Osana OPH:n kielitutortoimintaa järjestettiin marraskuussa 2020 tietoiskuja alkuopetuksen kielen opetuksen tueksi. Turun kielitutoreiden tietoiskun aiheena oli leikit ja pelit. Tietoiskuun osallistui 84 opettajaa ja vinkkejä jakoivat Sanna Sova ja Pikke Syrjä-Väisänen.
LEIKIT
Leikeissä on hyvä aktivoida koko ryhmää. Leikin on aluksi hyvä olla ns. matalan kynnyksen leikki, jossa voi osallistua myös sanomatta juuri mitään. Ryhmälle on hyvä sanottaa, montako kierrosta leikitään/montako vapaaehtoista valitaan, jotta lapset osaavat ennakoida tilanteen ja vältytään turhalta pahalta mieleltä. Koulutuksessa kerrottiin Myrkkysieni -leikistä, Are You -arvuutteluleikistä, kahden nyrkin numeroleikistä ja BATTLE -kaksintaistelusta. Muistutettiin myös siitä, että vanha leikki taipuu helposti uuteen kieleen ja aikaan (esim. Aasin häntä > Kiinnitä Aapisen oravalle korva).
Koulutuksessa jaettiin nämä leikkilinkit:
Kiitos tästä linkistä myös Jaana Virralle!
PELILLISYYYS
Koulutuksessa vilautettiin minkälaisia tehtäviä VILLE -oppimisympäristössä on englantiin. Jotta VILLEn saa käyttöönsä (ilmainen) on käytävä käyttäjäperehdytyskoulutus. Niitä järjestetään myös etänä ja toisinaan myös OPH -rahoituksella ilmaiseksi. Villessä on tehtäviä myös muihin oppiaineisiin. Katso lisää TÄSTÄ-
THE ZOO -opetusaineistoa esiteltiin ja vinkattiin, että sieltä löytyy leikkejä ja myös toiminnallinen lautapeli. Aineisto (toimii varmimmin tietokoneelta) on TÄÄLLÄ.
Muistakaa leikkiä, myös isompien kanssa! Toivottelevat Sanna ja Pikke (sähköposti muotoa etunimi.sukunimi(at)turku.fi)