Navigare

Just another Turun opetusverkko tkukoulu.fi BLOGIT weblog

Archive for the ‘Aiheeton’


Merilinja merihädässä Maritime Safety Centerissä

Saavuimme Maarianhaminaan Viking Amorellalla. Siirryimme välittömästi Åland Maritime Safety Centeriin, jossa saimme harjoitella erilaisia hätätilanteita. Harjoitus aloitettiin pukemalla pelastautumispuvut päälle ja hyppäämällä 17 asteiseen veteen. Ensimmäisenä tehtävänä jokainen pääsi kääntämään pelastuslautan oikein päin.  Se on tärkeä taito, jos lautta ei käännykään oikein päin pudotessaan veteen. Lautta käännetään kiipeämällä lautan päälle, ottamalla köydestä kiinni, nojaamalla taaksepäin ja oman painon avulla kaadetaan lautta itsensä päälle. Lautan kääntäjä pääsee lautan alta pois samaa köyttä seuraamalla.

Meille simuloitiin aluksen evakuointi kovassa kelissä aaltosimulaattoria ja tuulikonetta hyödyntäen. Evakuoinnilla tarkoitetaan aluksesta pelastautumista pelastuslautalle ja aluksen tyhjentämistä henkilöistä. Kiipesimme kylmästä vedestä pelastuslautalle vuorotellen ja harjoittelimme vedenvaraan joutuneen tajuttoman henkilön pelastamista.

Harjoituksessa yllätti sen raskaus, kaverin pelastaminen ja kiskominen pelastuslauttaan ei ollutkaan helppoa.  Ryhmäuinnin, lauttojen ja pelastautumishyppyjen jälkeen saimme vielä loppuhuipennuksena kokea simuloidun pintapelastuksen helikopteriin. Vedenvarassa olleet henkilöt puettiin nostovaljaisiin ja vinssattiin ylös.

Kaikille jäi hyvä fiilis ja 3. legin miehistö suoritti täydellä energialla ja kaverin kannustuksella annetut harjoitukset. Ilman hyvää Merilukion yhteishenkeä emme olisi selvinneet!

 

  • Antti, Joonas ja Oskar

 

 

 

 

Kryssillä kohti Maarianhaminaa

Irroitimme köydet klo 14.00. Ajoimme koneella hetken aikaa ennen kuin nostimme purjeet ylös. Sää oli aurinkoinen ja tuuli jatkuvasti etelä-lounaasta 11-13 m sekunnissa. Puuskissa jopa 15m. Aloitimme kryssimisen avomeren reunaa myötäillen. Sää oli haastava ja aallot huuhtoivat kantta. Kastumiselta ei vältytty. Purjehdimme isopurjeella, staysaileilla ja fokalla. Teimme matkan aikana reilut kymmenen vendaa. Venda tarkoittaa vastatuulikäännöstä.

Lähestymme Maarianhaminaa. Uusi perämieheme Antti käski kaikkien tähystää koska lähetymme kolmen laivaväylän risteystä.

Arvio saapumisestamme Maarianhaminaan 01.00-01.30

Antti,Santeri ja Emmi

 

Kohti Kökaria – spinnu ja Emmi ylös

Emmi mastossa

Spinnu ja Santeri

Irrotimme Utön laiturista klo 18.35. Fendarit perään, köydet vyyhtiin ja alus meriklaariin. Tuulta n. 8m/s etelästä eli spinnukeli!  Päästyämme laivaväylälle nostimme isopurjeen sekä genaakkerin ylös. Hetken kuljettuamme päätimme vaihtaa genaakkerin spinaakkeriin, eli pallopurjeeseen.  Purjeiden vaihto ei sujunut moitteitta, sillä genaakkerin falli jäi mastoon, taas. Tällä kertaa lähetimme Emmin mastoon hakemaan fallia. Nosto suoritettiin turvallisesti puosuntuolin avulla.

Klo 21.09 seilaamme 6,3 solmun vauhdilla fokka, staysaylit ja iso ylhäällä kohti Sandvikia.

Emmi ja Antti

Yö merellä

 

Suomenlahden ylitys Naissaaresta Utöhön sujui vaihtelevasti.

Lähtiessä Naissaaresta meri oli tyyni ja matka eteni konettamalla autopilootilla.

Vasta kello 02.00 avattiin fokka ja nostettiin genaakkeri  isopurjeen lisäksi. Klo 3 aikaan ylös vedettiin myös Megafisherman.  Matkavauhti 6-7 solmua

Utööseen saavuimme 11.15. Matka-aikamme oli 18 tuntia.

Lokki rantautui Utön kylän laituriin sunnuntaina klo 11.15. Matka jatkuu iltapäivällä vielä kohti länttä.

Genaakkerin falli jumittui rikkoutuneeseen plokiin.Kippari Hotanen kiipesi mastoon fiksaamaan tilanteen.

 

Suuntana Utö

Täällä kirjoittaa Piirtoheittimet-vahti. Siiri ruorissa, Emmi ja Veera köysissä. Päästiin Naissaaren satamasta ulos. Heti satama-altaasta ulos pääsyn jälkeen seurasikin jo vahdinvaihto ja Setämiehet( vahdin nimi eli Antti, Arimo ja Santeri) nappasivat ruorin vastuulleen.

Naissaaren edustalla aloimme jo ikävöidä Turun saariston huolella viitoitettuja väyliä. Tasan yksi eteläpoiju oli lähettyvillä, mutta sekin täysin hyödyttömässä suunnassa. Eteneminen kävi siis lähinnä kompassisuuntien avulla. Toinen haaste, jonka kohtasimme, oli Tallinnan saaristolle tyypilliset matalat rannikot. Vaikka etäisyys Naissaareen hipoi puolta mailia, kaikuluotain näytti jatkuvasti viiden metrin syvyyttä.

Tällä hetkellä määränpäähän 96 mailia ja arvioitu matka-aika on noin 20 tuntia. Edessä purjehtimista yön yli  2h vahdeissa  ja perillä Utössä ollaan varmaan ehkä noin joskus 14 maissa huomenna kenties. Tuuli loppui jo Pirita-Naissaari pätkällä saman tien kun purjeet oli saatu ylös.

No miten me olemme valmistautuneet tähän koitokseen?

Kun tiedetään, että kovaa keliä on luvassa, kannattaa nukkumiskamppeet ja lämmintä vaatetta kerätä jo valmiiksi lähettyville. Sisätiloissa ei kannata viettää yhtään ylimääräistä aikaa, sillä sisälläolo lisää huonovointisuutta. Esimerkiksi horisonttiin katsominen auttaa,  sillä kun korvan tasapainoelimen lisäksi myös silmä aistii keinunnan ne pysyvät yhteisymmärryksessä.  Jos sisätiloissa on kuljettava, esimerkiksi kansivahdista nukkumaan, kannattaa liikkuminen suorittaa silmät kiinni punkkaan asti.

Pitää muistaa syödä ja juoda riittävästi. Kippari Hotasen sanoin kaveria ei jätetä! Oman itsensä huolehtimisen lisäksi me pidetään myös kavereista huolta!

Takaisin menneisyyteen Naissaarella


  • Naissaar-Express

 

Naissaari on Suomenlahden suurin saari. Eräs tulkinta saaren nimestä on peräisin  Adam Bremeniläisen keskiaikaisista lähteistä vuodelta 1075.  Kirjoituksissaan  hän mainitsee naisten maan (Terra Feminarium), jonka eteläpuolella sijaitsee Aestland niminen saari. Tämän on tulkittu tarkoittavan nykyistä Viroa.

Naissaaresta tekee merkittävän se, että se on täynnä miinoja ja muuta sotilaskalustoa. Siellä toimi merimiinoja valmistava tehdas vuoteen 1990 asti. Uusimpien arvioiden mukaan tehdas on kyennyt valmistamaan noin 800 miinaa vuorokaudessa, ja vanhat tiedot ovat vielä huomattavasti korkeampia. Saari on ollut vuoroin Venäjän, Saksan ja Neuvostoliiton sotilastukikohta. Suomenlahden alueella on jopa 70 000 merimiinaa sodan jäljiltä. Tuhansia niistä on löytynyt Naissaaren alueelta. Opas kertoi löytävänsä joka viikko miinojen jäänteitä maasta.

Saari on ollut suljettuna noin 50 vuotta Neuvostoliiton vallan aikana. Saaren oltuna suljettuna sitä ei löytynyt suuresta osasta merikarttoja. Paikalliset asukkaat ovat karkotettu saarelta kolme  kertaa. Ensimmäisen kerran 1700-luvulla,   1914 ensimmäisen maailmansodan alla ja vuonna 1940 kun Neuvostoarmeija valloitti saaren.

Lähdimme ajelulle neuvostoaikaisen  junan kanssa. Junaraiteet ovat vuodelta 1913. Menimme kokomatkan alkuperäistä rataa pitkin, josta kunnostettua oli noin 2,5 km . Alkumatkan 700 m menimme vanhalla kunnostamattomalla radalla. Tämä junarata on maailman ainoa jossa on 750mm raideleveys. Junalla kuljetettiin sotilaita ja miinoja tukikohtiin.

Junan kanssa ajoimme metsien läpi, jossa on mm. sijainnut vankileiri, missä aikoinaan teloitettiin ihmisiä. Päivä oli ajatuksia herättävä.

 

Viivi, Emppi ja Niilo

 

Emppu, Niilo ja Viivi tutkimassa merimiinoja

Köydet irti Tallinnassa

Viivi, Niilo ja Emppi lähdössä Tallinnasta kohti Naisaarta.

 

Lähdimme Tallinnan Old Town Harbourista liikkeelle klo 9.03 kohti Naissaarta. Ensimmäisenä tehtävänä ennen lähtöä, oli koneen tarkastus ja käynnistys. Tämän jälkeen irrotimme köydet ja fendarit. Tuulennopeus oli noin 3,5 m/s, joten päätimme ajaa koneella Naissaareen.  Sää oli puolipilvinen ja asteita noin 20 astetta, ja aallon korkeus vain 20-30 cm. Pysähdyimme myös  nopeasti Piritassa purjehdusliikkeessä täydentämässä karttavarastoa.

Niilo ohjasi Lokin ulos Tallinnasta ja tämä sujui häneltä uskomattoman hyvin, vaikka väylä olikin hyvin kapea. Viivi ja Emppi vastasivat köysien ja fendarien irrottamisesta, sekä navigoinnista. Lähtö sujui siis kaikin puolin hyvin.

Viivi, Emppi ja Niilo

 

Tallinnassa

Lähdimme Pranglista torstaina klo 16 taas tiukkaan vastaiseen kohti Tallinnaa. Kryssimme 17 m/s tuulessa ja aallot tuntuivat aika suurehkoilta. Viimeisellä halssilla kohti Tallinnaa laitoimme kaikki purjeet ylös, purimme isopurjeen reivin ja saavuimme Old City Marinaan noin 7,5 solmun vauhtia, noin klo 20.30.

 

Suomenlahden pohjan happitilanne

kuva: Suomen ympäristökeskus 2019

Itämeren keskiosassa sijaitsevia hapettomia pohja-alueita on sanottu Euroopan suurimmaksi autiomaaksi. Hapeton pohja syntyy, kun meren valuma-alueelta tulee liikaa ravinteita ja pintakerrosten levät runsastuvat. Ulkoisen kuormituksen seurauksena syntyy pitkällä aikavälillä sisäistä kuormitusta, kun kuollut levä painuu meren pohjaan, hajoaa ja ravinteet sitoutuvat merenpohjan yhdisteisiin. Kun hajoavaa materiaalia on liikaa, se kuluttaa kaiken hapen pohjalta. Happikatoalueilla pohjan sedimenteistä vapautuu taas fosforia takaisin veteen, uudelleen levien käytettäväksi. Tätä kutsutaan sisäiseksi kuormituksesksi.

Otimme purjehduksella vedestä pintanäytteitä ämpärillä ja mittasimme niistä suola-, happi- ja pH-pitoisuuksia. Suolapitoisuus nousi tultaessa Kotkasta Prangliin ja pH-arvo pysytteli saman suuruisena. Happipitoisuus vaihteli välillä 8 mg/l-7,25 mg/l. Yritimme kovassa aallokossa saada vesinäytteen limnoksella syvältä, 25 metristä. Kippari käänsi Lokin kohti tuulta (purjeet lepattamaan) ja pyrki moottorilla pysyttelemään paikallaan, jotta saisimme laskettua limnoksen. Merikapteenimme Julius, Konsta ja Brander laskivat limnoksen alas tärisevällä ja liukkaalla kannella, saaden suhteellisen onnistuneesti syvää vettä, haastavissa olosuhteissa. Vesi oli kahdeksan asteista, eli selvästi pintavettä viileämpää, mikä voisi kertoa sen olevan syvemmistä vesikerroksista. Toistaalta kumpuaminen on aikaan saanut viileämmät päällysvedet tässä elokuun aikana Suomenlahdella. Suolapitoisuus oli 3.6 promillea (suolaisinta koko matkan aikana). Happipitoisuus oli 8.3 mg/l. Meidän laitteillamme emme päässeet tarpeeksi syvälle saadaksemme dataa pohjan läheisistä hapettomista vesistä, koska veden syvyys oli näytteenottoalueella noin 60 m. Näissä olosuhteissa virhemahdollisuus on aina myös se, että laite ei mennyt suoraan alaspäin, vaan laskeutui veteen viistosti, jolloin syvyys on pienempi, mitä sen luullaan olevan. Meidän tulostemme perusteella voidaan siis ainoastaan todeta se, että pintavedet ovat Suomenlahdella hyvin hapekkaita ja että, suolapitoisuus nousee tultaessa kohti länttä.

Samuel ja Konsta

Suomenlahden yli

Lähdössä Emäsalosta kohti Viroa

Keskiviikkona 14.8 purjehdimme yli Suomenlahden Porvoosta Pranglin saarelle Viroon. Matka kesti aika tasan tarkkaan kymmenen tuntia, eli olimme perillä varttia yli yhdeksän illalla. Tuulen nopeus oli purjehduksen aikana keskimäärin 12-14m/s ja aallon korkeus alle kaksi metriä  (yksittäinen korkein mitattu aalto oli kapteenin mukaan 2,2, m).

Porvoosta lähtiessä sää oli todella kaunis loppukesän päivä, pilvien lomasta paistava aurinko lämmitti mukavasti. Pysähdyimme vähän aikaa lähdön jälkeen ottamaan pintavesi- ja pohjanäytteen Skallerholmarna-nimisen saaren edustalta, venettä sivulle painavan tuulen takia se oli tosin hankalaa. Pohjanäytettä emme edes saaneet saaren syvästä ja kallioisesta rannasta.

Näytteenottoyritysten jälkeen poistuimme saariston suojasta ja suuntasimme avomerelle. Tuulet eivät olleet meille kovin suotuisia, joten jouduimme kryssimään koko matkan. Sillä tarkoitetaan laajan siksak-kuvion purjehtimista vastatuuleen. Rajut aallot keinuttivat Lokkia niin, että puolet miehistön jäsenistä oli merisairaana. Hyvinvoiville riittikin sen jälkeen paljon tekemistä, eikä pitkä matka-aika tuntunut puuduttavalta. Rantauduimme illalla Prangliin ja pääsimme viihtyisään saunaan avolava -maasturin kyydissä.

Milja, Matilda ja Julia

Merikapteeni Julius valaisi kurssilaisia ennen lähtöä Suomenlahden vilkkaasta liikenteestä, navigoinnista ja reittijakojärjestelmästä.