Kuukausi: elokuu 2022

Enskärissä tutkimme merenpohjaa lehtori Branderin johdolla. Tutkimuslaitteet, joita olemme legin aikana oppineet käyttämään, ovat esimerkiksi Ekman, Limnos-vedennoudin, salinity-anturi ja Secchi-levy. Ruotsalaisen valtameritutkijan, Walfrid Ekmanin mukaan nimetyllä pohjanoutimella saadaan otettua merenpohjasta näytteitä. Viritimme Ekmanin metalliset kauhat laukaisuvalmiiksi laiturilla, ja Venni ohjasi laitteen köyden avulla merten syvyyksiin. Kun luodilla laukaistu näytteenottolaite oli kauhaissut pohjasta ( 2,5 m syv.) pohjanäytteen, puhdistimme liejun seasta eliöitä tutkittavaksi. Löysimme näytteestä runsaasti pienehköjä sinisimpukoita, lieju- ja idänsydänsimpukoita, sekä ainakin yhden merisukasjalkaisen, jonka tunnistimme mikroskoopilla. Opimme myös, että yhtä eliötä tarkemmin tutkimalla voi löytää useampia toisiinsa kiinnittyneitä eliöitä. Esimerkiksi sinisimpukkaan oli kiinnittynyt merirokkoa, jonka näki paljaalla silmällä. Lisäksi havaitsimme samasta simpukankuoresta vielä sammaleläimen (levärupi). Sen tunnistimme pitsimäisistä suomuista sinisimpukan pinnalla.

1800-luvulla Paavin luonnontieteellinen avustaja Angelo Secchi käytti Välimerellä  Secchi-levyä mitatessaan meren näkösyvyyttä. Laitteen yksinkertainen toimintaperiaate perustuu valkoiseen levyyn sekä mittaköyteen, jota lasketaan alaspäin syvemmälle mereen, kunnes valkoinen levy ei enää näy merenpinnalle. Näkösyvyys mitataan köyden mitoista. Muun muassa Höga Kustenilla käytimme Secchi-levyä kun mittasimme näkösyvyyden. Päättelimme sen perusteella, kuinka syvällä yhteyttäminen on alueella mahdollista. Näkösyvyys oli 5-metriä, joten Höga Kustenilla kasviplanktonit voivat yhteyttää noin 10-metrin syvyyteen asti.

Paras A-ryhmä

Kokoonnuimme Lokin kannelle aikaan 12.00 kuuntelemaan historian opettaja Christianen pitämää historian tuntia. Christiane kertoi Ahvenanmaan perustietoja ja historiaa. Märketiä ohittaessamme meille  kerrottiin majakasta, demilitarisoinnista, autonomiasta ja asukkaista. Ahvenanmaalla asuu 29 000 ihmistä, siihen kuuluu 6 700 uniikkia saarta ja sillä on autonomia.

Suomen sodan seurauksena Ahvenanmaa liitettiin muun Suomen mukana Venäjään. Krimin sodan jälkeen vuonna 1856 Ahvenanmaa demilitarisoitiin ensimmäisen kerran eli sitä ei saanut varustaa sodankäyntiin, eikä sinne ole saanut sijoittaa armeijan joukkoja.

Kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917, Ruotsi käytti tilannetta hyväkseen ja olisi halunnut liittää Ahvenanmaan itseensä. Myös ahvenanmaalaiset halusivat kuulua Ruotsiin. Suomi vei asian Kansainliittoon, joka päätti, että Ahvenanmaa kuuluu Suomeen, mutta saa itsehallinnon. Ahvenanmaan katsottiin olevan paremmin osa Suomea, sillä Ahvenanmaata ja Ruotsia erottaa syvä meriväylä, jossa ei ole kuin muutama saari. Suomi perusteli näyttämällä merikarttoja Suomen saaristosta, jotka osoittivat Ahvenanmaan kuuluvan Suomen matalaan saaristoon. Tänä vuonna Ahvenenmaalla on vietetty itsehallinnon 100-vuotisjuhlaa.

Nyt olemme Ahvenanmaan Enskärissä, jossa sijaitsee nykyään lakkautettu rajavartiolaitos. Saarelle rakennettiin aikoinaan kaksi tykkiasemaa, joista ensimmäinen tuhottiin demilitarisoinnin takia ja toinen jatkosodan loputtua. Jatkosodan aikainen tykkiasema oli hyvin varusteltu; siellä oli juoksuhautoja, konekivääriasemia, 21.7 km kantaman tykki ja jopa pieni kenttäsairaala. Nykyään saaren pääpiste on satamaksi muutettu entinen rajavartiolaitos, ja museorakennus jossa on tekstejä ja valokuvia jotka kertovat sota-ajasta.

Enskärissä otimme pohjanäytteitä, tutkimme rakkoleväeliöstöä  ja kävimme saunassa.

Oskar ja Samuel

 

17 tunnin ylitykseen vaikuttavina tekijöinä oli keskeisesti tuuli, purjeet sekä niiden säätely. Isompana tekijänä matkanteon sujuvuuteen toimi kuitenkin SailGrib- ohjelmisto, joka optimoi reitin erinäisten tekijöiden perustella.

Monet olisivat halunneet lähteä matkaan jo aikaisemmin päivällä, mutta kippari Sakke oli eri mieltä ja kertoi lähdön tapahtuvan kello 21 reikäleipä. Myöhemmällä iltapäivällä tuulet olivat olleet hyvin pyöriviä ja heikkoja, joten haluttiin täten lähteä myöhemmin koneella ajamisen välttämiseksi.

Saattaakin herätä kysymys, mistä kippari tiesi miten tuulet tulevat käyttäytymään. Tuulen voimakkuuden ja suunnan katsomiseen löytyy monia ohjelmistoja, mutta harva niistä osaa huomioida reitin suunnittelussa useampaa tekijää. Kyseessä oleva ohjelmisto osasi syötettyjen tietojen perusteella laskea reitin pilkuntarkkaan, ja kertoa missä kohtaa piti kääntyä mihinkin suuntaan optimaalisen vauhdin saavuttamiseksi. Tämän lisäksi ohjelmisto osasi kertoa, kuinka kovaa kussakin kohtaa matkaa tultaisiin menemään. Tämän sovellus selvitti veneen polar-kaaviosta, joita oli muutamia valmiina sovelluksessa. Veneen polar-kaavio tehdään veneen valmistuksen yhteydessä, ja kertoo kuinka lujaa vene kulkee kussakin tuulen kulmassa ja nopeudessa. Ohjelmisto laskee edellä mainittujen tekijöiden lisäksi vielä vuorovesien sekä merivirtojen perusteella purjeveneelle nopeimman reitin paikasta A paikkaan B, jonka itse laskeminen on liki mahdotonta.

20 tunnin ennustettu matka olikin 17 tuntia erinomaisen purjetrimmauksen sekä SailGrib- ohjelmiston laskelmien vuoksi.

• Aaro ja Lennu

Olemme purjehtineet 100 mailia yhdellä halssilla, sivumyötäisellä tuulella, suuntaan 144 astetta. Keskiyön aikoihin tuuli oli noin 7 m/s NE ja lokin nopeus 7-8 solmua. Aamun sarastaessa tuuli heikkeni ja vauhti hiipui, joten genaakkeri vaihtui spinnuun. Yön pimeissä tunnelmissa purjehdus oli hieno kokemus. Genaakkerin, mainstaysailin ja isopurjeen voimin saavutimme 8,8 solmun nopeuden, ja teimme tämän legin nopeusennätyksen. Mustaa taivasta värittivät punertava puolikuu ja vihreät revontulet, jotka försti huomasi takanamme tullessaan kannelle. Vihreät revontulet syntyvät aurinkotuulten hiukkasten törmätessä ilmakehän happimolekyyleihin.

Rantaudumme juuri Enskäriin ennakoitua nopeammin. Miten ihmeessä onnistuimme optimoimaan reitin ja tuulet, pitkällä 100 mailin ylityksellä Ruotsista Ahvenanmaalle?  Siitä seuraavassa päivityksessä.

Samuel

Kello on nyt 20.45 ja olemme lähdössä aivan pian. Miehistö on parasta aikaa valmistautumassa lähtöön viime yön kokemuksista viisastuneena.  Olemme matkalla Enskäriin Ahvenamaalle. Matkaa sinne on reilut 100 mailia ja arvioitu aika tuulista riippuen on noin 20 tuntia.

Ilahduttakaa meitä kommenteillanne pitkällä merimatkallamme. Luemme niitä, jos meillä on kenttää.

s/y Lokin miehistö

Köydet kiinni Agössä aamulla klo 7. 18 tuntia merellä takana. Vahdit lepäävät. Päivitys tulossa. Tässä se nyt tulee:

Alkuillasta tuuli näytti purjehduksen kannalta huonolta, mutta lähdimme etsimään tuulta avomereltä.  Suunnitelma toimi ja löysimme kaakkoistuulta 8m/s ja Aleksanteri, Joonatan ja Aaro nostivat  ylös jibin, forestaystailin, mainstaysailin ja isopurjeen Vennin ohjatessa Lokin piihin eli suoraan vastatuulen. Maininki kasvoi kasvamistaan ja Lokki alkoi muistuttaa Linnanmäen viikinkilaivaa. Tämän johdosta toimiminen aluksen sisätiloissa muuttui mahdottomaksi: Yövahtien voileivät jäivät tekemättä ja kahvit keittämättä.

Lokin kallistuskulma oli parhaimmillaan 35 astetta, mistä johtuen pimeydenkin jo laskeutuessa kiinnitimme kaikki itsemme lifelineihin kannella ollessamme. Puolen yön aikoihin Aleksanteri ja Aaro laskivat forestaysailin kallistuskulman vähentämiseksi, koska haluamme ajaa Lokkia optimaalisesti. Tämä ei juurikaan laskenut 6-7 solmun etenemisvauhtiamme.

00- 03 vahdissa olivat Samuel ja Oskar. Tuuli oli kääntymässä, ja sen johdosta jouduimme ottamaan moottorin avuksi, jotta pääsimme haluttuun suuntaan. Kuutamo, tähtitaivat ja aallokko valaisivat yövahtia. Joonatan ja Aleksanteri hoitivat koiravahdin 03-06, koska Venniä tarvittiin tuuraamaan merisairasta miehistön jäsentä seuraavassa vahdissa. Koiravahti ei tuntunutkaan niin pahalta, koska aamuaurinko alkoi jo sarastaa ja aallokko alkoi hellittää. Juuri ennen vahdinvaihtoa pojat laskivat loputkin purjeet. Kello 06 navigointivahtiin tulivat vuorostaan Aaro ja Venni. Meri oli rauhoittunut ja maa alkoi häämöttää. Venni ajoi Lokin laituriin sulavasti ilman keulapotkuria. Rantauduimme Agön luonnonsuojelualueelle klo 7 oltuamme merellä 18 tuntia ja seilattuamme 90 mailia.

s/y Lokin miehistö

 

 

 

 

Yövyimme viime yön Häggvikenin vierassatamassa. Sisääntuloväylä oli kerrassaan upea; molemmilla puolilla kohosi jylhät Höga Kustenille tyypilliset kalliot ja väylä oli kapeimmillaan 10 metriä (kölin alla 20 cm vettä!). Häggvikenin kylä avautui kapean vuonon perällä tyynenä ja rauhallisena. Korkeat metsät vaihtuivat niittyihin ja maisema oli vehreä. Joonatan oli ruorissa ja teki käsittämättömän taskuparkin peruuttaessaan Lokin poijujen välistä laiturin ja rannan kapeaan väliin. Illan dronelentojen jälkeen miehistö pääsi nauttimaan vielä vierassataman saunasta.

Aamu valkeni jälleen peilityynenä Joonatanin ja Lennun lähdettyä kalaan. Kalakeitosta ei vieläkään päästä nauttimaan, oli kuulemma huonot paikat. Otimme vesinäytteet limnos -vedennoutimella laiturin vierestä. Veden suolapitoisuus oli 2,4 ppt. Miehistö harjoitteli pareittain vesinäytteen ottoa, jotta se sujuu jatkossa haastavammissakin olosuhteissa.

Vierasvenesatama tarjosi asiakkaille ilmaiset pyörät, joilla lähdimme polkemaan kohti Mannaminnen museoaluetta. Ensimmäinen kohde oli Suomi-teemainen hotelli, sillä museon edesmenneellä perustajalla oli juuria Suomessa. Rakennus jäljitteli perinteistä suomalaista maataloa, joka näkyi sisustuksessa asti. Huoneet olivat nimetty suomalaisten alusten esim. Boren mukaan. Mannaminnen museoalue oli täynnä kulttuuria ja historiaa ympäri maailmaa, joten oppimisen kannalta tyhjin käsin oli mahdotonta lähteä.

Museoalueelta löytyi tutkittavaa kaikille. Sieltä löytyi tietoa ihmiskunnan kehityksestä, oli valtava maapallo sekä huone täynnä vanhoja näppäimistöjä. Keskustelimme sekaisin maantieteestä, historiasta ja biologiasta samalla, kun kiertelimme eri teemaisissa mökeissä. Syönnin ja opetuksen jälkeen poljimme veneelle, jonka moottori pärähti käyntiin viimeisen astuessa sisälle. Oskar ja Aaro ohjasivat Lokin ulos kapeasta ja matalasta suntista ulos avomerelle. Vielä 235 mailia ennen Maarianhaminaa, eli edessä on pitkät työntäyteiset ja opettavat yöt. Vamos!

Joonatan ja Venni

Merenkurkun saaristo (Kvarken) ja Högakusten muodostavat yhdessä Unescon maailmanperintokohteen.   YK:n Unesco valitsee arvokkaita alueita ja nimittää niitä luonnon- ja kulttuuriperintökohteiksi. Jos aluetta ei suojella tarpeeksi, se voidaan myös poistaa maailmanperintölistalta. Esimerkiksi Oman menetti perintökohteensa, koska se ei suojellut riittävästi Arabiankeihäsantilooppeja. Suomessa maailmanperintökohteita on seitsemän, muun muassa Suomenlinna, Merenkurkun saaristo ja Vanha Rauma.

Suomen ja Ruotsin rannikot eroavat toisistaan monilla eri tavoilla, vaikka Veiksel-jäätikkö painoi molempien alueiden maankuorta yhtä paljon alaspäin. Erot johtuvat osittain siitä, että vain Ruotsin korkeiden rannikoiden alueella oli muinoin vulkaanista aktiviteettia ja isoja siirroksia. Maankuorten väleistä pursuava magma kasautui, ja muodosti korkeita vuoria.

Skulebergenistä (jonne kiipesimme) näkyi heti jään sulamisen jälkeen vain kahdeksan metriä ja nyt sen huippu sijaitsee 286 metriä merenpinnan yläpuolella. Maa kohoaa Ruotsin ja Suomen alueella yhtä nopeasti, eli noin 8 mm vuodessa, kohoaminen on kuitenkin paremmin huomattavissa Suomen puolella. Samalla, kun Ruotsin 300 m vuoret saavat vajaan sentin lisää pituutta, Suomessa maankohoaminen kasvattaa Suomen pinta-alaa noin neliökilometrillä vuodessa.

Aluetta tutkineet arkeologit päättelivät, että Ruotsin korkeilla rannikoilla ei ollut asutusta ennen jääkauden päättymisen jälkeen. Myöhemmin alkuperäinen oletus on kuitenkin todistettu vääräksi, kun etsinnät kohdistettiin vuorten alarinteiden sijaan ylärinteisiin, jotka aikanaan olivat muinaisrantoja. Esihistoriallisen ajan asutus on ollut rantasidonnaista.

Samuel ja Oskar

 

 

 

 

Maanantaiaamu alkoi viikonpäivälle tyypillisissä tunnelmissa, kun heräsimme sumuiseen maisemaan. Lisäksi aamun kaksi tärkeintä operaatiota oli septin tyhjennys, sekä polttoaineen tankkaaminen. Lopputuloksena kuitenkin molemmat tehtävät jäivät suorittamatta, kun paikallinen teknologia ei kohdannut aivan täysin aluksen tai miehistön tarpeita (myös aivokapasiteettia). Olihan sitä käsipumppua hauskaa rykiä edestakaisin aamutuimaan, vaikka lähinnä ilma (ja sen paha haju) liikkui pumpussa. Tulipahan testattua.

Saatuamme köydet kiinni laituriin, ei ollut vaikeaa arvata, että olimme perillä. Metsien takaa nousi satojen metrien edestä kallioita ja suomalaisten silmissä ”vuoria”. Viimeisetkin rippeet miehistöstä raahautuivat kannelle, sillä lehtoreilla oli suuri hoppu päästä valloittamaan edessä seisova vuori. He varmistivat, että jokainen otti mukaansa banaanin ja omenan sillä nyt ei menty leikkimään… Purjeveneen ja laiturin välinen pudotus oli ensimmäinen haaste, jonka kaikki selätti ketterällä aerobisella liikkeellä, toki osa pienellä avunannolla. Kävelimme reippaalla tahdilla kohti kohdettamme, eli Skulebergetiä. Tutustuimme tiedekeskus Naturumiin, jonka sisällä oli näyttely Ruotsin Höga Kustenista, joka on yksi maailmanperintökohteista. Näyttely esitteli jääkauden jättämiä jälkiä, sekä edelleen maastoissamme tapahtuvia muutoksia. Meitä oli siunattu ilmaisella ohjatulla kierroksella, jossa energinen ruotsalainen esitteli meille näyttelyn englanniksi. Aihe ei ollut meille uutta, mutta uusi näkökulma, ja kieli, opettivat paljon uusia asioita. Esimerkiksi sen, miksi Veiksel-jääkausi näkyy Suomen maastossa Ruotsiin verrattuna paljon ”näkyvämpinä” muutoksina. Maankohoaminen näkyy Ruotsissa esim. korkeuden kasvuna, kun Suomessa kohoamista voi verrata merestä nousevaan pannukakkuun. Samalla kun ruotsalaisten ”vuorten” huiput kasvavat, niin Suomen pinta-ala lisääntyy länsirannikolla jopa 8 mm nopeudella vuodessa.

Näyttelyn jälkeen oli aika nostaa katse kohti taivasta, eli huippua. Merilinjalaisille ominaista oli tietenkin vaikeimman reitin valitseminen, ja sinne lähdettiin tarmokkailla askelilla. Ensimmäisten kivenlohkareiden välillä taiteilu toi esiin epätoivoisia ajatuksia, kunnes huomasimme aluksemme förstin Jukan kiitävän ohitsemme. Ja johan lähti ketju vetämään. Vauhti kiihtyi ja pohkeet kramppasivat. Läähätystä kuului oikealta ja vasemmalta, kun rappuset jyrkkenivät ja turvana roikuttiin puun oksista. Aurinko paistoi niskaan 25 astetta, kun Aleksanterin kangaskassista jaettiin vuorella Jeesuksen leivän lailla koko köörille kirkasta juotavaa, eli vettä. Maasto oli erittäin haastavaa, joten katse pysyi tiukasti maassa. Levähdystasanteella tajusimme kääntyä, ja taaksemme oli auennut näkymäksi merta ja maata, korkeaa ja syvää panoraaman lailla. Se motivoi jatkamaan vieläkin ylöspäin, kunnes saavutimme korkeimman kohdan, jossa Ruotsin lippu liehui. Ideana oli vaihtaa siihen Lokin Suomen lippu, mutta se unohtui. Hikiset ja tukka pystyssä olevat opiskelijat söivät huipulla olevan ravintolan lohilautaset ja vohvelit ja jatkoivat maaston tutkimista. Kuvaustiimi Lennu ja Joonatan raahasivat dronen ja salkun vuorelle, joten nyt sillä päästiin kuvailemaan. Pojilta lähti kuumuudesta paidat (instagram @melugram). Meillä oli tiukka aikataulu, joten matka jatkui takaisin alaspäin. Eräs henkilö johdatti meidät alas, sitten ylös, sitten vielä vähän alas, jolloin pääsimme vihdoin oikealle reitille… Paniikissa puoliksi juoksimme kallion reunaa pitkin alas, koska opettajien aikataulusta oli pidettävä kiinni. 15 min myöhässä hengästyneenä hyppäsimme veneeseen, kunnes huomasimme Ala-Nissilän ja Branderin olevan poissa. Ensin etsimme pelastushelikopteria taivaalta, kunnes hetken ajan kuluttua ”Hannu ja Kerttu” saapuivat iloisesti takaisin veneelle. Eikun käydet irti ja matka jatkuu. Nyt kohti Häggvikeniä.

Paras A-ryhmä Venni, Joonatan ja Aleksanteri

 

Saavuimme Höga Kustenin maisemiin seitsemältä Ruotsin aikaa. Käynnistimme koneet, laskimme purjeet ja seikkailimme saarten keskellä, kunnes huomasimme Skrubbanin saaren massiiviset, lähes pystysuorat kallioseinämät. Nämä kallioseinämät eroavat suuresti lähtöpaikkamme Raippaluodon maisemista. Pohjanmaan lakeudet ja Höga Kustenin maisemat olivat aikoinaan samansuuruisen jäämassan alla, vaikka eroavatkin valtavasti toisistaan. Maisemien ero taas johtaa juurensa puolen miljoonan vuoden taakse, jolloin erilaiset siirrokset muokkasivat täällä kallioperää.

Ajoimme hitaasti ja ihailimme jyrkkiä kallioseinämiä. Opimme, että graniitti lohkeaa aina kuutiota muistuttavissa paloissa. Tämä näkyi hyvin kalliomaiseman jylhistä halkeamista, johon olisi mahtunut hyvin kiipeämään, mutta idea ei saanut yhtään kannatusta. Täällä korkeuserot ovat huikeat verrattuna Merenkurkun saaristoomme: Raippaluodossa suurimman syvyyden ja korkeuden summa oli n. 40 metriä. Täällä sama luku on noin 600 metriä. Noin vartin ajan kestäneen maisemien ihailun, valokuvien ottamisen sekä opetustuokion yhdistelmän jälkeen jatkoimme matkaa, kunnes huomasimme kalliossa jotakin erikoista. Lehtori Brander oli ilmeisesti ehtinyt käväistä kalliolla ennen meitä, päätellen siihen maalatuista isoista NB-kirjaimista sekä suuresta vaaleanpunaisesta sydämestä, jota ei voinut olla huomaamatta.

Juuri nyt Aleksanteri ja Joonatan ajoivat Lokin Ulvön vierassatamaan ja ruokavahti on laittanut maistuvan mehukasta tonnikalapastaa, jota olemme juuri menossa nautiskelemaan.

Hälsningar från alla i Ulvö till föräldrar!

Aaro & Lennu