Ohjelmointi

Ohjelmointiosaamiseen kuuluvat olennaisesti monipuoliset ajattelun taidot ja ymmärrys digitaalisesta, ohjelmoidusta maailmasta ja siinä toimimisesta sekä siitä, mitä kaikkea ohjelmoimalla voi saada aikaan. Kaikkien lasten tulisi saada yhdenvertaisesti tutustua ohjelmointiin. Samalla saaden kannustusta ja opetusta hyvään elämään sekä aktiiviseen hyödylliseen toimintaan ohjelmoiduissa ympäristöissä.

Erivärisiä dubloja kasassa. ”Ohjelmointia voidaan verrata legoilla rakentamiseen. Legoilla rakennettaessa yhdistetään palikoita toisiinsa. Ohjelmoinnissa puolestaan rakennetaan käskyillä. Kun käskyjä annetaan monta yhdessä, niistä muodostuu toimintaohje eli algoritmi. Ohjelmointi vaatii kykyä pilkkoa tehtäviä pieniin osiin ja niiden ilmaisemista yksiselitteisesti.” (Vartiainen/Kangas 2019)

Vihreä palapelin palanen valkoisella taustalla. Pedagogisesti ajatellen ohjelmoinnin tavoitteena varhaiskasvatuksessa on tukea lasta leikin avulla ihmettelyssä, tutkimisessa, ongelmanratkaisutaidoissa ja matemaattis-loogisen sekä luovan ajattelun kehittymisessä.

Esimerkiksi:

    • Mietitään mitkä asiat arjessa tukevat matemaattis-loogista kehitystä, (palapelit, lautapelit, luokittelut, sarjoittamiset..)
    • Ohjelmointia sanoittamalla ääneen; mietitään miten annetaan ohjeita eri ikäisille lapsille? Voiko lapsi antaakin ohjeita aikuiselle?!
    • Ohjelmointileikit; esim. A4 papereiden avulla ohjelmoidaan kaveri liikkumaan paperireitillä eteenpäin. Kosketus päälakeen eteenpäin, oikea olkapää oikealle, vasen olkapää vasemmalle, selkään kosketus stop. Yksi paperi = yksi askel.

Ohjelmoinnillinen ajattelu kehittää lapsen luovuutta ja ajattelun taitoja sekä tukee yhteistyötaitojen rakentumista. Tuetaan lasten taitoja eriyttämällä kehityksen mukaan alas tai ylöspäin. Rakennetaan uutta aikaisemmin opitun taidon päälle.

Ohjelmointisovelluksia iPadille:
  • Bee-bot –sovellus ja Bee-bot (eivät keskustele keskenään) 
  • Blue-bot-sovellus ja Blue-bot (Blue-botia voidaan ohjata sovelluksen kautta bluetooth-yhteydellä, voi käyttää myös erikseen)
  • Code karts, Pre-coding logic – ohjelmointisovellus
  • Lightbot Hour – ohjelmointisovellus
  • ScratchJr. – erittäin monipuolinen ohjelmointisovellus
  • Box island -ohjelmoinnin alkeita harjoittava sovellus
  • Genius Moves! -haasteellisempi ohjelmointisovellus
TOP-keskuksen lainattavat Oppimisrobotit

Bee-BotRobot abeja Beebot

  • Ohjelmoinnin alkeita tukeva robotti. Ohjelmointi tapahtuu Bee-Botin selässä olevista painikkeista suoraan.
  • Robottien lisäksi voi harjoitella ohjelmointia Bee-Bot-sovelluksella iPadilla
  • Bee-Bottia voi ohjelmoida myös netissä: Bee-Bot online
  • Lataa tästä vinkkejä Bee-botien käyttöön
  • Tulostettavat Bee-Bot-ohjelmointikortit

Blue-BotBlue-Bot Bluetooth enabled programmable robot Blue Bot - EDGEucating

  • Ohjelmoinnin alkeita tukeva robotti. Ohjelmointi tapahtuu Bee-Botin selässä olevista painikkeista suoraan.
  • Kokeile ohjelmoida Blue-Botia myös bluetooth -yhteyttä hyödyntäen, Blue-Bot -sovelluksella.
  • Lataa tästä vinkkejä Blue-botien käyttöön
  • Tulostettavat Bee-Bot-ohjelmointikortit ovat kätevä apu myös Blue-Botien kanssa

Sphero Indi - robot edukacyjny Botland - Sklep dla robotykówSphero Indi -ohjelmointiautot

  • Helppokäyttöinen oppimisrobotti sopii myös pienille
  • Inspiroi leikkipohjaista STEAM-oppimista
  • Tutustuttaa kriittiseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun ja tietotekniseen ajatteluun.

Kubo

  • KUBO robot - Lekolar NorgeTukee ohjelmoinnin ja tietoteknisen ajattelun oppimista.
  • Opi reitit, funktiot ja luupit parilla helpolla, loogisella askeleella.
  • Kubo lukee rakennettuja reittejä suoraan ja käskystä toteuttaa reitin maastossa (matolla).

Turun kaupungin kasvatuksen ja opetuksen -palvelukokonaisuuden käyttöön lainattavissa Bee-boteja, Blue-Boteja, Sphero Indi -ohjelmointiautoja sekä Kuboja TOP-keskuksesta.

Materiaalia ohjelmoinnista