Tekijä: Christiane Ala-Nissilä

Tukholmassa vierailimme Ala-Nissilän opastuksella Vasa-laivan museossa. Vuonna 1523 eli tasan 500 vuotta sitten Kustaa Vasa nousi Ruotsin kuninkaaksi aloittaen perintökuninkuuden. Hänen pojanpoikansa Kustaa II Adolf halusi puolustaa Ruotsin Itämeren ympäri laajentunutta valtakuntaa, joten hän rakennutti uusia, isoja sotalaivoja, joista kuuluisin on Vasa.

Laivan rakentaminen oli yli kaksi vuotta kestävä urakka ja kuningas halusi mukaan ennennäkemättömät kaksi tykkikantta. 10. elokuuta 1628 paljon väkeä oli innoissaan seuraamassa Vasa-laivan lähtöä Tukholman satamasta. Ruotsin mahtavimman laivan neitsytmatka kuitenkin loppui lyhyeen, kun noin puolentoista kilometrin päässä satamasta Vaasaan tarttui tuulenpuuska, joka kallisti laivan kyljelleen, jolloin tykkiluukkuihin pääsi vettä ja Vasa vaipui meren syleilyyn muutamassa minuutissa vieden mukanaan 50 uhria. Miten näin pääsi käymään? Mikä meni pieleen? No, Vasa oli huonosti suunniteltu. Laiva oli liian kapea ja korkea, eikä sen pohjalla ollut tarpeeksi kiviä vastapainoksi kahdelle tykkikannelle. Sen tasapaino oli siis hutera, jolloin tuuli sai sen kaatumaan.

Vasan hylky nostettiin meren syvyyksistä vuonna 1961. Laiva on restauroitu ja asetettu esille sen ympärille rakennettuun museoon. Katselimme Vasaa joka puolelta ja näimme siinä paljon koristeita ja yksityiskohtia. Laivan peräpeilissä on Vasa-suvun vaakuna, jota ympäröivät kuninkaat, enkelit ja antiikin sankarit. Ympäri laivaa löytyy myös erilaisia ukkeleita, leijonia, käärmeitä ja meripetoja, sekä ainakin yksi vihainen koira.

 

 

 

Vasan keulakuva on suuri ja pelottava Ruotsia symboloiva leijona, jonka alapuolelle keulan koristeluihin on piilotettu pelokas ja alistunut hahmo. Tämä kuvaa Puolan kuningasta, sillä Ruotsi ja Puola olivat tuohon aikaan vihollisia. Alun perin laiva ja kaikki sen koristeet oli maalattu kirkkain ja korein värein, mutta nyt meri oli haalistanut ne tummanruskeiksi.

Anna, Siiri ja Sanni

 

Kuuden maissa illalla saimme vihdoin ja viimein tuulen makua purjeisiin. Matkaamme hankaloittivat säätökyvyttömät purjeet, mutta haasteista huolimatta otimme järeät aseet käyttöön; nimittäin genaker-purjeen.  Genaakkeri on sivumyötätuulen suuripinta-alainen purje, jossa on kolme kulmaa: clew, top ja tack. Tack-kulma kiinnitettiin pukspröötin kärkeen, top-kulma maston huippuun ja clew-kulmaan kiinnitimme skuuttiköyden. Purje nousi reippaasti Laurin ammattitaitoisen otteen ansiosta. Loppujen lopuksi nopeutumme nousi jopa huimaan 3,8 solmuun. Matka jatkuu kohti Aspötä genaakkerin voimin.

Saavuimme juuri navigointivahdista. Purjehdimme tällä hetkellä laivaväylällä koordinaateissa 59°56’ N 21°13’E. Tänään pääsimme kunnolla purjehtimaan, vaikka vauhti olikin melko hidas, korkeimmillaan viisi solmua. Teimme kaksi jiippiä eli käänsimme purjeita myötätuulessa. Sää oli kaunis ja näimme hienoja pilviä.

Siiri, Sanni ja Anna

Tutustuimme purjehduksen saloihin Lokin kipparin ohjeistuksella. Aloitimme tutustumalla Lokin takilaan. Kuunari Lokissa kiinteitä purjeita on 4; isopurje, kaksi stay sailia sekä keulassa rullagenua.  Perehdytyksen jälkeen tutuksi tulivat termit skuutti, purjeen asentoa säätelevä köysi; takila, veneen mastojen, vanttien, köysien ja purjeiden muodostamaa kokonaisuutta kuvaava termi; jiippi, myötätuulen kautta tehtävä käännös ja venda, vastatuulen kautta tehtävä käännös. Kokeneemmatkin oppivat manööveeraamaan purjeita ainakin hieman paremmin. Purjeiden avaaminen meni sujuvasti.

Lähes kaikki osallistuivat toimintaan, joten purjeet saatiin nopeasti ylös. Valitettavasti kuitenkin tuuli oli niin heikkoa, että jouduimme surumielin laskemaan purjeet ja jatkamaan matkaa moottorilla, koska muuten olisimme saapuneet satamaan viisi tuntia myöhemmin. Rantauduimme Kökariin pilkkopimeässä keskiviikkoiltana 22.45.

Saavuttuamme  eilen aamulla Viking Gracella Tukholmaan tapasimme 2.legin miehistön ja suuntasimme yhdessä Tukholman Historiska Museetin viikinkinäyttelyyn. Näyttelyssä oli viikinkiaikaisia arvoesineitä rautakauden lopulta eli noin vuosilta 700–1000 jKr. Näyttely oli erityisen mielenkiintoinen, sillä siinä esitettiin myös viikinkielämän rauhaisempaa, arkista puolta. Esineitä ei myöskään esitelty niin kuin normaalissa näyttelyssä, vaan halutessaan virtuaalisen maailman avulla pystyi yksittäisten asioiden historiaan paneutumaan paremmin. Vastoin yleistä harhaluuloa viikinkien raakuudesta, näyttelyssä osoitettiin, että viikingit eivät olleet ryöstelemässä jatkuvalla syötöllä, vaan ryöstely oli pieni osa suurempaa kuvaa missä vallattiin maita, käytiin kauppaa ja tutkittiin maailmaa.

Kuitenkin viikingit olivat joissain määrin sotaisia ja saattoivat pienestä pitäen harjoitella tulevaisuuden sotia ja ryöstöretkiä varten. Miekat toimivat aseiden lisäksi myös voimakkuuden ja urhollisuuden symbolina.

 

 

 

Viikinkien mytologiassa maailma on luotu kuvaannollisen puun ympärille. Yggdrasil – puu kannattelee koko maailmankaikkeutta.  Mytologian yhdeksän maailmaa ovat kaikki puun rungon ympärillä ja puuta kiertää suuri maailmankäärme. Käärme syö omaa häntäänsä. Elävien maailma oli nimeltään Midgård.

Viikingit olivat suuresti kuten me merilukiolaiset. He olivat innokkaita seikkailijoita, jotka halusivat nähdä vierasta maailmaa. He tutkivat tuntematonta purjehtien, haluten aina löytää uusia alueita. Me nykyajan viikingit tutkimmekin museota turhankin meluisasti. Museoreissun jälkeen menimmekin ravintolaan palkitsemaan itsemme, onnistuneen tutkimusmatkan kunniaksi.

Kalle, Maxim ja Akseli

Aamulla lähdimme tutkimaan Söderarmin majakkasaarta. Tapasimme myös saaren ainoan asukkaan, jolle toivotimme ystävällisesti ”god morgon”! Saarella on majakka, pieni museo ja kauppa. Kävelimme saaren ympäri biologian ja maantieteen lehtori Kalle Viherän opastuksella Itämerta opiskellen. Löysimme säähavaintoaseman ja kanoja.

Rannassa opimme levävyöhykkeistä, jotka ovat rannasta syvemmälle mentäessä; tällilevävyöhyke, viherlevävyöhyke, ruskolevävyöhyke ja punalevävyöhyke. Muistakaa uimaan mennessänne varoa vaarallisen liukasta tällilevää! Tämän jälkeen tutkimme leviä sukeltamalla näytteitä ja tarkastelemalla niitä rannalla. Venelaiturin vieressä ui myös paljon korvameduusoita, joista yhden saimme tutkittavaksemme, jolloin totesimme sen olevan koiras, sillä sen sukurauhaset olivat liilat. Korvameduusoita voi nähdä loppukesästä, sillä ne saapuvat silloin pintavesiin lisääntymään.

Matkalla kohti Kökaria, tutkimme ja tunnistimme leviä ja niistä löytyneitä eliöitä. Tunnistimme muun muassa vaskijouhilevää, viherahdinpartaa, rakkolevää, isoluppolevää sekä lettiruskohahtua. Olimme ihmeissämme, kun rakkolevää tutkiessa sieltä löytyi paljon erilaisia olentoja, kuten sinisimpukoita, leväkatkoja ja leväkotiloita. Levien tutkiminen oli kiinnostavaa ja Kalle jo povasi meille meribiologin uraa.

Sanni, Siiri ja Anna

Vaxholmista lähdon jälkeen navigointivuoromme alkoi nopeatempoisen tiskaamisen jälkeen. Vuoromme olivat samanlaisia, nyt vain lautasten sijaan pyöriteltiin ruoria. Navigointivuoromme olivat kello 21–23 ja 3–5 eli yövuoroa pukkasi. Vanha viisaus turvaa tuo, yöllä on pimeää.

Rannikkonavigointi oli suuren valosaasteen takia haastavaa, koska oli vaikeaa olla sekoittamatta Tukholman saariston asuinvaloja meille tärkeiden poijuvalojen kanssa. Kuitenkin ryhmähenki pysyi yllä, ja naureskelimme toistemme jutuille, niiden tyhmyydestä huolimatta.

Seuraava aamuvuoromme alkoi leppoisten neljän tunnin yöunien jälkeen. Tähdet loistivat kirkkaasti, ja niitä oli yllin kyllin, koska olimme päässeet ulos sisäsaaristosta ja valosaaste oli vähentynyt. Tähystäjät pääsivät siis aina vuorollaan etsimään mystistä tähtikuviota, kirahvia

Aurinko alkoi nousemaan, kun lähestyimme satamaa. Pinkki auringonnousu oli huumaavan kaunis, ja sen tuoma lempeä lämpö tuntui hyvältä, viilentyneen ja väsyneen yövuorolaisen kasvoilla. Lopulta vuoromme alkoi lähenemään loppuaan, koska olimme lähellä välisatamaa. Kapteeni-Make vaikutti tyytyväiseltä, kun näimme Söderarmin majakan ja valmistauduimme rantautumiseen. Rantautuminen onnistui erittäin hyvin ja rauhallisesti kello 05.15.

Kalle, Maxim ja Akseli

Irroitimme köydet Vasahamnissa klo 17:20. Vesitankit on täytetty ja septitankki tyhjennetty. 3. legin matka alkoi Ainon ollessa ruorissa Tukholman vilkkaassa vesiliikenteessä. Kummalliset kumiankat sekä mysteeriset viitat hämmensivät, kun saimme käsiimme ruotsalaisen merikortin. Pikaisella päättelyllä ja luovilla ongelmanratkaisukyvyillämme saimme kartan tuntemattomat merkit selvitettyä. Mystiset kumiankat paljastuivat lintujensuojelualueen merkiksi. Ruotsin eläinkunta ei meiltä piilotellut, sillä heti kaupungin laitamilla vastaan osui kolmen elementin otuksia – Ilmassa joutsenet, vedessä hylje ja maankamaralla peura. Illalla saimme vielä pikaisen historian oppitunnin, kun poikkesimme Vaxholmin linnoituksen kautta. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa yön selkään ukkospilvien varjostaessa Lokkia ja 2 legin miehistön vilkuttaessa meille Viking Gloryn kannelta.

 

Lauri, Aino, Ronja ja Leia

Kiinnityimme Vasahamniin 17.50.

God natt!

 

Saavuttuamme Kalmariin torstaina suuntasimme  Kalmarin linnalle. Linnan sijainti mahdollisti meriliikenteen tarkkailun laajalla alueella Kalmarinsalmen suulla. Tanskan raja kulki vain noin 10 kilometrin päässä Kalmarista etelään vuoteen 1658 asti, joten meriliikenteen tarkkailu oli Ruotsille tärkeää. Linnaa ympäröi vallihauta ja linnaan oli vain yksi sisäänkäynti pääporteista. Piirityksen sattuessa veden ja ruoan riittävyys oli tärkeää. Vesi saatiin linnan keskiaukiolla sijaitsevasta kaivosta. Kaivo oli siihen aikaan välttämätön juuri tästä syystä. Ruokaa varastoitiin paljon pitkien piiritysten varalle.

Kalmar oli 1600-luvulle asti  Ruotsin merkittävimpiä kaupunkeja. Se tunnetaan erityisesti Kalmarin unionin perustamispaikkana. Keskiajalla käsitettä valtio ei tunnettu, sen tilalla oli kuningaskunta tai valtakunta. Kun sanotaan, että Suomi kuului Ruotsiin, se tarkoitti, että alueet olivat saman kuninkaan alla.

Kalmarin unioni koostui Ruotsin-, Tanskan- ja Norjan- valtakunnista. Suomen alue kuului tuohon aikaan Ruotsiin.  Se kesti kokonaisuudessaan, muutamia taukoja lukuun ottamatta vuodesta 1397 vuoteen 1523, jonka jälkeen Vaasat nousivat valtaan.

Kuningas Valdemar Atterdagin tytär, Margareeta, naitettiin kymmenen vuoden iässä Norjan kuninkaalle Håkonille. Margareetan ollessa 17-vuotias parille syntyi lapsi, prinssi Olof. Olof peri vallan ja nousi Tanskan kuninkaaksi, kun hänen isoisänsä Valdemar Atterdag kuoli. Vaikka Olof oli virallisesti hallitsija, todellisuudessa valtaa piti kuningatar Margareeta. Viisi vuotta Atterdagin kuolemasta, kuoli Olofin isä kuningas Håkon. Sen seurauksena Margareeta alkoi hallita sekä Tanskaa että Norjaa, siihen asti, kunnes Olofista tulisi riittävän vanha tehtävään. Olof kuitenkin kuoli 17-vuoden iässä, ennen kuin ehti nousta Margareetan tilalle.

Kehitys saavutti huippunsa vuonna 1397, kun Margareeta oli saavuttanut määräävän aseman pohjoismaisessa politiikassa. Margareeta sai tahtonsa läpi, kun Kalmariin kokoontuneet valtaneuvokset hyväksyivät Margareetan valitseman Erik Pommerilaisen kruunauksen Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuninkaaksi. Pohjoismainen geopoliittinen asema vahvistui Itämerellä. Voidaanko tätä verrata tämänhetkiseen tilanteeseen, kun kaikki pohjoismaat kuuluvat kohta Natoon?

Linna oli kaikin puolin upea. Erityisesti mieleemme jäi linnan todella paksut seinät ja renessanssin erikoinen juhla-ateriointi. Esimerkiksi piirakoita leipoessa sisälle saatettiin laittaa eläin, kuten pupu tai lintu. Kun piirasta leikkasi, eläin tuli piirakasta ulos. Kun näimme meren linnan muurilta, ymmärsimme konkreettisesti sijainnin merkityksen meriliikenteen valvontaan. Näkyvyys merelle oli selkeä, joka teki maisemasta vielä hienomman!

Selma, Aura ja Felix