Turku Energiassa 9E ke 27.9 ja 9B to 29.9

Energiaa Suomessa on syksyisin järjestettävä valtakunnallinen koululaistapahtuma 9. luokkien oppilaille ja opettajille. Kävimme tutustumiskäynnillä Turku Energiassa, vierailu kesti n 1,5 h. Vierailun aikana opimme uusia asioita sekä sähköntuotannosta, sähkön kehityksestä ja historiasta Turun seudulla sekä sähköalalla olevista työpaikoista. Meille kerrottiin miten sähkön hinta muodostuu, mistä kaikkialta sähköä saadaan. Miten tuotannosta otetaan myös lämpö talteen, jota myydään kaukolämpönä asiakkaille. Nykyään he toimittavat myös kaukojäähdytystä esim. Hansaan ja Skanssiin. Pääsimme myös kiertämään tuotantolaitoksessa ja valvomossa.

 

Tallenna

Nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuuston jäsen Eric Vara oli kertomassa yläkoululaisille nuorisovaltuustosta ja vaikuttamisen mahdollisuuksista.
Oppilaat voivat hakeutua ehdokkaiksi Nuvaan.
Nuorisovaltuuston vaalit ovat marraskuussa viikolla 45. Wilmassa ohjeet hakuun.

6A luokkatunti 30.8.2017

Käsiteltävät asiat

  1. Oppilaskunnan vaali
    Päätettiin, että ehdokkaina voivat olla ne jotka eivät ole olleet vielä oppilaskunnassa.
    Toinen äänestys kierros, koska Darja ja Iina saivat tasapelin viime äänestyksessä.
    Iina valittiin pääjäseneksi ja Darja varajäseneksi.
  2. Kummioppilastoiminta
    6A on kummeina 1A oppilaille.
    Opettaja kirjoitti ylös oppilaiden toiveita kummilapsista.
    Kummioppilaiden kanssa voisimme tehdä
    -Voisimme auttaa tunnilla kummeja.
    -Voimme mennä retkelle.
    -Yhteinen ruokailu.
    -Kirjeenvaihtoa ja askartelua.
    -Pelattaisiin lautapelejä.
    -Yhteisiä tunteja
  3. Liikkuva koulu, ovitullin seuraavat haasteet
    -Tasahyppy kynnyksen yli tämän viikon ajan.
    Ehdotukset
    -X-hyppy.
    -yhdenjalan hyppy.
    -kyykky.
    Päätimme ensiviikon ovitulliksi Kyykyn
  4. Muut asiat
    Keskustellaan rahankeruusta luokkaretkeä varten vanhempainillan jälkeen syyskuussa.Sihteerinä toimi: Minja Leikonniemi 6A

Uusi lukuvuosi alkaa – tervetuloa kouluun!

Uusi lukuvuosi alkaa tiistaina 15.8.2017.

Nummen ja Halisten yksiköissä koulu alkaa klo 9.00.
Opettajat ovat koulun pihalla vastaanottamassa oppilaita niin Halisten kuin Nummenkin yksiköissä.
Oppilaiden ensimmäinen koulupäivä päättyy klo 12.

Aurajoen yksikössä 7.luokkalaisten koulupäivä klo 8-12 ja
8.ja 9.luokkalaisten koulupäivä on klo 9-12.

Keskiviikosta 16.8.2017 alkaen noudatetaan Wilmassa näkyvää lukujärjestystä. Lukujärjestykset löytyvät Wilmasta Työjärjestys- välilehdeltä. On hyvä muistaa, että lukujärjestyksiin voi tulla pieniä muutoksia/korjauksia ensimmäisten koulupäivien aikana.

Perinteinen koulurauhanjulistus
Keskiviikkona 16.8. kokoonnumme perinteiseen
koulurauhan julistukseen klo 10.10 Nummen ja Katariinan koulujen pihalle.
Tilaisuudessa koulujemme ysiluokkalaiset jakavat tutut ykköslippikset ekaluokkalaisille.
Halisten koulun pihalla koulurauhanjulistus klo 11.50.

Vanhemmat ovat tervetulleita mukaan!