Viikinkejä Suomen saaristossa

Heräsimme aamulla kahdeksan aikoihin väärästä laiturista. Pääsimme taas harjoittelemaan laiturista lähtöä ja pian saavuimmekin oikeaan satamaan Rosalassa.

Rosala sijaitsee muinaisten viikinkien kauppareittien varrella ja sieltä on tehty noin 1000 muinaislöytöä esim. koruja, työkaluja, aseita ja hopeakolikko, joka oli peräisin Afrikasta. Viikinkiaika oli noin vuosina 800-1000.

Viikinkien kauppatuotteista tärkeitä olivat taljat, vaatteet ja orjat. Viikinkien yhtenäinen kansa ja taisteluja käytiin toisien heimojen kanssa ja heitä voitiin ottaa orjiksi. Aikuisen miehen arvo oli noin 400g hopeaa eli yhtä arvokas kuin hevonen, naisen 200g hopeaa, lapsen 50g, mutta vaaleasta sinisilmäisestä naisesta saattoi saada idän haaremeissa jopa 1 kg hopeaa.

Heti satamaan päästyämme lähdimme tutustumaan saaren viikinkien historiaan. Menimme saarella olevaan hirsitupaan, jossa oppaamme kertoi meille viikingeistä ja näytti viikinkien uskonnosta kertovan video. Videon jälkeen pääsimme katsomaan vanhaa viikinkivenettä.

Veneen luona Christiane kertoi meille viikinkiveneistä. Tärkein asia muistaa oli se että viikinkiveneitä ohjattiin oikealta puolelta veneen perästä katsottuna, eli styrborin puolelta. Strybor ja parbor tulevatkin viikinkien ajalta.

Sen jälkeen lähdimme katsomaan isoa hirsitaloa, johon viikingit kokoontuivat kaksi kertaa vuodessa suunnittelemaan tulevan puolen vuoden retkiä, ryöstöjä, juhlia ja muita menoja. Lopuksi kiipesimme mäelle vanhaan pieneen viikinki kirkkoon, jossa opimme viikinkien kristinuskoon siirtymisestä, joka tosin johtui joskus siitä että viikingit hyötyivät siitä.

Jaakko, Antti ja Riku

Vaalea Jetro-viikinki
Vaalea Jetro-viikinki