Go Sanataide Go! -sanataidepäivä 2022

Runon ja suven päivänä juhlittiin lukemista ja sanataidetta

Turun lukutaitoprojektin, Kirjan talo – Bokens hus ry:n ja Turun kaupunginkirjaston yhdessä tuottama sanataidetapahtuma Go Sanataide Go! keräsi keskiviikkona 6.7.2022 väkeä aurinkoiseen Kupittaanpuistoon.

Ohjelmassa oli muun muassa sanataide- ja sarjakuvatyöpajoja sekä kirjastofillari lukualueineen. Tapahtuman aikana Kupittaanpuistossa seikkaili myös Aura of Puppetsin Aura-nukke sekä Turun Kesäteatterin Peter Pan -esityksen merirosvot. Myös improvisaatioduo Kommenttiraita esiintyi tapahtuman aikana.

Sanataide- ja sarjakuvatyöpajoja varten oli pystytetty useita katoksia. Sanataiteilijat ja sarjakuvataitelijat seisovat tai istuvat teltan varjossa olevien pöytiensä takana. He ovat valmiina antamaan ohjeita työpajoihin osallistuville lapsille.
Kirjan talo – Bokens hus ry:n sanataiteilijoita ja Turun Sarjakuvakerho ry:n sarjakuvataiteilijoita. (Kuva: Henrik Hurme)
Sininen kirjastofillari ja kaksi sinistä mattoa. Matoille on levitetty värikkäitä kirjoja. Hieman kauempana näkyy matto, jonka päälle on aseteltu värikkäitä tyynyjä. Taustalla näkyy puistoalue.
Turun kaupunginkirjaston kirjastofillari. (Kuva: Henrik Hurme)
Merirosvoksi pukeutunut henkilö pitelee hartiallaan mustavalkoista merirosvolippua ja näyttää iloisesti kieltään. Edustalla on kaksi tuolia, joille on asetettu esille esitteitä. Taustalla näkyy puistoalue sekä lasten leikkipaikka.
Merirosvoja, hiiohoi! Myös Turun Kesäteatteri merirosvoineen oli paikalla sanataidepäivässä. Merirosvot ovat esityksestä Peter Pan. (Kuva: Henrik Hurme)
Kaksi mustavalkoraidallisiin paitoihin ja mustiin liivehin pukeutunutta henkilöä esiintymässä. Oikeanpuoleinen henkilö laulaa mikrofoniin ja vasemmanpuoleinen henkilö soittaa kitaraa. Kitaraa soittavalla henkilöllä on päässään punainen pipo.
Kommenttiraita-duo esiintymässä. (Kuva: Henrik Hurme)

Suurkiitos kaikille sanataidepäivään osallistuneille! <3

Tuhannet kiitokset myös kaikille tuotanto- ja järjestäjätahoille:

  • Turun kaupungin lukutaitoprojekti
  • Kirjan talo – Bokens hus ry
  • Turun kaupunginkirjasto
  • Aura of Puppets
  • Kommenttiraita
  • Turun Kesäteatteri
  • Turun Sarjakuvakerho ry.

Lukuiloa kaikille!

Henrik Hurme
Lukukoordinaattori

Kaksi henkilöä pitelevät mustavalkoista merirosvolippua. Oikeanpuoleinen henkilö on pukeutunut merirosvoksi ja hän näyttää iloisesti kieltään. Vasemmanpuoleinen henkilö nauraa iloisesti. Taustalla näkyy puistoalue.
Merirosvo Kuohu ja lukukoordinaattori Henrik toivottavat kaikille lukuiloista kesää! (Kuva: Siina Alaranta)

Kiitos Sanataideakatemia!

Lukutaitoprojektin sanataideakatemia huipentui päätösseminaariin

Turun lukutaitoprojektin tuottama ja Kirjan talon toteuttama koulutuskokonaisuus sanataideakatemia päättyi lauantaina 23.4.2022, kun akatemialaiset kokoontuivat viimeisen kerran yhteen päätösseminaarin merkeissä. Päätösseminaari järjestettiin etänä Teamsissa.

Tutkittu tieto esiin!

Päätösseminaarin luennolla tarkasteltiin mm. lapsilähtöistä sanataidetoimintaa ja sanataideopetuksen tulevaisuutta, sekä pohdittiin, mitä annettavaa draamapedagogiikalla on kirjallisuudenopetukseen.

Luennon lähtökohtana oli ennen kaikkea tuoda tutkittu tieto esiin: sanataidetta on etenkin viime vuosina tutkittu paljon, mutta tutkimusten tarjoamat käytännön kokemukset, vinkit ja valmiit materiaalit jäävät helposti hyödyntämättä.

Tutkielmia sanataiteesta

Vähämaa, Veera. 2022. Sanataideopettaja – Tulevaisuuden toiveammatti. Selvitys sanataideopetuksen tilasta 2020-luvulla. Suomen sanataideopetuksen seura.

Åkerblad, Eeva. 2015. Savuverhon taakse. Draama kirjallisuudenopetuksen työtapana. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto.

Honkanen, Hanne. 2011. Unelmien sanis. Lapsilähtöisen sanataiteen perusopetuksen mahdollisuuksista. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto.

Käytännön sanataideharjoituksia

Päätösseminaarin aikana tehtiin myös käytännön sanataideharjoituksia. Akatemialaiset lähettivät mm. erilaisia mielikuvituskirjeitä sekä tekivät oman korvarunon, Sanataide keväällä 2022.

Siansaksaa, ajatusten virtaa
uskallusta lähteä sanojen maailmaan!
Uskallusta, uuden luomista,
äänimaisema talteen

Heittäytymistä äänimaisemaan
hengähdysreikään
ja ajatuksen virtaan,
heittäyttymistä luovuuteen,
tuoksujen ja sanojen vietäväksi

Sanojen vietävänä,
äänien ja tuoksujen perässä
uuden luomisen virrassa

Ajatuksen virtaa,
uskallusta, luovuutta
iloa

Äänimaisema: ajatuksen virtaa,
lahja, lähde
ja semmoinen pieni riemu

Ihanan mahtavaa leikittelyä
valtava ilontuottaja
ja inspiraation lähde!

Siansaksalla on sanat
äänellä ja tuoksuilla on sanat

Se on vapauttavaa,
lohdullistakin.

Korvaruno on muodostettu akatemialaisten kirjoittamista sanataiteeseen liittyvistä sanoista, lauseista ja virkkeistä, jotka he kirjoittivat päätösseminaarin aikana keskutelualustalle, ja joista sanataideopettaja Jasmine kokosi runon.

Tee oma korvaruno – katso ohje Turun sanataideyhdistyksen sivuilta!

Kiitos sanataideakatemia!

Tuhannet kiitokset kaikille lukutaitoprojektin sanataideakatemiaan osallistuneille!

Suurkiitos myös sanataideakatemian kouluttajille, sanataideopettajille Jasmine Westerlundille ja Jenni Turunlahdelle!

Lämmin kiitos Kirjan talo – Bokens hus ry:lle yhteistyöstä turkulaisen lukutaitotyön hyväksi!

Lukuiloa kaikille!

Henrik Hurme
Lukukoordinaattori
Suuntaa lukemiseen! Rikta dig till läsning!

Tervetuloa Sanataideakatemiaan! Paikkoja vain rajoitetusti!

Tervetuloa tutustumaan sanataiteen mielikuvitukselliseen maailmaan!

Turun kaupungin lukutaitoprojekti Suuntaa lukemiseen! Rikta dig till läsning! järjestää lukuvuoden 2021-2022 aikana sanataidekoulutusta Turun alueen varhaiskasvatuksen ja esi- ja alkuopetuksen henkilöstölle, kasvatus- ja opetusalojen opiskelijoille sekä lasten ja nuorten (kerho)toiminnan parissa työskenteleville. Sanataideakatemia on laajuudeltaan 24 tuntia, ja koulutus ajoittuu lokakuusta 2021 huhtikuuhun 2022.

Sanataideakatemian tavoitteena on tarjota kasvatuksen ja opetuksen asiantuntijoille uusia mielikuvituksellisia menetelmiä lukutaitotyön tueksi.

Koulutusaikataulu

16.10.2021 klo 10–13 Aloitusseminaari
02.11.2021 klo 17–19 Innostusta sanataiteesta
24.11.2021 klo 17–19 Kirjallisuuslähtöinen sanataidekasvatus

Kevään koulutuskertojen tarkat ajankohdat katsotaan yhdessä ryhmän kanssa 24.11.2021.

Sanataideakatemian alustava aikataulu ja sisältö kokonaisuudessaan löytyvät oheisesta, erilliselle välilehdelle aukeavasta liitteestä (Sanataideakatemia varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen ohjaavalle henkilökunnalle).

Koulutuksen sisältö ja ilmoittautuminen

Koulutus sisältää varsinaisen opetuksen lisäksi itseopiskelua sekä ryhmätehtäviä. Koulutukseen sisältyy myös omien sanataideharjoitusten suunnittelu, toteuttaminen lapsiryhmässä/luokassa sekä raportointi. Työskentely lapsiryhmässä ja/tai luokassa ei kuitenkaan ole edellytys Sanataideakatemiaan osallistumiselle. Koulutusta järjestetään sekä etänä (syksy 2021) että paikan päällä (kevät 2022).

Koulutukseen ilmoittautuminen ja osallistuminen on sitovaa. Koulutus on osallistujille maksuton.

Ilmoittaudu mukaan lukutaitoprojektin Sanataideakatemiaan oheisen linkin kautta Webropolissa. Ilmoittautumiset pyydetään torstaihin 14.10.2021 klo 23.59 mennessä.

Sanataideakatemian enimmäisosallistujamäärä on 20 osallistujaa.

Sanataideakatemiasta

Sanataideakatemian antia ja oppeja saa jakaa kollegoille! 😉

Sanataideakatemian toteuttaa Turussa toimiva lukemista ja kirjoittamista edistävä yhdistys Kirjan talo – Bokens hus ry, ja kouluttajina toimivat kokeneet sanataideohjaajat Jenni Turunlahti ja Jasmine Westerlund. Koulutuksen tuottaa Suuntaa lukemiseen! Rikta dig till läsning! -lukutaitoprojekti.

Tervetuloa Sanataideakatemiaan!

Henrik Hurme
Lukukoordinaattori
Suuntaa lukemiseen!


Oikeudet muutoksiin pidätetään.

GO SANATAIDE GO!

Kaikkien aikojen sanataidepäivä!

Heinäkuun alussa vietettiin varsinaista juhlapäivää, kun tiistaina 6.7.2021 juhlistettiin Eino Leinon ja runon ja suven päivää, sekä Suuntaa lukemiseen! -projektin sanataidepäivää GO SANATAIDE GO!

Suuntaa lukemiseen! -lukutaitoprojekti yhdessä paikallisten kulttuuri- ja vapaa-ajantoimijoiden kanssa järjesti sanataidepäivän tiistaina 6.7.2021 klo 12-18 Kupittaanpuistossa. (Kuva: Henrik Hurme)

Tapahtuman virallisena suojelijana toimi opetusministeri Li Andersson, joka myös avasi sanataidepäivän Kupittaanpuistossa. Puheessaan opetusministeri painotti niin lukemisen kuin sanataiteenkin merkitystä nyky-yhteiskunnassa, sekä korosti monipuolisen ja laadukkaan kirjallisuuden tärkeyttä osana lukutaidon ja -innon edistämistä.

Tapahtuman suojelija, opetusministeri Li Andersson avasi sanataidepäivän Kupittaanpuistossa. (Kuva: Alina Virtanen)

Sanataidepäivän aikana Kirjan talo – Bokens hus ry:n sanataitelijat sekä Turun Sarjakuvakerho ry:n taitelijat ohjasivat pop-up-sanataide- ja sarjakuvatyöpajoja. Työpajoissa osallistujat muun muassa kirjoittivat runomuotokuvan, osallistuivat runopuun rakentamiseen sekä tekivät oman sarjakuvahahmon. Osallistujat pääsivät myös seuraamaan live-sarjakuvan piirtämistä!

Runon ja suven puu – Diktens och sommarens trä. Runopuun on suunnitellut ja toteuttanut Minttu Turunlahti. (Kuva: Henrik Hurme)
Turun Sarjakuvakerho ry:n taiteilijat tekivät puistossa live-sarjakuvaa. (Kuva: Henrik Hurme)

Sanataidepäivän aikana Kupittaanpuistossa saattoi törmätä myös TEHDAS Teatterin Hattujahti -esityksen Kanaan. Kana kottikärryineen ja sukkapuikkoineen käyskenteli Kupittaanpuistossa klo 12–14:30 välisenä aikana. Tältä Kanalta ei muuten juttu lopu kesken! Kana viihdytti ohikulkijoita jo pelkällä olemassaolollaan, jonka lisäksi Kanalla oli mukanaan myös hauskoja ja kesäisiä kesäpuuhia ja -pulmia.

Esiintyjät: Nanna Mäkinen ja Lotta Virtanen (Aura of Puppets)
Nukenrakennus: Maiju Tainio
Musiikki: Aino Lehtovaara

Tältä Kanalta ei juttu lopu kesken – valloittavan Kanan seurassa oli lukukoordinaattorillakin hymy herkässä! (Kuva: Alina Virtanen)

Sanataidepäivän ajaksi puistoon tehtiin myös alue rentoja lukuhetkiä varten. Lukualueella oli tarjolla kirjoja ja muuta lukemista sekä alustoja ja mattoja, joille kuka tahansa sai asettua nauttimaan kulttuurista. Myös Turun kaupunginkirjasto oli paikalla pop-up-kirjastopyörän kanssa – kirjastopyörän kirjoja oli mahdollisuus niin lukea kuin lainatakin!

Huikea juttu – pop-up-kirjastopyörä! Pyörästä voi myös lainata kirjoja! Pyörä oli paikalla puistossa 12-16:30. (Kuva: Henrik Hurme)
Lukualueella oli mattoja ja alustoja rentoja lukuhetkiä varten. Lukualueelle oli tuotu myös oikea kirjahylly! (Kuva: Veera Saukkonen)

Sanataidepäiväksi Kupittaanpuistoon laitettiin esille A:sta Ö:hön Muumien matkassa: #MoominABC-näyttely. Näyttely koostui 18 julisteesta, joissa seikkaili Tove Janssonin piirtämät kirjaimet ja kuvitukset.

Kupittaanpuistossa oli tarjolla myös osallistavaa taidetta, kun taidehistorian opiskelija Veera Saukkonen toteutti puistossa suunnittelemansa yhteisösanataideteoksen. Taideteoksen tekoon sai jokainen osallistua – taideteokseen osallistuakseen tuli osallistujan sitoa valitsemansa värinen nauha oman lempiaakkosensa kohdalle kahden puun väliin viritettyyn seittiin. Ennen sitomista nauha ladattiin oman lempiaakkosen energialla!

Kuvituksia, sanataidetta ja tunteita! A:sta Ö:hön Muumien matkassa: #MoominABC – näyttely. (Kuva: Henrik Hurme)
Taideteos on ladattu jokaisen taideteokseen osallistuneen lempiaakkosenergialla! (Kuva: Alina Virtanen)

Kiitos kaikille sanataidepäivässä vaikuttaneille ja päivään osallistuneille – te teitte päivästä unohtumattoman elämyksen! GO SANATAIDE GO!

Koko sanataidepäivätiimin puolesta,

Henrik Hurme
lukukoordinaattori, Suuntaa lukemiseen! -projekti
GO SANATAIDE GO! -sanataidepäivän tuottaja

#GoSanataideGo

Kohti sanataidepäiviä 6.7.2021 #2

Sanataidetta ja sarjakuvia

”Kirjan talon sanataiteilijat luovat sanataidepäivän, johon on helppo heittäytyä. Tekemistä löytyy koko perheelle, ja olemme iloisia, että voimme tehdä tunnetuksi sanataiteen mahdollisuuksia ja riemua.” (Petri Tähtinen, Kirjan talon toiminnanjohtaja)

Sanataidepäivän pop-up-sanataidetyöpajat toteuttaa Turun alueen sanataidon keskus Kirjan talo – Bokens hus. Yhdistys toimii Aurajoen rannalla, Linnankatu 24:ssa sijaitsevassa Kirjan talossa.

Myös turkulaisen sarjakuva-alan yhdistyksen Turun Sarjakuvakerho:n toimitilat sijaitsevat Kirjan talossa. Turun Sarjakuvakerhon taitelijat ohjaavat sanataidepäivän aikana pop-up-sarjakuvatyöpajoja.

Tervetuloa sana- ja sarjakuvataiteilemaan!

#GoSanataideGo


Kirjan talo – Bokens hus ry verkossa

Turun Sarjakuvakerho ry verkossa

PUHUJAESITTELY #5 – Sanataidekouluttajat (10.4. 12–13)

Sanataiteella leikitellen

Tervetuloa Suuntaa lukemiseen! -projektin ja Sanojen sinfonia Lounais-Suomessa -hankkeen kaksikieliseen webinaaripäivään Kompasseja hyvään lukutaitoon – Aivot, kielitietoisuus ja sanataide 10.4. klo 10–13!

Ilmoittaudu webinaaripäivään N-Y-T: ilmoittautuminen sulkeutuu nimittäin tänään torstaina 8.4. 23:59! Ilmoittaudu mukaan oheisen Webropol-kyselyn kautta!

Suuntaa lukemiseen! - ja Sanojen sinfonia Lounais-Suomessa -projektin järjestämän kaksikielisen webinaaripäivän Kompasseja hyvään lukutaitoon – Aivot, kielitietoisuus ja sanataide tapahtumailmoitus. Ilmoituksessa on myös valokuvat päivän luennoitsijoista Minna Huotilaisesta, Jenni Alisaaresta, Jenni Turunlahdesta, Paola Frabonista ja Maja Ottelinista. Tapahtuman lisätiedot julkaisussa.
Kompasseja hyvään lukutaitoon. (Minna Huotilaisen kuva: Otavamedia Kari Hautala 2016)

On tullut aika esitellä webinaaripäivän päättävän luennon luennoitsijat: Jenni Turunlahti, Paola Fraboni ja Maja Ottelin. Tutustu myös aiemmin julkaistuihin puhujaesittelyihin Lukuiloa-blogissa.

12:00–13:00 Kaksikielinen luento sanataiteesta

osa 1: Johdanto ja innoitus sanataiteeseen / Jenni Turunlahti
osa 2: Låt dig inspireras av ordkonsten! / Paola Fraboni, Maja Ottelin

Innoitusta ja inspiraatiota sanataiteeseen

Lauantain 10.4. kaksikielisen webinaaripäivän päättää innoittava ja inspiroiva kaksikielinen luento sanataiteesta. Luennoitsijoina toimivat sanataideohjaajat Jenni Turunlahti, Paola Fraboni ja Maja Ottelin.

Jenni Turunlahti on lasten parissa työskentelevä sanataideohjaaja ja vapaa kirjoittaja. Jenni kirjoittaa muun muassa Turunlahden sanataideblogia, josta löytyy hänen kirjoittamiaan juttuja ajankohtaisesta lastenkirjallisuudesta, mielenkiintoisista sanataideprojekteista sekä varhaiskasvatuksessa toteutettavasta sanataiteesta. Jennillä on runsaasti kokemusta käytännön varhaiskasvatustyöstä, sillä hän on toiminut perhepäivähoitajana miltei kymmenen vuoden ajan. Sanataideohjaajana Jenni on erikoistunut erityisesti lasten kanssa tehtävään sanataidetyöhön sekä yhteisöllisiin ja osallistaviin menetelmiin. Oheisesta linkistä pääset tutustumaan Turunlahden sanataideblogiin.

Valokuva Jenni Turunlahdesta.
Jenni Turunlahti.

Paola Fraboni työskentelee Sydkustens ordkonstskolanin sanataideohjaajana Turunmaalla ohjaten ryhmiä niin Paraisilla kuin Turussakin. Paola opettaa sanataidetta aina pienimmistä lapsista jo hieman vanhempiin oppilaisiin, jonka lisäksi hän vastaa yleisen toiminnan koordinoinnista. Sanataiteen opetuksen lisäksi Paola on työskennellyt sadunkertomisen ja kertomataiteen parissa useamman vuoden ajan sekä toiminut opettajana.

Sydkustens ordkonstskolanin verkkosivuilta löytyvässä esittelytekstissään Paola kertoo, että sanataide on yksi niistä asioista, johon hän olisi omassa lapsuudessaan mielellään osallistunut – siis jos sitä olisi silloin ollut tarjolla. Sanataideohjaajana toimiminen ja sanataiteen opettaminen tuntuukin Paolasta yhtä hauskalta kuin hän itse olisi lapsi ja sanataiteilisi!

Valokuva Paola Frabonista.
Paola Fraboni.

Paolan tavoin myös Maja Ottelin työskentelee sanataiteen parissa Sydkustens ordkonstskolanissa. Maja työskentelee suunnittelijana sekä vastaavana sanataideohjaajana ja hän koordinoi pienten lasten sanataideopetusta. Hän vastaa myös 0-12 -vuotiaille suunnatusta pedagogisesta materiaalista. Inspiraatiota hauskoihin sanataidetehtäviin Maja saa lukemalla kirjoja. Aiemmin Maja on työskennellyt radiouutisten, TV:n, lastenohjelmien sekä teatterin parissa.

Bild på Maja Ottelin.
Maja Ottelin.

Webinaaripäivän kaksikielinen sanataideluento on toteutettu yhteistyössä Kirjan talo – Bokens hus ry:n kanssa. Kirjan talo on sanataiteen ja kirjallisuuden aluekeskus sekä taiteen autonominen tila. Aluekeskuksena Kirjan talo työllistää sanataiteilijoita kirjallisuuden yleisötyöhön. Kirjan talo – Bokens hus ry:n toimintaan voi tutustua yhdistyksen verkkosivuilla. Tutustu myös Sydkustens ordkonstskolanin toiminaan koulun verkkosivuilla.

Kirjan talo - Bokens hus ry:n logo.


Tapaamisiin webinaaripäivän merkeissä!

Henrik Hurme, lukukoordinaattori
Suuntaa lukemiseen! -projekti