Kiitos digijoulukalenterimme seuraamisesta <3 Olethan mukana myös ensi vuonna 😀 Vuoden 2022 joulukalenterissa saimme tutustua asioihin joista Avo pitää. Tässä kaikkien luukkujen videot: 27.11. Avolla on paljon kysymyksiä 28.11. Avo metsäretkellä 29.11. Avo juoksee 30.11. Hamahelmet 1.12. Puistoleikit ulkona 2.12.
Pentulivessä Möpsö ja kolme pentua
Seurasitteko viime vuonna, kun Akka-labradorinnoutaja synnytti ja hoiti pieniä pentujaan luovutusikäisiksi asti? Muistatko kuinka monta pentua Akalla oli? Tämän linkin takaa voitte palata Akan ja pentujen yhteisiin viikkoihin, ennen pentujen muuttoa uusiin koteihin. Mitähän pennuille kuuluu nyt..? Pentulive avautui taas.
Useat ovat kaipailleet Molla ABC -sovellusta kirjainten ja numeroiden harjoittelemiseen. Applen laitteille se on ollutkin koko ajan saatavilla (vaatinut ehkä uudelleen asentamisen). Selainversio ja Android-laitteille ladattava versio ovat olleet karkuteillä. Nyt Molla ABC on taas löydettävissä selainversiona -> Molla ABC
Innostu ohjelmoinnista!
EU:n Codeweek, eli koodausviikkoa vietetään 8.-23.10.2022. Oletko valmis?Koodausviikolla järjestetään myös etäoppitunteja, oma oppitunti myös eskarilaisille ja alkuopetukseen. Huom! ilmoittautuminen viimeistään 3.10. -> Kurkkaa koulutusten tiedot ja ilmoittautumisinfo tästä. Ohjelmointiajattelu kehittyy ihan tutuissa arjen leikeissä ja tilanteissa. -> Tutustu vinkkeihin täältä.
Eläinten viikko 4.-10.10.
Tänä vuonna eläinten viikon teemana on ”Kamalan ihania vai ihanan kamalia eläimiä?”. Keskitytään jännittäviin eläimiin. Kannattaa hyödyntää sivuston materiaalia 🙂 Eläinviikkoa vietetään heti lokakuun alussa, eli 4.10-10. Jos jännittävät eläimet on teemana liian jännä, löytyy digijuttuja eläimistä toki muutoinkin. Pääsette
Mitä kuvia nettiin?
Millaista sisältöä julkaiset netissä vaka-arjesta? Ole erityisen tarkkana, kun on kyse lapsista. Kuvausluvat täytyy olla kunnossa. Turun kaupungin kuvauslupalomake on juuri uusittu, löydät sen Dotkusta! Huomioi, että lasten huoltajilla on oikeus muuttaa mieltään kuvauslupien suhteen kesken kaudenkin. Erittäin vahva suosituksemme
Digivinkit vuodenaikaan – syksy
Mitähän ideoita lapsilta nousee syksyyn liittyen..? Kannattaa kuunnella tarkalla korvalla heidän mielenkiinnonkohteitaan. Hyödyntäkää yhdessä iPadin toimintoja ja tiedonhaussa internetiä. Inspiraatiota syksyisiin askarteluihin voi tsekkailla Orvokki Oravan Luontokoulun sivuilta. Yle Lapset-sivuston Retkeillään syksyisessä metsässä -idoista löytyyretkitouhua monenmoista. Miltähän metsässä tuoksuu syksyllä? Miten
YK:n lukutaitopäivä 8.9.
Osallistukaa lukutaitopäivän Read hour -tapahtumaan omassa päiväkodissanne / ryhmässänne torstaina 8.9. klo 10. Read hour on YK:n järjestämä tapahtuma / tempaus. Löydät tapahtuman materiaalit täältä. Materiaalit pohjautuvat Muumien tarinaan Näkymättömästä lapsesta.
Kaveritaitoja oppimaan!
Kaveritaidot ovat taitoja, joita tulee harjoitella. Kaveritaitojen harjoitteleminen täytyykin aloittaa jo varhaislapsuudessa. Suomen Punainen Risti on julkaissut aiheeseen liittyvän materiaalin – Kaveritaidot Muumien tapaan. Materiaali on suunnattu ryhmätilanteisiin, esikouluun ja alkuluokille, mutta sopii varmasti sovellettuna myös pienemmille ja parityöskentelyyn. Kaveritaitojen
Poliisin päivä 27.8.2022
Lauantaina 27.8. vietetään Poliisin päivää. Tällöin useassa kaupungissa järjestetään teematapahtuma, jossa poliisin työtä tuodaan näkyväksi. Tarkista oman paikkakuntasi tapahtuma-aikataulu Poliisin päivän nettisivuilta. Varhaiskasvatuksessa voitte tutustua poliisin työhön jo aikaisemmin tai vaikka Poliisin päivän jälkeen. Mikäli ryhmästänne löytyy poliisiautoja ja poliisihahmoja,
