Klikkaa linkki auki, niin näet
Halinen Nummi Aurajoki
Klikkaa linkki auki, niin näet
Toteutimme Micro:bit hankkeen 9lk valinnaisessa atk:ssa toteuttamaan ohjelmoinnin osiota. Pohjustimme lohko-ohjelmointiaajattelua muutamilla tunnilla Scratchiä. Tämän jälkeen tutustuimme micro:bitin ominaisuuksiin ja mahdollisuuksiin 4 x 2h, jonka jälkeen käytimme 4 x 2h ryhmätyönä oman unelma huoneen luomiseen.
Unelma huone
Toteutimme projektin Innokas-koulutuksessa esitellyn Keksimisen pedagogiikkaa mukaellen. Annoimme oppilaille vapauksia poistua teemasta oma huone, ainoa rajoitus oli että huoneen piti mahtua tyhjään A4-kopiokone laatikkoon. Syntyi leiripaikka nuotiolla, pari tehdasrakennusta ja omia huoneita.
Projektista tuli laaja-alainen ja olisi voinut hyvin tehdä vielä laaja-alaisemman. Osa oppilaista oli kuvataiteessa tutustunut Sketchup 3D-piirto-ohjelmaan, joka olisi ollut varsin osuva työkalu huoneen suunnitteluun. Oppilaat työstivät rekvisiittaa teknisen- ja tekstiilityön tuella.
Opettajien kokemus
Oppilaat olivat innostuneita ja oli mukava värkkäillä ja askarrella käsillä. Opettajakin joutui päivittämään tietojaan mm. transistorin toiminnasta.
Valovastus ja micro:bit
Servomoottori ja micro:bit
Osa oppilaista oli syksyllä käynyt 9lk sähköopin ja osalle se oli vasta tulossa ensi keväänä. Osa toiminnoista olisi ollut mahdollista toteuttaa yksinkertaisemmallakin virtapiirillä ilman micro:bitiä (paristo, kytkin, ledi, etuvastus), mutta nyt kaikki toiminnot kulkivat sen kautta. Jääkaappi, jossa valo syttyy oven avattaessa ei varmaan olisi onnistunut ilman micro:bittiä.
Valmiit huoneet
Oppilaan kokemus (Aaro Seppänen)
ATK-valinnaisryhmissä opetellaan ohjelmointia!
Syksyn aikana koulumme ATK-ryhmät ovat tutustuneet koodaamisen maailmaan BBC:n kehittämän Micro Bitin avustuksella. Kehitysalustaa onkin käytetty opetuksen tukena ympäri maailmaa esimerkiksi Iso-Britanniassa, Islannissa ja Singaporessa.
Koulumme oppilaat ohjelmoivat Micro Bitille muun muassa toimivan kompassin, kivi-paperi-sakset -pelin sekä valovastuksella varustetun LED-lampun. Lopputyönä oppilaat rakensivat muutaman hengen ryhmissä pahvilaatikkoihin pienoishuoneita huonekaluja myöten. Projektissa oppilaat käyttivät Micro Bittejä valaistuksen ja muiden toimintojen aikaansaantiin. Kuvia huoneista on nähtävissä aulan lasivitriinissä.
Oppilaiden mielestä Micro Bitillä ohjelmointi oli helppoa ja hauskaa sekä mukavaa vaihtelua normaaliin koulunkäyntiin. Yli 80 prosenttia oppilaista kertoi myöhemmin kyselyssä Micro Bitin lisänneen heidän kiinnostustaan tietotekniikkaa ja ohjelmointia kohtaan.
Aaro Seppänen, 9b
Tua Nikula & Teemu Takio Nummepakan koulu Aurajoen yksikkö, Turku, 9lk
4B-luokka on ympäristöopissa perehtynyt Pohjoismaihin ja Baltian maihin. Luokka jaettiin ryhmiin, ja jokainen ryhmä teki esittelyn yhdestä maasta. Työ koostui kartongille tehdystä julisteesta ja sähköisestä lisämateriaalista, jonka sai auki lukemalla älylaitteella julisteessa olevan QR-koodin.
YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää vietettiin torstaina 8.9. Lukutaitopäivän kunniaksi olimme saaneet päivän Turun Sanomat oppilaille luettavaksi. 4B vietti omaa lukutaitopäiväänsä muiden kiireiden takia vasta perjantaina, mutta silloin luettiinkin sitten lehteä oikein antaumuksella. Opettaja oli tehnyt tietovisan, ja oppilaat etsivät vastauksia lehdestä ja vastasivat kysymyksiin tietokoneilla.
Tallenna