Rastikoulutusta osa 1. Mycke paljon solmuja

Jepuleijaa pidimme puhdasta hauskaa 20 minuuttia solmujen ja köysien pauloissa. Torstin taidokkaat kädet heiluivat ja opettivat meille tiukkaa solmu settiä. Torstin lihaksikkaat kädet näyttivät meille paalusolmun, siansorkan ja ulkosorkan salat. Aloitimme perusasioista ja käsittelimme solmujen käytännön hyötyjä ja miksi ne on hyvä opetella ulkoa , esimerkiksi paalusolmu on hyvä oppia tekemään yhdellä kädellä jotta toinen kätesi voi pitää merisairasta ystävääsi pystyssä. Toisena esimerkkinä voi pitää Torstin jakamaa viisautta siitä miten voit sitoa siansorkalla erittäin nopeasti vahvan solmun josta ei hevillä vetämällä pääse irti.  Tämän solmun kietaisu ei kurista solmua, näin estetään solmua leikkaamasta itseään poikki.

Eri solmut myös eroavat toisistaan ominaisuuksillaan kuten kestävyydellän, pitävyydellään, nopeudellaan ja tietenkin sisäisellä kauneudellaan. Solmujen opettelu tosin on valitettavan hidasta ja pitää toistaa jopa satoja kertoja että lihasmuisti oppii solmun ulkoa ja voit tehdä solmut unissasi. Näin pystyy myös kätevästi lusmuilemaan töistä nukkumalla ja mukamas opettelemalla solmuja samaan aikaan.

Mariette, Otto ja Karoliina kiittää

Yksi ajatus artikkelista “Rastikoulutusta osa 1. Mycke paljon solmuja”

  1. Hei
    ….älkää sitten laittoko koulussa solmuja minnekään minne ne ei kuulu…..
    t. reksi

Kommentit on suljettu.