Itämeripäivä aalloilla

Itämeripäivän aamu valkeni aurinkoisena ja selkeänä Brännskärissä. Aamutoimien ohessa Miina ja Minna harjoittelivat Merilukion kumiveneellä Usvalla ajoa. Klo 10 irrotimme köydet ja lähdimme länteen. Olemme matkalla kohti Kreivinsaarta, joka on tunnettu kirjailija Tove Janssonin oleskelupaikkana.

Tänään vietettävän Itämeri-päivän johdosta kuuntelimme koulussa pidettyä aamunavausta nauttien samalla kauniista saaristostamme.

Upean puheen jälkeen harjoittelimme solmujen tekoa ja perämiehemme Jukka piti meille paloturvallisuuskoulutuksen.

Meille kerrottiin myös mitä mies yli laidan –tilanteessa kuuluu tehdä ja tämän jälkeen alkoi toiminta. Opettajamme hyppäsi veteen ennalta-arvaamattomasti ja meidän piti pelastaa hänet.

Henkilön pudotessa veteen ensimmäisenä huudetaan kovaan ääneen: ”Mies yli laidan”, jotta jokainen tietää mitä on tapahtunut. Kaikki kannella olijat osoittavan vedenvaraan joutunutta. Tämän jälkeen kippari ohjeistaa kuinka uhri pelastetaan. Käänsimme veneen vastatuuleen ja pysäytimme aluksen ja vedimme henkilön ylös käyden avulla. Tositilanteessa veteen heitetään pelastusrengas tai mitä tahansa kelluvaa. Harjoitus sujui hyvin ja ryhmänohjaajamme  oli pian turvallisti veneen kannella.

Olemme tänään seilanneet Utön Pohjois-puolella, mitanneet näkösyvyyttä mikä Brännskärissä oli 4.3m , nähneet hylkeitä ja toimittaneet kuvia ja haastattelumateriaalia YLEn Turun ja Porin alueradiolle sekä heidän Instagramiinsa . Olemme myös antaneet Whatsapp-haastattelun. Kaikki tämä normaalien purjehdusmanoveerien ohessa yhteyksien katketessa aavalla merellä.

Seuratkaa YLEn alueradion ohjelmaa ja Instagramia. Sieltä voitte kuulla merilukiolaisten ajatuksia Itämerestä ja merilukion purjehduksesta.

 

Valmistaudumme osallistumaan klo 18  Itämeripäivän kunniaksi ympäri Suomea toteutettavaan pulahdukseen.

https://itameripaiva.fi/teot/pulahdus/

Minna, Lilli ja Miira