Viidesluokkalaiset osallistuivat viime viikolla STEAM-tunnille. Tunnin ohjelmana oli riippuliitimien rakentaminen. Materiaaleina käytettiin spagettia, teippiä ja sanomalehtipaperia. Hienosti lensi!
Tekijä: Nina Perttuli-Frias
Kädentaitajien kilpikonnat
Uudenvuoden juhlintaa valmossa
Monikulttuurisessa koulussamme pääsemme lukuvuoden aikana tutustumaan monen eri kulttuurin tapoihin ja juhliin. Valmistavan opetuksen ryhmässä on alkuvuoden aikana juhlittu kiinalaista ja vietnamilaista sekä iranilaista uuttavuotta. Juhlien valmisteluun ovat osallistuneet oppilaiden perheet, ja mukana juhlissa on ollut myös valmosta jo muihin luokkiin siirtyneitä oppilaita.
Iranilaista uuttavuotta (nawroz) juhlittiin valmossa 20.3. Juhlaruokapöydässä (haft-seen) on perinteisesti seitsemän symbolista ainesta, jotka kaikki alkavat s-kirjaimella. Tällainen juhlapöytä oli koottu luokkaan, ja valmon entiset oppilaat Setareh ja Babak olivat valmistelleet ryhmälle esitelmän uudenvuoden juhlintaan liittyvistä perinteistä.
Kiinalaista ja vietnamilaista uuttavuotta juhlittiin valmossa jo aiemmin eli 10.2. Herkuttelun lisäksi luokassa harjoiteltiin erilaisten toivotusten kirjoittamista kiinaksi ja vietnamiksi.
Tartu tarinaan!
Tämä viikko on ollut 1. – 3. luokkien MOK-viikko. Teemana tällä monialaisten oppimiskokonaisuuksien viikolla on ollut ”Tartu tarinaan”. Luokissa on luettu ja kuunneltu kirjoja ja liikuttu tarinoiden maailmoissa. Viikkoon on sisältynyt myös kirjastovierailuja.
100 koulupäivää takana!
Uusi vuosi ja uutta taidetta
Hyvää joulunaikaa!
Mukavaa lomaa ja onnellista joulunaikaa kaikkiin koteihin! Loma alkaa tänään. Koulutyö Nummenpakan koulussa jatkuu taas maanantaina 8.1.2024 lukujärjestyksen mukaan.
1. tai 7.luokalle Nummenpakan kouluun syksyllä 2024? – Lisätietoa täältä
Kirjojen ja tarinoiden maailmassa
Alakoulussa vietettiin syyslukukauden viimeisellä kouluviikolla lukuviikkoa. Luokissa luettiin ja kuunneltiin kirjoja ja tarinoita, tehtiin kirjallisuuteen liittyviä tehtäviä ja puhuttiin lukemisen tärkeydestä. Keskiviikkona sai pukeutua jonkin kirjan hahmoksi ja kuunnella pitkällä välitunnilla opettajien lukemia kirjoja. Viikolla järjestettiin myös hiljaisia välitunteja, jolloin sai rauhoittua sisällä lukemaan tai vain nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudesta.