Kelpit ja muut ruskolevæt

Mitä eroa on Itämeren ja Pohjanmeren leväkannoissa?

Torstaiaamuna olimme aluksen kurssisalissa opiskelemassa erilaisia leviä, kuten punaleviä, kelppejä  ja muita ruskoleviä. Levistä meille kertoivat meribiologit Heidi Arponen ja Katja Mäkinen.

Kuvassa keskellä sukeltaja Roni, oikealla Sugar kelp ja vasemmalla Furbelows. Molemmissa levissä on ylhäällä tyvilevyt (holdfast), joilla ne kiinnittyvät tiukasti vaikka kallioon. Kelpeistä voi tehdä salaattia ja sitä käytetään myös lääketieteessä sekä hammastahnassa. Kelppejä kuivataan ja kääritään rullalle tai käytetään tuoreena.

Heidi kertoi, että merentutkimusasemalla Chilessä, he tekivät kerran juhlaillalliseksi merestä haettuja kelppejä, joista tehtiin salaatti ja maustettiin suolalla, pippurilla ja sitruunalla. Lisäksi otettiin akvaariosta mustekala, joka paistettiin pannulla rasvassa.

Itämeren ja Pohjanmeren leväkannat eroavat toisistaan kokonsa ja monimuotoisuutensa puolesta. Itämeren suurin ruskolevä on rakkohauru (rakkolevän uusi nimi).  Muut Itämeren ruskolevät ovat sahalevä ja pikkuhauru.  Pohjanmeren levät ovat paljon isompia ja niitä on paljon enemmän ja monipuolisemmin. Tämä johtuu osittain siitä, että Pohjanmeren vesi on paljon suolaisempaa. Suuret leväkannat muodostavat jopa ”metsiä”, kelppimetsiä, veden alle. Pohjanmerellä on vuorovesivaihteluita, joten joidenkin lajien pitää sopeutua olemaan myös veden pinnan yläpuolella; esimerkiksi muta- ja hiekkarannoilla simpukat kaivautuvat maahan ja sulkevat itsensä kiinni.

Pohjanmeren ruskoleviä ovat mm. Sugar kelp, Furbelows, Kelp, Thongweed, Egg Wrack, Bladderwrack ja Toothed wrack.

Roni, Juho.S, Valtteri.V ja Ville