Metsämörriretket digimaustein

Huhti-, touko- ja kesäkuun aikana kaikki perhepäivähoitoryhmät pääsivät digihankkeen tiimoilta Metsämörriretkelle. Jokainen retki oli omanlaisena, mukautettu ryhmän lasten iän sekä mielenkiinnonkohteiden mukaan.

Metsämörriretki eteni iPadin Book Creator -sovelluksella tehdyn kirjan mukaan. Lapset olivat mukana aktiivisina toimijoina ja retki eteni lasten kanssa asioita pohtien.

Metsäpaikka oli jokaisella ryhmällä omansa, sinne kuljettiin yhdessä. Metsään päästyämme, taskusta löytyi Metsämörrin kaveri, Metsämyttynen (leppäkerttu). Tervehdimme Myttysen ja esittäydyimme toisillemme, laskimme kuinka monta metsäretkeläistä on mukana.

Kuuntelimme yhdessä iPadilta Metsämörrilaulun. Laulussa sanottiin ”Näitkö minut metsätiellä, olen Metsänmörri?” – kukaan ei ollut nähnyt Metsämörriä kävelymatkallamme metsään, mutta kovasti toivoimme että hän ilmestyisi retkellemme. Laulussa on myös kohta ”löytöretkelle nyt vie, ystävysten tie” ja siihen liittyen saimme Metsämyttyseltä tehtävän. Koska Metsämyttynen on aika ujo, hän oli tallentanut tehtävän ChatterPix -sovelluksella tehtyyn videoon:

Tehtävänä oli siis tehdä metsästä löytyvästä materiaalista Metsämörrille syntymäpäiväkortti. Etsittävät asiat saatiin kuvavihjeistä; kiviä, keppejä, kukkia, lehtiä, neulasia, käpyjä, lunta, hiekkaa, multaa… Kaikista metsäpaikoista ei löytynyt kaikkia etsittäviä asioita, mutta jokaisesta jotakin. Alla kuvakokoelma kaikkien Metsämörriretkien korteista.

 

Kun kortti oli saatu valmiiksi, puuttui enää syntymäpäiväsankari! Lähdimme etsimään Metsämörriä, huutelemalla Metsämörrin tervehdystä ”Hoi kolikok!”. Ja löytyihän Metsämörri, ihan jokaisella kerralla. Hän oli piileskelemässä puun tai kiven takana. Useimmiten muistimme laulaa Metsämörrille onnittelulaulun ja aina otimme kuvan kortista. Kuvaan pääsi toki myös Metsämörri / Metsämyttynen.

Seuraavaksi koitti Metsämörrin synttäritarjoilujen (eli omien eväiden) syömisaika. Rauhallisen eväshetken jälkeen leikimme vielä Metsämyttysen ja Metsämörrin piilotusleikkiä valokuvasuunnistuksena. Lapsi piilotti Metsömörrin tai Metsämyttysen, otti kuvan piilopaikasta iPadilla ja toi kuvan kavereille nähtäväksi. Kuvassa näkyvien vihjeiden perusteella etsittiin piileskelevä metsäkaveri.

Pieni Metsämyttynen mahtuikin paljon pienempiin piilopaikkoihin kuin Metsämörri. Lapset jaksoivat piilottaa ja kuvailla Metsämyttystä ja Metsämörriä kerta toisensa jälkeen.

Kun oli aika lähteä pois metsästä, muistelimme montako meitä oli metsään tullessa ja onko meitä vielä yhtä monta. Onneksi kaikki olivat tallessa.

Kiitos kaikille Metsämörriretkistä!

Syksyllä hanke jatkuu Green screen -tekniikan sekä iPadille ladattavien tiedesovellusten parissa.

Perhepäivähoidon koulutukset

Helmikuussa pidettiin perhepäivähoidon koulutuksia.

Koulutuksissa pääsimme tutustumaan Uudet lukutaidot -projektiin ja uusiin lukutaitoihin pohtien yhdessä, miten ne tehdään näkyväksi perhepäivähoidon oppimisympäristöissä.

 

 

 

Uusi sähköinen eVaka-järjestelmä tulee pian käyttöön Turussa ja pääsimme myös perhepäivähoitajien kanssa siihen kouluttautumaan.

Näiden lisäksi kertailimme ja opimme uutta iPadin pedagogisesta käytöstä. Erityisesti digitaalisen pedagogisen dokumentoinnin osalta. Pohdimme ja harjoittelimme erilaisia keinoja tämän käyttöön juuri perhepäivähoitoon sopivilla tavoilla.

 

 

 

Lukulumo on ollut käytössä meidän perhepäivähoidossa ja koulutusten kunniaksi saimme arpoa Lukulumon demojaksoja perhepäivähoitajien käyttöön!

Ihanat koulutukset takana ja uusien oppien kanssa kevättä eteenpäin.

Sphero Indit mukana perhepäivähoidon arjessa

Perhepäivähoidossa on päästy tutustumaan uusiin Sphero Indi auto-robotteihin. Sähäköiden Sphero-autojen kanssa oppimisen ilo pääsee näkyviin ja lapset pääsevät tutustumaan ja oppimaan uusia taitoja yhdessä.

Näiden Sphero-autojen avulla tutustutaan ohjelmoinnilliseen ajatteluun, sekä tietotekniikan perusteisiin. Spherot tunnistavat värikoodit ja toimivat niiden mukaan. Spherojen kanssa oppiessa voidaan harjoitella värejä ja suuntia.  Unohtamatta laskennallisen ja ohjelmoinnillisen ajattelun taitojen kehittymistä mukavan toiminnan tiimellyksessä.

Spheroille ratoja rakentaessa ongelmanratkaisutaidot karttuvat miettiessä mikä väri vie robotti auton mihinkin suuntaan.

Perhepäivähoitajien ja perhepäivähoidon lasten kanssa tutustuimme ensin autoihin ja saimme ne heräämään painamalla auton perällä olevaa virtanappia. Yllärinä autoille syttyikin silmiin valot, mikä yhden lapsen mielestä kertoikin sen, että Sphero on nyt hereillä.

Ei muuta kuin kokeilemaan, miten autoja voi ohjelmoida. Eri väristen läpysköjen kokeilua ja suuntien ja värien hahmottamista. Lopulta löytyi violetti läpyskä, jonka päälle tullessa Sphero lähtikin itse tanssimaan ja me tietenkin mukana. Yksi lapsista kysyikin: ”Osaatteko pyöriä niin kuin Sphero pyörii?” Ja ei kun kokeilemaan, saatiin jumppaakin yhdistettyä tähän hetkeen. Riemun kiljahduksilta ja hämmästyneiltä ilmeillä ei voitu välttyä kun Spheroja ohjelmointiin menemään pitkin salia.

Perhepäivähoidon joulujuhlaa

Perhepäivähoidon joulujuhlaa vietettiin kauniissa pakkassäässä ihanan lumisessa puistossa.

Juhla aloitettiin tervetulosanoilla ja lasten lauluesityksillä. Sen jälkeen oli mahdollisuus kierrellä erilaisilla Tontturasteilla (sisältäen mm. liikuntarasteja ja Qr-koodeja) ja käydä välillä herkuttelemassa kuumalla mehulla ja pipareilla. Lyhdyin ja lasten askarteluin koristeltu puisto oli täynnä riemua ja iloa!

 

Qr-koodit jumpassa mukana

Qr-koodit pääsivät mukaan rikastamaan jouluista jumppahetkeä. Lorupussi vaihtuikin koodi-pussiksi ja lasten kanssa pääsimme laulamaan tuttua ”Kuka saa, kuka saa koodi-pussiin kurkistaa”-laulua. Tämän saattelemana pussista nostettiin Qr-koodi, jonka takaa paljastuva jumppaliike/ asento/ laululeikki avattiin yhdessä iPadin kameratoiminnolla. Liikunnan riemulta ja hieltä ei vältytty.

Qr-koodi esimerkkejä

 

Tiedekasvatusta ja digitaalista dokumentointia

Loppu syksystä olemme päässeet tutustumaan tiedekasvatuksen maailmaan. Jokainen perhepäivähoitaja saa omakseen Tiedekansion, joka sisältää monen monta tiedetehtävää lasten kanssa tehtäväksi, sekä vinkkejä tehtävien jalostamiseen ja dokumentointiin.

Perhepäivähoidon arjessa olemme päässeet yhdessä tutkimaan ja havainnoimaan luontoa ja leluja. Olemme harjoitelleet lajittelun taitoja keräilemällä aluksi aarrematolle luonnon aarteita, kuten käpyjä, keppejä, kiviä, neulasia ja lehtiä tai vastaavasti sisällä leluaarteita nukeista, autoihin ja pehmoleluista kirjoihin. Tämän jälkeen olemme lajitelleet lelut/luonnonaarteet pääluokan mukaan ja lähteneet tutkimaan leluja/luonnon aarteita suurennuslasien ja mittanauhan, sekä luuppien avulla. Olemme käyttäneet tutkimiseen myös iPadin suurennuslasi- ja mittanauha sovellusta.

Aarteiden tutkimisen ja havainnoinnin jälkeen olemme yhdessä rakentaneet pienen laboratorion, jossa olemme suorittaneet aineiden reagointiin liittyvän kokeen. Lapset ovat päässeet tekemään ns. ”Tulivuoren” koeputkeen tai tulivuorialustaan. Tämä on ollut hurjan jännää. Olemme lisänneet aluksi pohjalle ruokasoodaa, päälle lasten valinnan mukaan elintarvikevärejä ja lopuksi astianpesuainetta (ja/)tai etikkaa. Ennen aineiden sekoittamista olemme pohtineet hypoteesia, mitä tässä tulee tapahtumaan. Ilon kiljahdusten joukosta on löytynyt ajatuksia räjähdyksestä kuplimiseen. Ja ei kun kokeilemaan!

Lopputuloksena sihisevää laavaa, jossa emäs ja happo reagoi muodostaen sihiseviä kuplia. Astianpesuaineella olemme voineet tehostaa vaahdon muodostumista. (Ruokasooda on emäksistä ja etikka hapanta. Niiden pH-arvot ovat toisiaan vastakkaiset. Sooda siis neutralisoi etikan, kun ne yhdistetään. Näiden yhdistelmä saa aikaan poreilevan reaktion. )

Tästä kaikesta tutkimisesta olemme ottaneet valokuvia iPadilla ja ”laboratorion” sulkeuduttua ja tutkimusten valmistuttua olemme päässeet tekemään yhdessä lasten kanssa TIEDEKIRJAA Book Creator nimistä sovellusta hyödyntäen.

Book Creatoriin olemme valinneet lasten kanssa paneelit miten kuvat sijoitetaan, sen jälkeen olemme valinneet käytettävät kuvat ja pohtineet samalla mitä tänään on tutkittu ja opittu. Kirjan viimeistelyksi olemme lisänneet loppuun tekijät-sivun, johon jokainen lapsi pääsee tekemään allekirjoituksen. Ja näin kirja on valmis. Lopulta olemme ihastelleet TIEDEKIRJAAMME ja tehneet siitä näytöntallennuksella videon, johon lapset ovat saaneet kertoa mitä kirjassa tapahtuu. Lopulta valmis dokumentti on lähetetty vanhemmille luettavaksi!

Blue Botit jumppaa

Tänään pääsivät Blue Bot ohjelmointirobotit mukaan jumppaan. Lapset ihan innoissaan ohjelmoivat Blue Botteja eteenpäin, jotta ne löytäisivät kortteja ja kertoisivat mitä tehdään seuraavaksi jumpassa. Aiheena jumpassa oli perusliikunta-asennot sekä menotavat. Kun Blue Bot löysi kortin kertoi se lapsille mikä menotapa tuli tehtäväksi; ”kulje kuin karhu, liidä kuin perhonen, kiidä kuin ampiainen.”

Juoksevat varpaat. Voi tuota riemun määrää kuin lapset muuttivat menotapojaan salissa liikkuessaan. Ihaninta oli seurata lasten onnistumisen kokemuksia ja hymyjä. Vähän oli myös jäännää kuten eräs lapsista tuumi. Vuoron odottaminenkin Blue Bottien ohjelmointiin sujui mukavasti kun mukavalla tahdilla edettiin jumpassa.

Lapsi asettelee Blue Botin pussiin. Varmasti tuli kaikille menotavat tutuiksi ja hiki pintaan. Lopuksi Blue Bot laitettiin tuttuun tapaan nukkumaan oman peiton alle odottamaan seuraavaa heräämishetkeä.

Blue Botit ja ohjelmoinnin alkeita perhepäivähoidossa

Kaksi blue bot ohjelmointirobottia lasten käsissä. Saimme mahdollisuuden hankkia perhepäivähoitoon ohjelmointirobotteja. Nyt onkin iloiset Blue Botit lähteneet kierrokselle lasten opetukseen. Nämä ihanat ystävät opettavat lapselle ohjelmoinnin alkeita. Jännittävää oli kun ensimmäiset robotit saatiin liikkeelle ja sitä riemun määrää on vaikea kuvailla sanoin, kun omilla ohjeilla saatiin pieni ”koppakuoriainen” (lapset nimesi) liikkumaan.Pieni lapsi kerää ohjelmointikortteja lattialta. Blue Bot robottien mukana on muutama hieno matto minkä päällä nämä kulkevat opastetusti parhaiten. Samassa paketissa on apukortteja joiden kautta lapsi oppii huomaamaan mistä ja miten Blue Botit ohjelmoidaan. Valot silmissä hymyilytti jokaista ja yhteistuumin pohdittiin että sillä onkin tarkat ”lamppusilmät”. Blue Bot kulkee tunnelissa. Ihan pienimpiä lapsia jännitti enemmän, mutta nopeasti totuttiin Blue Bottien ääniin ja vilkkuviin valoihin ja jokainen on uskaltanut hyvin koskea ohjelmointirobotteihin.

Lapset ovat kekseliäitä huomaamaan miten ohjelmoidaan nopeasti Blue Bot kaverille ja mitä kaikkea sen kanssa pystyy tekemään. Katsokaa iloinen video mikä oivallus syntyi eräässä pienessä ohjelmointihetkessä.

Syksy käynnistyy hiljalleen

Kesälaitumilta on palattu arkeen ja kaivettu iPadit esiin! Tällä viikollaLeluja maassa väreittäin. digihankkeen toimintaa on jälleen jatkettu perhepäivähoidossa tutustumalla Spin The Wheel -sovellukseen yhdessä lasten kanssa.

”Pyöräytä spinneriä ja etsi samanvärinen lelu hiekkalaatikolta”-leikin avulla harjoittelimme mm. värejä, luokittelua, oman vuoron odottamista. Pienten ihmisten muisti joutui oikein hyvälle treenille, kun oikea väri piti pitää mielessä koko matkan hiekkalaatikolle.

Lapsia laittamassa leluja väreittäin ympyräksi. Mahtavasti saatiin yhdistettyä myös liikunta digipedagogiikkaan, kun innokkaat leikkijät ravasivat etsimässä oikeita värejä kauempaa hiekkalaatikolta ja ympäri puistoa. Hienoja oivaluksiakin tuli, kun mustaksi väriksi löydettiin 2 cm pituinen kepin pätkä.  Yhdessä mietittiin sovellukselle myös muita käyttötapoja kuten lelujen siivoaminen kassiin värien mukaan! 😊

iPad koulutusta Perhepäivähoidossa

Kevät digihankkeen myötä päättyi tiukkaan koko päivän koulutukseen. Aiheena oli iPadillä käytettävä Teams sovellus ja tallennustilat. Perhepäivähoidossa on ahkerasti harjoiteltu iPadin käyttöä lasten kanssa sovellusten myötä, mutta myös arjen työvälineenä. Hurjasti on kehitytty asioissa. Nyt kevään viimeisessä koulutuksessa kurkistettiin myös tulevaan syksyyn ja robotiikkaan mikä lisää lasten osallistumista digimaailmaan hyvällä tavalla. On kiva aloitta syksyn ryhmät kun tietää jo että jotakin kivaa ja kutkuttavaa on tulossa.