Heijastimet heilumaan!

Alakoululaiset laittoivat viime viikon torstaina heijastimet heilumaan. Heijastinpäivänä mietittiin, miten tärkeää on tehdä itsensä näkyväksi pimeässä. Samalla kilpailtiin heijastinten määrässä luokkien välillä. Voittajaluokat olivat 1b, 3b, 4a ja 6a, ja myös ennätyksellisiä yksilösuorituksia palkittiin. Palkituilla oli jopa 50-60 heijastinta kiinnitettynä reppuun ja vaatteisiin.

Täällä ollaan siis pimeässäkin hyvin näkyviä – ole sinäkin!

Tanssiteatteria kolmosille

Tanssiteatteri ERI kävi alakoulussa esittämässä kolmasluokkalaisille Älä töni mun kaveria -tanssiteoksen.  Tanssiesityksessä käsiteltiin erilaisuutta, kiusaamista ja itsetuntoa. Esityksen jälkeen samojen teemojen käsittelyä jatkettiin työpajassa.

Hyvinvointiviikko

Alakoulussa vietettiin tällä viikolla MOK-viikkoa. Viikon teemana oli hyvinvointi. Viikon aikana luokat mm. tekivät retkiä, liikkuivat luonnossa, pitivät rentoutumishetkiä, herkuttelivat ja pohtivat terveellistä ruokavaliota. Tässä kuvasatoa viikon tapahtumista.

Viikko alkoi apulaisrehtori Katja Nousiaisen avajaissanoilla ja aamujumpalla.
6a-luokan englannin kielen tunnilla oli ohjelmassa Hula Dance for Kids -videotanssia.
3-4 d -luokassa pelattiin vauhdikkaasti sanomalehtipalloa.
SPR Turku järjesti oppilaille ensiapukoulutusta. Pajassa oppilaat pääsivät itse kokeilemaan haavan sitomista.
Neljäs- ja kuudesluokkalaiset olivat keskiviikkona vaeltamassa Kuhankuonolla.
Kolmasluokkalaiset kävivät metsäretkellä ja rakensivat siellä majoja.
2a ja 2b olivat retkellä Halistenkoskella.
1a ja 1b tekivät metsäretken.
Kaverikoirat vierailivat torstaina koulun pihalla, ja innokkaita rapsuttelijoita riitti koko ajaksi.
Kupittaan urheiluhallissa järjestettiin torstaina School Action Day -tapahtuma. Sinne osallistuivat luokat 3abc, 4ab ja 5-6d.
5b-luokassa järjestettiin perjantaina sadonkorjuujuhla. Terveellistä maisteltavaa oli paljon.
5a-luokka teki perjantaiaamuna aamiaissmoothieita.

Neljäsluokkalaiset eläinmuseossa

Retki Turun yliopiston eläinmuseoon

Keskiviikkona 11.9. meidän luokkamme teki retken eläinmuseoon Turussa. Lähdimme klo 8.15 bussilla ja saavuimme n. klo 8.55 perille. Ensiksi menimme katsomaan hyönteisiä, jotka olivat lähes kaksisataa vuotta vanhoja. Ne oli aseteltu puisiin rasioihin. Sen jälkeen menimme alakertaan tutustumaan käärmeisiin ja lintuihin. Ne oli laitettu purkkeihin, joiden sisällä oli alkoholinestettä, etteivät toukat syö niitä. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa mammutin luihin, jotka olivat 369-416 miljoonaa vuotta vanhoja. Samassa osastossa oli myös kaloja. Lopuksi kävimme yläkerrassa katsomassa nisäkkäitä ja niiden luita. Sitten vaihdoimme rakennusta. Siellä tutkimme mikroskoopilla matoja, punkkeja sekä hämähäkkejä. Sitten olikin jo aika lähteä takaisin koululle. Siellä olimme noin kello 11.30. Retki oli oikein onnistunut.

Artur Aniszewski 4a

Maaperän eläimistöä tutkittiin mikroskoopeilla.

Koulurauhan julistus

Alakoululaiset kokoontuivat tänään yhdessä pihalle kuuntelemaan koulurauhan julistusta. Mannerheimin lastensuojeluliiton julkaisemassa julistuksessa korostetaan tänä vuonna yhdessä tekemistä – kukaan ei ole koulussa yksin. Suomeksi luetun julistuksen jälkeen hyvän lukuvuoden toivotukset kuultiin yhteensä yhdeksällä kielellä oppilaiden lukemina.

Ekaluokkalaiset lakitettu!

Koulupolkunsa aloittaneet ekaluokkalaiset saivat tänään perinteiset keltaiset lippikset. Kuudesluokkalaiset kummioppilaat vierailivat luokissa ja jakoivat lakit. Aapinenkin pakattiin jo reppuun.

Nyt alkaa koulu, ihanaa!

Tahdon pihaan livahtaa.

Olen iso koululainen,

oikein ekaluokkalainen! 

Nyt alkaa koulu, ihanaa! 

(Ystävien aapinen: Nyt alkaa koulu -laulu)

Ihanaa kesää!

Rentouttavaa ja mukavaa kesää kaikkiin koteihin! Koulutyö jatkuu taas torstaina 8.elokuuta. Lisätietoa koulun aloitukseen löytyy täältä.

Kesän riemut, ihanuudet
kutsuvat nyt meitä
paljain jaloin tallustamaan
kesätuulen teitä.
(Ystävien lukukirja: Kesälaulu)

ps. Tulossa 1. tai 7.luokalle? Käy lukemassa lisätietoa täältä.

Viimeisen kouluviikon tunnelmia

Lukuvuoden viimeinen kouluviikko on käynnissä, ja loma on jo ovella. Alakoululaiset ovat tällä viikolla mm. retkeilleet, käyneet lukupiknikillä ja osallistuneet viestijuoksukilpailuihin.

Tiistaina pidetyissä viestikarnevaaleissa koulumme joukkueista sekä 1a että 4a pääsivät hienosti finaaliin. Kannustusjoukot kirittivät juoksijoita.
6a-luokkalaiset lukivat lukupiknikillä itse kirjoittamiaan satukirjoja ykkösluokan kummioppilailleen.
Valmo-ryhmä kävi retkellä Ruissalossa.
1a ja 1b olivat retkellä. Kouluvaari Antti tarjosi oppilaille jäätelöt ja opetti, miten veistetään pajupilli.
2a-luokka voitti Turun lasten parlamentin järjestämän lukukilpailun. Palkinnoksi saatiin karkkia, uusia kirjoja ja HS:n Lasten uutiset -sanomalehden tilaus vuodeksi.

Roolivaatteita sovittamassa TAI:ssa

5a-luokka on työstänyt kevään aikana satuprojektia, johon liittyy olennaisesti yhteistyö Turun ammatti-instituutin (TAI) kanssa. TAI:n opiskelijat ompelevat oppilaille rooliasut Lumikki- ja Pinokkio-näytelmiin. Tästä yhteistyöstä julkaistiin Helsingin Sanomissa juttu, jonka voi lukea seuraavan linkin kautta:

https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000010377087.html

Tänään 5a kävi vierailulla ammatti-instituutissa, ja osa oppilaista pääsi jo sovittamaan valmista tai lähes valmista asuaan. Osa vaatteista valmistuu vielä ensi viikolla. Lämmin kiitos upeista puvuista TAI:n väelle!