Go Sanataide Go! -sanataidepäivä 2022

Runon ja suven päivänä juhlittiin lukemista ja sanataidetta

Turun lukutaitoprojektin, Kirjan talo – Bokens hus ry:n ja Turun kaupunginkirjaston yhdessä tuottama sanataidetapahtuma Go Sanataide Go! keräsi keskiviikkona 6.7.2022 väkeä aurinkoiseen Kupittaanpuistoon.

Ohjelmassa oli muun muassa sanataide- ja sarjakuvatyöpajoja sekä kirjastofillari lukualueineen. Tapahtuman aikana Kupittaanpuistossa seikkaili myös Aura of Puppetsin Aura-nukke sekä Turun Kesäteatterin Peter Pan -esityksen merirosvot. Myös improvisaatioduo Kommenttiraita esiintyi tapahtuman aikana.

Sanataide- ja sarjakuvatyöpajoja varten oli pystytetty useita katoksia. Sanataiteilijat ja sarjakuvataitelijat seisovat tai istuvat teltan varjossa olevien pöytiensä takana. He ovat valmiina antamaan ohjeita työpajoihin osallistuville lapsille.
Kirjan talo – Bokens hus ry:n sanataiteilijoita ja Turun Sarjakuvakerho ry:n sarjakuvataiteilijoita. (Kuva: Henrik Hurme)
Sininen kirjastofillari ja kaksi sinistä mattoa. Matoille on levitetty värikkäitä kirjoja. Hieman kauempana näkyy matto, jonka päälle on aseteltu värikkäitä tyynyjä. Taustalla näkyy puistoalue.
Turun kaupunginkirjaston kirjastofillari. (Kuva: Henrik Hurme)
Merirosvoksi pukeutunut henkilö pitelee hartiallaan mustavalkoista merirosvolippua ja näyttää iloisesti kieltään. Edustalla on kaksi tuolia, joille on asetettu esille esitteitä. Taustalla näkyy puistoalue sekä lasten leikkipaikka.
Merirosvoja, hiiohoi! Myös Turun Kesäteatteri merirosvoineen oli paikalla sanataidepäivässä. Merirosvot ovat esityksestä Peter Pan. (Kuva: Henrik Hurme)
Kaksi mustavalkoraidallisiin paitoihin ja mustiin liivehin pukeutunutta henkilöä esiintymässä. Oikeanpuoleinen henkilö laulaa mikrofoniin ja vasemmanpuoleinen henkilö soittaa kitaraa. Kitaraa soittavalla henkilöllä on päässään punainen pipo.
Kommenttiraita-duo esiintymässä. (Kuva: Henrik Hurme)

Suurkiitos kaikille sanataidepäivään osallistuneille! <3

Tuhannet kiitokset myös kaikille tuotanto- ja järjestäjätahoille:

  • Turun kaupungin lukutaitoprojekti
  • Kirjan talo – Bokens hus ry
  • Turun kaupunginkirjasto
  • Aura of Puppets
  • Kommenttiraita
  • Turun Kesäteatteri
  • Turun Sarjakuvakerho ry.

Lukuiloa kaikille!

Henrik Hurme
Lukukoordinaattori

Kaksi henkilöä pitelevät mustavalkoista merirosvolippua. Oikeanpuoleinen henkilö on pukeutunut merirosvoksi ja hän näyttää iloisesti kieltään. Vasemmanpuoleinen henkilö nauraa iloisesti. Taustalla näkyy puistoalue.
Merirosvo Kuohu ja lukukoordinaattori Henrik toivottavat kaikille lukuiloista kesää! (Kuva: Siina Alaranta)

Lähde mukaan jännittävään kirjaseikkailuun!

Kompisdeckarna-kirjasuunnistus starttaa …

… än, yy, tee, NYT!

Lähde mukaan jännittävään kirjaseikkailuun eri puolilla Turkua! Kompisdeckarna-kirjasuunnistukseen voi osallistua 4.–30.4.2022 välisenä aikana. Suunnistusrastit ovat sijoitettu eri puolille Turun keskustaa, aina Turun linnalta Seikkailupuistoon Kupittaalle:

  • Turun linna/linnan portilla
  • Barkerinpuiston leikkipaikka
  • Urheilupuisto/Paavo Nurmen puistotie
  • Biologinen museo
  • Samppalinnanpuiston leikkipaikka
  • Vartiovuorenmäki/Turun Kesäteatteri
  • Turun kaupunginkirjasto/lastenosasto Saaga
  • Kupittaanpuisto/Seikkailupuisto

Kompisdeckarna löser paketmysteriet (2020) Vaski-verkkokirjastossa

Kirjasuunnistus verkossa

Kirjasuunnistus löytyy kokonaisuudessaan myös verkosta, joten kuka tahansa voi ajasta ja paikasta riippumatta ryhtyä etsiväksi ja seikkailla eri puolilla Turkua! Tehtävät on käännetty myös suomeksi.

Kirjasuunnistus verkossa (Thinglink)

Auta etsiviä!

Missä päin Turkua haluaisit etsivien kohtaavan seuraavan seikkailunsa? Kerro parhaat vinkkisi, sekä anna palautetta kirjasuunnistuksesta:

Hjälp kompisdeckarna! Ge feedback!


Lukuviikko 2022

Kompisdeckarna-kirjasuunnistus käynnistyy Lukuviikolla 2022. Lukuviikko nostaa esiin lukutaidon yhteiskunnallisen merkityksen globaalista näkökulmasta. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna lukutaito on monelle selviytymistaito.

Lukuviikko 2022/Lukukeskus


Kirjailijavierailulla (författarfredag) Eva Höglund

Kompisdeckarna-dekkarin kirjoittaja, turkulaiskirjailija Eva Höglund vierailee virtuaalisella kirjailijavierailulla (författarfredag) perjantaina 8.4. klo 9.30–10.00. Kirjailijavierailu järjestetään lastenosasto Saagan Facebook Livessä livelähetyksenä. Vierailu on ruotsiksi.

Författarfredag med Eva Höglund på Sagas Facebook


Kompisdeckarna-kirjasuunnistus mediassa

Turussa ja verkossa pääsee lukuviikolla kirjasuunnistamaan / Turun Sanomat (24.3.2022)

Kirjaseikkailu levittäytyy ympäri Turkua / Aamuset (24.3.2022)

Bokorientering i Åbo – hjälp kompisdeckarna att lösa mysterier / Åbo Underrättelser (28.3.2022)

Syysloma on lukuloma (turku.fi)

Lukeminen on helppo ja hauska harrastus

Koulujen syyslomien aikana vietetään kirja-alan järjestöjen yhteiskampanjaa Syyloma on lukuloma. Kampanja toteutetaan tänä vuonna jo kolmatta kertaa, ja sen tavoitteena on kannustaa lapsia ja lapsiperheitä lukemaan yhdessä koulujen syyslomien aikana. Kampanjan verkkosivuilta löytyy muun muassa kirja- ja lukuvinkkejä kaikenikäisille lukijoille suomeksi ja ruotsiksi.

Lisää vinkkejä syysloman viettoon Turun kaupunginkirjaston verkkosivuilta (uutinen 11.10.2021).


Hyvää lukulomaa kaikille!

Henrik Hurme
Lukukoordinaattori
Suuntaa lukemiseen!

Kohti sanataidepäiviä 6.7.2021 #4

Puisto <3 kirjat

Sanataidepäivän aikana Kupittaanpuistostä löytyy alue, joka on tarkoitettu lukemiseen. Rentoja lukuhetkiä varten lukualueelle tuodaan kirjoja ja muuta lukemista sekä alustoja ja mattoja, joille kuka tahansa voi asettua nauttimaan kulttuurista. Myös Turun kaupunginkirjasto on paikalla pop-up-kirjastopyörän kanssa – kirjoja voi niin lukea kuin lainatakin!

Lukutila on toteutettu yhteistyössä Turun Luckanin, Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston sekä Turun kaupunginkirjaston lastenosasto Saagan kanssa.

#GoSanataideGo


Luckan i Åbo

Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuisto

Turun kaupunginkirjasto

Kirjastojärjestelmä vaihtuu

Kirjastot kiinni 19.–21.5.2021

Turun kaupunginkirjaston kaikki toimipisteet ovat kiinni 19.–21.5.2021.

Vaski-kirjastot vaihtavat uuteen kirjastojärjestelmään 19.5.–3.6.2021 välisenä aikana. Tänä aikana Vaski-kirjastot eivät tarjoa lainaus-, palautus- ja varauspalveluja, mutta e-aineistot ja osa kirjaston muista palveluista on käytettävissä.

Lisätietoa järjestelmävaihdosta löytyy Turun kaupunginkirjaston verkkosivuilta.

Kirjasto – paljon muutakin kuin talo täynnä kirjahyllyjä

Kirjasto – paljon muutakin kuin talo täynnä kirjahyllyjä

Tervetuloa pedagogiseen iltapäivään Terhi Hannulaisen kanssa maanantaina 17.5. klo 14-15! Pedagogisen iltapäivän teemana on kirjastonkäytön positiiviset vaikutukset lasten sanamyönteisyyteen ja lukemisen kehittymiseen sekä päiväkodin, koulun, kirjaston ja kodin välinen yhteistyö.

Ilmoittaudu mukaan lauantaihin 15.5. mennessä oheisen Webropol-kyselyn kautta. Jos työskentelet Turun kaupungilla, muista ilmoittaa osallistumisesi myös SAP HR -järjestelmässä. Hakusana SAP HR itsepalveluportaalissa on suuntaa.

Ohessa pieni maistiainen tulevasta keskustelusta. Tekstin on kirjoittanut Terhi Hannula.

Kirjastolaiset kohtaavat lapsia monella tavalla, paitsi hyllyjen välissä neuvomassa ja kirjoja vinkkaamassa, myös TikTokissa, lorutuokioissa, kirjastoon kohonneen Tylypahkan käytävillä, koululaisten Mediamatkalla ja eskarilaisten kirjastokursseilla, ja vanhemman kouraan annetun iltasatupassin sivuilla. Kun lasten lukutaito laajenee kattamaan medialukutaitoa, kuvanlukutaitoa, pelilukutaitoa ja ohjelmointilukutaitoa, voi joskus tuntea olevansa hukassa. Kaiken takana on kuitenkin lapsena rakentunut peruslukutaito ja innostus sanoihin ja uuteen tietoon.

Miten kirjastonkäyttö tukee lasten sanamyönteisyyden ja lukemisen kehittymistä? Mitä kaikkea opettajat, varhaiskasvattajat ja vanhemmat voivat ammentaa kirjastojen palveluista? Mikä on sinun vinkkisi kirjaston käyttöön? Siitä pääsemme puhumaan, kun vieraaksi saapuu Terhi Hannula Turun kaupunginkirjastosta maanantaina 17.5. klo 14-15.

(Teksti: Terhi Hannula)


Esittelyssä Terhi Hannula

Terhi Hannula (FM, tohtoriopiskelija) työskentelee informaatikkona Turun pääkirjastossa ja vastaa kirjaston lasten ja nuorten mediakasvatuksesta. Terhi on opastanut satoja lapsia ja nuoria oppimaan mediataitoja kirjastossa, tekemään kirjavinkkivideoita, hakemaan tietoa ja arvioimaan sitä kriittisesti. Kirjastossa kaikki lähtee kuitenkin lukemisen ilosta ja siitä, että koko kaupunginkirjaston väki auttaa ja innostaa lapsia kirjojen ääreen lastenosastojen arjessa sekä tapahtumien ja ryhmäkäyntien myötä. Kirjastokortti on ilmainen matkalippu mihin vain mielikuvitus vie!

Terhi on työskennellyt myös sanataideohjaajana, kustannustoimittajana, ja tekee parhaillaan väitöskirjaa sukupuolen kuvauksista intialaisissa elokuvissa.

Meillä kirjastolaisilla on vaikka millaisella kokemuksella varustettuja ihmisiä ja todella erilaisia työnkuvia! (Terhi Hannula)

Kuva Terhi Hannulasta
Terhi Hannula. Kuva: Emma Vartiainen

Pedagogiset iltapäivät toukokuussa

Aiempien kuukausien tapaan myös toukokuussa järjestetään kaksi pedagogista iltapäivää, yksi suomeksi ja yksi ruotsiksi. Ruotsinkielinen pedagoginen iltapäivä järjestetään keskiviikkona 12.5, ja silloin asiantuntijavieraana on kirjastonhoitaja Riitta Taara Turun kaupunginkirjastosta. Lisätietoa pedagogisista iltapäivistä löytyy pedagogisten iltapäivien sivulta.

Pedagogiset iltapäivät järjestetään yhteistyössä Lukeva kunta -verkoston Sanojen sinfonia Lounais-Suomessa -hankkeen kanssa.

Lukuiloa!

Henrik Hurme, lukukoordinaattori
Suuntaa lukemiseen! -projekti

Kirjaston koronarajoitukset jatkuvat

Kirjaston kuulumisia!

Kirjaston nykyiset koronarajoitukset ovat voimassa 9.5.2021 saakka.

Kirjastot jatkavat rajattuja palveluita siten, että vain 10 asiakasta kerrallaan voi olla kirjastotilassa. Vain pikainen asiointi kirjastoissa on mahdollista. Aineistoa voi lainata varaamalla ja noutamalla varauksen kirjastosta. Kirjaston nykyiset koronarajoitukset ovat voimassa 9.5.2021 saakka. Kirjaston tapahtumat ainoastaan virtuaalisesti 14.5. saakka.

Ajankohtaisin tieto kirjaston rajoituksista löytyy Turun kaupunginkirjaston verkkosivuilta.

Tehdään yhdessä jokaisen kirjastovierailusta turvallinen!

Kirjaston tiukentuneet koronorajoitukset

Kirjaston koronarajoitukset tiukentuvat

Kirjastot jatkavat rajattuja palveluita siten, että vain 10 asiakasta kerrallaan voi olla kirjastotilassa. Asiakasrajoitus astuu voimaan 8.3. ja on voimassa 2 viikkoa. Vain pikainen asiointi kirjastoissa on mahdollista. Aineistoa voi lainata varaamalla ja noutamalla varauksen kirjastosta.

Tarkemmat toimintaohjeet ja kirjaston rajatut palvelut löytyvät Turun kaupunginkirjaston verkkosivuilta.

Kirjaston rajoitukset pysyvät ennallaan

Kirjaston koronarajoitukset pysyvät ennallaan 1.3.2021 alkaen

Vallitsevan koronatilanteen vuoksi kirjastojen tiloja ei voida avata 01.03. lainaamista varten kuten aikaisemmin tiedotettiin. Rajoitusten aikana kirjoja ja muuta aineistoa voi lainata varaamalla ja noutamalla varauksen kirjastosta ja edelleen vain pikainen asiointi kirjastossa on mahdollista.

Kirjaston rajoitetut palvelut

  1. Käytä maskia ja pidä turvavälit
  2. Asioi kirjastossa vain pikaisesti (max. 15 min)
  3. Kirjaston tietokoneet käytettävissä vain pika-asiointina (max. 15 min)
  4. Kirjaston tapahtumat järjestetään etänä kirjaston sosiaalisen median kanavissa ja verkossa

Tarkemmat ohjeistukset sekä lisätietoa kirjaston rajoitetuista palveluista löytyy Turun kaupunginkirjaston verkkosivuilta.

Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne!

Nautitaan valosta ja pian alkavasta keväästä, ehkäpä hyvän kirjan parissa! 🙂 Ideoita lukemiseen ja kirjallisuuteen löytyy muun muassa lukuhaasteista, kuten Helmetin lukuhaasteet ja Celian lukuaaste 2021.

Lukuhaasteita vuodelle 2021

Yllä listatut sekä monta muuta lukuhaastetta löytyy Lukemon verkkosivuilla julkaistusta vuoden 2020 lukuhaasteiden listasta.

Lukuiloa kaikille!

Henrik Hurme
Lukukoordinaattori, Suuntaa lukemiseen! -projekti

Suuntaa lukemiseen! -lastenkirjasuunnistus

Hyppää kirjan siiville ja lennä lukulintujen kanssa tarinoiden poluille!

Ruotsalaisuuden päivän kunniaksi julkaisimme Suuntaa lukemiseen! -lastenkirjasuunnistuksen perjantaina 6.11.2020. Suunnistus toteutetaan kokonaisuudessaan molemmilla kotimaisilla.

Esittelemme suunnistuksessamme kaiken kaikkaan 100 lastenkirjaa ja käännösteosta. Kokonaisuudessaan suunnistus koostuu viidestä reitistä eri puolilla Turkua. Jokaisella reitillä esitellään 10 kirjaa suomeksi ja 10 ruotsiksi.

Kirjojen lisäksi jokaiselta suunnistusrastilta löytyy lapsille suunnattu toiminnallinen tehtävä. Tehtävät soveltuvat hyvin myös vanhemmille ja leikkimielisille aikuisille!

Lisätietoa ja tarkemmat ohjeet löytyvät lastenkirjasuunnistuksen sivulta. Suunnistus löytyy myös Turun kaupungin tapahtumakalenterista.

Lennokkaita retkiä tarinoiden poluilla!

Henrik Hurme, lukukoordinaattori
Suuntaa lukemiseen! -projekti