Osallisuus koulussa

NOH:n sihteeri ja puheenjohtaja tyytyväisinä. Emmi (5b) ja Henry (6b) osallistuivat Osallisuus koulussa-koulutukseen 4.10.2018 Ruissalon Marjaniemessä.
Talo oli hieno, ruoka hyvää ja koulutuksessa ”kaikki oli hyvää”!

Koulurauhan julistus 16.8.2018.

Koulurauha julistettiin Nummen yksikön pihalla torstaina 16.8.2018 kello 10.10. Aurinkoinen sää lämmitti kaikkia mukana olleita. Ykkösluokkalaiset saivat päähänsä keltaiset olen ykkönen -lippikset. Koulurauhan julistus luettiin kahdeksalla kielellä.

Tunnelmaa koulun pihalta. Taustalla pian valmistuva julkisivuremontti.
Apulaisrehtori Katja Nousianen puhumassa oppilaille, vanhemmille ja henkilökunnalle.
Säännöt ne vasta auttavat lasta turvassa kulkemaan.

Syyslukukausi starttasi!

Tervetuloa kouluun! Ensimmäinen koulupäivä starttasi sateisessa säässä. Jokainen oppilas löysi oikeaan luokkaan ja koulutyö saatiin käyntiin.

Eve-opettaja vastaanottamassa kolmasluokkalaisia.

Kolmoset käsitöissä.

Kolmoset ovat tutustuneet kässäluokkaan. Nämä tuotokset ovat suunniteltu, kaavoitettu ja toteuttu aivan itse. Into on ollut ylimmillään ja uusia taitoja on opittu vauhdilla. Omasta ja kaverin onnistumisesta on kiva iloita.

Tänään valmiiksi tuli neljä erilaista kynäniskatyynyä, Minecraft-tyyny, emoji-tyyny ja kukkatyyny.

Onnistumisen iloa!

Vihreä viikko Nummella – tiistai

5A osallistui kahteen valokuvatyöpajaan, jossa taiteilijat tulivat ohjaamaan työskentelyä. Pajat kestivät kumpikin kolme tuntia. Tuloksista tulee ensi syksynä näyttely, muutkin koulut osallistuvat siihen.

Pojat kirjoittivat:

Leikattiin kuvia ja liimattiin mustalle paperille. Meijän kanssa oli Jan, Nayab ja Anne.
Kirjoitettiin valkoselle paperille oma nimi ja luokka ja koulun nimi ja mitä kuvista muodostuu. Toinen puoli oppilaista on yläkerrassa ja ne tulevat meidän jälkeen eli ruokailun jälkeen ja oli hauskaa etsiä erilaisia kuvia ja niistä suurin osa oli mustavalkoisia kuvia.

Käsitteet, jotka opimme:
Valokuvakollaasi
Installaatio
Syanotypia
Negatiivi

Mutta koko päivä oli POSITIIVINEN!

 

============================================

SNAP-työpajojen palautekysely

1. Mikä oli parasta työpajapäivässä?

Luovuuden käyttö, sai oppia uusia asioita, kaikki, sain nähdä vanhoja kuvia, askartelu ja valokuvien teettäminen, sen lehtien leikkely ja rusketushuone, että sai leikellä kalliita lehtiä, kuvien tekeminen, kollaasin tekeminen, sai ottaa vapaasti kuvia, tekeminentunnit olivat ihan parhaita

2. Mitä uutta opit?

Ettei kaiken tarvitse olla täydellistä ollakseen hienoa, valokuvan kehittämistä, tekemään niitä kuvia, miten vanhoja laitteita käytetään, kuvien tekemistä, vanhan ajan valokuvien tekemistä, negatiivitekniikan vaiheet, vanhojen kuvien valmistustavan, tehdä käsin kuvia, sen sinivalkotyön tekeminen, ottaa erilaisia kuvia, sen rautajauheseoksen, kehittämään kuvia, uusia tekniikoita, kuvan kehittämistä.

3. Millaisista aiheista teit kuvia?

Nopasta ja luonnosta, kissoista, burton, kaikista hauskimmista kuvista, luonnosta ja eläimistä, kaikesta, tärkeistä jutuista, logoista, fortnitea, faaraosta ja luonnosta, moottoreista, naamoista ja ukoista, hupparista ja avaimesta, maailmasta ja lumesta, tähdistä ja karkeista ja luonnosta.

4. Minulle on tärkeää että…kaikki kuvani olisivat huolellisesti tehtyjä, on hauskaa, rusketuin, oppisin jotain uutta, kaikilla oli kiva, pääsisin näkemään näyttelyn, kuvani on hieno, sain päättää mitä tehdään, olin iloinen, pitää hauskaa, teokseni julkaistaan, saa keskittyä siihen mitä tekee, opin koko ajan jotain uutta

5. Festivaalin aikana toivon että teokseni…näkyy ja muut pitävät siitä, on pidetty, on paras, on hyvä, näytetään, näytetään siellä, esitettäisiin nimettömänä, myydään, näkyy siellä, on hieno, näytetään kaikille, on ruma, voittaisi kilpailun, ei julkaista.

Kiitos vielä teille ihanasta päivästä! Oppilaat tykkäsivät kovasti ja olivat innoissaan vielä seuraavana päivänäkin.