Vesistötutkimusta Itämeripäivänä

5-6 C kävi viime viikolla Halistenkoskella tekemässä vesistötutkimuksia. Tapahtuma liittyi Itämeripäivään, jonka tarkoituksena on lisätä tietoa meren monimuotoisesta luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Päivää vietettiin 31.8. Oppilaat kirjoittivat tapahtumasta:

”Olimme koko päivän luokan kanssa Halistenkoskella rastitehtävissä. Kiertelimme erilaisia tehtäviä liittyen kaloihin. Oli tosi mukava päivä. Lopuksi saatiin lahjat. Lahjoissa oli huulirasva, diplomi ja heijastin. Sitten kävelimme takaisin koululle.”

Koulurauhan julistus

Alakoulu kokoontui tänään yhdessä Katariinan koulun kanssa  pihalle kuuntelemaan koulurauhan julistusta. Tämän vuoden julistuksen teemana oli erilaisuus rikkautena:

”Kaikilla on oikeus olla omanlainen, ja jokainen meistä on arvokas omana itsenään. Yhdessä me olemme kuin kukkaniitty. Kaikki me kukimme omalla tavallamme. Olemme erivärisiä, erimuotoisia, erikokoisia, uniikkeja ja kauniita. Annetaan jokaisen kukan kukkia omana itsenään.”

Julistuksen jälkeen kuultiin vielä hyvän lukuvuoden toivotus monella eri kielellä.

Kaikki tutuiksi

Koulussa on ensimmäisinä päivinä keskitytty tutustumiseen ja ryhmäytymiseen. Alakoulun väki kokoontui tänään koulun kentälle, jossa apulaisrehtorin johdolla esiteltiin ensin kaikki luokat ja sen jälkeen opettajat ja ohjaajat esittäytyivät oppilaille.

”Ystävyyden avain kaikilla on tassussa.

Sen käyttöön tarvitaan ihan jokaista.

On silloin hyvä muistaa meidän jokaisen:

yhdessä rakennamme ystävyyden.”

(Ystävien aapinen: Sopu sijaa antaa)

Ekat lakitettu!

Koulussamme aloitti eilen koulupolkunsa yli 40 pientä ekaluokkalaista. Kuudesluokkalaiset kävivät heti ensimmäisenä päivänä vierailemassa ykkösluokissa ja lakittivat koulun nuorimmat keltaisilla lippiksillä. Turvallista ja mukavaa koulun alkua!

”Kaikki hauskat kaverit,

koulun pihan sankarit

kesän jälkeen kohdataan,

uutta päästään oppimaan.”

(Ystävien lukukirja: Taas alkaa koulu)

Tervetuloa kouluun!

Tulevaan lukuvuoteen 2023-24 liittyen:
Nummenpakan koulun Halisten ja Nummen yksiköiden oppilaiden kouluvuosi alkaa to 10.8.2023 klo 9.00. Lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä päättyy klo 12.00.
Perjantaina 11.8.2023 kaikkien alakoulun oppilaiden koulupäivä klo 8-12.00.

Nummenpakan koulun Aurajoen yksikön 7.luokkalaisen kouluvuosi alkaa to 10.8.2023 klo 8.00. Muut yläkoulun vuosiluokat aloittavat kouluvuoden klo 9.00. Lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä päättyy klo 12.00.
Perjantaina 11.8.2023 kaikkien yläkoulun oppilaiden koulupäivä klo 8-13.00.

Oppilaiden työjärjestykset ovat näkyvissä Wilmassa ja lukujärjestys on voimassa ma 14.8.2023 alkaen. Pienet muutokset työjärjestyksissä lukuvuoden alussa mahdollisia.

Uusille oppilaille ja huoltajille lisätietoa täältä

Aurinkoista ja ihanaa kesää!

                                             

                                          Nyt on kesä, kesä, kesä, kesä!

                                          Tehdään pihapensaan alle 

                                          pesä, pesä, pesä, pesä!

                                          Juostaan rantaan vasten tuulta.

                                          Ilma tuoksuu seikkailulta.

                                          Nyt on vihdoin tullut meille

                                          kesä, kesä, se kesä, kesä!

                                          (Ystävien aapinen: Nyt on kesä!)

Tulevaan lukuvuoteen 2023-24 liittyen:
Nummenpakan koulun Halisten ja Nummen yksiköiden oppilaiden kouluvuosi alkaa to 10.8.2023 klo 9.00. Lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä päättyy klo 12.00. Perjantaina 11.8.2023 kaikkien alakoulun oppilaiden koulupäivä klo 8-12.00.

Nummenpakan koulun Aurajoen yksikön 7.luokkalaisen kouluvuosi alkaa to 10.8.2023 klo 8.00. Muut yläkoulun vuosiluokat aloittavat kouluvuoden klo 9.00. Lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä päättyy klo 12.00. Perjantaina 11.8.2023 kaikkien yläkoulun oppilaiden koulupäivä klo 8-13.00.

Oppilaiden työjärjestykset ovat näkyvissä Wilmassa viimeistään elokuussa ennen kouluvuoden alkua ja lukujärjestys on voimassa ma 14.8.2023 alkaen.

Uusille oppilaille ja huoltajille lisätietoa täältä

 

                               

Innokkaita lukijoita

S2-oppilaille suunnatun lukukerhon oppilaita palkittiin eilen aktiivisesta osallistumisesta kerhoon ja lukuinnokkuudesta. Erityismaininnan sai viidesluokkalainen Daniil, joka on osallistunut kerhoon jo monena vuonna aina, kun kerhoa on pidetty.

Aurinkoisia kevätretkiä

Tällä viikolla monet ryhmät ovat tehneet kevätretkiä eri puolille kotikaupunkia, mm. Kupittaan Seikkailupuistoon, Sibelius-museoon, pääkirjastoon, Halistenkoskelle kalastamaan ja Ruissaloon. Tässä iloisia retkitunnelmia kuvien muodossa.

Syöttitaikinan valmistusta nelosten kalastusretkellä Halistenkoskella.
Kaikki nelosluokkalaiset pääsivät kokeilemaan kalaonneaan.
Aurinkoisessa säässä oli mukava kalastaa.
Valmo-ryhmä vietti aurinkoisen päivän Ruissalossa.

 

Neloset yliopiston tiedeshow’ssa

Kävelimme yliopistolle. Kun olimme yliopistolla, tiedeshow alkoi. Aihe oli
ilmapallot. Sen jälkeen, kun tiedeshow loppui, niin menimme tiedepöydille.
Siellä oli kolme pöytää. Ensimmäisessä pöydässä oli kylmää ainetta, jossa
voi käsi jäätyä sekunnissa. Siinä samassa pöydässä oli magneettirata,
johon laitettiin jääpalikka, joka oli todella kylmä ja magneetti ja jääpalikka
menivät radassa lujaa. Toisessa pöydässä oli kuplia, joiden sisällä oli höyryä. Ne näyttivät mielestäni hienoilta. Siinä myös käytettiin ilmapalloa, jonka sisälle laitettiin savua ja kun se poksautettiin, niin savu tuli ulos. Kolmannessa pöydässä oli purkkeja ja niitten sisällä jotain ainetta. Sitä katsottiin taskulampulla ja tuli varjo, joka oli vihreä.

Mimosa Pekgenç, 4a