Reissun kovimmat tuulet osuivat matkallamme Maarianhaminasta Eckeröön. Lähdimme Maarianhaminasta kello 15. Tuuli etelästä noin 6-10 metriä/s.
Nostimme yhdessä Lokin kaikki purjeet. Purjeita oli ylhäällä genaakkeri, Megafishermann ja iso.
Matkalla teimme mies yli laidan-harjoituksen, siten että Kimmo hyppäsi veteen. Harjoitus meni hyvin, pienestä epäröinnistä huolimatta.
Matkalla oli sen verran aallokkoa, että osa miehistöstä kärsi merisairautta. Kukaan ei kuitenkaan purjonnut yli laidan, mutta pähkinäpussi tuli kovaan käyttöön.
Rantautuminen onnistui moitteettomasti ja rannasta matka jatkui saunalle ja chämppäriä katsomaan. Jätettiin myös surulliset jäähyväiset parhaalle perämiehelle Kimmolle.
Katselimme auringonlaskua Ahvenanmerelle ja opimme uutta Suomen kansalliskivestä.
Merilukion miehistölle tarjoutui odottamaton mahdollisuus kiivetä Pommernin rikiin. Tähän tilaisuuteen tarttui Lotta ja merilinjan koordinaattori. He pukivat turvavaljaat ja turvaköydet ylleen ja kiipesivät isomaston märssyyn ihailemaan maisemia. Pommernin maston korkein kohta 46 metrin korkeudessa.
Itse kiipeäminen oli pelottavaa ja loppua kohden meinasi käsivoimat loppua. Kiipeäminen tapahtui Pommernin köysiä pitkin. Mitään vaaraa ei kuitenkaan ollut, sillä turvavaljaat olivat astetta raskaampaa kalustoa… Onneksi molemmat kiipeilijät saavuttivat märssyn ja pääsivät sieltä ihastelemaan Maarianhaminan satamamaisemaa kymmenien metrien korkeudesta. Alas tuleminen oli jännittävää ja pelottavaa, mutta onneksi nämä tuntemukset olivat täysin luonnollisia tilanteeseen nähden. Kiipeilyn jälkeen adrenaali virtasi vielä jonkin aikaa. Kiipeily oli kaikin puolin mahtava kokemus ja se ei varmasti tule umohtumaan koskaan. Molemmilta kiipeilijöiltä löytyi tänään spontaaniutta ja rohkeutta tarttua tilaisuuteen.
Ennen kun saavuimme Maarianhaminaan, kuulimme siistejä tarinoita ahvenanmaalaisesta legendasta Gustaf Eriksonista. Hyvien yöunien ja makoisan englantilaisen aamupalan jälkeen menimme Maarianhaminan Merimuseoon ja Museolaiva Pommerniin oppimaan uutta ja kiinnostavaa settiä lisää Eriksonista. Opiskelimme historiaa Merimuseossa, näimme esimerkiksi ihka aidon ja alkuperäisen merirosvolipun, Pommernin keulakuvan muistin jumalatar Mnemosynen ja pääsimme seuraamaan ääniopastuksen avulla elämää Pommernissa laivan purjehtiessa Australiaan.
Gustaf Adolf Mauritz Erikson syntyi 1872. Hän oli ahvenanmaalainen merikapteeni, laivanvarustaja ja bisnesmies. Eriksonin isä ja setä olivat kumpikin merikapteeneja, joten hänellä oli selvät kuviot mitä itse haluaa aikuisena tehdä. Erikson lähti ensimmäistä kertaa merelle setänsä kanssa 9-vuotiaana, eikä päässyt helpolla.
23-vuotiaana Erikson aloitti purjehtimaan valtamerilaivoilla. Eriksonia ei kuitenkaan tunnettu pelkkänä kapteenina, vaan laivojen omistajana. Hän osti ensimmäisen laivansa 41-vuotiaana. Erikson osti useita laivoja lisää. Pommernin hän osti 51-vuotiaana. 1935 hänellä oli jo 15 valtameripurjehtijaa. Ericsson hankki laivansa aikana, jolloin aika oli jo ajanut suurten purjelaivojen ohi, mutta höyrylaivojen miehet joutuivat silti hankkimaan purjelaivapraktiikkaa. Ericssonin otti maksusta miehiä purjelaivoilleen töihin.
Erikson osallistui laivoillaan vehnäralliin. Vehnäralli oli viljan kuljettamista Australiasta Eurooppaan rahtipurjelaivoilla. Rallin siitä tekee se, että nopein siinä hommassa sai mainetta ja kunniaa paljon.
Kuuluisimpia ja nopeimpia vehnäralli aluksia oli Eriksonin omistama Herzogin Cecilie. Vielä muistettavamman tästä aluksesta tekee sen surullinen loppu. Legendan mukaan Herzogin Cecilie ajoi karille vuonna 1936. Taikauskojen mukaan naiset tuo alukseen huonoa onnea. Herzogin Cecilien kapteeni Sven Erikson otti Pamela-vaimonsa mukaan reissuun ja myöhemmin haaksirikkoutui Devonin rannikolle.
Merilinjan elokuun 2020 purjehdus toteutetaan Saaristomerellä ja Suomenlahdella
Seuraa purjehdustamme ja opiskeluamme täältä!
Merilukion NNE-kurssi 2019 on lähestymässä loppuaan. Hetki sitten havaitsimme Airistolla konevikaisen moottoriveneen laivaväylällä. Hyvää merimiestapaa noudattaen laskimme purjeet ja pysähdyimme auttamaan. Otimme aluksen hinaukseen ja hinaamme sen rantaan.
Olemme seilanneet kahdentoista päivän ajan koulaivamme Lokin kanssa Kotkasta Tallinnaan, Tallinnasta Maarianhaminaan ja Maarianhaminasta Turkuun kahden eri kipparin, kolmen eri perämiehen, 4 eri opettajan ja 29 opiskelijan kanssa kolmessa legissä noin 400 merimailia.
Pitkän purjehduksemme aikana olemme opiskelleet navigointia ja purjehdusta vaihtelevissa olosuhteissa tuulen vaihdellessa 18 metristä sekunnissa pläkään. Meribiologiaa ja maantiedettä ovat matkan aikana opettaneet Nina Brander, Jaana Holmén ja Kalle Viherä. Meribiologian teemana on tämänvuotisella purjehduksella ollut hapettomat merenpohjat ja vedenlaadun vaihtelut Itämeren eri osassa. Mittauksia on tehty näkösyvyydestä, happipitoisuudesta, ja suolapitoisuudesta. Lisäksi matkan varrella on otettu vesinäytteitä Limnoksella ja pohjanäytteitä Ekman-pohjanoutimella.
TSYKin lukio on mukana Itämerihaasteessa. Itämeri on purjehduksillamme opetuksen lähtökohta. Itämeren luonnonolosuhteet ovat luoneet edellytykset kulttuurin kehittymiselle. Merenkulku, biologia, maantiede ja historia ovat integroituneet saumattomasti yhteen. Historia ja merellinen kulttuuri ovat tulleet tutuiksi Suomen Merimuseossa Wellamossa Kotkassa, Tallinnan merimuseossa ja Maarianhaminan merimuseossa Ahvenmaalla sekä seilaamissamme paikoissa.
TSYKin Merilukio kiittää lämpimästä molempia kippareitaan Kimmo Hotasta ja Teemu Grönroosia sekä perämiehiä Julius Jännäriä ja Antti Nuortimoa turvallisesta merimatkasta, ammattitaitoisesta opetuksesta ja luottamuksesta merilukiolaisiin. Opiskelijat ovat saaneet oppia purjehduksesta, navigoinnista, tutkaopista, ja vastanneet matkan ajan Lokin kuljettamisesta ammattitaitoisen päällystön ohjauksessa. Kaiken toimintamme lähtökohtana niin merellä kuin maissa on opiskelijoidemme turvallisuus.
Suuret kiitokset kaikille matkalla seilanneille merilukiolaisille. Pienellä purjealuksella opiskellaan opetussuunnitelman lisäksi myös yhdessäoloa haastavissa olosuhteissa väsymyksen, merisairauden ja erilaisten ihmisten kanssa. Mukana on ollut huikea joukko hyvätapaisia, kohteliaita, avuliaita, motivoituneita ja kaikesta kiinnostuneita nuoria. Kiitos teille yhteisistä hetkistä ja retkistä!
Rantauduimme illalla Lypertön saarelle Katanpäähän. Suomen kuuluessa Venäjään Katanpää oli osa venäläisten puolustuslinjaa ja siellä sijaitsi jo 1880-luvulla optinen lennätinjärjestelmä. Viestit saatiin kulkemaan Pieterista Varsovaan 40 minuutissa.
Katanpää linnaketta ryhdyttiin rakentamaan 1914. Saari toimi hyvänä paikkana kolmen meriväylän valvomiseen: Kihdin, Ströömin ja Löykin.
I maailmansodan alla Venäjä ryhtyi linnoittamaan Itämeren rantoja, koska haluttiin turvata Pietarin kaupunki ja estää saksalaisten maihinnousu. Katanpään linnakkeen rakentaminen alkoi. Venäläisten vangit astuivat maihin 1915 tekemään Tykkitien. Miesvankien voimalla saatiin rakennettua myös rautatietä saaren sisäisiä ammuskuljetuksia varten. Kyseiset vangit tulivat rakentamaan linnaketta Venäjän kaukoidästä. Hunguuseja luultiin Kustavissa naisiksi pitkien kankilettiensä vuoksi.
Suomen itsenäistymisen jälkeen, saari saatiin 1921 Turun Rannikkotykistön haltuun. Alueella järjestettiin koulutuksia, mutta myös Turun Lääninvankilan työkesku toimintaa. Vangit veistivät katukiviä saarelta louhituista raaka-aineista. Katanpään maapohja on korkea kallioniemi. Jokainen vanki teki viikossa 80 kiveä, josta sai 0,5l maitoa tai jopa litran maitoa 100 louhitusta kivestä. Saaren vankitoiminta erosi merkittävästi muista vankiloista. Luottovangit saattoivat päästä kalastamaan sunnuntaisin ja myymään kalaa.
Sota-aikana saari toimi ilmavalvontakeskuksena ja rintamalla toimineiden ”lepopaikkana”. Rintamalla olleet miehet saattoivat tulla saarelle ja tehdä hetken helpompia hommia ja palata sitten takaisin rintamalle. Rauhanajan toiminta pyöri lähinnä reservivaraston ympärillä. Sotien jälkeen aluetta tyhjennettiin pikkuhiljaa. Katanpää toimi myös suosittuna kertausharjoituspaikkana puolustusvoimien alla 90 luvulle asti. Vuonna 2000 Katanpäässä alkoi yritys ja matkailutoiminta. Alueella tehtiin remonttia ja sen laiturit kunnostettiin. Tänä päivänä Katanpää palvelee vierasvenesatamana. Tapasimme vierasvenesataman pitäjän Jukan ja Merjan, jotka kertoivat meille tarinoita Katanpäästä. Suuret kiitokset heille mielenkiintoisista tarinoista ja saunasta!
Yli 2 mrd. vuotta sitten Suomessa sijainneet Karelidit ja Svekofennidit, mantereisen ja mereisen laatan kohtaamisessa syntyneet poimuvuoristot ovat nykyään havaittavissa mm. saaristo- ja tunturimaisemissa. Saariston pinnanmuodoista on rapautumisen ja eroosion seurauksena jääneet esille vain kovimmat kivilajit kuten granodioriitit, joita havaitsimme mm. Isokarissa . Saaristossa kulkua helpottavat murroslaaksot, joita merenkulkijat kutsuvat välillä leikkisästi ränneiksi. Murroslaaksot, joita kutsutaan myös murroslinjoiksi, muodostuvat lohkoliikuntojen seurauksena. Hyvänä esimerkkinä on tänään purjehtimamme Kustavin Ströömi.
Saaristomeren pinnanmuotojen synty liittyy laattatektoniikkaan. Mereisen laatan painautuessa mantereisen laatan alle syntyi mereisen laatan puolelle vulkaaninen saarikaari. Veiksel-jäätiköityminen ja tämän jälkeiset Itämeren eri vaiheet ovat antaneet viimeisen silauksen Saaristomeren pinnanmuodoille. Isokarilla tarkastelimme kivilajikkeiden vaihtelua kallionpinnassa sekä pirunpeltoa. Tarkastelemamme pirunpelto eli muinaisranta oli Isokarilla 5 metrin korkeudessa eli alue oli merenrantaa n. 1000 vuotta sitten. Muinaisrannalla oli pyöreitä kiviä, joita muodostuu vain aaltoeroosiossa, kun taas rakkakivikot, eli pirunpellot, Lapissa ovat muodostuneet pakkasrapautumisen seurauksena. Rakkakivikoissa kivet ovat teräviä ja pistelevät ilkeästi, kun taas muinaisrantojen kivet ovat mukavia paljaissakin jaloissa.
16:10 irti Isokarin satamasta. Viimeksi nostimme purjeet Lumparnilla.Tämän vuoksi oli ideana purjehtia koko matka. Nostimme isopurjeen, megafishermanin sekä genaakkerin. Tuulet eivät suosineet matkan tekoamme, vaan jouduimme ajamaan konealuksena lähes koko matkan Katanpäähän. (Video on tulossa, kun pääsemme netin ääreen).
Huomiseksi on luvassa tuulta, joten edessä on pitkä selaus Turkuun.
Kävimme pienellä visiitillä Kastelholmassa. Vierailimme sekä Kastelholman linnassa että Jan Karlsgårdenissa, joka on ahvenanmaalainen ulkoilmamuseo. Saimme aimo annoksen historiaa päiväämme Christianen johdolla. Kastelholma oli erittäin hieno ja viihtyisä paikka ja ehdottomasti yksi reissun monista kohokohdista.
Kastelholman linna on rakennettu 1300-luvulla. Se rakennettiin aluksi pienelle saarelle, mutta maan kohoamisen myötä sen ympäristön vesialueet ovat pienentyneet. Ruotsin valtakunnan laajennuttua itään keskiajan alussa, linnat ovat toimineet vallan tukikohtana. Yksi Kastelholman linnan tärkeimmistä tehtävistä on ollut verojen keruu. Vuonna 1507 linna paloi Tanskalaisamiraali Sören Nörbyn valloituksen seurauksena. Linnaa on uudistettu vuonna 1500, jolloin sitä laajennettiin yksitornisesta puolustusasemasta suureksi linnaksi. Linnassa ei ollut vierailumme aikana oikeita alkuperäisiä kerroksia, jäljellä oli vain kerroksia kannattelevat rautakoukut. Linnan muureilta on ollut hyvä ampua vihollisia jousipyssyillä, varsijousilla sekä myöhemmin myös tuliaseilla. Sen fyysinen korkea asema sekä metsätön ympäristö ovat mahdollistaneet helpon puolustuksen joka puolelta linnaa.
Kustaa Vaasan kuoleman jälkeen, Erik XIV nousi valtaan. Eerik syöstiin vallasta mielenterveysongelmien sekä väärän puolison valinnan takia. Aluksi hänet vangittiin Turun linnaan, mutta hänet siirrettiin Kastelholman linnaan, koska pelättiin, että hänet tultaisiin vapauttamaan. Kävimme katsomassa Erikin vankikoppia.
Salma, Tiia,Onni ja Leo
Onni sekä Joonas tutkimusretkellä kumiveneellä.
Linna on aikanaan sijainnut saarella. Maankohoaminen näkyy Antin ottamassa Drone- kuvassa.
Reissun kovimmat tuulet osuivat matkallamme Maarianhaminasta Eckeröön. Lähdimme Maarianhaminasta kello 15. Tuuli etelästä noin 6-10 metriä/s.
