Itämeripäivä 26.8.2021 lähestyy ja pohdimme Itämeren tilaa rantakallioilla. Suuret risteilijät ja alukset ovat laskeneet jätevetensä pitkään Itämereen. Liikenne on yksi Itämerta saastuttavista tekijöistä. Vasta 2019 kesäkuussa tuli voimaan kielto, joka koskee risteilyalusten jätteiden päästämistä Itämereen. Päästökielto astui voimaan 2019 risteilyaluksille, joiden rakennussopimus on tehty kiellon voimaanastumisen jälkeen ja joiden köli on laskettu veteen kiellon voimaan astumisen jälkeen. Vanhoille risteilyaluksille päästökielto astui voimaan vasta tämän vuoden 2021 kesäkuussa. Vuonna 2023 alusten jätevesien päästökielto koskee myös Itämeren ulkopuolelta tulevilta ja suoraan Pietariin meneviä aluksia. Erikoista on, että Itämeren tilanne on tiedetty jo vuosikausia, mutta laivojen jätevesien päästäminen Itämereen kielletään kokonaisuudessaan vasta vuonna 2023.
Sinilevä on luonnollinen asia Itämeressä, mutta sitä esiintyy huomattavasti enemmän nykyään ravinteisuuden vuoksi. Puolet sinilevästä ei ole myrkyllistä, mutta sinilevän myrkyllisyyttä ei näe ulospäin. Sinilevästä ja saasteista huolimatta, Itämeressä voi opettajamme mukaan uida keskimäärin noin 11 ja puoli kuukautta vuodessa. Muutama viikko voi jäädä vuodesta pois sinilevien vuoksi.
Tavoitteenamme oli herätä viideltä ja lähteä kalastamaan koulumme kumiveneellä. Olimme sopineet erään nimeämättömän ruskolaisen kanssa, että hän herättäisi meidät kaikki. Valitettavasti hänellä oli henkilökohtaisia ongelmia herätyksen kanssa ja heräsimme vasta kuudelta. Toisena vastoinkäymisenä oli se, kun jouduimme lähtemään ilman aamukahveja, sillä yksi kalaryhmästämme unohti laittaa kahvinkeittimeen vettä. Kahviin tarvitaan vettä. Siinä sitten kiireellä heitimme monta vaatekerrosta päällekkäin ja lähdimme kohti kala-apajia, ilman kahvia. Tunnelma laski entisestään rankkasateen vuoksi. Totesimme siinä sitten kahden kolmesta virvelistämme olevan käyttökelvottomia, joten olimme siis vain yhden virvelin varassa. Ihmeen lailla aurinko alkoi paistaa ja toivo ei ollut täysin menetetty. Väsyneenä ja vastoinkäymisten koettelemana olimme jo lähes varmoja siitä, että palaamme laituriin ilman saalista. Kuin pyynnöstä saimme toivonkipinän, kun näimme kalan hyppäävän kaislikon vieressä. Emme kuitenkaan saaneet näkemäämme kalaa sieltä, vaan siirryimme seuraavalle kaislikolle toivo takataskussamme. Olimme väsyneitä heittelystä ja edestakaisin ajamisesta, koska hento tuuli liikutti venettämme poispäin kalapaikoiltamme. Oinas heitti virveliä ensimmäistä kertaa päivän aikana ja tietenkin sai virvelin sillä heitolla jumiin pohjaan. Merenpohja oli erikoinen, koska se tärisytti virveliä ja sai Oinaksen luulemaan, että siellä oli kala kiinni, mutta kuin ihmeen kaupalla niin siellä olikin. Ihme oli tapahtunut ja reissumme sai arvoisensa käänteen. Taistelimme neljän miehen voimin jäätävän kokoista haukea vastaan, luultavasti johtajahaukea vastaan. Taistelua vaikeutti se, että haavimme jäi laiturille, mutta se ei meitä lannistanut, vaan jatkoimme taistelua. Kalaporukka jo tärisi onnesta ja tunsimme kuinka adrenaliini virtasi. Kaikki romahti, kun siima katkesi. Olimme menettäneet saaliimme, palkintomme ja Padzikin uistimen. Siinä oli kyyneleiden vieriminen lähellä, mutta emme luovuttaneet, vaan jatkoimme yrittämistä. Kulmala ja Padzik laittoivat virvelin takaisin taistelukuntoon ja olimme valmiita nappaamaan saaliimme, joka meiltä minuutti sitten lipesi kädestämme. Virveli annettiin Oinakselle ja hän sai heitettyä jäätävän pienistä hauiksistaan huolimatta virvelin juuri ja juuri takaisin samaan paikkaan. Muutaman kelan pyöräytyksen jälkeen huomasimme siellä olevan uuden hauen. Tällä kertaa tiesimme mitä odottaa ja olimme vamiita antamaan kaikkemme. Hauki kelattiin veneen viereen ja Kulmala nappasi sen epäröimättä. Kaikki alkoivat huutaa onnesta ja halailemaan toisiaan. Vihdoin oli jotain näytettävää palatessa. Saimme sen mitä halusimme, mutta nyt halusimme lisää. Hauki laitettiin ämpäriin odottamaan ja uistin pistettiin takaisin veteen. Heittelimme vielä jonkin aikaa ja kolmas hauki iski. Tämän kolmannen hauen kohtalo oli sama kuin ensimmäisen. Tämä menetys ei sattunut niin paljoa, koska meillä oli jo palkinto ämpärissä. Heitimme vielä kymmenen ”viimeistä” heittoa ja palasimme satamaan. Satamassa meillä oli valtava vastaanottokomitea vastassa ja ilojuhla alkoi heidän nähtyään saaliimme. Hauki pistettiin fileiksi jääkaappiin. Viimeisenä vastoinkäymisenä oli se, kun Kulmala heitti hauen pään noin kolmen metrin syvyyteen merenpohjalle ja sen jälkeen hän kuuli, että päätä olisi tarvittu biologian tutkimukseen. Tämän kuultuaan, hän laitto uimashortsit jalkaan, snorkkelin päähän ja lähti urhoollisesti sukeltamaan hauenpäätä takaisin pinnalle. Hän onnistui ja biologian opettajamme sai tutkimuksensa tehtyä ja hauen hampaat tuli laskettua. Kalareissumme oli menestys!
Kiitos mukavista kommenteista! Tätä blogia kirjoitetaan lukijoille, mutta myös siksi, että Merilukion purjehdushistoria ja hauskat hetket tulisivat dokumentoitua. Monet mukana olleet ovat kertoneet palanneensa näihin kirjoituksiin myöhemmin. Pedagogisesti tärkeää on sanoittaa ja kerrata päivän aikana opittuja asioita niin purjehduksesta, luonnontieteistä kuin historiastakin. Blogin kirjoittaminen näissä olosuhteissa on välillä työlästä, siksi on aina mukavaa lukea kommentteja.
Maanantain tapahtumien päivitys on tulossa illemalla. Tapatumarikas päivä alkoi jo 05.00. Lähdimme Kreivin saarelta noin klo 17.30 suuntana Kasnäs. Moottorilla mennään, tuuli noin 11 m/s N.
Sijaintimme tällä hetkellä on 59° 3’ 510N, 20° 27’ 422E. Navigoidessa sää on nyt oikein antoisa purjehdukselle ja saamme nauttia auringon paisteesta. Tuulta on 9 m/s NW ja lämpötila noin 15°astetta. Seilaamme Föglön eteläpuolella ja kurssimme on kohti Kökaria. Havaitsimme lähellä olevat magneettiset häiriöt karttaplotterista. Nämä eivät kuitenkaan vaikuta meihin, koska ajamme GPS:n avulla tosisuunnan mukaan, eli tieto tulee satelliiteista. Vahtivuoromme alkoi leppoisasti, koska pojat olivat jo nostaneet purjeet (iso ja genaakkeri) ja pystyimme keskittymään pelkkään navigoimiseen ja ohjaamiseen. Vahtimme aikana maininki oli olematonta ja nautimme tasaisesti purjehduksesta hyvällä tuulella. Vauhtia mittariin tuli 7.4 solmua. Maisemana meille näyttäytyi pelkkä avomeri ja muutama pieni saari horisontissa. Lännessä Ruotsi, etelässä Puola. Nautimme koko porukan voimin kauniista purjehduspäivästä ulkona.
Tymon, Mikael ja Arttu Katanpään 152/50T-tykillä. Viimeiset laukaukset ammuttiin tällä vuonna 1989.
Aamupalan syötyämme suuntasimme kohti Katanpään historiallista tykkipatteristoa. Matkalla historianopettajamme Christiane kertoi meille Katanpään mielenkiintoisesta historiasta. Katanpää on palvellut Venäjää ensimmäisen maailmansodan aikana. Venäläiset sijoittivat saarelle mongoolilaisia hunguuseja, joita pidettiin pahamaineisina maantierosvoina. He rakensivat saarelle kivesti noin 2 km pitkän tykkitien.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Katanpään linnake toimi myös osana Pietari suuren puolustuslinjaa. Kyseisen puolustuslinjan tehtävänä oli suojata Suomen etelärannikkoa, niin etteivät Venäjän viholliset pääse Suomen rannikon kautta hyökkäämään Venäjälle saatikka Suomenlahtea pitkin Pietariin. Katanpäässä sijaitseva tykistö oli Pietarin puolustuslinjan pohjoisin tukikohta.
Suomen itsenäistymisen jälkeen puolustusvoimat ottivat saaren haltuunsa, ja saari toimi 1930-luvulla avovankilana. Vankien elämä saarella ei ollut helppoa, sillä Katanpään graniittikallioita käytettiin kivien louhimiseen. Kivistä tehtiin mm.teitä Euroopan kaupunkeihin. Graniittikivi on helposti neliömäisiksi kimpaleiksi louhittavaa kiveä, joka mahdollisti kiven louhimisen yksinkertaisilla työkaluilla. Jokaisen vangin tuli valmistaa 80 kivetyksiin tai mukulakiviteihin soveltuvaa kuutiomaista graniittikiveä.
Talvi- ja jatkosodan aikana saarella sijaitseva tykistö ei päässyt ikinä kunnolla varsinaisiin tositoimiin, vaan se säästyi vihollisen pahimmilta hyökkäyksiltä.
Tämän jälkeen menimme saaren toiselle puolelle kivilouhimoon katsomaan vankien jättämiä jälkiä.
Suuntasimme laiturille tutkimaan viereisen rannan näkösyvyyttä sekä käytimme ammattilaitteistoa hyväksemme. Meren näkösyvyydestä saa selville sen, miten syvälle auringon säteet osuvat ja missä kasvit ja levät pystyvät yhteyttämään. Tähän käytimme apuna Pietro Angelon kehittämää Secchi –levyä (Angelo teki ensimmäisiä hydrologisia tutkimuksia Välimerellä v.1865). Saimme selville, että näkösyvyys oli reilu 3 m ja tämän kertaamme 2:lla, niin pystymme päättelemään, millä syvyydellä kasvit pystyvät vielä yhteyttämään. Halusimme myös ottaa talteen vettä 2 metrin syvyydestä, mistä pystyttäisiin muun muassa selvittämään veden suolapitoisuutta. Näytteen ottamiseen hyödynsimme Limnos vedennäytteenotinta, jolla saimme otettua näytteen merivedestä, lämpötila oli 17,6 astetta. Lopuksi yritimme saada näytettä merenpohjasta Ekmanin pohjanoutimella. Kolmesta hyvästä yrityksestä huolimatta emme saaneet mitään näyttämisen arvoista mukaamme. Epäilimme että meren pohjassa saattaa olla pelkkää kalliota tai sitten tyhjin käsin jääminen oli näytteen ottajien käsissä.
Äsken aloitimme vahtivuoromme navigoimalla. Irrotimme köydet kello 11.30 ja lähdimme suuntaamaan kohti Ahvenanmaata. Opimme uusia merimerkkejä ja lukemaan karttaa paremmin. Tuuli oli noin 6m/s W, maininki oli pienempää kuin eilen ja aallot olivat kevyen leppoisia. Maisema oli avaraa ja kasvillisuus läheisillä saarilla oli niukkaa. Saimme muutamat pisarat taivaalta päällemme, mutta onneksi ne olivat vain kuuroja. Nyt olemme jo keittiövahdissa ja pullat ovat menossa uuniin.
Lotta, Ossi, Aatos, Erika ja Aapo Katanpäässä, jääkauden hiomalla silokalliolla.
Itämeri on vasta 9 000 vuotta vanha meri. Se syntyi viimeisimmän jääkauden jälkeen, kun jää suli. Itämerellä on paljon haasteita jo ilman ihmisiäkin. Monien eliölajien on vaikea kehittyä Itämeren alhaisen suolapitoisuuden takia syntyvästä fysiologisen stressin takia, kun taas joillekin lajeille alhainen suolapitoisuus on sopivampi.
Itämeri on pääasiassa murtovettä. Se on suolapitoisempaa kuin makea vesi, mutta pitoisuus ei saavuta valtamerten veden suolaisuutta. Itämereen tulee 10-20 vuoden välein Pohjanmereltä suolapulsseja. Suolapulsseista tulee suuria määriä suolaista, raikasta, hapekasta ja kylmää vettä. Se painautuu Itämeren pohjalle ja työntää hapetonta vettä pois edestään ja tuo elämää Itämeren pohjalle. Hapeton vesi työntyy Suomenlahdelle. Sadevesi Itämerellä on yleensä ensin haihtunut Atlantilla ja tiivistynyt pilviksi, jotka ovat ottaneet kurssin kohti Itämerta. Makeaa vettä Itämereen laskee Skandeilta sekä joista Itämeren valuma-aluuelta.
Itämeri on erityisen matala meri, sillä sen keskisyvyys on vain 54 metriä. Itämeri on kerrostunut. Pinnalla on lämmintä tai kylmää, hapekasta, vähäsuolaista vettä, kun taas pohjalla on 4 celsiusasteista, suolaista, vähähappista tai hapetonta vettä. Jään takia talvella yhteyttämistä ei tapahdu. Ympäröiviltä maa-alueilta valuu maatalouden lannoitteita, joiden mukana fosforia päätyy Itämereen.
Matkalla Ukiin pysähdyimme Lyökin edustalle, ja siitä kippari sekä perämies kuljettivat meidät pienissä ryhmissä kumivene Usvalla saareen. Kyseisessä saaressa sijaitsee Suomen vanhin merimerkki eli Lyökin pooki. Merkki on rakennettu saarelta louhitusta graniitista vuonna 1757.
Meriväylät ovat jo aikojen saatossa todettu elintärkeiksi kulkureiteiksi, sillä lähes kaikki Suomen kaupankäynti on tapahtunut ja tapahtuu yhä meriteitse. Tämän vuoksi turkulaisen valtiopäivämiehen Trappin Tukholman valtiopäiville tekemästä aloitteesta rakennettiin tunnusmajakka vanhan Pohjanmaan väylän ja Ruotsiin johtaneen väylän risteykseen.
Läpikäytyämme pookin historia Christianen johdolla menimme tutkimaan saaren eliölajeja sekä leikkimielisesti kisaamaan siitä, että kuka löytää niitä eniten. Kisalle ei saatu yksimielistä tulosta, koska muutaman millin paksuisia surviaissääsken toukkia on lähes mahdoton laskea.
Opimme Ninan opastuksella, miten löytää eliöitä kasvien seasta planktonhaavilla. Tämän jälkeen opimme meren eri leväkerroksista ja löysimme paljon esimerkkejä kerroksien levistä, joka teki oppimisesta huomattavasti helpompaa.
Saimme onnistuneen kuvan punahelmilevästä mikroskoopin läpipääsylippu pois saarelta
Loppulystinä kaikkien piti poimia kourallinen tyrnimarjoja ennen kuin pääsimme pois saarelta. Huomisaamuna saammekin nauttia itse poimituista marjoista puuron päällä.
Saarelta lähdettyämme nostimme kaikki purjeet klo17.30, koska tuuli oli vihdoinkin kääntynyt länteen.
