Halisten kirjastopuuhia

Halisten koululla vierailee kirjastoauto maanantaisin.

1B kävi kirjastoautossa vierailulla ja hankki itselleen kirjastokortit.

2B on ommellut itselleen kätevät korttikotelot, jotka voi ripustaa kaulaan.

Koulurauhaa!

Koulurauha julistettiin perjantaina 16.8.2019 Nummen koulun pihalla. Tilaisuudessa Nummen ja Katariinan koulun ekaluokkalaiset saivat tärkeät keltaiset lippikset. Tästä kaikki koululaiset ponnistavat innokkaasti uuden lukuvuoden pariin!

Hyvinvointia kouluviikkoon

Vietimme viikolla 16 monialaista teemaviikkoa koulussa. Oppilaat olivat itse saaneet vaikuttaa teemaviikon sisältöihin ja jokaisessa luokassa lukujärjestys oli muokattu yhteisten toiveiden mukaan.

Rehtorin Rykäys -lenkki veti osallistujia aktiivisesti juoksemaan välkällä.
4. ja 5. luokan pajapäivän tunnelmia

Ykkösten pajatoimintaa

 

Kalevalan päivä 28.2.2019

Kalevalan päivän näyttely
Nummenpakan koulussa oli torstaina 28.2.2019 Kalevalan päivän näyttely. Esillä oli 1-6 -luokkalaisten tekemiä töitä Kalevalasta. Oppilaat olivat itse piirtäneet päähenkilöt ja Kalevala-aiheisia koruja. Opettajilla oli pukuja päällä sekä kalevalakoruja.

Kalevalan päivän näyttely Nummen koulussa
Torstaina 28.2. koulumme oppilaat järjestivät Kalevalan päivän kunniaksi taidenäyttelyn. Oppilaat olivat kuvaamataidon tunneilla tehneet Kalevala-aiheisia taideteoksia ja eri luokat olivat tehnet erilaisia teoksia. Taidenäyttely järjestettiin kolmannessa kerroksessa tapaamon vieressä. Oppilaat kävivät päivän aikana katsomassa näyttelyä.
Ruska 6.A​​