Elävää historiaa keskellä merta

Utö on merkittävä majakkasaari keskeisen asemansa vuoksi niin yksityiselle kuin myös kaupalliselle meriliikenteelle. Utön merihistoria ulottuu Ruotsin vallan aikaiseen aikaan ja sillä on merkittävä sotahistoria, kuin myös ikävä haaksirikkohistoria haastavana  sekä karikkoisena merialueena.  Utö on toiminut 1600-luvusta asti merkittävänä luotsien asemana.

Utössä toiminut ensimmäinen majakka oli vipumajakka, jonka toimintaperiaate perustuu koriin, jossa palaa liekki ja koria nostetaan tarpeen mukaan ylös näkyvyyden parantamiseksi kauas merelle.  Nykyinen majakka on niin sanotusti moderni kivimajakka, joka rakennettiin 1800-luvulla korvaamaan vanhan.

Saaren ensimmäiset pysyvät asukkaat olivat luotseja ja he asettuivat asumaan saarelle 1700-luvulla. Utö on ollut merkittävä kauppaliikenteen kannalta vuosisatoja nykypäivään asti saaren keskeisen sijainnin vuoksi. Tämän takia saaresta tulikin luotsiasema. Nykyinen luotsiasema on rakennettu 1958 ja se korvasi samassa paikassa aikaisemmin sijainneen puisen rakennuksen, jonka runko oli tiettävästi peräisin 1840-luvulta. Utön haastavien olosuhteiden ja vilkkaan liikenteen vuoksi alueesta onkin muodostunut niin sanotusti ”laivojen hautausmaa”. Yksi saarta koskettanut haaksirikko oli amerikkalaisen Park Victory- aluksen turma, jossa menehtyi 10 henkilöä. Alus oli kivihiili ja öljylastissa. Turmassa pelastuneet 38 henkilöä tuotiin Utöseen. Turman muistoksi teetettiin hopeinen kynttelikkö, joka rahoitettiin turmasta selvinneiden merimiesten lähettämällä kiitoslahjalla. Kiitoslahja oli siihen aikaan hyvin arvokas, eli 50 kiloa ja 50 kiloa kahvia. Toisen maailmansodan aikana sekä sen jälkeen saarella kärsittiin ruokapulasta, niin kuin myös koko Suomessa. Tämän vuoksi kiitoslahja oli erittäin merkittävä ja osa siitä myytiinkin saariston muille asukkaille.   Kynttelikkö sijaitsee Utön kappelissa ja siinä lukee kaikkien kymmenen turmassa menehtyneen nimet.

Viimeisin suuri turma Utön lähellä oli 35 kilometrin päässä sattunut Estonia matkustajalaivan uppoaminen. Saarelle perustettiin väliaikainen ensiapuasema, jonne kuljetettiin turman uhreja.

Ikävänä yksityiskohtana voidaan pitää sitä, että Coca-Cola saapui Utöön 5-vuotta aikasemmin kuin mantereelle. Ikävän faktasta tekee kuitenkin se, että juomat löytyivät Park Victoryn hylystä. Mantereelle Coca-Cola saapui olympialaisten aikaan.

Nykyään saarella asuu vakituisesti vähän päälle neljäkymmentä henkilöä. Puolustusvoimien lopetettua toimintansa vuonna 2005 saaren pääelinkeino on yksityisyrittäjyys.

Itse vierailuna saari teki minuun suuren vaikutuksen ja kaupunkilaisena onkin vaikea ymmärtää kuinka saarella pystyy asumaan ympärivuotisesti. Asuminen saarella on varmasti haastavaa, mutta olen iloinen että meillä Suomessa säilyy ulkosaaristo asuttuna.

 

Miro ja Tero

Yksi ajatus artikkelista “Elävää historiaa keskellä merta”

  1. Terveiset sinne Utön saarelle. Toivottavasti matka on sujunut hyvin sillä loppu häämöttää jo. Utön saari ja turvavesimerkin väreillä varustettu majakka tekevät vaikutuksen keheen tahansa. Myötäisiä tuulia loppumatkalle ja tervetuloa huomenna takaisin Turkuun!

Kommentit on suljettu.