Lukuiloa-blogi

Tervetuloa mukaan tekemään Sanat, joihin yletyn -yhteisösanataidenäyttelyä!

Kutsu sanataiteilemaan

Hei Sinä Turun alueen varhaiskasvattaja, opettaja tai muu lasten kanssa toimiva ammattilainen. Tervetuloa mukaan tekemään Sanat, joihin yletyn -yhteisösanataidenäyttelyä! Näyttelyaineiston keruuseen voi osallistua koko maalis-huhtikuun 2021 ajan itsenäisesti omasta ryhmästä tai yksiköstä käsin. Kokonaisuus huipentuu yhteisösanataidenäyttelyyn, joka ripustetaan Turun keskustan alueen leikkipuistoon sekä erilliseen virtuaaligalleriaan turunlahti.com-sivustolle suuren yleisön nähtäville osana Olohuone 306,4 km2-kaupunkitaidefestivaalia 3.-5.6.2021. Festivaalin teemana on tänä vuonna KORKEAmatala. Virtuaalinäyttely jää esille myös itse tapahtuma-ajankohdan jälkeen koko loppuvuodeksi 2021, joten sitä voi käyttää opetuksen tukena myös syyslukukaudella.

Kenelle projekti on tarkoitettu?

Sanat, joihin yletyn -yhteisösanataidenäyttely ja sen materiaalin keruu on tarkoitettu kaikille Turun alueen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ryhmille, alakoululaisille sekä lasten harrasteryhmille. Kaikki halukkaat saavat osallistua, sillä kaikki osaavat kyllä! Runoja ja muita sanataideteoksia voi halutessaan tuottaa myös muulla kuin suomen kielellä.

Mitä sanataide oikein on?

Sanataide voi olla runoja, tarinoita, ajatelmia tai vaikka mielikuvitusmaailmojen luomista puhuen, kirjoittaen, piirtäen tai liikkuen.  Lapset ovat luonnostaan luovia ja leikkisiä seikkailijoita. Sanoilla leikittely tukee lapsen kielen kehitystä, ja luovalla työskentelyllä on myös itsetuntoa ja tunnetaitoja vahvistavia vaikutuksia. Yhdessä taiteen tekeminen taas voi lisätä osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta.

Miten osallistut?

Ilmoittakaa ryhmänne mukaan projektiin lähettämällä sähköpostia otsikolla “Sanat, joihin yletyn” osoitteeseen jenni@turunlahti.com. Paluupostissa saatte lisäohjeita ja Sanat, joihin yletyn -runomenetelmän leikkiohjeen.

Voitte halutessanne käyttää annettuja ohjeita suoraan, ja valita tuotetusta materiaalista omasta mielestänne parhaat palat lähetettäväksi näyttelyyn. Jos sanataidetyöskentelyn tuloksena syntyy jotain muuta KORKEAmatala-teemaan sopivaa materiaalia, vastaanotamme mielellämme myös vapaasti ideoituja sanataideteoksia. Sanataideharjoituksia ei voi koskaan tehdä väärin! Runojen, ajatelmien ja satujen lisäksi materiaalin joukossa voi olla myös esimerkiksi piirroksia. Virtuaaligalleriaa silmällä pitäen videomateriaalikin on sallittua.

Toivomme näyttelyyn tarkoitetun materiaalin olevan perillä huhtikuun loppuun mennessä. Vastaanotamme aineistoa ensisijaisesti sähköpostilla.

Huom! Muistakaa varmistaa lapsen huoltajalta lupa näyttelyaineiston keruuseen osallistumiseen. Näyttelyteoksiin liitetään koulun / varhaiskasvatusyksikön / luokan / ryhmän tms. nimi, jos kyseessä on useamman lapsen yhteisteos. Taiteilijoiden iät voi myös mainita ilmoittautumisen tai materiaalin lähettämisen yhteydessä.

Tehdään yhdessä ennennäkemätön turkulainen sanataideteko!

Terveisin,

Jenni Turunlahti, sanataideohjaaja
jenni@turunlahti.com
040 5592995

Ilmoittautumiset, lisätiedot ja näyttelyaineiston vastaanotto

Sähköposti: jenni@turunlahti.com

Projektin kotisivut: https://turunlahti.com/sanat-joihin-yletyn-yhteisosanataidenayttely/

Turunlahden nettisivut: https://turunlahti.com/

Kirjaston tiukentuneet koronorajoitukset

Kirjaston koronarajoitukset tiukentuvat

Kirjastot jatkavat rajattuja palveluita siten, että vain 10 asiakasta kerrallaan voi olla kirjastotilassa. Asiakasrajoitus astuu voimaan 8.3. ja on voimassa 2 viikkoa. Vain pikainen asiointi kirjastoissa on mahdollista. Aineistoa voi lainata varaamalla ja noutamalla varauksen kirjastosta.

Tarkemmat toimintaohjeet ja kirjaston rajatut palvelut löytyvät Turun kaupunginkirjaston verkkosivuilta.

Maaliskuun pedagogiset iltapäivät

Ajankohtainen lastenkirjallisuus ja työ lastenkirjailijana ja lastenkirjojen kuvittajana

Tervetuloa maaliskuun pedagogisiin iltapäiviin keskustelemaan ajankohtaisesta lastenkirjallisuudesta kirjailijan ja kuvittajan kanssa! Suuntaa lukemiseen! -projekti järjestää iltapäivät yhteistyössä Sanojen sinfoniaa Lounais-Suomessa -hankkeen kanssa. Iltapäivät on suunnattu varhaiskasvatuksen, esi- ja alkuopetuksen sekä kirjaston henkilöstölle, mutta kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita. Keskiviikon 10.3. keskustelu käydään suomeksi ja maanantain 15.3. ruotsiksi, mutta kysymyksiä ja puheenvuoroja kannustetaan esittämään kaikissa tilaisuuksissa molemmilla kielillä.

Lue lisää tulevista tilaisuuksista pedagogisten iltapäivien sivulta!

Fantasiaa ja hullunkurisia hahmoja kaikenlaisille lukijoille – Magdaleena Hai vieraana keskiviikkona 10.3. klo 14–15

Magdalena Hai on palkittu kirjailija, jonka teoksia on käännetty yli kymmenelle kielelle. Hän on ollut kirjailija vuodesta 2012, ja hänen tuotantonsa kattaa yli kymmenen lapsille ja nuorille suunnattua kirjaa kuvakirjoista YA-romaaneihin. Magdalenan erikoisalaa ovat spekulatiivinen fiktio (mm. fantasia, scifi, kauhu, steampunk) ja fantasiaharrastaminen, ja hän pitää niihin liittyen myös esimerkiksi työpajoja.

Magdalenan Painajaispuoti-sarja on juuri saanut jatkoa uunituoreella teoksella Hirmuinen Jumimies (WSOY, 2021). Teemu Juhanin kuvittama helppolukuinen kirjasarja on tullut suosituksi alakoulun alemmilla luokilla. Painajaispuoti onkin hyvä kotimainen esimerkki vetävästä kirjasarjasta, joka käy niin lukemaan opetteleville kuin jo vähän vanhemmillekin lapsille, jotka kaipaavat helppolukuista tekstiä.

Tutustu Magdalena Hain tuotantoon hänen verkkosivuillaan.

Ilmoittaudu Webropol-lomakkeen kautta viimeistään maanantaina 8.3. Jos olet Turun kaupungin henkilöstöä, muista ilmoittaa kouluttautumisesi myös SAP HR -järjestelmään. Tilaisuus löytyy itsepalveluportaalista hakusanalla: suuntaa.

Lapsuuden suurten tunteiden kuvittaja – Jenny Lucander vieraana maanantaina 15.3. klo 14–15

Jenny Lucander on kuvittaja ja graafikko, joka työskentelee tällä hetkellä pääasiassa kuvakirjojen parissa. Hän on opiskellut muun muassa lastenkirjojen kuvittamista ja tarinankerrontaa Göteborgin yliopistossa. Jennyn lastenkirjatuotanto sisältää yli kymmenen julkaistua teosta vuodesta 2012 alkaen, ja hänen viimeisin kirjansa on Freja och kråkungen (Förlaget, 2020), joka on tehty yhteistyössä kirjailija Fredrick Sonckin kanssa.

Jennyn kirjat käsittelevät lapsuuden isoja kysymyksiä, kuten osallisuutta, monimuotoisuutta ja tunteita. Esimerkiksi Vi är lajon! (Natur & Kultur ja Förlaget, 2019) kuvaa lapsen näkökulmasta sisaruksen sairastumista vakavasti. Jenny Lucanderin ja kirjailija Jens Mattssonin teos palkittiin vuonna 2020 Pohjoismaiden neuvoston lastenkirjallisuuspalkinnolla.

Tutustu Jenny Lucanderin tuotantoon hänen verkkosivuillaan.

Ilmoittaudu Webropol-lomakkeen kautta viimeistään torstaina 11.3.
Jos olet Turun kaupungin henkilöstöä, muista ilmoittaa kouluttautumisesi myös SAP HR -järjestelmään. Tilaisuus löytyy itsepalveluportaalista hakusanalla: rikta.

Kirjaston rajoitukset pysyvät ennallaan

Kirjaston koronarajoitukset pysyvät ennallaan 1.3.2021 alkaen

Vallitsevan koronatilanteen vuoksi kirjastojen tiloja ei voida avata 01.03. lainaamista varten kuten aikaisemmin tiedotettiin. Rajoitusten aikana kirjoja ja muuta aineistoa voi lainata varaamalla ja noutamalla varauksen kirjastosta ja edelleen vain pikainen asiointi kirjastossa on mahdollista.

Kirjaston rajoitetut palvelut

  1. Käytä maskia ja pidä turvavälit
  2. Asioi kirjastossa vain pikaisesti (max. 15 min)
  3. Kirjaston tietokoneet käytettävissä vain pika-asiointina (max. 15 min)
  4. Kirjaston tapahtumat järjestetään etänä kirjaston sosiaalisen median kanavissa ja verkossa

Tarkemmat ohjeistukset sekä lisätietoa kirjaston rajoitetuista palveluista löytyy Turun kaupunginkirjaston verkkosivuilta.

Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne!

Nautitaan valosta ja pian alkavasta keväästä, ehkäpä hyvän kirjan parissa! 🙂 Ideoita lukemiseen ja kirjallisuuteen löytyy muun muassa lukuhaasteista, kuten Helmetin lukuhaasteet ja Celian lukuaaste 2021.

Lukuhaasteita vuodelle 2021

Yllä listatut sekä monta muuta lukuhaastetta löytyy Lukemon verkkosivuilla julkaistusta vuoden 2020 lukuhaasteiden listasta.

Lukuiloa kaikille!

Henrik Hurme
Lukukoordinaattori, Suuntaa lukemiseen! -projekti

Helmikuun kuukausikooste

Talvilomilta kevättä kohti

Vaikka valon määrä antaakin jo viitteitä tulevasta keväästä, eletään ainakin helmikuu vielä talvikuukautta. Etelä-Suomessakin ehtinee talvilomilla rakentamaan lumiukon tai kaksi, vaikka kovimmat pakkaset taittuisivatkin.

Onneksi lukea voi oli keli mikä hyvänsä! Yhteisöllisestä lukemisesta ja sen merkityksestä keskusteltiin projektin ensimmäisissä pedagogisissa iltapäivissä helmikuussa. Vapaamuotoisissa keskusteluissa puhuttiin perhelukemisen, läsnäolon ja lukemiseen käytettävän ajan tärkeydestä (17.2. Juli-Anna Aerila). Toisessa pedagogisessa iltapäivässä puhuttiin muun muassa ääneenlukijoista (högläsare) ja kanssalukijoista (medläsare). Käsitteillään Agneta ”Netta” Möller-Salmela (18.2.) avasi hienosti läsnäolon merkityksen – pelkän mekaanisen ääneen lukemisen sijaan lukuhetki voi olla yhdessä eläytymisen kokemus.

Pedagogisten iltapäivien lisäksi kuukausikoosteessa sivutaan muutamia muitakin jo tapahtuneita asioita, joihin kannattaa vielä tutustua, mikäli ne menivät sivu suun. Suosittelemme myös kurkkaamaan tulevat tapahtumat, epävarmoista ajoista huolimatta keväällä on annettavaa!

Haluamme muistuttaa Turun varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen henkilöstöä projektin kyselystä, joka on vastattavissa kuun loppuun saakka. Lukutaitotyötä kartoittava kysely on toimitettu varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yksiköihin sähköpostitse. Sen tarkoitus on ohjata Suuntaa lukemiseen! -projektissa tehtävää työtä sekä antaa tietoa kaupungin lukutaitotyöstä ja lasten lukutaidon tasosta. Jos et vielä ole vastannut kyselyyn, teethän sen viimeistään sunnuntaina 28.2.2021. Vastaa Suuntaa lukemiseen! -projektin Webropol-kyselyyn varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen henkilöstölle.

Kurkkaa vielä nämä – alkuvuonna tapahtunutta

1. Ensimmäiset pedagogiset iltapäivät

Projektin kaksi ensimmäistä pedagogista iltapäivää järjestettiin helmikuussa Teamsin välityksellä. Vapaamuotoisten keskustelutilaisuuksien aiheena oli lukemiseen innostaminen. Asiantuntijavieraina olivat puhumassa keskiviikkona 17.2. yliopistonlehtori, dosentti  Juli-Anna Aerila (TY) sekä professori Sara Routarinne (TY) ja torstaina 18.2. erikoiskirjastonhoitaja ja lukemisen inspiroija Agneta ”Netta” Möller-Salmela Hangon kaupunginkirjastosta.

Keskiviikon keskustelussa Juli-Anna nosti esille muun muassa arvojen vaikutuksen perhelukemiseen. Kaikissa perheissä lukeminen ei ole itsestään selvä arvo. Armollisuus erilaisia lukijoita kohtaan onkin tärkeää, ja syventyneiden lukuhetkien sijaan myös selaaminen voi olla hyvä hetki kirjojen parissa. Tärkeitä ovat läsnäolo ja lukemiseen liittyvät onnistumisen kokemukset.

Yhteisessä keskustelussa päädyttiin pohtimaan muun muassa erilaisia lukudiplomeja. Toisaalta ne nähtiin toimivina lukemisen innostajina, toisaalta taas niiden suorituskeskeisyyttä kritisoitiin.

Myös torstain iltapäivässä painottui lukemisen henkilökohtainen merkitys ja siihen käytettävä aika. Netta kertoi kehittämästään Hangon mallista, jossa korostuvat moniaistisuus ja säännöllisten kirjastokäyntien kautta lukemiselle korvamerkitty aika. Hangossa kirjastokävijät saavat nauttia muun muassa elämyshuoneesta, ja Netta halusi muistuttaa myös opettajia konkreettisen lukuympäristön merkityksestä – esimerkiksi luokkahuoneessa. Lisäksi keskustelussa visioitiin muun muassa erilaisia keinoja, joilla lukeminen voitaisiin yhteiskunnassa tehdä näkyvämmäksi.

Kiitos asiantuntijavieraille ja osallistujille hyvistä keskusteluista!

Lisätietoa tulevista pedagogisista iltapäivistä löydät tästä kuukausikoosteesta, ja tietoa tullaan päivittämään myös projektin pedagogisten iltapäivien sivulle.

2. Kansallinen lukutaitostrategia -avausseminaarin esitystallenteet ja diat

Kansallisen lukutaitostrategian avausseminaari järjestettiin etäyhteyksin 28. tammikuuta. Seminaarissa kuultiin muun muassa Lukuliike kouluissa -tutkimuksen tuloksia ja tutustuttiin Oulun kaupungin verkostoyhteistyöhön lukemisen edistämiseksi.

Jos seminaari jäi sinulta näkemättä, katso kiinnostavat puheenvuorot Lukuliikkeen sivuilta.

3. Educa verkossa -tapahtuman tallenteet

Vuoden 2021 Educa järjestettiin verkossa 29.–30.1. Jos messut jäivät väliin, voi kattavaan sisältöön tutustua myös jälkikäteen. Luomalla käyttäjätilin tapahtumaan on verkkomessujen ohjelmasisältö saatavilla huhtikuun 2021 loppuun asti. Käyttäjätilin pääset luomaan Educa.messukeskus-sivuilla.

4. Mediataitoviikon materiaalit käyttöön ympäri vuoden

Vuosittaista mediataitoviikkoa vietettiin taas helmikuun toisella viikolla. Mediataitoviikko tarjoaa joka vuosi uusia materiaaleja mediataitojen kehittämisen tueksi, ja niitä kannattaakin käyttää ympäri vuoden. Tutustu materiaaleihin Mediataitoviikon sivuilla. Lisää materiaalia mediakasvatukseen löytyy kevään aikana uudistuvilta Mediakoulun sivuilta.

Vinkkejä tulevaan

  1. Pedagogiset iltapäivät ke 10. ja ma 15. maaliskuuta
  2. Kevään luentosarja ja sanataidetyöpajat
  3. Kirjaston uutisia – rajoitukset pysyvät ennallaan
  4. Napero-Finlandia sadunkirjoituskilpailu 2021
  5. Lukumummien ja -vaarien talvinen lukuhaaste
  6. Lastenkirjoja erityisyydestä ja erityislapsista

1. Pedagogiset iltapäivät ke 10. ja ma 15. maaliskuuta

Kevään pedagogiset iltapäivät jatkuvat maaliskuussa aiheena ajankohtainen lasten- ja nuortenkirjallisuus. Keskiviikkona 10.3. työstään lastenkirjailijana tulee puhumaan palkittu kirjailija Magdalena Hai. Hänen uusin teoksensa, uunituore Painajaispuoti: Hirmuinen Jumimies (WSOY) on julkaistu helmikuussa 2021. Kirjan on kuvittanut Teemu Juhani.

Maanantaina 15.3. ajankohtaisesta lastenkirjallisuudesta tulee keskustelemaan kuvittaja Jenny Lucander. Hänen ja kirjailija Jens Mattssonin teos Vi är lajon! (Natur & Kultur ja Förlaget, 2019) palkittiin vuonna 2020 Pohjoismaiden neuvoston lastenkirjallisuuspalkinnolla.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset maaliskuun pedagogisiin iltapäiviin tullaan päivittämään projektin pedagogisten iltapäivien sivulle. Tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan!

2. Kevään luentosarja ja sanataidetyöpajat

Suuntaa lukemiseen! -projekti järjestää keväällä luentosarjan, joka toteutetaan kahtena webinaaripäivänä lauantaina 27. maaliskuuta ja lauantaina 10. huhtikuuta kello 10–13. Ensimmäisen webinaaripäivän teemana on ajankohtainen lastenkirjallisuus ja lukemiseen innostaminen. Aiheista tulevat puhumaan lastenkirjallisuuden tutkija,  FT Mia Österlund (ÅA) sekä yliopistonlehtori, KT Juli-Anna Aerila (TY). Toisena webinaaripäivänä huhtikuussa aiheena on kieli- ja kulttuuritietoinen opetus sekä sanataide.

Vinkkinä tulevasta tiedotamme myös sanataiteen työpajoista, joita järjestetään alustavan aikataulun mukaan huhtikuussa yhteistyössä Kirjan talon kanssa. Työpajoja tullaan toteuttamaan etänä varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen henkilöstölle, ja ne ovat osallistujille maksuttomia. Pidätämme oikeudet aikataulullisiin ja sisällöllisiin muutoksiin.

Seuraa verkkosivujamme, lisätietoa tulossa lähiaikoina!

3. Kirjaston uutisia – rajoitukset pysyvät ennallaan

Aiemmin tiedotetusta poiketen kirjaston koronarajoitukset pysyvät ennallaan 1.3.2021 alkaen. Edelleen vain pikainen asiointi on  mahdollista, ja osa kirjastoista on kokonaan kiinni. Lue lisää kirjastojen koronarajoituksista Turun kaupunginkirjaston sivuilta. (Artikkelia muokattu 1.3.2021.)

Turun kaupunginkirjasto tekee monella tavalla monilukutaitoon liittyvää työtä ja on muun muassa mukana Sitran hankkeessa Kirjastoista kansanvallan foorumeita (2020-2021). Kirjasto kannustaakin kansalaisvaikuttamiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Lue lisää hankkeeseen liittyvistä taidetyöpajoista ja muusta toiminnasta Turun kaupunginkirjaston sivuilta.

Saagassa talviloman teemana on avaruus. Lomaa vietetään tänä vuonna virtuaalisesti, ja tiedossa on muun muassa kirjavinkkejä ja avaruusaiheinen instalive. Lue lisää Saagan talvilomasta Turun kaupunginkirjaston sivuilta.

4. Napero-Finlandia sadunkirjoituskilpailu 2021

Vuosittain järjestettävä Napero-Finlandia on peruskoulun 1.–6. -luokkalaisille suunnattu valtakunnallinen kirjoituskilpailu. Kilpailun tarkoituksena on kannustaa lapsia kirjoittamaan ja lukemaan. Tänä vuonna kilpailun aihe on avoin, ja satuja voi lähettää 30.4.2021 asti. Tarinoikaa ja osallistukaa kirjoituskilpailuun luokan kanssa!

Lisätietoa Napero-Finlandiasta Taivalkosken sivuilla.

5. Lukumummien ja -vaarien talvinen lukuhaaste

Lukumummit ja -vaarit haastavat kaiken muun kivan lisäksi myös lukemaan hiihtolomalla. Jos lomat ovat jo takana päin, voi lukuhaasteeseen kuitenkin tarttua vaikkapa viikonloppuna. Lukumummit ja -vaarit nimittäin järjestävät lukuhaasteeseen liittyvän arvonnan, johon voi osallistua koko maaliskuun ajan 31.3. mennessä.

Lukuhaasteen ohjeet ja tulostettavat lomakkeet löydät Lukumummien ja -vaarien sivuilta.

6. Lastenkirjoja erityisyydestä ja erityislapsista

Pienille lapsille tarkoitettuja erityisyyttä käsitteleviä lastenkirjoja on tarjolla vain vähän. Nyt niitä on kuitenkin koottu yhteen esitteeseen!

Tampereen yliopiston logopedian tutkinto-ohjelman opiskelijat kävivät läpi Lastenkirjainstituutin kirjaston kokoelmia ja kokosivat esitteen erityislapsia käsittelevistä 2000-luvun lastenkirjoista. Ainakin sata sanaa -esitteen (2021) kirjat sopivat sekä erityislasten perheille ja heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille että erityisyyden käsitteluun esimerkiksi varhaiskasvatuksessa.

Ainakin sata sanaa -esitteen löydät Lastenkirjainstituutin sivuilta.

 


valoisia talvihetkiä ja lukemisen iloa!

Suuntaa lukemiseen! -projektin lukukoordinaattorit

PS Muista ruotsinkielinen kuukausikooste projektin ruotsinkielisillä Rikta dig till läsning! -sivuilla.

Tervetuloa projektin pedagogisiin iltapäiviin!

Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan lukemisesta!

Turun kaupungin lukutaitoprojekti Suuntaa lukemiseen! järjestää yhteistyössä Lukeva kunta -verkoston Sanojen sinfonia Lounais-Suomessa -hankkeen kanssa kevään 2021 aikana sarjan pedagogisia iltapäiviä. Pedagogiset iltapäivät ovat osallistavia asiantuntijakeskusteluita, joissa vierailevat lasten lukutaidon ja -innon, lastenkirjojen ja -kirjallisuuden sekä monikielisyyden ja -kulttuurisuuden asiantuntijat, tutkijat ja kirjailijat kertovat omasta työstään sekä keskustelevat osallistujien kanssa. Pedagogisille iltapäiville ovat tervetulleita kaikki varhaiskasvattajista ja esi- ja alkuopetuksen opettajista kirjaston henkilökuntaan. Tervetulleita ovat myös kaikki aiheesta kiinnostuneet!

Projektin pedagogiset iltapäivät järjestetään Microsoft Teamsin välityksellä.

Kevään aiheet ja teemat

Kevään aikana käsiteltäviä aiheita ovat mm. kiinnostuksen herättäminen kieltä ja tarinoita kohtaan sekä ajankohtaiset lastenkirjat ja -kirjallisuus ja työ lastenkirjailijana ja lastenkirjakuvittajana. Lisätietoa aikataulusta ja ohjelmasta löytyy pedagogisten iltapäivien sivulta. Pidätämme oikeudet aikataulullisiin ja sisällöllisiin muutoksiin.

Ilmoittaudu mukaan kevään ensimmäisiin pedagogisiin iltapäiviin!

Osallistujia pyydetään ilmoittamaan osallistumisensa etukäteen Webropol-kyselyn kautta osallistumislinkin toimittamista varten. Osallistumislinkki toimitetaan kaikille ilmoittautuneille edellisenä päivänä sähköpostitse. Lisätietoa iltapäivistä sekä apua mahdollisissa ilmoittautumisongelmissa saa Henrikiltä (henrik.hurme@turku.fi, 040 5411706).

Lasten lukuinnostuksen herättäminen päiväkoti- ja kouluympäristössä (17.02.2021 klo 14-15)

Asiantuntijavieraina yliopistonlehtori Juli-Anna Aerila (TY) sekä äidinkielen opetuksen professori Sara Routarinne (TY).

Ilmoittaudu Webropolissa. Ilmoittautumiset pyydetään sunnuntaihin 14.02.2021 mennessä. Iltapäivä toteutetaan suomeksi, mutta kysymyksiä voi esittää myös ruotsiksi.

Juli-Anna Aerila työskentelee Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksella äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikan yliopistonlehtorina. Aerila on väitellyt 2020 monikulttuurisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden teemasta ja hän toimii dosenttina lasten lukemisen ja kirjallisuuskasvatuksen alueella Oulun yliopistossa. Hänen teoksensa Sytytä lukukipinä ilmestyi vuonna 2019. Hän on myös mukana useassa lukemiseen liittyvässä hankkeessa.

Juli-Anna Aerilan ja Merja Kauppisen Sytytä lukukipinä -teokseen (2019) voi tutustua Vaski-tietokannassa. Aerilan muihin julkaisuihin voi tutustua Turun yliopiston henkilöstögalleriassa.

Sara Routarinne on Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen äidinkielenopetuksen professori. Hän on ollut mukana mm. Suomen Kulttuurirahaston Lukuklaani-hankkeessa. Routarinne on tutkinut alakouluikäisten kirjoittamista ja tekstilajin tajun kehittymistä.

Tutustu Sara Routarinteen julkaisuihin Turun yliopiston henkilöstögalleriassa.

Moniaistiset menetelmät lukuinnostuksen herättämisen apuna (18.02.2021 klo 14-15)

Asiantuntijavieraana erikoiskirjastonhoitaja ja lukemaan innostaja Agneta ”Netta” Möller-Salmela (Hangon kaupunginkirjasto).

Ilmoittaudu Webropolissa. Ilmoittautumiset pyydetään maanantaihin 15.02.2021 mennessä. Iltapäivä toteutetaan ruotsiksi, mutta kysymyksiä voi esittää myös suomeksi.

Agneta ”Netta” Möller-Salmela on tarinankertoja, lukemaan innostaja sekä lukuintolähettiläs, ja hän työskentelee erikoiskirjastonhoitajana Hangon kaupunginkirjastossa. Möller-Salmela on kehittänyt useita erilaisia toimintamalleja ja materiaalia lukemaan inspiroimisen avuksi ja tueksi sekä työskennellyt toimivan kirjaston, koulun ja kodin välisen yhteistyön parissa.

Tutustu Näihin:


Lukuiloa kaikille!

Tavataan pedagogisilla iltapäivillä!

Lukukoordinaattorit

Tapahtumavinkki: ohjelmailta ”Små verk av stora författare”

Mielenkiintoinen ohjelmailta Suomen merkittävimmistä kirjailijoista: Topelius & Jansson

Svenska litteratursällskapet i Finland lähettää tänään, 8.2.2021 klo 18-20, suorana ohjelmaillan (programkväll) Små verk av stora författare, suomeksi ”Merkittävien kirjailijoiden vähemman tunnetut teokset”.

Ohjelma:

Anna Movall ja Jörgen Scholz: Metande engelsmän och onda hushållerskor – Zacharias Topelius noveller som litterär underhållning

Maria Jönsson: Om Tove Janssons novellkonst och vikten av att få behålla sin idé

Ääneen luennassa mukana: Elisa Makarevitch

Ohjelmaillan aiheena ovat Suomen merkittävimpien kirjailijoiden, Zacharias Topeliuksen ja Tove Janssonin kirjallinen produktio, ja erityisesti heidän vähemmän tunnetut teokset. Kumpikin kirjailija on tunnettu erityisesti lastenkirjallisuudestaan, mutta he vaikuttivat myös muiden kirjallisuuslajien parissa. Illan aikana tutustutaankin Topeliuksen ja Janssonin kirjoittamiin novelleihin.

Suora lähetys

Webinaari lähetetään suorana tapahtuman sivuilla (www.sls.fi) sekä Youtubessa. Webinaari on katsottavissa myös jälkikäteen SLS:n Youtubessa.

Antoisaa ohjelmailtaa Suomen rakastetuimpien kirjailijoiden parissa!

Henrik Hurme, lukukoordinaattori

Runeberg Junior -kirjallisuuspalkinnon voittaja

Lukuinnon edistämistä runebergiläittäin

Vuoden 2021 Runeberg Junior -lastenkirjallisuuspalkinto jaettiin Runeberginpäivän aattona torstaina 4. helmikuuta 2021. Palkinto jaettiin suorassa palkintojenjakotilaisuudessa, ja tilaisuus oli katsottavissa Östnylandin sivulla olevan linkin kautta. Lähetys on katsottavissa KSF Median Youtubessa.

Vuoden 2021 Runeberg Junior -lastenkirjallisuuspalkinnon voittaja on Karin Erlandssonin ja Peter Bergtingin kirja Nattexpressen. Onnea voittajille! Lisää palkinnosta, voittajateoksesta ja -kirjailijoista Porvoon kaupungin verkkosivuilla.

Esivaaliraadin perusteluita

Nattexpressen on rikastuttava lukukokemus. Se on kiehtova, jännittävä ja monitasoinen kirja, joka vie lukijansa aivan uusiin ulottuvuuksiin. Kirja antaa lukijalleen tilaa luoda sisäisiä kuvia. Kertomuksen päähenkilö Danja etsii isoätiään, joka on kadonnut juuri ennen joulua. Lukija saa nousta Danjan mukana Yöjunaan ja lähteä jännittävälle matkalle. Karin Erlandssonin teoksessa käsitellään menetyksiä, yksinäisyyttä ja kaipausta, joten se on myös hyvänä pohjana keskusteluille lapsen kanssa. Sarjakuvamainen kuvitus joka on Peter Bergtingin käsialaa toimii kirjassa hyvin. Nattexpresseniä voi käyttää myös uudenlaisena joulukalenterina, kun siinä on 24 koukuttavaa lukua. Nattexpressen ei ole sidottu aikaan tai paikkaan, mutta lukijan on varattava aikaa, koska kirjasta ei halua päästää kesken irti.

Lapsiraatiryhmien perusteluita

Lopullisen voittajan valitsi kahdeksan lapsiraatiryhmää porvoolaisista kouluista ja esikouluista, jotka perustelivat valintansa mm. näin:

”Oli jännittävää kun ei yhtään tiennyt miten lopulta käy”

”Jännittävintä oli kun Yöjuna tuli ensimmäistä kertaa ja ulkotuli oli sytytetty”

”Paras asema oli se, jossa oli paljon herkkuja! Siellä voisin asua!”

Palkinnosta

Runeberg Junior -kirjallisuuspalkinto perustettiin vuonna 2017, ja palkinnon myöntää Porvoon kaupunki ja Sanomalehti Östnyland/KSF Media. Palkinto myönnetään suomen- tai ruotsinkieliselle lastenkirjalle, joka on suunnattu 6–9-vuotiaille lapsille. Palkintosumma on 10 000 euroa, ja sen tarjoituksena on edistää lasten lukuintoa.

Ehdokkaat valitsee vuosittain vaihtuva esiraati, jonka tehtävänä on nimetä enintään kymmenen palkintoehdokasta. Lopullisen voittajan valitsee kahdeksan lapsiraatia porvoolaisista päiväkodeista ja kouluista. Tänä vuonna esiraatiin kuuluivat päätoimittaja Marko Enberg, rehtori Leena Stolzmann ja opas Jenny Törnroos.

Onnea voittajille!

Henrik Hurme, lukukoordinaattori

Tammikuun kuukausikooste

Iloista taikatalvea!

”Harmaa puolihämärä peitti tiheänä koko laakson. Mutta laakso ei ollut enää vihreä, se oli valkea.”

Kuten Muumipeikko Tove Janssonin klassikkokirjassa Taikatalvi, myös Turussa päästiin tammikuun tultua heräämään keskelle talvea. Monien mielestä voi tämä talvi totisesti tuntuakin epätodelliselta sadulta viime vuodesta jatkuneine rajoitustoimenpiteineen ja poikkeusoloineen.

Tove Janssonin kirja Taikatalvi. Kannessa Muumipeikko, Pikkumyy, Tuu-tikki ja Nipsu talvisessa metsämaisemassa..
Kuva: Pirita Kärkkäinen

Taikatalvi voi kuitenkin kätkeä lumiseen kainaloonsa myös monenlaisia pieniä ihmeitä, kuten Muumipeikkokin tulee talven aikana huomaamaan. Noita ihmeitä voi löytää niin pulkkamäestä kuin luistelukentältäkin. Ja jos talven lumet pääsevät sulamaan, voi ihmeitä kuitenkin löytää kirjojen satumaailmoista. Niin Janssonin Taikatalvi kuin muitakin satumaailmoja on varattavissa ja lainattavissa Vaski-kirjastoista!

Talven saapumisen lisäksi vuoden alussa on jo tapahtunut paljon. Kuukausikoosteen alkuun on poimittu kiinnostavia tammikuun tapahtumia, jonka jälkeen vilkaistaan tulevan kuun tuuliin. Näistä lukukoordinaattorit kehottavat tarttumaan erityisesti Turun lukutaitotyötä kartoittavaan kyselyyn, joka on varhaiskasvatuksen- sekä esi- ja alkuopetuksen henkilöstön vastattavana helmikuun loppuun saakka.

Tammikuussa tapahtunutta

1. Kansallinen lukutaitostrategia vahvistamaan lukutaitotyötä

Opetushallitus on asettanut vuodeksi 2021 kansallisen ohjausryhmän ja projektiryhmän valmistelemaan kansallista lukutaitostrategiaa. Tulevan strategian on tarkoitus leejentaa ja tarkentaa aiempia lukutaidon suuntaviivoja. Lue lisää kansallisesta lukutaitostrategiasta Lukuliikkeen sivuilta.

2. Sanojen sinfoniaa Lounais-Suomessa -hanke

Lukutaitotyö Lounais-Suomessa vahvistuu, kun vuoden alussa sai alkunsa Sanojen sinfoniaa Lounais-Suomessa -hanke, joka jatkuu vuoden 2021 loppuun saakka. Hanke on osa Lukuliikkeen Lukeva kunta -verkostoa. Hankkeen tavoitteena on muun muassa kehittää lukemista lisääviä palveluita, sanataidetta edistäviä toimintamalleja ja kirjastohenkilökunnan osaamista sekä vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta. Lounais-Suomesta mukaan on ilmoittautunut 19 kuntaa. Lukeva kunta -verkoston työtä hyödynnetään myös kansallisen lukutaitostrategian kehittämisessä. Lisää verkostosta ja jaetuista valtionavustuksista voit lukea Lukuliikkeen tiedotteesta.

Joulukuun kuukausikoosteessa kerrottiin kirjaston ja perusopetuksen yhteistyön mallipohjasta, johon voi tutustua tarkemmin kirjastot.fi-sivustolta. Yhtenä Lukeva kunta -kokeilujen kouluyhteistyön tavoitteena on saada käyttöön kirjaston ja perusopetuksen yhteistyösopimus niissä kunnissa, joissa yhteistyösopimusta ei vielä ole.

3. Turku mukana kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa

Turku valittiin yhdeksi kokeilukunnaksi opetus- ja kulttuuriministeriön toteuttamaan kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun. Kokeilu toteutuu elokuun 2021 alusta toukokuun 2024 loppuun, ja kokeilukuntia on kaikkiaan 105. Kokeilu koskee 2016 ja 2017 syntyneitä lapsia. Tarkemmat toimipaikat sekä koe- ja verrokkiryhmän lapset selviävät alkukevään aikana.

Tiedote ja kaikki kokeilukunnat opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla.

4. Topelius- ja Arvid Lydecken palkinnot 2021

Suomen Nuorisokirjailijat ry jakoi tammikuussa Topelius- ja Arvid Lydecken -palkinnot 2021 ansioikkaille nuorten- ja lastenkirjoille. Parhaan lastenkirjan Arvid Lydecken -palkinnon voitti Sari Peltoniemi teoksellaan Täältä minä karkaan (RanRan kustannus, 2020). Katso kirjan saatavuus Vaski-tietokannasta. Parhaan nuortenkirjan Topelius-palkinto taas myönnettiin Meri Luttiselle teoksesta Myrskynsilmä (WSOY, 2020). Katso kirjan saatavuus Vaski-tietokannasta.

Tutustu kaikkiin ehdokkaisiin ja poimi niistä kirjavinkit! Lisätietoa palkinnoista ja ehdokkaista Suomen nuorisokirjailijat ry:n sivuilla.

5. Lastenkirjallisuuden työelämäyhteydet -luentosarja alkoi

Lastenkirjainstituutin ja Tampereen yliopiston kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelman yhteistyössä järjestämä luentosarja lastenkirjallisuuden työelämäyhteyksistä starttasi tammikuussa. Helmikuussa kuullaan eri asiantuntijoita muun muassa kirjallisuuskasvatuksesta (17.2.) ja lastenkirjastotyöstä ja sanataiteesta (24.2.).

Luennot ovat kaikille avoimia, ja ne on kuultavissa Zoomin välityksellä keskiviikkoisin klo 18.15 alkaen. Zoom-linkin, tulevat aiheet ja puhujat löydät Lastenkirjainstituutin sivuilta. Luentosarja jatkuu aina maaliskuun puoliväliin saakka.

6. Kulttuuricocktail toi lastenkirjallisuutta televisioon

Yleisradio aloitti tammikuussa uuden viikottaisen Kulttuuricocktail live -nimisen kulttuuriohjelman Yle TV1 -kanavalla. Ensimmäinen jakso käsitteli muun muassa lastenkirjallisuudessa esiintyviä roolimalleja ja sukupuolen representaatioita. Katso jakso Vallankumous lastenkirjoissa Yle Areenassa.

Tulevia tuulia

  1. Kysely Turussa tehtävästä lukutaitotyöstä
  2. Educa-verkossa 29.–30.1.
  3. Mediataitoviikko 8.–14.2.
  4. Muita helmikuun teemapäiviä
  5. Vuoden 2021 lukuhaasteet Lukemon sivuilla
  6. Saagassa kirjastokäyntejä ja virtuaalisia tapahtumia
  7. Kirjavinkkejä kevään lastenkirjauutuuksista

1. Kysely Turussa tehtävästä lukutaitotyöstä

Suuntaa lukemiseen! -projekti kartoittaa Turussa tehtävää lukutaitotyötä varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen henkilöstölle suunnatulla kyselyllä. Kysely on lähetetty sähköpostitse kaikille Turun varhaiskasvatuksen yksiköille ja helmikuussa tullaan toimittamaan myös alkuopetuksen opettajille.

Pyydämmekin varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen kasvatus- ja opetushenkilökuntaa käyttämään muutaman minuutin kyselyn vastaamiseen, jotta saisimme arvokasta tietoa Turun lukutaitotyöstä ja lasten lukutaidon sekä -harrastuneisuuden tasosta. Tavoitteena on kartoittaa sekä hyviä toimintamalleja että asioita, joihin toivottaisiin tukea. Vastauksia toivotaan viimeistään 28.2. Jos et ole saanut linkkiä kyselyyn, ota yhteyttä lukukoordinaattori Henrikiin (henrik.hurme@turku.fi).

Lukukoordinaattorit muistuttavat, että jokaisella kasvatus- ja opetushenkilöstön jäsenellä on mahdollisuus vaikuttaa projektissa tehtävään työhön ja Turun lukutaitotyössä puhaltaviin tuuliin!

2. Educa-verkossa 29.–30.1.

Educa verkossa -tapahtuma kokoaa ajankohtaisen tiedon koulutus- ja opetusalla työskenteleville tänä vuonna digitaalisesti verkkoon. Tapahtuma on maksuton, ja esitysten tallenteet voi katsoa myös jälkikäteen.

Katso ohjelma ja rekisteröidy tapahtumaan Educan sivuilla.

Pohjoismaiden johtava opetus- ja kasvatusalan tapahtuma Educa siirtyy perinteisessä muodossaan vuoteen 2022.

3. Mediataitoviikko 8.–14.2.

Valtakunnallinen mediataitoviikko pureutuu jälleen tärkeisiin aiheisiin ja monilukutaidon ytimeen. Ilmoittaudu mukaan Mediataitoviikkoon Webropol-lomakkeella.

Viikolla on mahdollisuus osallistua useisiin ajankohtaisia aiheita käsitteleviin etätapahtumiin. Opetusmaailmaan hyvä tapahtumavinkki on keskiviikkona 10.2. klo 15–16 järjestettävä Tekijänoikeustaidot opetuksessa -webinaari, johon voi ilmoittautua tämän linkin kautta.

Koteihin kannattaa sen sijaan vinkata Mediakasvatusseuran, KAVIn ja Suomen Vanhempainliiton 11.2. klo 17 yhdessä järjestämästä suurvanhempainillasta. Kohti tasapainoista digiarkea -suurvanhempainiltaan voi ilmoittautua tämän lomakkeen kautta.

Myös Helsingin kaupunginkirjasto tarjoaa Mediataitoviikolla lähdekriittistä medialukutaitoa tukevia livestreameja Twitch-palvelussa. Lue lisää näistä sekä muista tapahtumista Mediataitoviikon tapahtumasivulta.

4. Muita helmikuun teemapäiviä

Mediataitoviikon lisäksi helmikuulle osuu myös muita lukutaitoon liittyviä teemapäiviä. Keskiviikkona 3.2. kansainvälinen ääneenlukupäivä kannustaa lukemaan ääneen niin lapsille kuin aikuisillekin. Lisää tietoa päivästä ja lisävinkkejä voi lukea englanninkieliseltä LitWorld.org-sivustolta.

Helmikuun ensimmäisellä viikolla vietetään myös YK:n uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikkoa. Osana viikkoa Dialogikasvatus / Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry lanseeraa uuden Juhlakaruselli-menetelmän. Tutustu varhaiskasvatukseen  ja esi- sekä alkuopetukseen tarkoitettuun karuselliin dialogikasvatus.fi-sivuilla.

Muihin helmikuun juhla- ja teemapäiviin voi etsiä vinkkejä esimerkiksi Kulttuurin vuosikellon sivuilta.

  •  Runebergin päivä 5.2.
  • Saamelaisten kansallispäivä 6.2.
  • Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivä 20.2.
  • Kansainvälinen äidinkielen päivä 21.2.
  • Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä 28.2.

5. Vuoden 2021 lukuhaasteet Lukemon sivuilla

Vuoden alku on hyvää aikaa tarttua uusiin lukuhaasteisiin. Lukemon sivuille kootusta listasta löytyy lukuhaasteita niin lapsille kuin aikuisillekin. Lukukoordinaattorit haastavat kaikki kohentamaan lukukuntoaan!

6. Saagassa kirjastokäyntejä ja virtuaalisia tapahtumia

Vaikka kirjastoissakin poikkeusolot vielä jatkuvat, kirjastovierailu pääkirjastoon on alakouluikäisille kuitenkin mahdollista. Maanantaista 25.1. lähtien alakoululuokat ovat tervetulleita etukäteen varatulle lainauskäynnille. Lue lisää uutisesta Turun kaupunginkirjaston sivuilta.

Saagan alkuvuoden tapahtumat, kuten vauvaloruttelut ja Harry Potter -tapahtuma, on valitettavasti jouduttu perumaan, mutta onneksi velhomaiseen tunnelmaan pääsee osallistumaan myös virtuaalisesti! Saagan Instagram-livet starttaavat maanantaina 25.1. ja tiedossa on Taikaa ja fantasiaa virtuaalisessa kirjakerhossa. Katso lisätiedot tapahtuman Facebook-sivulta.

Jos lukemista on vaikea keksiä, Saagan Facebook-sivuilta löytyy myös linkkejä eri ikäryhmille suunniteltuihin kirjavinkkilistoihin.

7. Kirjavinkkejä kevään lastenkirjauutuuksista

Vaikka vielä voi nauttia taikatalvesta, ollaan pian jo kevään korvilla. Kumpi sitten innostaakin enemmän, talvi tai tuleva kevät, voi alkuvuodesta kuitenkin kurkata kauden kirjauutuuksiin ja poimia sieltä lupaavaa luettavaa. Kevään 2021 lasten- ja nuortenkirjauutuuksista on poimittu kiinnostavimpia kirjastojen Kirjasammon sivuille.


lumiukkojen ja hankien täyttämää talvea ja maagisia hetkiä kirjojen taikamaailmoissa!

Lukukoordinaattorit,
Suuntaa lukemiseen! -projekti

PS Muista kurkata ruotsinkielisen kuukausikoosteen vinkit taikatalveen projektin ruotsinkielisiltä Rikta dig till läsning! -sivuilta!

Joulukuun kuukausikooste

Valoisaa uutta vuotta!

Suuntaa lukemiseen! -projektin ensimmäinen lukukausi on nyt takana. Kuten kaikille, myös alkavalle projektille syksy on ollut monella tapaa haastava. Kaikki toiminta on pitänyt sopeuttaa etäaikaan, esimerkiksi päiväkoti- ja kouluvierailuita ei ole voitu järjestää.

Tästä huolimatta paljon on pystytty tekemään, ja ehkäpä erikoiset ajat ovat kehittäneet myös luovuutta. Koronan ei annettu estää projektin aloitustempausta, joka levittäytyi marraskuussa eri puolille Turkua. Suuntaa lukemiseen! -lastenkirjasuunnistus oli kolmen viikon ajan avoin kaikille, ja se tapahtui turvallisesti ulkona. Koska kaikki eivät päässeet osallistumaan suunnistukseen, reitit ovat myös ladattavissa omalta sivultaan, ja yksiköitä kannustetaankin järjestämään lastenkirjasuunnistuksia omaehtoisesti. Suunnistusta toimintamallina tullaan vielä kehittämään myös eteenpäin.

Tämä on kolmas kuukausikooste, ja niitä tullaan julkaisemaan aina kuun viimeisenä maanantaina myös vuodenvaihteen jälkeen. Lukukoordinaattorit kiittävät kaikkia yhteistyöstä ja kuluneesta syksystä. Suunnitelmat kevään osalta ovat jo pitkällä, ja lukutaitotyötä jatketaan tulevana vuonna. Sitä ennen on kuitenkin aika juhlia tulevaa vuotta, se tuokoon meille jälleen uutta tullessaan!

Nostoja joulukuusta

1. Mallisopimus kirjaston ja perusopetuksen yhteistyön avuksi

Kirjaston ja peruskoulun  yhteistyön avuksi on valmistunut valtakunnallinen mallisopimus. Sen toivotaan helpottavan yhteistyötä eri osapuolten välillä ja yhdenmukaistavan käytäntöjä maan sisällä. Lue lisää mallisopimuksesta Lukuliikkeen sivuilta.

2. Lukusankarit-lastenkirjasivusto alakouluikäisille lapsille

Kustantamot WSOY ja Tammi ovat julkaisseet uuden lastenkirjasivuston, jonka tavoitteena on kerätä yhteen osoitteeseen erilaista lastenkirjallisuuteen liittyvää materiaalia, kuten kirjailijavideoita, lasten tekemiä haastatteluja, lukuvinkkejä ja kirjoihin liittyviä puuhatehtäviä. Sivustolta löytyy jo mm. Cristal Snown satumainen lukuhetki ja Elina Hirvosen pehmoeläinten tiedotustilaisuus.

Tutustu Lukusankarit-sivustoon.

Lukusankarit löytyvät myös Facebookista.

3. Lukukummit-kampanja starttasi marraskuussa

Opetusministeri Li Andersson ja kulttuuri- ja tiedeministeri Annika Saarikko käynnistivät marraskuussa Lukukummit-kampanjan, jonka tavoitteena on painottaa lukemisen merkitystä ja vahvistaa lasten lukutaitoa. Lukukummeina ministerit haastattelevat syksystä kevääseen lastenkirjallisuuden ammattilaisia ja keskustelevat lukemisen merkityksestä. Kampanja on opetushallituksen Lukuliikkeen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen. Lue lisää kampanjasta Lukuliikkeen sivuilta.

Lukukummit-videot julkaistaan Lukuliikkeen Facebook-sivuilla. Osana kampanjaa esitellään myös OKM:n ja Lukuliikkeen avustamia hankkeita. Myös turkulainen lukutaitotyö on tulossa esittelyyn, joten kannattaa seurata sivuja!

Alkuvuoden tärppejä

  1. Seikkailupuiston joulutarina 13.1. asti
  2. Monenlaista valoa pimeään aikaan
  3. Lastenkirjainstituutin tapahtumat
  4. Ilmoittaudu Mediataitoviikkoon
  5. Sanataidevinkkejä lomille ja vuoden alkuun
  6. Klassikoita kansien välissä ja teatterilavoilla

1. Seikkailupuiston joulutarina 13.1. asti

Jos Seikkailupuiston joulutarina jäi joulun alla seuraamatta, voi sen antaa johdattaa myös uuteen vuoteen. Seuratkaa Seikkailupuiston Instagramista tai käykää kurkkaamassa Seikkailutalon ikkunasta, miten metsän väki ja muut lystikkäät hahmot ovat kokoontuneet viettämään joulua. Havaintojen sanallistaminen ja niiden pohjalta tarinan keksiminen kehittävät lapsen lukutaitoa ja mielikuvitusta. Kaiken lisäksi se on kivaa!

Katso tarkemmat tiedot Seikkailupuiston joulutarinasta Turun seudun tapahtumakalenterista. Löydät tarinan myös Seikkailupuiston Instagram-sivuilta.

2. Monenlaista valoa pimeään aikaan

Kotona vietettyä pimeää aikaa piristävät kaupunkia täplittävät valopilkut, joita turkulaisetkin ovat ahkerasti ikkunoihinsa ja pihoilleen yhteiseksi iloksi asettaneet. Kaupunkitasolla valoa pimeään tuo Valon polku, joka valaisee keskustaa 16.1. asti. Tutustu Valon polkuun Turun seudun tapahtumakalenterissa.

Valon polun pimeän ajan yli voi rakentaa myös kotisohvalla. Vaski-kirjastoista löytyy lukuisia lastenkirjoja, joilla voi luoda valoa muutoin hämäräänkin aikaan. Katso esimerkiksi ”valo”-hakusanan tulokset lastenkirjoihin Vaski-tietokannasta. Tai tee joku toinen sopiva haku, tee varaus ja käy hakemassa kotiin luettavaa! Kirjastot palvelevat rajoitetusti näinäkin aikoina.

PS Samalla reissulla voit lainata itsellesi Turkuaiheista luettavaa ja osallistua Turkulaiseen lukuhaasteeseen. Lukuhaaste on oiva tapa tutustua Turkuun ja ja turkulaisiin kirjallisuuden keinoin, ja siihen voi osallistua 13.1. asti. Katso lisätiedot Turkulaisesta lukuhaasteesta Turun seudun tapahtumakalenterista.

3. Lastenkirjainstituutin tapahtumat

Lastenkirjainstituutti järjestää kevääseen lukuisia mielenkiintoisia tapahtumia, joihin voi osallistua etänä. Ensimmäisenä starttaa 13.1. lastenkirjallisuuden työelämäyhteyksiin keskittyvä 9-osainen luentosarja, joka toteutetaan yhteistyössä Tampereen yliopiston kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelman kanssa. Lastenkirjakahveilla 21.1. keskustellaan epävirallisemmin ajankohtaisista lasten- ja nuortenkirjoista. Lastenkirjakahveille voi tulla myös vain kuuntelemaan, ja se onkin hyvä tilaisuus bongata uusia lastenkirjoja! Lastenkirjallisuuden tutkimukseen taas keskitytään 25.2. Tutkimuslukupiirissä, joka on niin ikään avoin kaikille asiasta kiinnostuneille.

4. Ilmoittaudu mediataitoviikkoon

Valtakunnallinen Mediataitoviikko koittaa jälleen 8.–14. helmikuuta. Tulevaan viikkoon ja sen monipuoliseen tapahtumatarjontaan kannattaa tutustua jo nyt, ja Mediataitoviikon materiaaleja voi myös hyödyntää ympäri vuoden!

5. Sanataidevinkkejä lomille ja vuoden alkuun

Aina on hyvä aika sanataiteelle! Lisää alla mainitut mainiot sivustot kirjanmerkkeihisi ja käy poimimassa sanataidevinkkejä niitä tarvitessasi.

Lasten kirjasto: Lounais-Suomen kirjastojen lastenkanava

Jos et vielä ole tutustunut Youtubesta löytyvään Lasten kirjasto -kanavaan, on nyt hyvä hetki! Lounais-Suomen kirjastojen lastenkanavalla on videoita, joissa Satakunnan ja Varsinais-Suomen kirjastojen henkilökunta sekä paikalliset taiteilijat lukevat satuja, ohjaavat sanataidetta, esittävät nukketeatteria ja tarjoavat muuta ohjelmaa perheille ja lapsille. Tuoreimmat videot on julkaistu puoli vuotta sitten, mutta tämä materiaali ei siinä ajassa vanhene ja on ajankohtaista erityisesti tällaisina etäaikoina!

Tutustu Lasten kirjasto -kanavaan Youtubessa.

Harrasta kotona: kirjallisuus ja sanataide

Myös Lastenkulttuurikeskuksen ylläpitämä Harrasta kotona -sivusto on tarjonnut korona-aikana arvokkaita vinkkejä kotona aikaa viettäville lapsille. Sivustolle on koottu monipuolisesti ideoita taidetekemiseen ja luovaan toimintaan, ja sieltä löytyy myös kirjallisuudelle ja sanataiteelle pyhitetty osio.

Tutustu Harrasta kotona -sivuston kirjallisuus – ja sanataidevinkkeihin.

Lumotut sanat

Oulussa vuosittain tapahtuvan Lumotut sanat – lasten ja nuorten sanataideviikon verkkosivuilta löytyy monenlaisia sanataiteeseen liittyviä sisältöjä. Se julkaisee vuosittain festivaalin näyttelyissä esiintyviin kirjoihin perustuvia sanataideharjoituksia. Sivustolta löytyy siis lukuisia kirjavinkkejä ja niiden lisäksi ideoita, joilla kirjojen maailmoista voidaan jatkaa ihan uusiin tarinamaailmoihin!

Tutustu Lumotut sanat -sivuston sanataideharjoituksiin kirjoineen.

6. Klassikoita kansien välissä ja teatterilavoilla

Koronan aiheuttamat erityisajat jatkuvat keväällä ennalta arvaamattoman ajan. Turun esittävän taiteen lavoille on kevääksi suunniteltu useampia kirjoihin perustuvia lasten klassikoita. Mikäli teatterissa käynti ei epävarmana aikana ole mahdollista, voi teoksiin onneksi tutustua ainakin kirjojen sivuilta.

Tanssiteatteri ERI esittää tanssillisen sovituksen Carlo Collodin klassikosta Pinokkio. Esitys sopii sekä ihan pienille että vähän isommille lapsille, ja näytösten on tarkoitus jatkua 7.2. saakka. Mahdollista tanssielämystä odotellessa voi Pinokkioon tutustua poimimalla klassikkosadun lukuisista versioista mieleisensä. Katso Vaski-kirjastojen tietokannan ”Pinokkio”-haun tulokset.

Turun Nuoren Teatterin ohjelmistossa on parhaillaan Astrid Lindgrenin klassikkoon perustuva Vaahteramäen Eemeli. Näillä näkymin näytökset pyörivät tammikuun lopusta maaliskuun loppupuolelle asti. Vaahteramäen Eemelistäkin voi joka tapauksessa nauttia ainakin kirjan kautta kotisohvalla, ja Eemelin kommelluksista löydät useampia teoksia Vaski-kirjastojen tietokannasta.

Vaahteramäen Eemeli on ajankohtainen myös keväällä myönnettävän ALMA-palkinnon vuoksi. Maaliskuun lopussa jaetaan maailman suurin lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinto, kielestä ja kansallisuudesta riippumaton Astrid Lindgrenin muistopalkinto. Kisassa on mukana viisi palkintoehdokasta myös Suomesta. Lue lisää palkinnosta ja ehdokkaista ALMA-palkinnon ruotsinkielisiltä sivuilta. Ehdokkaiden tuotanto on ainakin takuuvarma kirjavinkki laadukkaan lastenkirjallisuuden ystäville!

Jos kevään osalta teatterielämykset eivät ole mahdollisia, kesäksi on kuitenkin odotettavaa. Vartiovuoren kesäteatteri esittää kesällä 2021 Siiri Kolun jo klassikoksi muodostuneen Me Rosvolat. Kesää odotellessa myös Me Rosvolat voi varata ja noutaa lähimmästä kirjastosta. Katso kirjan saatavuus Vaski-kirjastojen tietokannasta.


LUKUKOORDINAATTORIT TOIVOTTAVAT lukuiloa ja valoa uuteen vuoteen!

PS Kurkkaa myös ruotsinkielisen kuukausikoosteen vinkit Rikta dig till läsning! -projektin Läsglädje-blogista.