Tekijä: Christiane Ala-Nissilä

Saavuimme Maarianhaminaan perjantaina noin kahden aikaan. Opettajamme oli meitä vastassa satamassa. Hänen johdollaan rinkat mukanamme lähdimme kävelemään kohti Lokkia. Tavarat laitettuamme veneeseen lähdimmekin jo merimuseoon.

Tutustuimme opettajamme Christianen johdolla Ahvenanmaan merimuseoon. Kävimme purjelaiva Pommernissa (Pommern ex. Mneme). Pommern on vanha laiva, jolla on purjehdittu ympäri maailmaa muun muassa Karibian merellä. Pommern rakennettiin rahtialukseksi kuljettamaan puutavaraa Skandinaviasta, salpietaria Chilestä ja vehnää Australiasta. Pommernin neitsytmatka oli vuonna 1903, kun se lähti Skotlannista maailmalle.

Heti Pommeriin päästyämme ihastelimme sen suuruutta ja vanhanaikaisuutta. Kävimme vanhoissa hyteissä sekä purjelaivan alakerrassa sijaitsevassa lastitilassa. Pommernin valtavaan lastiruumaan ahdattiin vehnäsäkkejä kuljetettavaksi Australiasta Eurooppaan. Purjelaivan seinälle heijastui vanha video Pommernin miehistöstä ja matkoista. Videosta saimme selville, että miehistö oli käytännössä koko ajan työn sekä aktiviteettien teossa. Miehistö siivosi laivaa useasti ja aktivoi itseänsä muun muassa naruhyppelyllä ja urheilulla. Joskus purjehdukset maailman ympäri olivat todella vaarallisia, ja aaltoja oli koko ajan. Laivan kapteenina toimi mm Karl Henrik Karlsson ja perämiehenä Harald Fabius. Miehistöä kokonaan Pommernilla oli 26 henkilöä.

Purjelaivan jälkeen pääsimme vielä itse merimuseoon sisälle. Museossa oli paljon vanhoja uutisia ja havainnollistavia kuvia merenkulkuun liittyen. Mieleemme erityisesti jäi merirosvolippu. Tämä merirosvolippu on harvinaista laatua, sillä aitoja merirosvolippuja maailmassa on vain kaksi. Museossa kuulimme myös merellisistä taikauskoista, joihin ihmiset ovat uskoneet vuosisatojen ajan. Pari näistä on muun muassa se, että viheltäminen ja naisen oleminen aluksessa tuottaa huonoa onnea. Katsotaan miten meidän käy!

Alusperehdytyksen jälkeen irroitimme köydet Maarianhaminan Länsi-satamassa ja suuntaamme perjantaiyön viettoon Ahvenanmeren yöhön.  Tarkoituksena on purjehtia yön aikana Ruotsin Sandhamniin. Jaamme yön vahtivuorot kolmeen eri ryhmään, joista yksi aloittaa navigoimisella, toinen jatkaa yöllä, ja kolmas aamulla.

Peppi, Nette ja Erika

Kokoonnuimme Lokin kannelle aikaan 12.00 kuuntelemaan historian opettaja Christianen pitämää historian tuntia. Christiane kertoi Ahvenanmaan perustietoja ja historiaa. Märketiä ohittaessamme meille  kerrottiin majakasta, demilitarisoinnista, autonomiasta ja asukkaista. Ahvenanmaalla asuu 29 000 ihmistä, siihen kuuluu 6 700 uniikkia saarta ja sillä on autonomia.

Suomen sodan seurauksena Ahvenanmaa liitettiin muun Suomen mukana Venäjään. Krimin sodan jälkeen vuonna 1856 Ahvenanmaa demilitarisoitiin ensimmäisen kerran eli sitä ei saanut varustaa sodankäyntiin, eikä sinne ole saanut sijoittaa armeijan joukkoja.

Kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917, Ruotsi käytti tilannetta hyväkseen ja olisi halunnut liittää Ahvenanmaan itseensä. Myös ahvenanmaalaiset halusivat kuulua Ruotsiin. Suomi vei asian Kansainliittoon, joka päätti, että Ahvenanmaa kuuluu Suomeen, mutta saa itsehallinnon. Ahvenanmaan katsottiin olevan paremmin osa Suomea, sillä Ahvenanmaata ja Ruotsia erottaa syvä meriväylä, jossa ei ole kuin muutama saari. Suomi perusteli näyttämällä merikarttoja Suomen saaristosta, jotka osoittivat Ahvenanmaan kuuluvan Suomen matalaan saaristoon. Tänä vuonna Ahvenenmaalla on vietetty itsehallinnon 100-vuotisjuhlaa.

Nyt olemme Ahvenanmaan Enskärissä, jossa sijaitsee nykyään lakkautettu rajavartiolaitos. Saarelle rakennettiin aikoinaan kaksi tykkiasemaa, joista ensimmäinen tuhottiin demilitarisoinnin takia ja toinen jatkosodan loputtua. Jatkosodan aikainen tykkiasema oli hyvin varusteltu; siellä oli juoksuhautoja, konekivääriasemia, 21.7 km kantaman tykki ja jopa pieni kenttäsairaala. Nykyään saaren pääpiste on satamaksi muutettu entinen rajavartiolaitos, ja museorakennus jossa on tekstejä ja valokuvia jotka kertovat sota-ajasta.

Enskärissä otimme pohjanäytteitä, tutkimme rakkoleväeliöstöä  ja kävimme saunassa.

Oskar ja Samuel

 

Kello on nyt 20.45 ja olemme lähdössä aivan pian. Miehistö on parasta aikaa valmistautumassa lähtöön viime yön kokemuksista viisastuneena.  Olemme matkalla Enskäriin Ahvenamaalle. Matkaa sinne on reilut 100 mailia ja arvioitu aika tuulista riippuen on noin 20 tuntia.

Ilahduttakaa meitä kommenteillanne pitkällä merimatkallamme. Luemme niitä, jos meillä on kenttää.

s/y Lokin miehistö

Köydet kiinni Agössä aamulla klo 7. 18 tuntia merellä takana. Vahdit lepäävät. Päivitys tulossa. Tässä se nyt tulee:

Alkuillasta tuuli näytti purjehduksen kannalta huonolta, mutta lähdimme etsimään tuulta avomereltä.  Suunnitelma toimi ja löysimme kaakkoistuulta 8m/s ja Aleksanteri, Joonatan ja Aaro nostivat  ylös jibin, forestaystailin, mainstaysailin ja isopurjeen Vennin ohjatessa Lokin piihin eli suoraan vastatuulen. Maininki kasvoi kasvamistaan ja Lokki alkoi muistuttaa Linnanmäen viikinkilaivaa. Tämän johdosta toimiminen aluksen sisätiloissa muuttui mahdottomaksi: Yövahtien voileivät jäivät tekemättä ja kahvit keittämättä.

Lokin kallistuskulma oli parhaimmillaan 35 astetta, mistä johtuen pimeydenkin jo laskeutuessa kiinnitimme kaikki itsemme lifelineihin kannella ollessamme. Puolen yön aikoihin Aleksanteri ja Aaro laskivat forestaysailin kallistuskulman vähentämiseksi, koska haluamme ajaa Lokkia optimaalisesti. Tämä ei juurikaan laskenut 6-7 solmun etenemisvauhtiamme.

00- 03 vahdissa olivat Samuel ja Oskar. Tuuli oli kääntymässä, ja sen johdosta jouduimme ottamaan moottorin avuksi, jotta pääsimme haluttuun suuntaan. Kuutamo, tähtitaivat ja aallokko valaisivat yövahtia. Joonatan ja Aleksanteri hoitivat koiravahdin 03-06, koska Venniä tarvittiin tuuraamaan merisairasta miehistön jäsentä seuraavassa vahdissa. Koiravahti ei tuntunutkaan niin pahalta, koska aamuaurinko alkoi jo sarastaa ja aallokko alkoi hellittää. Juuri ennen vahdinvaihtoa pojat laskivat loputkin purjeet. Kello 06 navigointivahtiin tulivat vuorostaan Aaro ja Venni. Meri oli rauhoittunut ja maa alkoi häämöttää. Venni ajoi Lokin laituriin sulavasti ilman keulapotkuria. Rantauduimme Agön luonnonsuojelualueelle klo 7 oltuamme merellä 18 tuntia ja seilattuamme 90 mailia.

s/y Lokin miehistö

 

 

 

 

Maanantaiaamu alkoi viikonpäivälle tyypillisissä tunnelmissa, kun heräsimme sumuiseen maisemaan. Lisäksi aamun kaksi tärkeintä operaatiota oli septin tyhjennys, sekä polttoaineen tankkaaminen. Lopputuloksena kuitenkin molemmat tehtävät jäivät suorittamatta, kun paikallinen teknologia ei kohdannut aivan täysin aluksen tai miehistön tarpeita (myös aivokapasiteettia). Olihan sitä käsipumppua hauskaa rykiä edestakaisin aamutuimaan, vaikka lähinnä ilma (ja sen paha haju) liikkui pumpussa. Tulipahan testattua.

Saatuamme köydet kiinni laituriin, ei ollut vaikeaa arvata, että olimme perillä. Metsien takaa nousi satojen metrien edestä kallioita ja suomalaisten silmissä ”vuoria”. Viimeisetkin rippeet miehistöstä raahautuivat kannelle, sillä lehtoreilla oli suuri hoppu päästä valloittamaan edessä seisova vuori. He varmistivat, että jokainen otti mukaansa banaanin ja omenan sillä nyt ei menty leikkimään… Purjeveneen ja laiturin välinen pudotus oli ensimmäinen haaste, jonka kaikki selätti ketterällä aerobisella liikkeellä, toki osa pienellä avunannolla. Kävelimme reippaalla tahdilla kohti kohdettamme, eli Skulebergetiä. Tutustuimme tiedekeskus Naturumiin, jonka sisällä oli näyttely Ruotsin Höga Kustenista, joka on yksi maailmanperintökohteista. Näyttely esitteli jääkauden jättämiä jälkiä, sekä edelleen maastoissamme tapahtuvia muutoksia. Meitä oli siunattu ilmaisella ohjatulla kierroksella, jossa energinen ruotsalainen esitteli meille näyttelyn englanniksi. Aihe ei ollut meille uutta, mutta uusi näkökulma, ja kieli, opettivat paljon uusia asioita. Esimerkiksi sen, miksi Veiksel-jääkausi näkyy Suomen maastossa Ruotsiin verrattuna paljon ”näkyvämpinä” muutoksina. Maankohoaminen näkyy Ruotsissa esim. korkeuden kasvuna, kun Suomessa kohoamista voi verrata merestä nousevaan pannukakkuun. Samalla kun ruotsalaisten ”vuorten” huiput kasvavat, niin Suomen pinta-ala lisääntyy länsirannikolla jopa 8 mm nopeudella vuodessa.

Näyttelyn jälkeen oli aika nostaa katse kohti taivasta, eli huippua. Merilinjalaisille ominaista oli tietenkin vaikeimman reitin valitseminen, ja sinne lähdettiin tarmokkailla askelilla. Ensimmäisten kivenlohkareiden välillä taiteilu toi esiin epätoivoisia ajatuksia, kunnes huomasimme aluksemme förstin Jukan kiitävän ohitsemme. Ja johan lähti ketju vetämään. Vauhti kiihtyi ja pohkeet kramppasivat. Läähätystä kuului oikealta ja vasemmalta, kun rappuset jyrkkenivät ja turvana roikuttiin puun oksista. Aurinko paistoi niskaan 25 astetta, kun Aleksanterin kangaskassista jaettiin vuorella Jeesuksen leivän lailla koko köörille kirkasta juotavaa, eli vettä. Maasto oli erittäin haastavaa, joten katse pysyi tiukasti maassa. Levähdystasanteella tajusimme kääntyä, ja taaksemme oli auennut näkymäksi merta ja maata, korkeaa ja syvää panoraaman lailla. Se motivoi jatkamaan vieläkin ylöspäin, kunnes saavutimme korkeimman kohdan, jossa Ruotsin lippu liehui. Ideana oli vaihtaa siihen Lokin Suomen lippu, mutta se unohtui. Hikiset ja tukka pystyssä olevat opiskelijat söivät huipulla olevan ravintolan lohilautaset ja vohvelit ja jatkoivat maaston tutkimista. Kuvaustiimi Lennu ja Joonatan raahasivat dronen ja salkun vuorelle, joten nyt sillä päästiin kuvailemaan. Pojilta lähti kuumuudesta paidat (instagram @melugram). Meillä oli tiukka aikataulu, joten matka jatkui takaisin alaspäin. Eräs henkilö johdatti meidät alas, sitten ylös, sitten vielä vähän alas, jolloin pääsimme vihdoin oikealle reitille… Paniikissa puoliksi juoksimme kallion reunaa pitkin alas, koska opettajien aikataulusta oli pidettävä kiinni. 15 min myöhässä hengästyneenä hyppäsimme veneeseen, kunnes huomasimme Ala-Nissilän ja Branderin olevan poissa. Ensin etsimme pelastushelikopteria taivaalta, kunnes hetken ajan kuluttua ”Hannu ja Kerttu” saapuivat iloisesti takaisin veneelle. Eikun käydet irti ja matka jatkuu. Nyt kohti Häggvikeniä.

Paras A-ryhmä Venni, Joonatan ja Aleksanteri

 

Loputtomalta tuntunut koneella ajaminen jatkui aamun kääntyessä päivään ja auringon porottaessa. Miehistö alkoi kerääntyä kauniin sään johdosta Lokin aurinkokannelle. Christiane ja Nina pitivät mielenkiintoiset luennot Itämerestä sekä Ruotsin historiasta. Itämeren keskisyvyys on noin 55 metriä, Saaristomeren vain 23m. Sen vuoksi Itämeri on myös niin haavoittuvainen esimerkiksi maatalouden päästöille. Suomen aluevesillä Saaristomeren maatalous on suurin yksittäinen meren kuormittaja. Kertasimme myös Itämeren eri osien nimet, tällä hetkellä seilaamme Merenkurkussa.

Suomi oli osa Ruotsia lähes 800 vuotta. Mietimme, miten se on vaikuttanut Suomen kehitykseen. Ruotsin kielen lisäksi suomalaiseen yhteiskuntaan on vaikuttanut myös lännestä tullut kristinusko, säätyjako ja hallintomalli, kuten verotus ja lainsäädäntö. Myös arkkitehtuuri ja kulttuuri ottivat lännestä mallia. Nykyään Ruotsia ja Suomea yhdistää moni asia, joihin pitkä yhteinen historia on vaikuttanut.

Kun saavuimme Ruotsin aluevesille nostimme ystävyyslipun styyran eli oikean puoleiseen saalinkiin. Sitä käytetään aina vieraillessa veneellä toisen valtion alueella. Ystävyyslipulla on aikoinaan näytetty vieraassa maassa, että ollaan hyvällä tarkoituksella, eikä esimerkiksi ryöstöretkellä. Nykyään lipun merkitys on lähinnä kohteliaisuuden ja kunnioituksen osoitus. Opetustuokioiden loppuessa tuuli olikin alkanut jo puhaltamaan sen verran, että päätimme nostaa purjeet.

Ensin nostimme isopurjeen, sitten stayseilit ja lopuksi matkaa vauhditti vielä genaakkeri.

Olemme nyt päässeet tuulen voimalla hyvän matkaa, keskinopeuden ollessa 5 solmun paikkeilla. Höga Kustenin jylhät maisemat siintävät jo  horisontissa.

-Paras A-ryhmä

 

 

 

Aikainen sunnuntaiaamu alkoi Paras A ryhmä -vahdin navigointivuorolla. Lähtö klo 6.04 meni oikein mallikkaasti; Venni suojasi aluksen runkoa keulassa fendarien kanssa, Aleksanteri irrotti köydet ja Joonatan ohjasi Lokin satama-altaasta ulos kippari-Sakken ohjeiden mukaan. Koska muu miehistö nukkui, otimme tavoitteeksi olla käyttämättä keulapotkuria. Onnistuimme hyvin, sillä loput saivat jatkaa nukkumista.

Sää oli aluksi pilvinen, mutta pian merellä aamuaurinko otti taivaasta hallinnan. Nyt jo pilvetön taivas tietää hienoa päivää. Ei tuulista, mutta mukavan lempeää näin lämmittelyksi. Matkan alussa tuulta puhalsi mojovat 0 m/s, joka myöhemmin ”yltyi” kahteen metriin sekunnissa. Joonatan ohjasi varmoin ottein ja Venni havainnoi ympäristöä. Aleksanteri hoiteli navigoinnin ja huolehti, että linjat pysyivät suorassa. Paras A-ryhmä suoriutui siis A-tasoisesti ensimmäisestä navigointivuorosta ja siirtyi tyytyväisenä katettuun aamupalapöytään, kiitos siitä Oskar ja Samuel. Nyt keula kohti Högakustenia, eli odotettavissa on vaikuttavia korkeuksia ja lisää tietämystä. Siitä lisää myöhemmin.

”Pelti-genoan voimin eteenpäin, sanoi ruorimies rasvatyynellä merellä!”

Paras A-ryhmä a.k.a. Aleksanteri, Venni ja Joonatan

 

Tämänvuotinen NNE-kurssi toteutettiin poikkeuksellisen haastavissa olosuhteissa koronan deltamuunnoksen levitessä erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Vaihtoehtoina oli kurssin peruminen tai 3 purjehduslegin toteuttaminen omaehtoisen karanteenin ja koronatestauksen kautta. Helpompi vaihtoehto olisi ollut purjehduksen peruminen, mutta opettajat, merilinjalaiset ja heidän vanhempansa sitoutuivat jälkimmäiseen vaihtoehtoon kuten myös päällystö.

Aloitimme purjehduksemme ykkösmiehistön kanssa Kristiinankaupungista, vaihdoimme  Merilukion miehistön Uudessakaupungissa ja kolmas miehistö astui laivaan Kasnäsissä. Pyrimme vaihtotilanteessa pitämään miehistöt erillään toisistaan ja huomioimaan kaikin tavoin infektioturvallisuuden kuljetusjärjestelyjä ja ruokailutilanteita myöden, jotta saisimme kaikki kolme legia toteutettua ja kaikki nuoret merelle. Onnistuimme luomaan kahden viikon ajaksi kuplan, jossa saatoimme 14 henkeä kerrallaan toimia vapaasti yhdessä ilman maskeja ja turvavälejä. Kuten eräs merilinjalainen totesi oman purjehduksensa päätteeksi: ”ensimmäinen normaali viikko yli vuoteen”

Olemme seilanneet kahden viikon aikana yli 500 mailia, opiskelleet meribiologiaa, maantiedettä, historiaa, purjehdusta ja navigointia, mutta ennen kaikkea viettäneet aikaa yhdessä merellä ja luoneet unohtumattomia muistoja, joita ei synny etäopetuksessa tietokoneen välityksellä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat mahdollistaneet tämän toteutumisen: Biologian ja maantieteen lehtori Nina Branderille, jonka kanssa olemme tämän kurssin kehittäneet, ja joka opetti kahdelle ensimmäiselle miehistölle meribiologiaa ja maantiedettä, biologian ja maantieteen lehtori Kalle Viherälle, joka oli mukana 3. legillä,  bussikuskillemme Janille, joka ei koskaan tiedä etukäteen mistä hänen pitää meitä hakea, kolmelle erinomaiselle, luotettavalle ja  ammattitaitoiselle kipparille Jukka Elolle, Juha Tammelle ja Sakari Kalskeelle, kolmelle taitavalle perämiehelle Henri Lehtoluodolle, Antti Nuortimolle ja Kimmo Hotaselle sekä tietenkin koululaivamme Lokin omistajille.

Suuret kiitokset myös mahtaville merilinjalaisille, joiden iloa yhdessä olemisesta ja yhdessä oppimisesta on ollut ilo seurata.

Navigare necesse est!

Christiane Ala-Nissilä

Historian ja yhteiskuntaopin lehtori

Merilukion koordinaattori

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Matkamme odotettu yöpurjehdus koitti viimein ja se oli kaikkien odotuksien arvoinen kokemus. Itämeren pimeässä yössä urhea vahtimme jatkoi jo ennestään vahvaa suorittamista, kun livuimme kohti viimeistä määränpäätämme, Turkua. Suuremmilta ongelmilta vältyttiin ja vahtimme pääsi viimein ansaitulle levolle omiin punkkiinsa02.30. Työskentely ruorissa ja dj:nä on myös mainittavan arvoinen asia. Saavumme Turkuun aamuun mennessä.

Lokki kiinni laiturissa 5.08.

BB