Kansainvälinen tanssin päivä 29.4.

Tiesittekös, että huhtikuun lopulla, juuri ennen vappua on kansainvälinen tanssin päivä?! Päivä on kunnianosoitus tanssille. Kaikissa maailmankolkissa tanssitaan, siihen pitäisi olla jokaisella oikeus.

Valitse tästä sopiva tanssi ryhmällesi!

Mikäli yllä oleva video inspiroi, käy lataamassa tanssin musiikki, nuotit sekä ohjeistus täältä -> Napakelkkakatrilli

Opetelkaa yhdessä Zombizumba liike liikkeeltä ja kun muuvit on hallussa voitte tanssia koko Zombizumba -tanssin!

Hauskaa vappua!

Kevät saapui viimeinkin, monen takatalven jälkeen. Ehdoton kevään merkki on vappu! On taas juhlan aika – ilmapalloja, munkkeja, serpentiiniä, tanssia, laulua…

Vappuaiheinen hyrrä. Vappujuhlinnan voi aloittaa pyöräyttämällä Vappuhyrrää. Hyrrästä löytyy sanoja, jotka kuuluvat vappuun. Mitähän ne ovat? Joukkoon on saattanut eksyä myös sanoja, jotka kuuluvat johonkin muuhun juhla-aikaan.

Jos ryhmässänne halutaan askarella vappunaamareita, mutta ihan liikaa aikaa siihen ei ole, voi naamarit tulostaa valmiiksi täältä. Lapselle jää naamarin leikkaaminen ja kuminauhan pujotus. Löytyy eläimiä, palloja, hiukan hurjempiakin naamareita.

Vapuksi voisi askarrella lasten kanssa erilaisia vappuhyrriä ja kuvata niiden toimimista iPadeillä ulkona tuulessa. Sisällä sitten peilata videot Appletv:llä kosketustaululle ja verrata minkä mallinen vappu hyrrä pyörii tuulessa parhaiten. Perinteinen vai modernisoitu versio.

Kolme serveteistä valmistettua vappuviuhkaa. Älä suostu hoppuun,
valmistaudu vappuun.
Vanha lautasliina
viuhkaksi leikkaa,
sen jälkeen kuperkeikkaa.

Runoilijana toimi Elina Pulli (Servettiviuhkan ohje)

Tiedehetkeksi aina vappuun sopii saippuakuplien tekeminen. Perinteiset kuplat ilmaan ovat mukavia, mutta oletko maalannut joskus saippuakuplilla? Tämä sopii ihan pienemmillekin puuhaksi kuten myös ilmapallolla maalaaminen. Afalttiin maalattuja tähtiä. Katutaidetta voisi tehdä liitujen sijaan spraymaalaamisena sapluunoja käyttäen. Jos tekisikin hienon taidetaustan, johon laittaisi eläimiä seikkailemaan ja kuvaisi elokuvan ulkona iMovie iPad -sovelluksella.

Itse tehdyt saippuakuplavälineet ovat aivan parasta askartelua ja kokeilua. Niiden kuvaaminen ja katsominen myöhemmin kosketustaululta on lapsista aina yhtä riemukasta. Entä saippuakuplat eri muodoissa.  Osaatko tehdä kuutiokuplan? Piipunrassi toimii pillien kanssa rakenteluvälineenä loistavasti eli katko pilli samanmittaisiin osiin ja pujota osat piipunrassin päälle. Taittele kuutio tai pyramidi. Entä toimisiko oma kolmiulotteinen muoto?  Tutkaile Markku open tiedesivua kuplista.

Kuvassa piipunrasseista ja pillistä tehty pyramidi on vesi-tiskiaine-tomusokeri -seoksessa. Kastele tekemäsi kolmiulotteinen muoto huolellisesti.

Jos katsot kuvaa tosi tarkasti, saatat huomata kimalaisen, joka tuli seuraamaan saippuakuplapuuhia.

Suurenna alla näkyvä video koko näytön kokoiseksi. Heijasta discopallot iPadilta kosketustaululle tai videotykillä seinälle. Sitten vielä hyvä musiikki soimaan ja vappubileet on valmiina alkamaan!

Miljoona roskapussia!

YLE aloitti kaksi kuukautta kestävän Miljoona roskapussia! -kampanjan. Ideana on siistiä luontoa ja kerätä roskia omien kulkureittien varrelta.  Kampanjalla on omat nettisivut, jonne voi käydä raportoimassa kerättyjen roskapussien määrää kuntakohtaisesti ja lukea kampanjasta lisätietoja.

Omassa varhaiskasvatusyksikössä voi hyödyntää alta ladattavia materiaaleja ja seurata omaa edistymistä roskien kerääjinä 😀

Note3 -sovellukselle voi ladata tehtävän tästä. Lataa tehtävä koneellesi ja avaa Note3 -sovelluksessa. Seuratkaa ryhmänne roskien keräämistä kosketustaulutehtävän avulla.

 

Word -sovelluksella tehtyä taulukkoa voi hyödyntää esim. iPadilla tai tietokoneella. Lataa tiedosto ensin iPadille / tietokoneelle. Taulukon alla olevat roskapussit voi siirtää taulukkoon.

Mikäli haluat taulukon ja roskapussit paperiversiona, lataa ja tulosta alla olevat tiedostot:
Miljoona roskapussia -taulukko
Leikattavat roskapussit

Lukuviikko 17.-23.4.2023

”Lukemisen monet muodot”
Miten erilaiset lukemisen tavat ja digitaaliset alustat muuttavat lukemistottumuksiamme?
17.-23.4.2023

Varhaiskasvatuksessa lapsi kuulee paljon puhuttua kieltä ja näkee kirjoitettua tekstiä ympärillään. Lukemisvalmiudet kehittyvät monipuolisella kielellisellä vuorovaikutuksella, yhteisillä peleillä ja leikeillä, lorutteluilla ja kirjoihin tutustumisella yksin sekä yhdessä.

Lukuviikon omilla nettisivuilla on tehtäväpankki, jossa lukuviikkoon liittyviä tehtäviä myös varhaiskasvatukseen.

Blogimme kosketustaulu-sivujen Kielten rikas maailma -otsikoiden alta löydät runsaasti kielenkehitystä tukevia tehtäviä kaikenikäisille.

Onko Lukutuokiot jo tuttu juttu? Lukutuokioista löytyy satuja lukumummien ja -vaarien, suomalaisten urheilijoiden sekä muiden julkisuuden henkilöiden lukemana. Tästä pääset leikki-ikäisille soveltuvien satujen sivuille.

Ääneen lukemisella on lapsen kielenkehitykselle ja lukemaan oppimiselle tärkeä merkitys. Alla lyhyt video aiheesta.

Kivojen ja kehittävien iPad-sovellusten avulla satujen, lorujen ja mielikuvituksen maailma kehittyy ja monipuolistuu.

Pieni karhu lukee kirjaa sinisessä paidassaan.Kultakutri ja kolme karhua – satu on tuttu omasta lapsuudesta. Saman nimisessä sovelluksessa satu on interaktiivinen, kuvia painamalla tapahtuu erilaisia juttuja. Sadun voi kuunnella valmiiksi luettuna (riimitellysti, selvällä suomen kielellä), aikuinen voi lukea sadun lapsille tai lapsi voi itse kertoa sadun. Kivana lisänä satuun liittyvä muistipeli!

Fuzzy House Lite – sekä Wonder Woollies -sovellukset ovat saman kehittäjän sovelluksia. Molemmissa seikkailee ihanat, pehmoeläinhahmot, joita lapset voivat liikutella. Fuzzy house -sovelluksessa eläinhahmot seikkailevat talon sisällä, Wonder Wooliesissa puutarhassa. Ohjeistetaan lasta hahmojen toimimisessa, sanoitetaan kuvassa näkyviä asioita. Näppärimmät voivat ohjeistaa kaveria tekemään herkkusmoothien tai sisustamaan huoneen erivärisillä tapeteilla.

Fiete Hide -sovelluksessa Fiete -merimies piileskelee ja häntä etsitään metsämaisemasta. Siirrellään puita, kiviä, eläimiä… tai naputellaan ne pois kuvaruudusta. Kun löydät Fieten, hän karkaa jo toiseen maisemaan! Sovellusta käytettäessä sanoitetaan värejä, muotoja, eläimiä. Jos Fiete on hankalassa paikassa, voidaan pyytää koira apuun.

Kirjava kissa jolla pensseli suussa, mistä roikkuu punaista maalia.Draw&Tell -sovelluksessa lapsi pääsee itse kuvittamaan ja kertomaan tarinan. Kun tarina on lapsen mielestä valmis, hän voi kertoa sen liikuttelemalla hahmoja. Lapsen kertoman tarinan voi äänittää sovelluksen mikrofonitoiminnolla, samalla lapsi liikuttelee tarinan hahmoja. Sovellus tallentaa liikkeen ja äänen.

Book Creator for iPad -sovelluksella voi tehdä omia kirjoja. Liittää kuvia, tekstiä jne. Valmista kirjaa voi katsoa kuin tavallista kirjaa, sivut kääntyvät kun iPadin näyttöä klikkaa. iPadin näytöntallennuksella kirjasta voi tehdä videon, jossa lapsi kertoo tarinansa omin sanoin. Book creator -sovelluksen koko versio on ladattavissa iPadeille, joiden käyttöjärjestelmäversio on  iPadOS 13.0 tai suurempi. Sovelluksesta löytyy myös suppeampi kokeiluversio Book Creator One.

Sovellukset löydät Yritysportaalista.