Purjeet ylös

Ruorissa Niko. Piritta ja Juulia nostivat purjeita.
Ruorissa Niko. Piritta ja Juulia nostivat purjeita.

Aamupäivä Lokilla on sujunut rivakan työn merkeissä. Merilukiolaiset jaettiin kolmeen kiertävään vahtiin. Yksi vahti navigoi, yksi vastaa keittiöstä ja ruuanlaitosta ja kolmas opiskelee ja muun muassa päivittää blogia. Pyrimme päivittämään blogia mahdollisuuksien mukaan ja toivomme, että blogimme lukijat lähettävät kommentteja ja kysymyksiä.

Seilaamme Vähä Maisaaren kohdalla ja tavoitteena tänään on Isokarin majakka, jonne on matkaa noin 30 merimailia.juulia ja Piritta nostavat purjeet

 

 

6 vastausta artikkeliin “Purjeet ylös”

  1. HIIOHOI MERILINJALAISET SIELLÄ MERELLÄ!
    Me täällä koulussa raatamassa raavaasti tulevaisuuteemme eteen. Toivottavasti siellä tuulee tarpeeksi, jotta pieni sardiinipurkkinne liikkuu kohti majakkaa yöksi. T. Merilinjan A-edustusjoukkue maantiedon tunnilta

  2. Juu tuulee tarpeeksi, 11 m/s ja vauhti on noin 6 solmua. Kallellaan ollaan noin 20 astetta styyrpuuriin.Aurinko paistaa ja on hieman aallokkoa. T. Kakkosvuoden seilurit

  3. Hei! Joko yöpymispaikka häämöttää horisontissa?
    Mitä teillä on illalla suunnitelmissa kun pääsette
    rantautumaan?
    Mukavia purjehduspäiviä teille kaikille! Olen teitä
    vastassa torstaina Viking Gracella. T. Seija-opo

  4. Horisontissa häämöttää Isokari, jossa yövymme, mutta sitä ennen edessä on vielä yksi pysähdys Katanpäässä, jossa tutustumme saaren historiaan.llalla ohjelmassa on tortillojen syöntiä.
    Juulia ja Pirita

  5. Aivan mahtavalta kuulostaa. Käy oikein kateekis, ja viime vuoden kokemuksia olisi varsin mukavaa jaata tänä vuonna taas kanssanne. Mutta täällä, sen sijaan, opiskellaan teidänkin edestä. Jatkakaahan samaan malliin merimiehen ottein, ja merilinjamme esimerkillistä edustamista:) Lisäksi muistakaa blogin ylläpito, sekä tuliaisten tuonti(tärkeää)!!

    Markus

  6. Terve Markus!

    Mahtavaahan tämä on vielä, kun ketään ei ole vielä (onneksi) alkanut voimaan pahoin. Lokki keinuu tasaisesti maininkien päällä ja aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta. Blogia pyrimme päivittämään surkean nettiyhteyden armolla niin useasti kuin vain voimme! Tuliaisia tuomme varmasti!

    Ystävällisin terveisin Emil Leskinen

Kommentit on suljettu.