koulukohtainen yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä
Koulu KOR-ryhmä kokoontuu joka toinen viikko ja tarvittaessa useammin. Vakiojäsenten lisäksi kokoukseen voidaan tarpeen mukaan kutsua koulun yhteistyötahoja. Näitä ovat esimerkiksi vanhempainyhdistys, nuorisotoimi, poliisi ja varhaiskasvatus.
Koulun KOR-ryhmään kuuluvat: apulaisrehtori, apulaisjohtaja, koulukuraattori, koulupsykologi, oppilaanohjaaja, kouluterveydenhoitajat, koululääkäri, koulupsykologi sekä erityisopettaja.
Yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän tavoitteena on edistää oppilaiden, koulun ja opiskeluympäristön hyvinvointia, terveellisyyttä ja turvallisuutta, esteettömyyttä, yhteisöllistä toimintaa sekä kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Tavoitteena on ehkäistä ongelmien syntyä, turvata varhainen, matalan kynnyksen tuki oppilaille ja tukea sekä oppilaiden koulunkäyntiä että opettajien työtä kehittämällä kouluyhteisöä.
Luokkatunneilla mahdollistetaan oppilaiden osallisuus kouluarjen kehittämiseen ja oman hyvinvoinnin pohtimiseen. Koulumme yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä laatii yhdessä opettajien kanssa materiaalipaketteja, joiden sisältö tukee oppilaiden hyvinvoinnin kehitystä, ensin keskittyen mielen hyvinvointiin, päihdekasvatukseen sekä poissaoloja ehkäisevään toimintaan.
Hyvinvoinnin teemaa tukee koulussamme toteutettava KIVA-kouluohjelma. Hyvinvoinnin kehitystä koulussa mittaamme lukuvuoden aikana pidettävillä kyselyillä, joiden tuloksia vertaamme aikaisempiin kyselytuloksiin. Kyselyiden tavoitteena on varmistaa oppilaiden kuulluksi tuleminen sekä oppilaiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen.