Tunnetaidot

Tunnekasvatuksen merkitys varhaiskasvatuksessa ja nykymaailmassa on lisääntynyt. Varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa varhaiskasvattajia tunnekasvatuksen sekä empatiataitojen opettamiseen:

”Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata heitä tekemään kestävän elämäntavan mukaisia valintoja. — Lapsia autetaan tunteiden ilmaisussa ja itsesäätelyssä. Lasten tunnetaidot vahvistuvat, kun heidän kanssaan opetellaan havaitsemaan, tiedostamaan ja nimeämään tunteita.”

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, 2018

iPad-sovelluksia tunnetaitojen harjoitteluun

Pikkuli Tunnetaidot -sovellus auttaa oppimaan yhteistyötaitoja, tunteiden tunnistamista sekä nimeämistä ja vuorovaikutustaitoja. Ladattavissa Turun kaupungin Yritysportaalista ilmaiseksi 1kk ajaksi.

 

Möllit -sovelluksessa opetellaan yhteistyötaitoja. Sovelluksen parissa voi olla 1-4 lasta kerrallaan. Sovelluksessa hahmojen täytyy toimia yhdessä, jotta haasteet saadaan ratkaistua. Löydät sovelluksen Yritysportaalista.

Chatterpix -sovellus sopii hyvin myös tunnetaitojen harjoittelemiseen. Sovelluksessa otetaan valokuva haluamasta kohteesta, asetetaan kuvaan viiva suuksi, äänitetään kuvaan max. 30 sekunnin mittainen äänitys ja lopuksi kuva voidaan koristella tarroin ja tekstein. Esimerkiksi lapsen piirrokseen voidaan liittää lapsen kertomana ääni. Miltä piirroksen kohteesta tuntuu? Löydät sovelluksen Yritysportaalista.

Tunnehyrrä kosketustauluilla ja iPadeilla käytettäväksi

Tutustukaa yhdessä tunteisiin Tunnehyrrän avulla.  Hyrrä toimii kosketustaululla ja iPadeilla.

Hyrrän saat näkymään koko näytössä painamalla oikean alareunan neliön muodostavia nuolia. Pyöräytä hyrrää painamalla keskeltä tai hyrrän reunasta pyöräyttämällä. Resume -nappia painamalla hyrrää voi pyörittää uudelleen, Eliminate poistaa sektorin, jolle nuoli osui.

Keksikää teidän ryhmälle paras tapa käyttää tunnehyrrää.

Miltä tunne tuntuu? Missä se tuntuu? Oletko joskus tuntenut niin? Missä tilanteessa?

Tunnekortteja ladattavaksi

Lasten kanssa
Tunnetaito-oppaita varhaiskasvattajille

Esimerkkejä päiväkodeista
QR-koodirata perheille – itsetunnon vahvistamista tunnetaitotehtävien kautta

Tämän qr-koodiradan tehtävät on tehty perheille tarkoitettua tapahtumaa varten. Rata koostuu 8 tehtävästä, jotka sijoitetaan päiväkodin pihalle. Vanhempia pyydetään lataamaan sovelluskaupasta puhelimiinsa QR-koodilukija (maksuton). QR-koodien alta löytyvät tehtävät liittyvät itsetunnon vahvistamiseen, vahvuuksien tunnistamiseen, positiiviseen tapaan huomata oma lapsi ja perheiden rohkaisemiseen avoimeen keskustelukulttuuriin.
Kuvaukset tehtävien sisällöstä 1-8 – selostus minkälaisia tehtäviä QR-koodien takaa löytyy.
Tulostettavat QR-koodit 1-8 – tulosta, leikkaa ja kiinnitä päiväkodin ulkoympäristöön, josta perheet pääsevät ne lukemaan älypuhelimen QR-koodilukijalla ja tekemään niiden takaa löytyvät tehtävät.
Lisäliite tehtävään 6: Satuhierontatarina

Sydänviikko 18-25.4 2021

Iloa ruuasta ja hyvää mieltäpoika heittää iloisesti ilmaan hedelmiä. ruokapöytään!

Sydänviikko 18-25.4 2021 liputtaa ruoan ja ruokailon puolesta. Mukavaa tulostettavaa materiaalia käytettäväksi varhaiskasvatukseen löytyy neuvokas perhe sivustolta.

Ruokatietoutta ja tehtäviä kosketustaululla tai avattavaksi nettiselaimella iPadilla:

Piirretty myyrä silmalasit päässä.Tutustukaa yhdessä lasten kanssa Myyrän kasviksiin. Ipad -sovellus löytyy Yritysportaalista nimellä Mole’s Veggie Adventures, mutta on täysin suomenkielinen sovellus. Voit vaikka peilata sen Appletv:n kautta kosketustaululle ja tutustua koko ryhmällä eri kasviksiin. Aina kasviksen tehtävien jälkeen tulee lopussa joku kiva yhteisleikki.

Dokumenttikameran alla voisi näyttää ryhmälle erilaisia kuvia ruoista ja miettiä niiden maistuvuutta. Mitä jos tekisittekin vaikka ruokien tykkäämisistä mukavan pelin dokumenttikameran alla. Kuvia eri ruoista ja saa viedä vaikka vihreän palikan ruoan alle joka on mieluisin, keltaisen palikan ruoan alle joka on maultaan ihan ok ja punaisen palikan ruoan alle mitä ei mielellään maistelisi. Tällä keinolla saa pikagallupin tehtyä nopeasti eri ruokalajien maistuvuudesta. Jatkokeskusteluina vielä perustelut miksi valitsit minkäkin ruokalajin värin.

Kevään merkkejä etsimässä

Kevät – vuodenaika, jolloin valoisuus lisääntyy ja luonto heräilee talven jälkeisestä unestaan, matkalla kohti kesää.

Tästä artikkelista löydät materiaalia varhaiskasvatuksen kevääseen: kevätbongausta, kevätkortteja, live-lähetyksiä luonnosta, iPad-ideoita jne.

 

Kevätbongaus

Kevätbongaus – mikäs sen mukavampaa tekemistä kevääseen. Tehkää pieni kävelyretki päiväkodin lähialueille ja etsikää kevään merkkejä; joko näkyy leskenlehtiä, onko puiden silmut pullistuneet? Koko retken kruunaa tietysti omaan reppuun kotona pakatut pienet, terveelliset retkieväät 🙂

Kevätbongauksia ja kevätbingoja löytyy internetistä paljon. Poimimme artikkeliin niiden joukosta kauniisti kuvitetun, Kirsi Ruusuvuoren tekemän Kevätbongaus- ruudukon. Voit ladata sen ryhmäsi käyttöön tästä. A4 -kokoiselle paperille tulostettavan ruudukon alapuolella on vielä tyhjää tilaa. Sinne voi piirtää sellaisia kevätbongauksia, joita ei ruudukosta löydy.

Kevätkortit kevään merkkien seurantaan

Luontoliiton nettisivuilta on ladattavissa tulostettavat kevätkortit lapsille. Materiaalissa on taulukko, johon merkitään päivämäärä, jolloin kevään merkki on luonnosta löytynyt. Tilaa on myös omille havainnoille.

Täältä löydät lyhyet tietopaketit kevätkorttien kohteista: leskenlehti, valkovuokko, koivu, rentukka, kekomuurahainen, kimalainen, leppäkerttu, sitruunaperhonen, sammakko, töyhtöhyyppä, västäräkki ja pääskynen.

Kaapon kevään merkit

Pikku Kakkosen ohjelmistoon kuuluva Kaapon kevään merkit -sarja kertoo kevään merkeistä Suomen luonnossa. Videot on informatiivisia, kiinnostavasti tehtyjä ja sopivan mittaisia (kestot 5-6min per jakso).

Jaksoja on seitsemän ja aiheet ovat: Hiirenkorvat, Lintuhavaintoja, Kevään kukkanen, Murkkuja, Puun koloja, Sammakkolammella ja Linnunpesä.

Live-lähetykset luonnosta

Netistä löytyy useampia live-lähetyksiä eri eläinten omista asuinympäristöistä. Muutama live-lähetys on jo käynnissä.

Kyylive: jos hyvin käy, täällä voi nähdä vilauksen maailman pohjoisimmasta käärmelajista, kyykäärmeestä.

Sääksen, tuon suurikokoisen, järvialueilla ja merenrannoilla asuvan suuren petolinnun voi bongata Sääksilivestä.

iPad-vinkit

Suomen linnut – sovellus on ladattavissa Yritysportaalista. Sovelluksessa on kuvia ja tietoa Suomessa asustelevista lintulajeista. Myös ääninäytteitä löytyy.

Joko blogimme Luontotoiminta -sivu on tuttu? Sieltä löytyy lisää iPad-sovellusten kuvauksia luontotoimintaan sekä muita linkkejä luontotoimintaan liittyen, mm. qr-koodeja metsäliikuntaan. Kannattaa tutustua!

Clips on iPadin oma sovellus omien videoiden tekemiseen. Kuvaa videoita metsässä (voit kuvata monta peräkkäin), leikkaa, järjestä, koristele videot päiväkodilla. Helppo käyttää, vaatii toki kokeilua ensin 🙂

52 puuhaa

Jos ei aikaisemmista vinkeistä löytynyt juuri teidän ryhmälle sopivia juttuja, näistä vinkeistä varmasti löytyy: Metsäemon 52 puuhaa keväiseen metsään. Rakennetaanko käpylehmiä? Tehdäänkö perhosille oma baari? Järjestetäänkö metsäsirkus? Keksikää oma metsäsatu.

Vinkit on jaettu useampaan alakategoriaan: etsikää kevään merkkejä, herkutellen kevääseen, kevät luonnossa liikkuen, aisti kevät kaikilla aisteilla, sadesäällä, auta yhteisöä, vie leikki metsään, kevät retkeillen.

Nautitaan keväästä kaikin aisten!

Aikakausilehtiviikko 5.-11.4.2021

Hei, sinä eskariryhmän varhaiskasvatuksen opettaja tai varhaiskasvatuksen lastenhoitaja!

Tiesitkös, että tällä viikolla vietetään Aikakausilehtiviikkoa sekä Lukuviikkoa? Netissä on digiversiona luettavissa tämän viikon ajan lukuisia aikakausilehtiä, myös lapsille 🙂 Löytyy Aku Ankka, Bamse, Hevoshullu, Jääkiekkolehti jne. Varmasti jokaiselle jotakin.

Viikon teemasivuilla, eli täällä, on ladattavissa esikoululaisille ja alakouluikäisille suunnattuja tehtäviä aikakausilehtiviikkoon liittyen. Nappaa sieltä mieleisesi!

Mikäli innostuitte digilehdistä, voisitte itsekin kokeilla oman lehden tekemistä. Tässäpä muutama vinkki:

Oman lehden tekeminen alkaa kätevästi aivoriihellä. Mietitään yhdessä joko koko ryhmän kesken tai pienryhmissä, mitä lehteen kirjoitetaan.

iPad-sovellus Popplet lite on juuri sopiva tähän tarkoitukseen. Sillä voi tehdä mindmapeja, joiden avulla asioiden jäsentely on helpompaa. Löydät sovelluksen Yritysportaalista.

Lasten lehtikone – sivusto, jossa voi helposti tehdä oman lehden. Vaatii kirjautumisen, koska onhan lehteä mukava päästä lueskelemaan uudelleenkin.

iPadin Book Creator for iPad-sovelluksella voi tehdä omia lehtiä, vaikkapa sarjakuvalehdessä. Vaatii ohjelmistoversion 13.0 toimiakseen. Book Creator one toimii myös alle 13.0 ohjelmistolla, mutta se on suppeampi. Löydät iPadillesi sopivan Book Creator -version Yritysportaalista.

Lukutaidon perusteet kehittyvät tarinoimalla, kuuntelemalla, keskustelemalla. Näitä taitoja kehittää  Polku tarinaan -sivusto. Polku tarinaan on usean tahon yhteistyössä koostama materiaali, joka houkuttelee tutustumaan metsään eri vuodenaikoina. Löydät sivustolta kuvia jokaiseen vuodenaikaan ja runsaasti tehtäviä ja pohdittavaa kuvista. Materiaali tukee varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmien keskeisten sisältöjen toteutumista. Nopeasti juoneen pääsee mukaan avaamalla Polku tarinaan -materiaalit. Aloittakaa vaikka kokeilemalla tehtävien qr-koodeja.