Tekijä: Christiane Ala-Nissilä

Itämeressä elää rannikoillamme viisi simpukkalajia. Me onnistuimme löytämään näytteistämme kaikki: sinisimpukan, hietasimpukan, liejusimpukan, vaeltajasimpukan ja idänsydänsimpukan. Kaikki lajit ovat melko pieniä, koska ne eivät meren vähäsuolaisuuden takia pysty kasvamaan suuriksi.

Sinisimpukka (Mytilus edulis)

Sinisimpukat kasvavat Itämeressä noin neljän senttimetrin kokoisiksi, mutta Atlantilla ja Tyynellämerellä suurimmat yksilöt voivat kasvaa jopa 15 cm:n kokoisiksi. Simpukan kuori on sinertävänmusta tai ruskea ja se elää kasvualustaansa kiinnittyneenä. Ravintonaan sinisimpukka käyttää planktonia, jota se siivilöi ympärillään olevasta vedestä.  Tunnin aikana se ehtii suodattaa noin litran vettä itsensä läpi.

Idänsydänsimpukka (Cerastoderma lamarcki)

Valkoruskeakuoriset idänsydänsimpukat kasvavat korkeintaan kolmen senttimetrin pituuteen. Simpukka elää hiekkapohjaan kaivautuneena.  Sivusta katsottaessa simpukan kuorenpuolikkaat muodostavat sydämen.

Liejusimpukka ( Macoma baltica)

Liejusimpukka on Itämeren laajimmalle levinnyt simpukkalaji, koska se sietää hyvin murtovettä.  Se on vaalea tai vaaleanpunertava, 1-2 cm:n kokoinen ja litteä. Liejusimpukat elävät hiekka- tai liejupohjiin kaivautuneena.

Vaeltajasimpukka (Dreissena polymorpha)

Sinisimpukkaa muistuttava vaeltajasimpukka on tullut Itämereen Kaspianmereltä ja Ural-joelta. Kuoren väri vaihtelee vaaleasta kokomustaan ja koko yhdestä senttimetristä kolmeen.  Vaeltajasimpukka kiinnittyy alustaan ja hyvissä olosuhteissa muodostaa sinisimpukan tavoin tiheitä yhdyskuntia.

Hietasimpukka (Mya arenaria)

Hietasimpukka on vaalea ja kananmunan muotoinen.  Se on pidempi kuin liejusimpukka, mutta elää samalla tavalla syvälle hiekkaan kaivautuneena. Sopivan paikan löydettyään hietasimpukka ei yleensä enää liiku paikaltaan.

Vilma ja Krista

Huomenta,

Irroitimme köydet Nauvon laiturista 9.25 kauniissa aamuauringossa ja suuntaamme kohti Turku. Olemme kotilaiturissa iltapäivällä, mutta tarkempi aika päivitetään myöhemmin.

Utön saarelle on rakennettu ensimmäinen majakka vuonna 1753. Majakka oli pyöreä. Majakka on Suomen vanhin majakka. Utön ensimmäisessä majakassa oli vilkkuva valo, joka saatiin aikaan peilien avulla. Vilkkuva valo ohjasi avomereltä tulevia aluksia saaristoa kohti. Majakan ulkopuolella poltettiin koria, joka näytti valoa joka puolelle majakkaa. Valot ovat samat kuin nykyisessä majakassa.

Uusi majakka rakennettiin Utön saarelle vuonna 1814. Majakka oli edellistä majakkaa matalampi ja neliskulmainen. Uusi majakka maalattiin 1860-luvulla. Värit Utön majakassa tulevat H viestilipusta, joka tarkoittaa luotsausta. Värien tarkoitus on ilmoittaa mereltä tuleville, että saarella on luotseja.  Majakan pohjoinen sivu on väritykseltään valkoinen, jotta olisi helppo tunnistaa mistä päin majakkaa tulee.

Saarella toimi armeijan linnake vuoteen 2005 asti. Armeijan alueita on ollut molemmissa päissä saarta. Saarella on monia tykkejä. Saarella ei ole koskaan ollut ammattikalastajia. Tärkeimpiä elinkeinoja ovat olleet  luotsaus ja majakanvartiointi. Nykyisin Utön tärkein elinkeino on matkailu.

Saarella on kaksi kirkkoa. Toinen kirkko on majakassa sisällä. Majakkamestari halusi kirkon saarelle, jotta voisi sivistää ja kouluttaa ihmisiä. Saaressa ei ollut pappia, joten majakkamestari saarnasi asukkaille. Saarelle rakennettiin kirkko vuonna 1909. Rahat kirkkoon saarelaiset keräsivät arpajaisten avulla. Asukkaat tekivät arpajaispalkintoja iltaisin ja myi arpoja saarelle tuleville, sekä Turkuun mennessä.

Ulkopuolisen silmin saarella näkyy asukkaiden yhteishenki. Saari on pieni kyläidylli, joka omaa mielettömän historian. Saari on ehdottomasti yksi parhaimmista paikoista saaristossa.

 

Emma Laitinen

Park Victory oli laiva, joka oli matkalla Yhdysvalloista Suomeen Turkuun. Laiva oli 147 metriä pitkä, ja sen haaksirikko tapahtui 25. joulukuuta  1947. Park Victoryllä oli lastina monta tonnia kivihiiltä, joka oli sen ajan Suomen elinehto. Laivalle annettiin uusi käsky muuttaa kurssia, ja viedä lasti Hangon kautta Helsinkiin. Komento annettiin juuri ennen jouluaattoa, ja kurssin muututtua laiva ankkuroitiin Utön edustalle, jonka jälkeen miehistö hiljeni joulun levolle. Illalla sää heikkeni pikkuhiljaa, ja yöllä miehistön ollessa nukkumassa laivan ankkuri petti lumimyrskyn takia, ja laiva ajautui karille. Karilta pyrittiin pääsemän pois peruuttamalla, mutta koska yksi laivan neljästä höyrykattilasta petti, niin sen räjähdyksestä aiheutunut paineaalto repi kylkeen suuren reiän. Laiva otti vettä todella kovaa, ja konehuoneeseen meni miehistöä pumppaamaan sisään tullutta vettä pois. Ulkona oli erittäin kova keli, eikä miehistö ollut varautunut kovaan merenkäyntiin. Miehistöllä oli kolme pelastusvenettä käytössä, mutta heikon vaatetuksen takia paleltumilta ja ongelmilta ei voinut välttyä.

 Kello oli yksi yöllä kun Utön asukkaat kuulivat tapahtuneesta, monet riensivät apuun. Park victoryn miehistöstä saatiin pelastettua lukuisia henkilöitä, esimerkiksi luotsi, joka oli mennyt laivalle valmiuteen edeltävänä päivänä. Laivalta pelastuneet henkilöt saatettiin Utön asukkaiden koteihin odottamaan tulevaa. Heille annettiin lämpimiä vaatteita, joita ei kuitenkaan ollut paljoakaan tuon ajan pulasta johtuen. Miehistö kutsuttiin joulupöytään syömään. Haaksirikossa menehtyi kymmenen henkilöä, esimerkiksi konehuoneeseen mennyt pumppumies.

 Kun miehistö oli selvinnyt takaisin koteihinsa Yhdysvaltoihin, Utötä muistettiin erilaisilla lahjoilla, jotka olivat sodan jälkeisen säännöstelyn johdosta harvinaisia tuon ajan suomalaisille. Lahjana oli esimerkiksi 50 kiloa kahvia ja sokeria. Osalahjoista käytettiin kuolleiden merimiesten muistamiseen ja niillä rahoitettiin Utön kirkkoon 10 sakarainen kynttelikkö, joka sytytetään aina jouluna muistamaan tapaturmassa henkensä menettäneitä.

Einar, Lari ja Lauri

Heti aamutuimaan pääsimme sukeltamaan biologian mielenkiintoiseen maailmaan opettaja Branderin johdolla, kun otimme satamasta pohjanäytteitä. Jatkoimme tutkintoja saaren pohjoispuolella ja keräsimme rakkolevää sekä niissä asuvia eliöitä. Sillä välin toinen porukka tunnisti aiemmin löydettyjä leviä ja eliöitä, joista koottiin lopuksi näyttely. Ruskolevistä löysimme jouhi- ja rakkolevän. Viherlevistä bongasimme ahvenvidan, ahdinparran, suolilevän ja hapsividan. Simpukoista saimme kerättyä hieta-, sini-, vaeltaja-, lieju- ja idänsydänsimpukoita. Eliöistä tunnistimme leväkatkan, vesiperhosen toukkia, levä- ja limakotiloita, kolmipiikin ja leväsiiran. Iltapäivällä teimme lähdön yhteydessä vielä toisen pohjanäytteen oton 16 ja 30 metrin syvyyteen ja noutimeen jäi simpukoita, pieni kilkki ja punalevää.

Chenar, Hanna, Erika ja Saana

 

Aamulla heräsimme Utössä valmiiksi katettuun ruokapöytään. Aamiaisen jälkeen teimme biologian tutkimuksia ja lajitunnistusta, jonka melskeessä plankton-haavin pää upposi ja Lauri Team Commandosta sukelsi ja haki sen noin neljästä metristä. Episodin jälkeen lähdimme koko poppoon voimin tutkimaan Utön majakkaa ja muuta maisemaa, kuten kirkkoa ja muistomerkkiä. Opiskelimme historiaa aamupäivän. Retkeltä tultuamme veneessä oli tukeva ja herkullinen ruoka, kapteenien valmistamana, odottamassa.

Satamasta lähdettyämme Utöstä ilmoitettiin, että Christiane oli kiireessä jättänyt tavaroita saareen. Lauri lähti  kippariksi hakemaan tavaroita Christianen kanssa pulpettiveneellä. Olipa mukava unohdus. Kuvasimme Lokkia ja teimme pienen  kiertoajelun ja otimme Stora Hästöön matkalla olevan lokin kiinni.

Nyt olemme saapumassa Stora Hästöön, jossa snorklaamme vedenalaisen luontopolun läpi.

Lauri, Einar Ja Lari

Aamuseitsemän aikaan saavuimme Kreivinsaarelle eli Källskäriin Kökarin eteläpuolelle. Aamu-uinnin ja –puuron jälkeen lähdimme tutkimaan saarta maantieteen ja biologian opettajan Nina Branderin johdolla.

1950-luvulla vapaaherra Göran Åkerhjelm eli ”kreivi” ihastui saareen ja alkoi viettää siellä kesiänsä. Hän rakennutti saarelle talon, jonka arkkitehti Reima Pietilä suunnitteli. Kreivi halusi yhdistää perinteisen suomalaisen ja Välimeren seudun kulttuurin, mikä näkyy muun muassa siinä, että suomalaista hirsimökkiä muistuttavaa taloa ympäröi vehreä välimerellinen puutarha. Puutarhan hienoja yksityiskohtia ovat yrttipenkki, sydämenmuotoinen mansikkamaa ja kauniit ruusuistutukset, joita paksut kivimuurit suojaavat. Kivet varaavat paljon lämpöä, mikä mahdollistaa monien puutarhakasvien kasvun.

Mökin sisustusta piristävät kreivin Välimereltä tuomat värikkäät astiat ja matot. Tulisijan yllä on kreivin hyvän ystävän Tove Janssonin maalaama muumiaiheinen taulu. Tove Janssonilla on erään saaren kallionnyppylän päällä oma majansa, jossa hän kirjoitti muumikirjojaan.

Kreivi kutsui usein taiteilijaystäviään saarelle hakemaan inspiraatiota ja nauttimaan herkullisesta kestityksestä, kuten juustotarjottimesta puutarhan kivipöydän äärellä. Nykyisin saari kuuluu Ahvenanmaan maakuntahallitukselle.

Kreivi oli kiinnostunut Välimeren kulttuureista ja vietti usein talvensa Välimeren maissa. Näiltä matkoiltaan kreivi toi Källskärille kreikkalaisia jumalpatsaita, joita on kreivin puutarhassa. Yksi patsas eroaa kuitenkin muista. Pronssista valettu Kreikan jumala Hermes on sijoitettu korkealle kalliolle katse kohti aavaa merta. Juoksuasennossa, käärmesauva vasemmassa kädessään seisova Hermes oli muun muassa luonnonvoimien, kirjallisuuden ja urheilun jumala. Hermes oli myös jumalten sanansaattaja ja pystyi kulkemaan manalassa, minkä takia hänellä oli pienet siivet kantapäissä ja kypärässään.

Myös monet muut suomalaiset kirjailijat ovat saaneet innoitusta ja aiheita saaristolaisten elämästä. Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Ala-Nissilä kertoi meille Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maijasta,  Volter Kilven Alastalon salista ja Tove Janssonin muumi-kirjoista. Hän luki meille katkelman2012 Finlandia palkinnon saaneesta Ulla-Maija Lundbergin teoksesta Jää, joka kertoo saaristoon muuttavasta nuoresta papista ja hänen vaimostaan. Merelle katsellessa hetki oli tunnelmallinen.

Källskärin luonto on henkeäsalpaavan kaunis. Terävien graniittikallioiden ja jään hioman silokallion lomassa kasvoi matalaa katajaa, kanervaa, pihlajaa ja tervaleppää. Saarella näkyi monia jääkauden merkkejä, näitä olivat silokalliot, sirppimurrokset niiden pinnassa, pirunpellot ja hiidenkirnut. Kannu on poikkeuksellinen ja suuri hiidenkirnu, joka on avoin toisesta reunasta. Kannu muistutti korkeaa pilaria.

Vierailumme aikana sää oli mainio ja meri oli tyyni. Nyt laineet liplattivat kevyesti rantaan, mutta syysmyrskyjen aikaan meri on varmasti toisenlainen. Alemmilla kallioilla ei kasva jäkäliä, koska aallot ja jäät kuluttavat ne pois, mutta ylempänä, jonne mainingit eivät ulotu, lajeja on useita.

Kreivin saaressa vierailtuamme emme yhtään ihmettele, miksi kreivi aikoinaan rakastui tähän uljaaseen saareen.

Vilma ja Krista

 

Iltapäivällä teimme Kreivin saaressa lähellä rantautumispaikkaamme biologisia havaintoja. Tutkimuksiin kuului esim. pieneliöiden etsimistä levän ja hiekan joukosta sekä niiden tunnistusta.  Tutkimusten aikana katsottiin veden näkyvyyttä  secchilautasella.  Veden näkyvyyttä oli hankala mitata, koska saavutimme aina pohjan ennen kuin lautanen oli kadonnut näkyvyydestä. Veden keskive näkyvyydeksi mitattiin kuitenkin noin seitsemän metriä. Vesi oli koko rantautumislahdellamme kirkasta aina pohjaan asti, joten mittaustulokset usein riippuivat mittauskohdasta. Pieneliöitä etsimme enimmäkseen käsin merilevien joukosta. Useimmiten löydös oli jonkin sortin leväkatka, jonka pituus oli 5mm-10mm välillä. Tunnistustehtävänä oli löytää neljä eri simpukkalajia. Yleisin levä rannalla oli ahdinparta, joka kiinnittyy erilaisiin kiviin ja laitureihin. Merilevistä tärkeintä olisi ollut löytää rakkolevää, mutta löysimme vain rannalle ajautunuetta rakkolevää.

Einar ja Lari

koordinaatit: 60° 01’, 800N, 019° 53’, 594E

tuuli: 3.2 m/s NW

paikka: Österlandet, Maarianhaminan eteläpuolella

 Ryhmä kaksi saapui päivällä Maarianhaminaan Viking Linella. Heti saavuttuamme Jouko Moisala johdatti meidät meripelastuksen saloihin. Pääsimme pulahtamaan 3,7 metriä syvään ja kylmään harjoitusaltaaseen, jossa harjoittelimme letkauintia, pelastuslauttaan kapuamista ja mereen turvallisesti viidestä metristä mereen tiputtautumista. Välillä tuuli nousi, aallot kasvoivat ja tuli pimeää. Koko ryhmämme selvitti kaikki vaaditut toimet mallikkaasti.  Jäimme ihastelemaan seinällä killuvaa pelastussukkaa ja siirryimme saunan puolelle lämmittelemään.

Harjoitusten päättymisen jälkeen siirryimme Maarianhaminan idylliseen keskustaan nauttimaan perinteistä Ahvenanmaan pannukakkua kermavaahdon ja hillon kera. Hetken keskustaan tutustuttuamme palasimme takaisin Lokille. Ennen rannasta irtautumista tutustuimme Lokkiin ja pääsimme pian lähtemäänkin satamasta. Kauniin auringonlaskun saattelemana Lokki lipuu moottorivoimin Einarin, Laurin ja Larin navigoidessa kohti Kreivin saarta. Muu miehistö painuu unten maille odottaen omaa navigointi vuoroaan yöpurjehduksella.

Ahvenanmeri kiittää ja kuittaa, Hanna, Erika, Saana ja Chenar

 

 

Väderskär, kaukainen  ulkosaariston saari Ahvenanmaan pohjoisosissa on monille tuttu Myrskyluodon Maijan tarinan tapahtumapaikkana. Anni Blomqvist kuvaa kirjasarjassaan 1800-luvun elämää Myrskyluodolla. Hän kirjoittaa isotätinsä tarinaa myrskyisestä elämästä myrskyisellä saarella.

Maija (oikealta nimeltään Maria Mickelsdotter) naitetaan häneltä kysymättä Jannelle, ja pari muuttaa Myrskyluodolle. Suomessa aikuinen tytär sai päättää itse avioitumisestaan vasta 1864, jolloin asiasta säädettiin keisarillinen asetus.

Heidän elämänsä on työn tekoa, Janne kalastaa elantonsa eteen ja Maija hoitaa kotia ja lapsia. Maija opettelee tottumaan elämään saarella, ja lopulta suhde saareen on todella vahva.

Maija kuitenkin kokee suuren menetyksen kun tarinan mukaan hänen miehensä hukkuu ja jää yksin sinnittelemään Väderskärillä. Todellisen Maijan mies menehtyi oikeasti kuitenkin vatsavaivoihin, ja kirjailija onkin ottanut hukkumistapahtuman omasta elämästään, sillä Blomqvistin oma mies menehtyi hukkumalla.

Janne ja Maija olivat torppareita, eli he tekivät töitä vuokraisännälleen, jotta he saivat asua saarella. Tarinan Janne kalasti ja osuuden kalasaaliistaan hän toimitti tilallisille, jotka olivat alueet torppareiden käyttöön antaneet. Maijalla ja Jannella oli myös omia lehmiä, jotka mahdollistivat saarella lähes omavaraisen elämän. Lehmistä he saivat maitoa ja siitä voita. Lehmistä oli myös hyötyä talvella , jolloin heidän mökkinsä pääsi palamaan. Janne ja Maija menivät yöksi navettaan, sillä lehmien tuottama lämpö mahdollisti yön yli selviämisen kylmältä.

Viisiosaista Myrskyluoto-sarjaa pidetään ansiokkaana saariston elämän kuvauksena. Maija Michelsdotterr syntyy vuonna 1824 autonomian ajan Suomessa. Kirjassa kuvataan arkielämää, työtapoja erityisesti kalastusta, mutta myös historiallisia tapahtumia kuten Oolannin sotaa, nälkävuosia ja siirtolaisuutta Amerikkaan. Elämäntapa saaristossa on ajan hengen mukaan syvästi kristillinen.

Tuona aikana oli monia uskomuksia, jotka saattavat kummastuttaa nykyään ihmisiä. Esimerkiksi uskottiin teräksen oven päällä tuovan turvaa ja suojaavan pahalta. Siitä mainittiinkin katkelmassa Myrskyluodon Maijaa:

”-Tuntuu vähän omituiselta panna maata tällä lailla taivasalla, eikä ole olekaan, Maija sanoo asettuessaan pitkäkseen

                             Ei kai meitä täältä kukaan varasta

                             En minä nyt ihan varastamista tarkoittanutkaan. Mutta jos jotain pahaa voisi tulla, kun  ei oviaukon päälläkään ole mitään teräksistä

Älä ajattele mitään pahoja nyt. Vaikka jos sinä luulet että teräaseista jotain hyötyä on, niin ei muuta kuin nouset ja isket kirveen ovenkamanaan, se nojaa tuolla seinään

Mutta Janne ei nouse. Maija ei tiedämiten suurta hyötyä teräksestä olisi, mutta hän tietää että sitä on oltava niiden ovien yläpuolella, josta ihmiset kulkevat.”

 

Konsta Grönberg ja Lauri Leimu