Aamun ensimmäisen tutkimuksen suoritimme jo aamukahdeksalta muiden valmistellessa laiturista irrottautumista. Laskemalla laiturilta pyöreää secchi-levyä narulla veteen saimme tietää Kristiinankaupungin vierasvenesataman veden näkösyvyydeksi noin 75 cm. Aurajoessa levy häviää näkyvistä tavallisesti noin 30 cm syvyydessä, eli aamulla mittaus oli kaupunkivedeksi vielä tavallisen siistiä.
Navigointiryhmän ajettua meidät kaupungin ulkopuolelle opettelimme ensin vesinäytteenottimen eli limnoksen ja pohjanäytteenottolaitteen eli ekmanin käytön. Punnuksilla laukeavat ”vesiansat” laskettiin toivottuun syvyyteen köysillä. Navigointiryhmä piti Lokin taitavasti paikallaan meidän heiluessamme sotkuisten köysien kanssa. Nostimme ensin tuubillisen vettä viiden metrin syvyydestä. Näytteen lämpötila oli 17,2°C eikä se näyttänyt mitenkään erikoiselta. Pohjalta nostimme kasan tavallista hienompaa mutaa. Muta oli mustanvihreää eikä haissut mitenkään erikoiselta, joten oletimme löytävämme näytteestä elämää. Kaivelimme ämpäriin kaadettua mutaa lusikoilla ja sormilla levittäen vahingossa vähän sotkua takkiemme hihoihin ja kannelle. Löysimme neljä simpukkaa, jotka saamamme tietokirja Itämeri Suomen luonnossa osoitti liejusimpukoiksi. Vaaleat ja tiheässä elävät simpukat viihtyvät pehmeäpohjaisissa vesissä ja sietävät vähähappisia olosuhteita helposti. Näytteessä oli myös toisiinsa kietoutuneet pätkät levää, joista toisen totesimme paikalle ajautuneeksi haarukkaleväksi (punalevää) ja toisen arvioimme mahdolliseksi vesisammaleeksi.
Näytteiden ottaminen oli hauskaa puuhaa, mikroskooppiin kurkkiminen keinuvassa veneessä pienen pahoinvoinnin painaessa sujui yllättävän hyvin. Näytetutkimuksesta jäi suuhun hyvä maku ja onnistumisen elämyksiä. Sekä harmaat tahrat kaikkien hihoihin (anteeksi äiti).
Velhot
Aada, Emmi ja Meeri
Heti toimessa! Hienoa!