Meduusapelkoa ja reunamuodostelmia

Kävimme eilen snorklaamassa Körkarin Sandvikissä. Vesi oli hyvin kirkasta, mutta vedessä oli todella paljon meduusoja, jotka ensin epäilyttivät meitä, vaikka ne ovat täysin vaarattomia Suomessa. Itämeren rehevöitymisen on havaittu myös liittyvän meduusojen määrään. Rehevöitymisen yhteydessä myös meduusojen määrä kasvaa.

Löysimme pohjasta monenlaisia simpukoita, leviä ja muita eliöitä. Tutkimme pohjaa myöskin vesikiikarilla, jolla näki pohjan selkeämmin. Sukeltaminen oli mukavaa, vaikka välillä snorkkelin linssiin tuli meduusoja ja meduusat vilisivät jaloissa.

 

 

Otimme näytteet merestä veneeseen ja aloimme tutkia niitä. Tunnistimme mm. limakotiloita ja liejukotiloita, jotka kuuluvat keuhkokotiloihin. Löysimme myös simpukoita, jotka tunnistimme hietasimpukaksi ja pikkusydänsimpukaksi. Emme kuitenkaan löytäneet yhtä Itämeren avainlajeista, sinisimpukkaa, syvemmältä sukeltaessa. Sen sijaan niitä oli paljon rantavyöhykkeellä.

Tänään tutustuimme Jurmossa reunamuodostelmiin ja siihen miten jääeroosion seurauksena syntyy erilaisia muodostelmia. Kalle havainnollisti hyvin kivillä ja paperinpalalla miten jääkausi muodostaa reunamuodostelman. Reunamuodostelma muodostui viimeisen jäätiköitymisen loppuvaiheessa jäätikön reunavyöhykkeelle, kun jään reuna vuorotellen vetäytyi kesällä ja kasvoi talvella. Jään liike kasasi maata ja näin muodostui reunamuodostelma. Jurmo on Salpausselkä 3:en merellinen jatke.

Tällä hetkellä purjehdimme kohti Hankoa lämpimässä auringossa ja mukavassa myötätuulessa genaakkerin kiihdyttäessä Lokkia 6 solmun nopeuteen.

 

Norpat

Elena, Emmi ja Stella

 

 

Yksi ajatus artikkelista “Meduusapelkoa ja reunamuodostelmia”

  1. Tervehdys Lokki!

    Täällä taas mykistyneinä luemme blogia ja ei voi kuin ihailla teitä jälleen. Haastavan purjehduksen ja arkisten askareiden ohella otatte haltuun alati uusia asioita ja taitoja, tutkien ja kokeillen laaja-alaisen oppimisen ja osaamisen periaatteiden mukaisesti. Mahtavaa kokonaisvaltaista opetusta, ammattitaitoisten, asiallensa vihkiytyneiden, osaavien ja innostavien opettajien johdolla!! Suuret kiitokset teille ja myötäisiä tuulia!

Kommentit on suljettu.