Historiaa Hiiunmaalla 26.8.2015

NNE-kurssimme toinen päivä sisälsi tutustumista Viron sotahistoriaan ja operaatio Arhon eri vaiheisiin innokkaan oppaamme Urmaksen johdolla.

Ensimmäisenä tunnelmallinen bussimme vei meidät erityisen merkittävälle muistomerkille Kärdlan kauniiseen keskustaan. Muistomerkki on pystytetty sodassa kaatuneiden hiiunmaalaisten kunniaksi. Erityisen merkistä tekee siihen painetut sotilaat heidän sotahistoriansa vuoksi, koska muistomerkin henkilöt ovat taistelleet Suomen, Saksan ja Neuvostoliiton joukoissa.

_MG_8699

 

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Ristimäki, jonka taianomaisuus on muotoutunut kuuluisan myytin ympärille. Myytin mukaan Ristimäen kohdalla kapealla tiellä törmäsi kaksi hääkulkuetta, jotka ajautuivat keskenään tappeluun ja toisesta kulkueesta menehtyi morsian ja toisesta sulhanen. Nykyään Ristimäellä jokainen voi tehdä oman ristin, joka tulee tehdä lähiympäristön luonnon raaka-aineista. Näin mekin teimme ja pystytimme ristimme mäelle satojen muiden joukkoon.

_MG_8725

Ristimäen jälkeen suuntasimme bussila Hiiunmaan sotamuseoon, jossa oppaallamme Urmaksella oli kerrottavana tarina omasta lapsuudestaan.  Urmaksella oli tapana viettää kesät Hiiunmaalla ja silloin Viro oli vielä Neuvostoliiton alaisuudessa. Viron rannikko oli tiukasti vartioitu ja piikkilanka-aitoja seurasi hiekkakenttä, joka mahdollisti alueella tapahtuvan kielletyn liikenteen havaitsemisen. Urmas ja muut kylän lapset pelleilivät silloin tällöin venäläisten vartijoiden kustannuksella. Urmas kertoi heidän luikahtaneen aidan alitse hiekalle ja kävelleen takaperin vesirajaan ja omia jälkiään pitkin takaisin. Vartioiden saapuessa kierroksellaan paikalle pojat kiiruhtivat lähistölle kiven taakse piiloon seuraamaan, miten venäläis-sotilaat alkoivat panikoida luullessaan, että oli tapahtunut maihinnousu. Kyllä oli pojilla naurussa pidättelemistä.

_MG_8737

Siirryimme sotamuseon sisänäyttelyyn, jossa keskustelimme operaatio Arhosta ja spekuloimme koululaivamme Olgan osallisuutta siihen. Operaatio Arho oli Neuvostoliittolaisten maihinnousu operaatio Hiiunmaalle ja Saarenmaalle. Operaatiossa käytettiin vain puisia aluksia magneettimiinojen vuoksi. Päivän mahtavimpana asiana ja hyvin mielenkiintoisena pidimme maanalaisiin bunkkereihin tutustumista, jotka ovat historiallisesti hyvin merkittäviä. Bunkkerit ovat toimineet sekä Saksan että Neuvostoliiton hallussa ja ne toivat suuren osan 1900-luvun Euroopan historiaa meidän ulottuville, joka teki hetkestä ikimuistoisen.

_MG_8740

  1. C Kebu

Inka, Roope ja Juho

2 vastausta artikkeliin “Historiaa Hiiunmaalla 26.8.2015”

  1. Olette te saaneet kokea ainutkertaisia asioita! Kivaa että jaksatte kirjoittaa ja kuvata, todella hienoa saada seurata retkenne kulkua.

  2. Mukavaa, että blogiamme luetaan. Opittuja uusia asioita ja kokemuksia on niin paljon, että kaikesta ei mitenkään ehdi kirjoittaa. Toivomme jatkossakin kommentteja ja kysymyksiä. Merilinjalaiset vastaavat niihin aina ehtiessään. Vaikka vastauksiaei aina kuuluisikaan, kaikki kysymykset on luettua ja niistä keskusteltu.

Kommentit on suljettu.