Kakkosluokkalaisten askartelukerhossa on syksyn aikana valmistunut upeita töitä. Taitavien askartelijoiden käsissä on syntynyt mm. sydäntauluja, avaruusrobotteja ja rannekkeita.
Isoäidin joulu Kuralan Kylämäessä
Kuralan Kylämäessä pääsee tällä viikolla tutustumaan isoäidinaikaiseen jouluun. 4a-luokka nautti 1950-luvun joulutunnelmista eilen.
Pääsimme kokeilemaan vanhanaikaisia pulpetteja. Ohjaaja askarteli joulukoristeita. Menimme navettaan. Saimme itse tehdä lankatonttuja. Opimme, miten kynttilä sammutetaan tukahduttamalla.
Suomi tänään 104 vuotta
Hyvää itsenäisyyspäivää ma 6.12.2021!
Kuudesluokkalaiset Yrityskylässä
Kuudesluokkalaiset pääsivät marraskuussa Yrityskylään tutustumaan yrittäjyyteen ja työntekoon. Päivään valmistauduttiin huolellisesti usealla oppitunnilla tekemällä erilaisia yrittäjyyteen liittyviä tehtäviä ja harjoittelemalla mm. työhakemuksen tekoa ja työhaastattelua. Seuraavissa kuvissa ja oppilaiden kommenteissa tunnelmia päivästä.
Kiireinen päivä!
Yrityskylässä oli kivaa. Kivointa oli, että sai palkkaa ja työt/tehtävät olivat hauskoja.
Yrityskylässä oli hyvä yhteishenki.
Tein kaikki annetut tehtävät ja olin tyytyväinen.
Yrityskylässä oli tosi kiireistä ja hauskaa kokea päivä aikuisen työelämässä.
Täyteliäs työpäivä!
Paras hetki oli se, kun tajusin kavereiden kanssa, että pankkikortit on jaettu!
Ensilumi!
Välitunneilla päästiin tänään nauttimaan yöllä sataneesta ensilumesta. Lumessa oli kiva kieriä, siitä sai tehtyä palloja ja saatiinpa muotoiltua ensimmäinen lumiukkokin!
Jalkapallosankarit Impivaarassa
Turun kouluissa ja päiväkodeissa on tarjolla ruokaa, mutta huoltajia pyydetään varaamaan torstaina 18.11.2021 eväät
Turun kouluissa ja päiväkodeissa on tarjolla ruokaa, mutta huoltajia pyydetään varaamaan torstaina eväät
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry ja Jyty ovat aloittaneet 17.11. klo 12 lakon, joka koskee kaikkea työtä, jota JHL:n ja Jytyn jäsenet tekevät Arkean Turun kohteissa.
JHL:n ja Jytyn lakko aiheuttaa sen, että Turun oppilaitosten ja päiväkotien ruokalistoihin tulee muutoksia torstaista 18.11. alkaen. Aterian sisältö voi siis vaihdella aiemmin ilmoitetusta ja myös eri yksiköissä. Aterioiden sisältöä edelleen rakennetaan.
Turun kaupunki pyytää kaiken varalta huoltajia laittamaan lapsille kouluihin ja päiväkoteihin eväät mukaan torstaina 18.11. Eväiden on hyvä olla mahdollisimman hyvin lämpimässä säilyviä, sillä mahdollisuutta kylmäsäilytykseen ei ole. Vanhempia pyydetään myös harkitsemaan, onko mahdollista esimerkiksi tarjota päivähoidossa olevalle lapselle aamupalaa kotona.
Hyvinvoinnin palvelukokonaisuuden vanhuskeskusten, vammaispalveluiden, asumis- ja päihdepalveluiden ruokapalveluihin lakko ei vaikuta.
Ammatti-instituutin toimipisteistä Lemminkäisen ja Juhannuskukkulan koulutaloihin lakolla ei ole vaikutusta. Aterioita ei kuitenkaan tarjota lakon aikana Aninkaisten, Peltolan ja Kuormakadun ja Ruiskadun kampuksen koulutaloilla.
Vuorohoitopäiväkotien ruokapalvelut toimivat normaalisti lakonkin aikana.
Ruokalistamuutokset ovat todennäköisiä myös seuraavalla viikolla, sillä loppuviikosta ei pystytä tekemään esivalmisteluja alkuviikon ruokaa varten. Turun kaupunki ja Arkea Oy tiedottavat mahdollisista muutoksista heti, kun vaikutukset ovat selvillä.
Lisätiedot:
Timo Jalonen
kasvatus- ja opetusjohtaja
p. 050 432 3646
Suunnistusta Halisissa
Viime viikon torstaina alakoulun oppilaat pääsivät tutustumaan Halisten koulun ja väistötilojen lähimetsään suunnistusradalla. Ratamestari Maippi Antikainen oli valmistellut metsään suunnistusradan ja sen lisäksi Jukolan veljeksiin liittyvän tehtäväradan. Päivän järjestelyissä oli apuna TET-harjoittelija Yahye Abdullahi.
Nummen yksikkö aloittaa Halisten väistötiloissa syysloman jälkeen maanantaina 18.10.2021 lukujärjestyksen mukaan
Nummen koulutalon väistötilat valmistuvat 1.10.2021. Koulutalon tavaroiden muutto on jo alkavut väistötiloihin, käsityöluokkien tavarat on viety puhdistettavaksi ja ne siirretään valmistuviin tiloihin. Viikolla 40 (maanantaina ja perjantaina) koulusta lähtee kalusteita puhdistukseen ja väistötiloihin. Maanantaina 18.10. pulpettien, tuolien ja kaikkein tärkeimpien tavaroiden pitäisi olla puhdistettuina ja muutettuna väistötiloihin.
Lasten kanssa on hyvä tutustua uuteen koulumatkaan vaikka syysloman aikana. Viime keväänä ja nyt syksyn aikana osa luokista on tutustunut tulevaan koulumatkaan opettajan johdolla. Pyöräilijöiden tulee käyttää pyöräilykypärää ja muistaa, että aamujen pimetessä tulee käyttää etu-ja takavaloa polkupyörässä. Jos lapsi tuodaan kouluun autolla, niin hänet jätetään kadun viereen tehdylle levennykselle (saattopaikka). Koulun pihalle ei saa ajaa autolla.