Berghamn – Jungfruskär – maisemat kuin ulkomailla


Lehdesniittymaisemaa

Heräsimme veneemme hurjaan keulapotkurin ääneen klo. 8.15. Aamupala oli hiukan viivästynyt, mutta aloitimme päivän positiivisella meiningillä siitä huolimatta. Aamu oli mielettömän kaunis. Meri oli lähes tyyni ja taivas pilvetön, kun seilasimme kohti uutta kohdetta, Jungfruskäria.

Saavuttuamme Jungfruskärille aloitimme heti meribiologia tutkimukset snorklauksen ja erilaisten merenelävien parissa. Merivesi oli älyttömän kirkasta ja yhtä lämmintä kuin Välimerellä ;). Uimisen jälkeen lähdimme pienelle saarikierrokselle. Vastaan tuli muutama äkäinen lehmä, mikä teki kierroksesta jopa vähän pelottavan. Lehdesniittymaisemat olivat hulppeita ja ne muistuttivat vähän italialaisia oliivipuutarhoja. Näkymä lintutornista muistutti puolestaan hieman afrikkalaista savannimaisemaa.

Tällä hetkellä olemme Kihdillä matkalla Maarianhaminaan. Tuulta ei juurikaan ole, joten toistaiseksi matkaamme purjeet alhaalla moottorilla. Ilma on edelleen kuin morsian. Nyt nostetaan kuitenkin purjeet.

-Laivakisut, miu

Maisemaa Jungfruskärin lintutornista