Merikadetit vetoapuna Pohjanmerellæ

TSYKin miehistøn apujoukot

Saimme viime huhtikuussa kuulla kurssinjohtajaltamme mahdollisuudesta osallistua TSYK:n merilukion 10-vuotisjuhlapurjehdukselle. Kaikki opintojemme ulkopuoliset edustustehtävät ja ulkomaanmatkat, joita koulun aikana tulee eteen yllättävän paljon, ovat aina kiinnostavia ja haluttuja reissuja kurssimme keskuudessa. Viikon purjehdus Pohjanmerellä paljon kehutulla Statsraad Lehmkuhlilla oli kuitenkin jo niin houkutteleva tarjous, että halukkaita kadetteja matkalle löytyi poikkeuksellisen paljon. Kiitos sen huhtikuisen arpaonnen, nautimme tällä hetkellä Pohjanmeren kauniista tähtitaivaasta ja kanssamatkustajien loistavasta seurasta Lehmkuhlin kannella kirjoittaessamme tätä tekstiä. Voisi mennä huonomminkin!

Vaikka opintoihimme kuuluu paljon merenkulkua ja aluksella elämistä, tuo suuri purjelaiva mukanaan paljon uudenlaisia tilanteita ja toimintamalleja. Esimerkkinä, olemme tottuneet Merivoimien aluksilla ottamaan lyhyitä, 20-30 sekunnin suihkuja. Statsraad Lehmkuhlilla meille mainittiin alussa, että älkää sentään puolta tuntia suihkutelko, vaan noin kymmenen minuuuttia riittää. Opittavaa oli paljon, ja yritimmekin alkumatkan pysyä lukiolaisten perässä uuden tiedon omaksumisessa. Yllätyimme positiivisesti opiskelijoiden reippaudesta, motivaatiosta ja kyvystä omaksua uusia asioita. Mikäli rikiin kiipeäminen jännitti aluksi osaa lukiolaisista niin huoli pois, tulevaa meriupseeria se jännitti vähintään yhtä paljon.

Uuden asian tulvasta huolimatta olemme huomanneet, että tietyt asiat pysyvät muuttumattomina merenkulussa aluksesta riippumatta. Ennalta tuttuihin asioihin voidaan lukea esimerkiksi vahtikierrot, merenkulkujärjestelmät ja navigointi, miehistön hierarkia sekä lasien lyönnit. Yhtäläisyyksiä on paljon, mutta matkalta on tarttunut vähintään yhtä paljon ideoita ja toimintatapoja kotiin vietäväksi.

Olemiseemme täällä on muitakin syitä, kuin tarjota merikadetille hieno purjehdus Pohjanmerellä. Olemme matkalla ensisijaisesti edustamassa Merivoimia ja tarjoamassa informaatiota Puolustusvoimista varusmiespalveluksen kynnyksellä oleville nuorille. Pidimme opiskelijoille infotilaisuuden, jossa kerroimme varusmiespalveluksesta Merivoimissa sekä opiskelustamme Maanpuolustuskorkeakoulussa. Lukiolaiset saivat tietoa erilaisista merellisistä uramahdollisuuksista, joita Merivoimat kykenee tarjoamaan. Kiinnostusta riitti, ja esitelmien jälkeen saimmekin vastailla lisäkysymyksiin ihan urakalla!

Purjehduksen lähestyessä loppuaan haluamme kiittää kaikkia, jotka ovat omalta osaltaan tehneet matkastamme mahdollisen. Erityiskiitokset Merilukion opiskelijoille ja opettajille, te teitte tästä purjehduksesta ikimuistoisen. Toivotamme merilukiolle tuulta purjeisiin ja vettä kölin alle myös tulevalle kymmenelle vuodelle!

 

Kadetit Juuso Talvio ja Jyri Viljakainen