottovangit saattoivat päästä kalastamaan sunnuntaisin ja myymään kalaa.

Sota-aikana saari toimi ilmavalvontakeskuksena ja rintamalla toimineiden ”lepopaikkana”. Rintamalla olleet miehet saattoivat tulla saarelle ja tehdä hetken helpompia hommia ja palata sitten takaisin rintamalle. Rauhanajan toiminta pyöri lähinnä reservivaraston ympärillä. Sotien jälkeen aluetta tyhjennettiin pikkuhiljaa. Katanpää toimi myös suosittuna kertausharjoituspaikkana puolustusvoimien alla 90 luvulle asti. Vuonna 2000 Katanpäässä alkoi yritys ja matkailutoiminta. Alueella tehtiin remonttia ja sen laiturit kunnostettiin. Tänä päivänä Katanpää palvelee vierasvenesatamana. Tapasimme vierasvenesataman pitäjän Jukan ja Merjan, jotka kertoivat meille tarinoita Katanpäästä. Suuret kiitokset heille mielenkiintoisista tarinoista ja saunasta!

Joonas, Antti ja Oscar

Yli 2 mrd. vuotta sitten Suomessa sijainneet Karelidit ja Svekofennidit, mantereisen ja mereisen laatan kohtaamisessa syntyneet poimuvuoristot ovat nykyään havaittavissa mm.  saaristo- ja tunturimaisemissa. Saariston pinnanmuodoista on rapautumisen ja eroosion seurauksena jääneet esille vain kovimmat kivilajit kuten granodioriitit, joita havaitsimme mm. Isokarissa . Saaristossa kulkua helpottavat murroslaaksot, joita merenkulkijat kutsuvat välillä leikkisästi ränneiksi. Murroslaaksot, joita kutsutaan myös murroslinjoiksi, muodostuvat lohkoliikuntojen seurauksena. Hyvänä esimerkkinä on tänään purjehtimamme Kustavin Ströömi.

Saaristomeren pinnanmuotojen synty liittyy laattatektoniikkaan.  Mereisen laatan painautuessa mantereisen laatan alle syntyi mereisen laatan puolelle vulkaaninen saarikaari. Veiksel-jäätiköityminen ja tämän jälkeiset Itämeren eri vaiheet ovat antaneet viimeisen silauksen Saaristomeren pinnanmuodoille. Isokarilla tarkastelimme kivilajikkeiden vaihtelua kallionpinnassa sekä pirunpeltoa. Tarkastelemamme pirunpelto eli muinaisranta oli Isokarilla 5 metrin korkeudessa eli alue oli merenrantaa  n. 1000 vuotta sitten. Muinaisrannalla oli pyöreitä kiviä, joita muodostuu vain aaltoeroosiossa, kun taas rakkakivikot, eli pirunpellot, Lapissa ovat muodostuneet pakkasrapautumisen seurauksena. Rakkakivikoissa kivet ovat teräviä ja pistelevät ilkeästi, kun taas muinaisrantojen kivet ovat mukavia paljaissakin jaloissa.

Linda, Lassi & Emil

 

 

Lähtö Katanpäästä 11.10 Puolipilvistä, tuulta lounaasta 10-12 sekunnissa. Luovimme 7 solmun vaudilla Maarluodon kohdalla Iniön aukon länsiosassa. Lokin kallistuskulma on 25-30 astetta.

Kaikki purjeet ovat ylhäällä: Fokka, forestaysail, Main staysail ja isopurje.

Valmistaudumme tekemään NNN2019- purjehduksen nopeusennätyksen kääntyessämme kohta sivutuuleen..

Merilinjan 3. Miehistö

 

 

 

 

16:10 irti Isokarin satamasta. Viimeksi nostimme purjeet Lumparnilla.Tämän vuoksi oli ideana purjehtia koko matka. Nostimme isopurjeen, megafishermanin sekä genaakkerin. Tuulet eivät suosineet matkan tekoamme, vaan jouduimme ajamaan konealuksena lähes koko matkan Katanpäähän. (Video on tulossa, kun pääsemme netin ääreen).

Huomiseksi on luvassa tuulta, joten edessä on pitkä selaus Turkuun.

Kävimme pienellä visiitillä Kastelholmassa. Vierailimme sekä Kastelholman linnassa että Jan Karlsgårdenissa, joka on ahvenanmaalainen ulkoilmamuseo.  Saimme aimo annoksen historiaa päiväämme Christianen  johdolla. Kastelholma oli erittäin hieno ja viihtyisä paikka ja ehdottomasti yksi reissun monista kohokohdista.

Kastelholman linna on rakennettu 1300-luvulla. Se rakennettiin aluksi pienelle saarelle, mutta maan kohoamisen myötä sen ympäristön vesialueet ovat pienentyneet.  Ruotsin valtakunnan laajennuttua itään keskiajan alussa,  linnat  ovat toimineet vallan tukikohtana.  Yksi Kastelholman linnan tärkeimmistä  tehtävistä on ollut verojen keruu. Vuonna 1507 linna paloi Tanskalaisamiraali Sören Nörbyn valloituksen seurauksena. Linnaa on uudistettu  vuonna 1500, jolloin sitä laajennettiin  yksitornisesta puolustusasemasta suureksi linnaksi. Linnassa ei ollut vierailumme aikana oikeita alkuperäisiä kerroksia, jäljellä oli vain kerroksia kannattelevat rautakoukut. Linnan muureilta on ollut hyvä ampua vihollisia jousipyssyillä, varsijousilla sekä myöhemmin myös tuliaseilla. Sen fyysinen korkea asema sekä metsätön ympäristö ovat mahdollistaneet helpon puolustuksen joka puolelta linnaa.

Kustaa Vaasan kuoleman jälkeen, Erik XIV nousi valtaan. Eerik syöstiin vallasta mielenterveysongelmien sekä väärän puolison valinnan takia. Aluksi hänet vangittiin Turun linnaan, mutta hänet siirrettiin Kastelholman linnaan, koska pelättiin, että hänet tultaisiin vapauttamaan.  Kävimme katsomassa Erikin vankikoppia.

Salma, Tiia,Onni ja Leo

 

 

Linna on aikanaan sijainnut saarella. Maankohoaminen näkyy Antin ottamassa Drone- kuvassa.

 

 

22.8.19.  Isokari

Tutustuimme aamupäivän Isokarin majakkasaareen. Sen sijainti  avomeren reunalla Selkämerellä, Pohjanlahdella on luonut edellytykset  ainutlaatuiselle luonnolle, elinkeinoille ja kulttuurille meren ehdoilla. Isokarissa merkittävä elinkeino on luotsaus ja sen ympärille muodostunut yhteisöelämä.

Isokari on perinteikäs luotsiasemasaari, jonka merkitys kasvoi suuresti 1800-luvulla Venäjän keisarikunnan alaisuudessa.   Ruotsin valtakauden päättyessä Suomen sodan seurauksena 1809, uusi  vallanpitäjä Venäjä ei voinut  enää käyttää Ruotsin vallan aikaisia väyliä. Keisarin käskystä saaristoon viitoitettiin uusia väyliä taloudellisen vakauden ja rahtikuljetuksien turvaamiseksi. Isokarin majakka pystytettiin varoittamaan mm puutavaraa kuljettavia aluksia. Majakka valmistui 1833 venäläisvankien voimin kahdessa vuodessa. Majakkaan kuitenkin sytytettiin valo vasta viiden vuoden jälkeen muun väylän valmistuttua. Rakennustyömaa vaati arviolta miljoona tiiltä ja osa vajosi merenpohjaan kuljetuksen aikana rankan sään vuoksi. Majakan hirret tuotiin jäitä pitkin hevosvoimin ja veistettiin vasta saarella viimeiseen muotoon.

Majakkarakennuksen korkeus on 35 m, mutta valon korkeus merenpinnasta on 49,4 m ja kantama 19 mpk eli 35 km. Valo  kytkeytyy automaattisesti hämäräkytkimellä päälle. Valojärjestelmä on Sautter, Lemonnier & Co vuodelta 1872. 500 W sähkövalo varoittaa aluksia. Ennen generaattorin saamista vuonna 1952 valo paloi milloin milläkin: lanttu- ja hamppuöljyllä, pirtulla, glyserolilla, petrolilla sekä asetyleenillä. Ensimmäiset polttoaineet saivat lasit nokisiksi ja majakka saikin pirtulastin puhdistukseen ja polttoaineeksi. Pirtu ei kuitenkaan päätynyt poltettavaksi , mutta seuraavan lastin ollessa glyserolia valo paloi taas kirkkaana.

Luotsien apuna toimi 1800-luvulla oma jälkikasvu, joka tähysti laivoja palkkion toivossa. Lapsien tähystäessä pääsi itse lepäilemään.  Väylämerkkien valmistus ja ylläpito oli luotsien vastuulla. Ulkosaaristoissa pitää aina olla valppaana sillä usein muuttuvat olosuhteet saattavat johtaa jopa kuukauden mittaiseen eristykseen.  Majan valmistumisen jälkeen luotsaajien ja majakanvartijoiden välillä oli ammattikateutta majakanvartijoiden paremman palkan vuoksi. Luotsaajien työhön sisältyi hengenvaara jopa päivittäin, kun taas majakanvartijoilla ei ollut vastaavaa uhkaa. Luotsit halusivat vähintäänkin saman palkan työstään.

Suomen itsenäistymisen jälkeen majakkasaari on ollut rannikkotykistön käytössä jolloin saaren ainut tietä muistuttava leveämpi polku on raivattu. Puolustusvoimat luopui 90-luvulla käyttöoikeudestaan saareen; samassa yhteydessä suunniteltiin kansallispuistoa.

Toisen maailmansodan aikana majakka toimi laivojen lisäksi liian selkeänä maamerkkinä venäläisille pommikoneille joten rannikon kaupunkien turvallisuuden takaamiseksi se aiottiin räjäyttää. Majakan tyveen asetettiin neljään kohtaan  160 kg dynamiittia valmiina odottamaan viimeistä käskyä.  Majakan räjäyttämisestä kuitenkin luovuttiin, sillä majakan räjäyttäminen olisi myös jättänyt talvella selkeän maamerkin venäläisille. Isokarin majakka säätyi vahingoittumattomana sodista toisin kuin esimerkiksi  Glosholmin majakka.

Luotsaustoiminta on muuttunut saarella talonpoikaispurjehduksesta suurten rahtilaivojen luotsaamiseen. Nykyisellään Isokarilla ei ole enää kuin tukiasema, mutta luotsiaseman kulta-aika oli 1960–1990 luvuilla. Saarella oli parhaimmillaan 14 luotsia ja 8 kutterikuskia. Uusi luotsiasema rakennettiin19 60-luvulla. Vanhat luotsisuvut omistavat vieläkin pääosan kiinteistöistä Metsähallituksen ohella, mutta vakituista asutusta saarella ei enää ole. Saarella asui 1800-luvulla vielä vakituisesti 40 ihmistä ja viimeinen vakituinen asukas oli kuuleman mukaan vanha majakkamestari 1990-luvulle asti.

Isokarin majakan valo ohjasi eilistä yöpurjehdustamme useiden tuntien ajan.

Linda, Emil ja Lassi

 

 

Im Moment segeln wir von Kastelholm Åland Inseln nach Isokari Leuchtturm. Der Weg  beträgt von 70 Seemailen und dauert ungefähr 12 Stunden. Unsere voraussichtliche Ankunftzeit liegt bei drei Uhr Nachts. Der Sonnenuntergang ist um 21.14. Danach müssen wir im dunkeln navigieren.

Es windet 4m/s und wir fahren auf Motor. Im Westen von uns sehen wir Regenschauer im Horizont, dies bedeutet hoffentlich dass wir bald die Segel hochziehen können.

Lokki ist ein Schoner und ist zweimastig. Die Segel heissen Fokker, Fore staysail, Main staysail und Hauptsegel.

Alles Gut auf dem Schärenmeer!

Salma und Christiane

21.8.19. klo 17 sijainti: 60° 9,6’N 20°6,4’E

Nostimme purjeet Lumparnin aukolla noin viiden aikoihin. Sää on aurinkoinen, tuuli lounaasta noin 7 m/s. Lumparn itsessään on meteoriitin muodostama kraatteri, joka on muodostunut noin 500-1500 miljoonaa vuotta sitten, aikana jolloin elämä oli vielä kokonaan meressä. Kraatterin halkaisija on suunnilleen 5,5 mpk eli noin 10 km.

Tärkeänä maantieteellisenä seikkana on alueella rapakivigraniitin lomasta pilkistävät kalkkikerrostumat ordoviikkikauden jäänteenä. Kalkkikerrostumat ovat muodostuneet kuolleista eliöistä. Kalkkikivi on tyypillinen esimerkki sedimenttikivistä.

”Termarit” eli Linda, Lassi ja Emil

 

Saavuimme Maarianhaminaan Viking Amorellalla. Siirryimme välittömästi Åland Maritime Safety Centeriin, jossa saimme harjoitella erilaisia hätätilanteita. Harjoitus aloitettiin pukemalla pelastautumispuvut päälle ja hyppäämällä 17 asteiseen veteen. Ensimmäisenä tehtävänä jokainen pääsi kääntämään pelastuslautan oikein päin.  Se on tärkeä taito, jos lautta ei käännykään oikein päin pudotessaan veteen. Lautta käännetään kiipeämällä lautan päälle, ottamalla köydestä kiinni, nojaamalla taaksepäin ja oman painon avulla kaadetaan lautta itsensä päälle. Lautan kääntäjä pääsee lautan alta pois samaa köyttä seuraamalla.

Meille simuloitiin aluksen evakuointi kovassa kelissä aaltosimulaattoria ja tuulikonetta hyödyntäen. Evakuoinnilla tarkoitetaan aluksesta pelastautumista pelastuslautalle ja aluksen tyhjentämistä henkilöistä. Kiipesimme kylmästä vedestä pelastuslautalle vuorotellen ja harjoittelimme vedenvaraan joutuneen tajuttoman henkilön pelastamista.

Harjoituksessa yllätti sen raskaus, kaverin pelastaminen ja kiskominen pelastuslauttaan ei ollutkaan helppoa.  Ryhmäuinnin, lauttojen ja pelastautumishyppyjen jälkeen saimme vielä loppuhuipennuksena kokea simuloidun pintapelastuksen helikopteriin. Vedenvarassa olleet henkilöt puettiin nostovaljaisiin ja vinssattiin ylös.

Kaikille jäi hyvä fiilis ja 3. legin miehistö suoritti täydellä energialla ja kaverin kannustuksella annetut harjoitukset. Ilman hyvää Merilukion yhteishenkeä emme olisi selvinneet!

 

• Antti, Joonas ja Oskar