Nelosluokkalaisia kuninkaallisessa seurassa

 

Kuusi 4. luokan oppilasta, apulaisrehtori Katja Nousiainen ja 4a:n opettaja Tuukka Saarela osallistuivat yhdessä Turun pormestarin Minna Arven kanssa Helsingissä Cities for Better Health Turku -tilaisuuteen maaliskuun alussa. Aiheena tapahtumassa oli lasten hyvinvointi ja liikkuminen.  Oppilaat pelasivat salibandyottelun kuopiolaisia koululaisia vastaan.  Tilaisuuden alussa Tanskan kuningaspari ja Suomen tasavallan presidentti vaimoineen tervehtivät lapsia. Tapahtumasta uutisoitiin eri medioissa. 

Tapahtumaan osallistuneet oppilaat kirjoittivat kokemuksistaan:

Helsingin retki 

Ensimmäiseksi me menimme pikkubussiin ja söimme aamupalan. Aamupala oli bussissa, ja aamupalaksi oli täytettyjä croissanteja, omena-appelsiinimehua ja myös maukasta puuroa. 

Aamupalan jälkeen juttelimme, nukuimme ja katsoimme puhelimesta, kun presidentinlinnassa oli Tanskan kuningas ja kuningatar ja Ines ja Alexander Stubb. Sitten kun matka päättyi, pääsimme vihdoin ulos minibussissta ja näimme meidän vastustajat. He olivat kuopiolaisia. MTV tuli kuvaamaan lapsia ja kysymään heidän harrastuksistaan. Sitten oli melkein jo aika lähteä peliin kuopiolaisten kanssa. Menimme torille, ja siellä oli hissi, joka johti maan alle. Maan alla oli sali, jossa me sitten pelasimme salibandya. Sitten hetken kuluttua Tanskan kuningas tuli ja myös hänen vaimonsa sekä Alexander Stubb ja Ines Stubb. Meistä kuudesta lapsesta valittiin kaksi, jotka antoivat pallon ja Turusta piirustuksia. Minä annoin pallon ja sanoin englanniksi:”Your Majesty, will you start the game?” Kuningas sanoi: “Kyllä”, ja kysyi englanniksi: ”How do I start the game?” Sitten kuningas aloitti pelin ja peli alkoi. Turku vs Kuopio. Ensimmäisen maalin sai Kuopio, mutta alle minuutin jälkeen Turku sai maalin, mutta harmiksi kuninkaalliset ja presidentti ja hänen vaimonsa lähtivät. Silti peli jatkui ja kamerat kuvasivat. Sitten peli jäi vähän kesken, koska kuopiolaisten juna tuli ja heillä oli vähän kiire. 

Sitten meidänkin oli jo aika lähteä kotia päin, ja matka sujui hyvin.  

Iiris 4a 

We started the trip at 8 o’clock in the morning. We took a bus to Helsinki. It took us two hours to get there. We went to a hotel and met the team from Kuopio. We played some games, talked a little and ate some food. 

After about three hours we went to the place where we played a floorball match. We got our sticks, changed our clothes and got ready. We went to practice a little. When we came back, a member of the Kuopio team and I had a gift for the Queen of Denmark and the wife of the President of Finland. We lined up to play and we gave them the gift. Iiris asked the King of Denmark if he wanted to start the game. He started the game which ended 2-2. We came back to Turku at 6 o’clock in the evening. 

Senuja 4a